Ruotsissa vaikuttava Petra Aittola: "Mä en kykene valmentajana feel good -juttuun"

Kylmenevässä illassa ratsukot suorittavat viimeistä tehtävää Oulun Ratsastajien ulkokentällä Äimärautiolla. Petra Aittola seuraa suorituksia ja antaa kommenttinsa korvanappiin. Samaa puomeista ja pienistä esteistä koostuvaa harjoitusta oli Rolf-Göran Bengtsson teettänyt kurssillaan Ruotsin maajoukkueratsastajille kaksi viikkoa sitten.”Ne jauhoi tätä harjoitusta metrin tasolla edes takaisin. Niiden piti laskeutua koko ajan samassa laukassa, olla keskellä, samalla tuntumalla. Pieniä juttuja”, Aittola kertoo.Etelä-Ruotsissa tallia pyörittävä Aittola käy säännöllisesti valmentamassa Oulussa. Ratsastajista moni on tuttu jo 1990-luvulta, ajalta jolloin hän vielä itse kilpaili Pohjois-Suomessa.Maapuomeilla ja pienillä esteillä voi harjoitella kuluttamatta hevosta, mutta moni ratsastaja vierastaa sitä.”Täällä mulla on joskus sellainen olo, että oppilaat eivät ymmärrä puomityöskentelyn tärkeyttä vaan haluavat hypätä isoja esteitä. Se on valitettavaa, mutta sellaista se on.”Ensin pitää oppia perusteet, jonka jälkeen taitoa rakennetaan eteenpäin. Se on nykyään vaikeaa, sillä ihmiset eivät ole enää pitkäjänteisiä. Asiat halutaan nopeasti.”Ihmiset myös vaihtavat valmentajaa tosi nopeasti ja usein. Eihän silloin voi saada mitään punaista lankaa. Sulla voi olla huonompikin systeemi, mutta sulla pitää olla systeemi.”, Aittola pohtii.Ruotsissa monella valmentajalla on käytössä kausimaksu, jolloin valmentaja ja oppilas sitoutuvat yhteistyöhön esimerkiksi puoleksi vuodeksi.”Sitoutuminen on tänä päivänä tosi vaikeaa, eikä se koske vain ratsastusta. Mutta jos haluaa päästä johonkin ratsastuksessa, on pakko sitoutua.”Aittolalla mainitsee Meksikon ja USA:n, jonne hän myy paljon hevosia. Siellä lapset ja nuoret eivät koskaan ratsasta yksin ilman valmentajaa.”Siksi siellä saavutetaan kahdessa vuodessa se, mihin täällä menee kuusi vuotta.”.Hän puhuu feel good -valmentajista, joiden tunneilla kaikilla on kivaa ja ihanaa. Niitäkin tarvitaan, jos haluaa vain pitää ratsastaessa hauskaa. Mutta jos haluaa oikeasti korkealle tasolle, valmentajan on vaadittava.”Mä en kykene valmentajana feel good -juttuun. Jos näen jonkin asia olevan täysin väärin, mun on ihan pakko sanoa siitä. Se on mun vastuulla.”Joskus hän joutuu kysymään oppilaalta, miksi tämä käyttää tiettyjä varusteita varmistaakseen, että ratsastaja on tietoinen käyttämiensä varusteiden tarkoitusperästä.”Täällä on tapahtunut joskus, että oppilas pahoittanut mielensä. En mä sano asiasta, koska olen ilkeä. Sanon siksi, että meidän tulee levittää tietoa.”Keskustelu ja palaute ovat tie kehittymiseen. Aittola haluaa olla varma, että ratsastajilla on ymmärrys siitä, mitä tehdään. Siksi hän kyselee oppilailtaan, miksi he tekevät tekemiään asioita hevosen selässä. Usein vastaus on, että en tiedä tai joku käski.”Kysykää kysymyksiä, kysykää miksi! Mulle maailman paras valmentaja on Peter Markne. Hänen filosofiansa perustuu siihen, että koko ajan on dialogia.”Ongelmien tai kysymysten ilmaantuessa ratkaisu ei ole aina valmentajan vaihtaminen vaan asioista keskusteleminen avoimesti. Valmentajakin voi kysyä neuvoa kollegaltaan.Aittola peräänkuuluttaa yhteistyötä ja sanoo sen olevan Ruotsissa ihan eri tasolla kuin Suomessa. Eri ammattilaiset käyttävät toistensa palveluja ja pyytävät toisiltaan apua.”Se on yksi syy siihen, miksi Ruotsi on niin korkealla tasolla ratsastusmaana. He tekevät ihan hirveästi yhteistyötä. Siellä on yhteisö, joka jakaa toisilleen tietoa.”Aittola ratsasti Pohjois-Suomessa aikana, jolloin Pekka Mäkelä ja Pasi Meller olivat alueen valmentajaguruja. Heitä arvostettiin ja katsottiin ylöspäin. Kilpailuissa he saattoivat neuvoa myös ratsastajia, jotka eivät olleet heidän oppilaitaan.”Kun he sanoivat asioita, sä kuuntelit. Sä et sanonut, että mä tiedän paremmin, mä googletan.”.Kemistä Etelä-RuotsiinAittola on kotoisin Kemistä, jossa hänen äitinsä pyöritti ratsastuskoulua. Hevosalalla työskentely ei kuulunut tulevaisuuden suunnitelmiin, sillä hän oli nähnyt oman tallin pyörittämisen rankkuuden.Suunnitelmissa oli eläinlääkärin opinnot, mutta työskentely Anneli ja Magnus Lillkvistin tallissa sinetöi Aittolan tulevaisuuden, sillä he kannustivat häntä hakemaan Flyingeen hippologikoulutukseen 90-luvulla.Aittola opiskeli Flyingessä sen kulta-aikana, kun opettajina toimivat Kyra Kyrklund ja Peter Eriksson. Siihen aikaan hippologiopinnot olivat enemmän suuntautuneet ratsastukseen kuin nykyään.”Tänä päivänä koulutus on hyvin teoriapainotteiden. Se on ehkä vanhojen oppilaiden syy. Koska koulu oli korkeakoulu, he eivät halunneet tehdä tallitöitä.”Tämän seurauksena koulun hevosmäärä väheni.Opintojensa päätteeksi Aittola sai vuodeksi stipendin, jonka ansiosta hän sai koulun ratsastaa koulun nuoria hevosia ja oreja.”Koko ajan taistelin sen ajatuksen kanssa, että haluan opiskella jotain oikeaa enkä tehdä tällä alalla töitä.”Hevosala kuitenkin vei lopulta mukanaan ja enää eläinlääkärin ura ei houkuttele. Omaa yritystään Etelä-Ruotsissa hän on nyt pyörittänyt nyt parikymmentä vuotta.Itseään Aittola kutsuu hevosalan yrittäjäksi, sillä vaikka hän myy paljon hevosia, toimenkuvaan kuuluu myös ratsutus ja valmentaminen.Kilparatsastajan ura ei ole koskaan ollut hänelle vaihtoehto, vaikka hän on kilpaillut 145-tasolla.”Mulla on aina ollut palo hevosiin, mutta ei siihen että satsaisin 100 prosenttia kilparatsastajan uraan. Ratsastan hyvin, mutta ehkä mulla ei ole sitä mitä vaaditaan huippu-urheiluun.”Lisäksi perheen perustaminen on aina ollut Aittolan haaveena, mikä naisena olisi vaikeuttanut kilparatsastajan uraa. Nyt perheeseen kuuluu puolison lisäksi 11-vuotias tytär.Omaa kilpailemista tärkeämmäksi on noussut hänen tallistaan lähteneiden hevosten menestyminen. Hollantilaisen Robert Vosin Carat (Cardento -Krevat) oli Aittolalla varsasta, Izzy Miaki (Casa Grande – Cardento) hyppäsi puolestaan meksikolaisen Gustavo Ramosin kanssa MC-finaalissa.”Kaksi myymääni hevosta ovat hypänneet maailmancupia. Ne antavat mulle sellaisen kickin, että jaksan taas nousta viideltä ruokkimaan kolmivuotiaita, kun ajattelen, että näistä jostakin tulee seuraava.”Tällä hetkellä hän käyttää hevosille kilpailuissa catch rideria, lainaratsastajaa, joka ratsastaa hevosilla vain kilpailuissa.”Mulle kisaaminen on aina ollut kivaa ja mukavaa, mutta olen aina halunnut, että hevoset tulisivat mahdollisimman hyvin esille.”Yhteistyö Jörgen Larssonin kanssa on jatkunut jo 20 vuotta. Hän hyppää kaikki isommat luokat Aittolan hevosilla. Ruotsissa lainaratsastajien käyttö on yleistä.”Mun jokapäiväinen työ ei ole orientoitunut eliittiurheiluun vaan työhön siellä taustalla ja ratsastajien ja nuorten tuottamiseen.”.Ostajat haluavat ruuniaAittolalla on tallissaan hevosia ratsastettavana sisäänratsastusikäisistä vanhempiin hevosiin. Tavoite on saada hevoset lopulta myytyä, mutta omien hevostensa kohdalla hän on hyvin valikoiva ostajien suhteen.Asiakkaista suuri osa tulee Suomesta sekä Meksikosta, jonne Aittola loi hyvät suhteet työskenneltyään maassa pariin eri otteeseen. Työajasta hevosten etsimiseen kuluukin paljon aikaa. Aamupäivät Aittola ratsastaa ja iltapäivisin hän etsii hevosia.”Ihmiset eivät ymmärrä, kuinka hirveä työ on löytää oikeat hevoset. Hevoskauppa on tänä päivänä vaikeaa monella eri tavalla.”Ostotarkastuksessa röntgenkuvia otetaan 50 ja niitä kuvia tulkitsee ostajan puolelta useampi eläinlääkäri, joilla saattaa olla erilaiset tulkinnat. Lisäksi hevosesta löydettävien tietojen tulee olla kunnossa. FEI:n uusi sovellus, digitaalinen passi, kertoo hevosen tiedot pitkältä ajalta ja striimipalveluista löytyvät hevosen kaikki kisaradat.”Kun esittelen hevosen esimerkiksi Meksikoon, mun pitää käydä läpi koko Clipmyhorse läpi. Mitä kaikkia rundeja siitä hevosesta löytyy. Jos siellä on yksi huono rundi, jossa hevonen pysähtyy, mun täytyy heti soittaa Meksikoon ja sanoa, että tämä rundi on olemassa ja kertoa syy.”Hevoskauppa on silti palkitsevaa, kun saa oikean hevosen oikealle ratsastajalle. Tällä hetkellä ihannehevosen tulee olla kiltti ja rehellinen, mutta siinä pitää olla verta. Koon tulee olla 165–170 cm välillä ja niiden tulee olla ruunia.”Ruunat myydään heti, jos ne ovat kivoja, hyvännäköisiä, vaihtavat laukat ja ovat tasapainoisia.”Ruunat mielletään helpommiksi ratsastaa, mutta siihen vaikuttavat myös vaaditut testit. Esimerkiksi tamman vienti Meksikoon maksaa 3000 euroa enemmän kuin ruunan.Aittola on tarkka siitä, että hevonen on ostajalle sopiva. Epäsopivan hevosen myymisessä on niin iso riski, että sitä ei kannata ottaa.”Joka ikisessä kaupassa jonka teen, mun pitää uskoa siihen 100 prosenttisesti. Hevosen ja ostajan pitää aina olla hyvä match.”Aittolan vahvuus on monipuolisuus. Hippologikoulutuksen lisäksi hän on hankkinut opettajanpätevyyden, joka mahdollistaa opettamisen luonnonvara-alan oppilaitoksissa.”Jos tälle alalle haluaa jäädä, täytyy olla monta eri pilaria. Pitää pystyä tekemään eri asioita ja mielellään niin, että on opiskellut myös jotain. Jos vaikka vain ratsastaa ja sitten loukkaantuu, sitä on tosi tyhjän päällä.”Aittola toivoo, että hevosalalle lähtevät suomalaiset ymmärtäisivät kokonaisuuden merkityksen. Ja verkostoitumisen.”Ei hippologikoulutus ollut mulle mikään tie onneen, mutta se antoi perustan. Ja kaikki ne ihmiset, jotka opin tuntemaan niiden vuosien aikana. Ne ovat kullan arvoisia vielä tänäkin päivänä”, Aittola sanoo.

Ruotsissa vaikuttava Petra Aittola: "Mä en kykene valmentajana feel good -juttuun"

Aiheeseen liittyvää