Tunnettu ja moneen kertaan palkittu näyttelijä Riitta Havukainen on ollut hevostyttö pienestä pitäen. Maalla piti jo ala-asteikäisenä päästä työhevosten selkään, ja Kilon ratsastuskouluissa hän sai luvan aloittaa 10-vuotiaana.”Siellä meni monta vuotta, mutta sitten kun aikuistuin tuli opiskelu ja teatteri ja perhe, niin ratsastus jäi tauolle. Jonnekin se kiinnostus vain jäi kuitenkin kytemään”, muistelee Havukainen.Hän oli jo nelikymppinen kun hän kuuli, että Tina Schoultzin suomenhevonen Pomo eli Pilven Piirto (Pilven Poika - Kuvio) olisi myytävänä.”Se asui Dumissa (Tuomarinkylä) ja ostin sen ja se oli ihanaa aikaa! Elämäntilanne oli kuitenkin sellainen, että jouduin siitä sitten myöhemmin luopumaan ja siirryin ratsastuskouluun. Ensin kävin Tuomarinkylässä, sitten Primuksella ja nyt olen jo yli 5 vuotta käynyt Nikassa kaksi kertaa viikossa.”Havukainen kertoo, että nauttii suunnattomasti juuri ratsastuskoulussa käymisestä.”En enää edes harkitse omaa hevosta tai edes vuokraamista, tunneilla käyminen on ihanaa ja parasta minulle. Olen jo yli 70-vuotias, ja ihan tavallinen harrastaja, ratsastuskoulussa ratsastaminen on vaan niin huoletonta ja palkitsevaa.”Havukainen miettii, ettei kuitenkaan halua olla mikään tien tukkona seisova reliikki tunnilla.”Täytyy itse ymmärtää kun on aika lopettaa, järki päässä tehdä. Vaikka fyysinen kunto riittää, jos mieli alkaa kovasti varmistelemaan asioita satulassa, hevonen kyllä vaistoaa sen. Onneksi opettajat huomioivat nämä asiat ja aivan ihanasti ja ystävällisesti, he jakavat kaikille sopivat hevoset. Mua opettavat Tippa Teräväinen ja Eeva Siivonen, molemmat aivan timanttisia leidejä.”Mikä hevosissa kiehtoo?”Onhan se jotenkin mystinen juttu! Varmaan ne asiat jotka itselle tapahtuu hevosen läheisyydessä, missään muualla läsnäolo ei ole yhtä tiheätä. Musta tuntuu, että kun hevosta hoitaa, niin mun verenpaine laskee ja vagushermo aktivoituu. Hevosten kanssa olemisessa on vain jotain meditatiivista.”Havukainen kertoo, että hevosen selässä unohtuvat kärhämät, ikävät velvoitteet ja pienet krempat.”Joku sellainen iättömyys valtaa kehon ja mielen, ratsastus on sekä maadoittavaa että kohottavaa. Ei mulla mitään tavoitteita ole, tai siis tavoite on hyvä perusratsastus ja pyrin ratsastamaan hevosystävällisesti. Mutta kun yhden asian oppii ja ehkä muistaa, tajuaa että on taas tuhat asiaa jotka pitäisi oppia.”Onko ratsastusyhteisö sinulle tärkeä?”Kyllä, todella tärkeä. Usein ei tiedä samalla tunnilla ratsastavista kuin etunimen, ei ikää, ei ammattia, ei mitään muuta. Mutta kun kaikki tehdään samaa hommaa, niin kuinka se yhdistää! On ihana puida tunnin jälkeen sekä hevosia että tuntia. Siinä saa myös vertaistukea jos vaikka tunti on ollut vaikea. Mun mielestä ihminen näyttää tallilla parhaan puolensa, kun kaikki tietää miten vaikea laji on. Ratsastuksella on ihmistä onnellistuttava vaikutus.”Riitta Havukaista kiinnostaa myös kilparatsastus, ja hän seuraa erityisesti arvokisoja. Parhailla ratsastajilla on Havukaisen mielestä lajiin oma sisäinen palo, jota ilman ei huipulle pääse.”Vähän sama kuin mulla näyttelemiseen. Vaikka tie on välillä ollut kivinenkin, olen tiennyt aina, että se on mun juttu, en halua tehdä mitään muuta kuin näytellä.”Entä näytteleminen ja ratsastus, onko niillä mitään yhteistä?”Paljonkin. Näyttämöllä sulla on kontakti toiseen näyttelijään, sä annat toiselle impulssin ja hän vastaa, koko ajan ollaan vuorovaikutuksessa. Sama hevosen kanssa. Kun sä pyydät hevoselta jotain, sun täytyy kuunnella sen vastausta, ihan niinkuin sä kuuntelet sun vastanäyttelijää.”Havukainen kertoo, että joskus kun kaikki osuu kohdalleen, on sekä näyttämöllä että ratsastettaessa mahdollista päästä flow-tilaan, ikäänkuin aallonharjalle.”Se vapauttaa alitajunnan, ja silloin olet hevosen selässä sekä rento että vapaa.”
