Raskasta ja kuluttavaa – mutta myös elämän tarkoitus: ”Tämä on mun kaikki”, sanoo Katja Tahvanainen

Kun Jone Illi pian matkustaa hevosineen Helsinkiin, mukana on kokenut hevosenhoitaja Katja Tahvanainen. "Mun pojat!", hersyvän iloinen ja nauravainen Tahvanainen sanoo ja tarkoittaa paitsi Illiä myös hänen hevostaan Scottia, eli Celtas Quilliania."Ne on kaksi ihan samanlaista, loputtoman itsevarmaa hemmoa." Celtas Quilliania Tahvanainen kutsuu "oranssiksi plussapalloksi". Lempinimessä on totta toinen puoli. Hevoset ovat tämän työn isoin plussa. Jotkut haluavat ratsastaa niillä, jotkut ajaa, jotkut tehdä jotain muuta. Tahvainen haluaa pitää niistä huolta, hoitaa niitä. "Tämä on mun kaikki", hän sanoo. Omaa perhettä ei ole, kaikki aika menee hevosiin. Kun Tahvanainen käy hakemasta kaupasta vauvanvaippoja, niistä tehdään hevosille kaviohauteita. Kun hän miettii mitä olisi terveellistä syödä ja miksi, hän lukee tutkimuksia hevosten ruokinnasta. Jos Tahvanaiselle sanoo, että jollekin hevoselle ei sovi kaura, tämä on vasta alkuasettelu, sillä hän tietää, että jos kauran hieman idättää, tilanne on toinen ja myös miksi näin on. . Uusi työpaikkaKuten tiedetään, 18-vuotias Illi ratsastaa työkseen Beerbaumien tallilla Thedinghausenissa. Tahvanainen on ollut Markus ja Meredith Beerbaumin tallilla vasta vähän aikaa ja siirtyi sinne Nina Fagerströmin leivistä. Hän viihtyi Fagerströmin luona mainiosti, mutta tämän vähennettyä hevosia ja myytyä silloisen huippuhevosensa, töitä ei ollut enää tarpeeksi. Tahvanainen päätti, vähän apeana, että on aika vaihtaa paikkaa. Mihin hän on tosin tottunut, kun on koko elämänsä alalla ollut. Hevosenhoitajan koti on siellä missä on hänen lippiksensä. Ja missä on hevosia hoidettavana. Jos hevosten hoitaminen ei olisi hänen työnsä, se olisi hänen harrastuksensa. "Mä voin sanoa suoraan, että jumalauta mä rakastan tätä mun työtä."Viisissäkymmenissä oleva Tahvanainen kertoo olevansa "sen ikäinen, että järki sanoisi, että alaa on vaihdettava, mutta sydän sanoo toisin"."Mä viihdyn niiden hevosten seurassa. Nehän puhuu mulle."Tahvanainen kertoo, että hänen vapaapäivänsä jälkeen hevoset eivät pelkästään puhu hänelle, vaan ne suorastaan huutavat, suorastaan karjuvat. Kukaan ulkopuolinen ei silloin välttämättä huomaa mitään, mutta Tahvanainen aistii sen selvästi. Se ei oikeastaan ole edes ihmeellistä, sillä eleillään ja ilmeilläänhän hevoset kommunikoivat keskenäänkin.Kokeneen hevosenhoitajan sormet aistivat loput. "Mun sormet saa hevosesta valtavasti informaatiota, ihon lämmöstä, karvan kunnosta ja sen kuivuudesta, lihasten tilasta, kaikesta. Siksi en koskaan pidä hanskoja hevosia hoitaessani."Haluatteko tietää, mikä on parasta, mitä Tahvanainen voi omasta mielestään hevosen kanssa tehdä? Syötellä narusta. Kulkea riimunnaru kädessä hiljakseen ja nauttia siitä, kun hevonen nauttii nyhtäessään ruohoa.. TyöpäiväKaikesta tästä seuraa, että hän saattaa omasta halustaan puuhastella tallilla aamukuudesta iltakymmeneen. Mikään ei kuulemma ole ihanampaa kuin illan mukanaan tuoma rauha, se kun hevoset asettuvat hyvävointisina, terveinä ja tyytyväisinä yöpuulle iltaheiniään syömään. Tätä näkyä Tahvanainen jää usein fiilistelemään, ennen kun kävelee pihan poikki kotiinsa. "Täällä me Jonen kanssa tallilla usein ollaan, kun se tulee tekemään night checkin ja siivoaa samalla omien hevostensa boksit."Jos ja kun hevosenhoitajan työn plussat ovat se, että siinä on se hevonen, miinuksen puolelle kirjautuu se, että työ on fyysisesti raskasta ja vastuu on valtava, kun hoidokit ovat eläimiä, joiden hintalappu lasketaan miljoonissa. Maailma muuttuu, mutta Tahvanainen ei pidä siitä, mihin ala on hänen mielestään menossa sitä mukaa kun hevosmiestaito vähenee. "Rahalla saa liian paljon. Juuli Kontion ja Nina Fagerströmin kaltaisia tekijöitä on yhä vähemmän", hän huokaa. Mutta lisää: "Onneksi tuli yksi uusi, Jone!" RahaurheiluTahvanainen on ollut niin kauan alalla, että on miettinyt, mitä tapahtuu, jos ala jatkaa kehittymistään kohti superrikkaiden rahaurheilua.Sen verran paljon hän on lajia nähnyt, että tietää miten vaikeaa tavallisen keskiluokkaisen ihmisen, hyvätuloisenkaan, on kilpaurheilussa mukana olla. "Se menee aina siihen, että onko nyt varaa edelleen pitää sitä hevosta, minkä on omalla työllään saanut nostettua isoille esteille. Kilpaileminen on kallista ja lisäksi sä et voi vaan yhden hevosen kanssa kiertää kisoja, vaan niitä pitäisi olla vähintään kaksi. Ja sitten pitää maksaa sille tyypille, joka jää kotiin hoitamaan niitä hevosia, joita et ota kisoihin mukaan."Kenen rahat tähän riittävät, kenen eivät? Kenen hermot kestävät olla myymättä hevosta, joka huomenna on ehkä jo loukannut itsensä?"Eli usein sä otat ne isot rahat ja annat sen hyvän hevosen mennä. Ja palaat tekemään nuoria hevosia."Ollaanko menossa samaan luokkayhteiskuntaan, jossa jo oltiin? Tahvainen muistaa tunnelman 30 vuotta sitten, kun aloitteli groomina Saksassa. "Se oli sellaista aikaa, että mä en esimerkiksi saanut mennä samaan ravintolaan syömään kuin pomo."Tahvanainen on miettinyt noita aikoja paljon ja yhä hän ihmettelee asetelmaa."Sä annat koko urasi sellaisen ihmisen käsiin, jota et arvosta edes sen vertaa että voisit istua hänen kanssaan samassa paikassa.". Täydellisyyden tavoittelijaTahvanainen on täydellisyyttä tavoittelema työmaanikko, mutta ehkä sentään "toipuva" sellainen, sillä kokemus on opettanut sen, että tämä työ ei koskaan tule valmiiksi."Mutta kyllä mä kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä sen kavion olisi aina voinut kiillottaa vielä vähän paremmin. Mutta enää se ei sentään vie mun yöunia!"Mutta miten sen ottaa? Tahvanainen kertoo huomanneensa juuri edellispäivänä, että puhdas hevosen häntä on yksi elämän suurimpia nautintoja ihmiselle. Eikö tämä ole jo pikemminkin viisautta? Zen-ajattelua? Ikigaita."Mun ilot tulee pienistä asioista, en edes haaveile sen isommista asioista."Tahvanainen tekee puhuessaan kaiken aikaa jotakin. Järjestelee tavaroita, esittelee harjalaatikkoa, ja harjaa, jossa on hänen oma nimensä, lakaisee, hakee hevosen karsinasta, harjaa, satuloi ja suitsii. Hän on äärimmäisen nopea otteissaan ja kaiken aikaa hyvällä tuulella. Kahvihuoneessa hän keittää vieraalle kahvit ja hulauttaa kupin hanan alla. Itse hän raksauttaa energiaajuomatölkin auki ja jatkaa hääräämistä. Nikotiinipussi sujahtaa huuleen, mutta sen Tahvanainen kuittaa olankohtauksella, sanoo, että hänen ainoa addiktionsa ovat hevoset. . Laidasta laitaanHän on hoitanut ravihevosia, tehnyt oppisopimusharjoittelun Aki Antti-Roikolla ja siirtynyt sitten koulu- ja sen jälkeen estehevosiin. Missäpä hän ei olisi ehtinyt olla, kun on ollut hevosia hoitamassa Leena Schulzella ja Kyra Kyrklundillakin, siis jo silloin, kun tämä piti tallia Ruskeasuolla. Sieltä tie vei vielä Marko Björsille, joka piti siihen aikaan tallia Hyvinkäällä. Björsin silloinen hevonen, ori Vertigo oli yksi hienoimpia mitä hän on ikinä nähnyt. Kun hevonen pääsi karkuun ja loukkasi itsensä karkumatkallaan ja jouduttiin lopettamaan.Sitten oli vuorossa lyhyt sessio islanninhevostallilla. Joka opetti, että kilpahevonen voi olla minkä rotuinen vain, ja se voi olla hienoista hienoin. Matka jatkui Valtteri Reilinille, joka nykyään tunnetaan nimellä Gundersby ja joka järjestää pian Helsinki International Horse Show'n. Suomalainen ratsastava maailma on pieni. "Valtteri asui siihen aikaan Ylöjärvellä. Olin siellä varmaan 6-7 vuotta ja viihdyin tosi hyvin. Kun Valtteri ja Cia muuttivat yhteen, oli aika lähteä taas ulkomaille."Marlon Zanotellilla tuli pyörähdettyä. Ja viihdyttyä."Arvostan Marlonia ihmisenä ja hevosihmisenä aivan valtavasti."Sieltä Jos Lansinkille Hollantiin ja Mirella Lesoselle Suomeen ja Espanjaan.. Nina, Steve ja coSitten eräänä päivänä kisoissa Espanjassa Nina Fagerströmin karsinat olivat Lesosen karsinoiden vieressä. Kävi ilmi, että Fagerström etsi hevosilleen hoitajaa.Sattui sopivasti, sillä Tahvanainen oli aina arvostanut Fagerströmin vähintään samalle tasolle kuin Zanotellin. "Nina on ihan omalla levelillään."Tahvanainen kertoo tapauksen, jota ihmettelee vieläkin. Hän oli ajanut ratsastajan poissaollessa pitkistä ohjista yhtä Fagerströmin hevosista, mutta ei saanut siihen haluamaansa otetta. Niinpä hän pisti sille satulan selkään ja ratsasti sillä. Ei tehnyt mitään sen kummempaa kuin liikutti. Seuraavana päivänä Fagerström, ratsastettuaan kyseisen hevosen, tiedusteli oliko Tahvanainen ratsastanut sillä edellispäivänä. Oli huomannut."Mistä se tiesi? Tai jos joskus laitoin jonkun remmin yhden reiän ylemmäs tai alemmas, Ninalta tuli heti pyyntö laittaa se oikeaan paikkaan."Tahvanainen on sillä tavalla herkkä, että ei halua nähdä väkivaltaista ratsastusta ollenkaan. Hän sanoo, että valitettavasti huonoa horsemanshippiä kuitenkin näkee, sillä hevoset ovat lempeitä ja sopeutuvaisia eläimiä. Ihan huipulle niin ei pääse, mutta lähelle kuitenkin. "Silläkin lailla valitettavasti pääsee aina johonkin pisteeseen asti, mutta hevoset eivät niillä ihmisillä koskaan pysy kauaa."Näiden ihmisten vastapainona on todellisia hevosihmisiä, jotka tekevät hevosensa usein alusta alkaen itse, ihmisiä kuten vaikkapa Steve Guerdat, joka kuuluu myös niihin Tahvanaisen suuresti arvostamiin. "Se näkee aihion, tekee siitä huipputason kilpahevosen kerta toisensa jälkeen ja saa kilpailutilanteesta hevosesta kaiken ulos. Ja vapaapäivinä ne sen hevoset elää siellä sveitsiläisellä pellolla hevosen elämää. On se ihan käsittämätön mies." VastoinkäymisiäUra hevosten kanssa on ollut myös raskas. Hevoset ovat vaarallisia, ei siitä mihinkään pääse. 18-vuotiaana hän kaatui Münchenin laukkaradalla hevosen kanssa täydestä laukasta sillä seurauksella, että selkäranka murtui seitsemästä kohdasta.Hän oli kuitenkin noussut ylös ja tuonut hevosen talliin ennen kuin menetti tajuntansa seuraaviksi muutamaksi kuukaudeksi. Sen jälkeen kun kiinnitti hevosen tallin ketjuihin, hän ei muista enää mitään. Hatara satunnainen muistivälähdys tilanteesta on, että hevosella oli keltainen satulahuopa ja että oma käsi ei noussut ottamaan kiinni satulasta, joten oli tuotava hevonen talliin taluttamalla. "Kokonainen vuosi on kadonnut. Olen vain muiden kertoman varassa."Tästä vuodesta hän oli puolet sairaalassa, kovassa kipulääkityksessä.Selkä on sen jälkeen aina enemmän tai vähemmän vaivannut, mutta Fagerströmin vinkkaamasta belgialaisesta osteopatiasta oli onneksi apua. Eivät lonkatkaan enää ihan priimat ole, ja sen tuntee niinä päivinä, kun askeleita tulee vähän liikaa. "Jos sais eläkkeelle siirtymisen kunniaksi sitten joskus uudet lonkat", hän nauraa. Loppuun palamisia on ollut kaksi, viimeinen niistä oli koronavuosien aikaan, jolloin hän oli töissä turkkilaisella kilparatsastajalla, joka valmistautui olympialaisiin, mutta korona tuli väliin ja pilasi suunnitelmat. Siinä tunnelma kiristyi. Liikaa. "Nukuin 7 kuukautta äidin luona Suomessa. Sitten lähdin Mirellalle."Miten Tahvanainen näkee tulevaisuutensa?"Kyllä mä ainakin viiden vuoden päästä yhä tätä teen!".Mitä Markus tekisi? .Steve Guerdat on vanhan liiton esteratsastaja - "Rahalla ei saisi voida ostaa urheilumenestystä"

Raskasta ja kuluttavaa – mutta myös elämän tarkoitus: ”Tämä on mun kaikki”, sanoo Katja Tahvanainen

Aiheeseen liittyvää