Pinteleiden käärimistä, hevosten taluttamista, kellon katsomista, puomien nostelua verkassa... Minne se synttärikakku jäi?"En mä pidä mitään synttäreitä. Ehkä sitten syksymmällä, jos pääsisi vaikka jonnekin lämpimämpään lomareissuun", 50 vuotta tänään sunnuntaina täyttävä Sanna Illi toteaa. Synttäripäivä on helppo muistaa: 9.8.7.6. "Tietenkin me tehdään syksymmällä varmaan myös kisareissu keskemmälle Eurooppaa, mutta se nyt ei sillä lailla ole lomaa kuitenkaan."Tänään sunnuntaina tiedossa on jännittämistä. 16-vuotias tytär Sani kilpailee nuorissa SM-finaalissa ja on kahden päivän tilanteen jälkeen johdossa Kasilias EAS SHO Z -ruunalla (Kannan - Kennedy). Lapsen kilpaileminen jännittää jokaista äitiä, ja niin se jännittää myös Sannaa."Mä olen jännittäjätyyppi."Jännittäminen on kaksijakoista. Sitä toivoo, että ratsastus sujuu hyvin, tuli voitto tai ei, eikä mitään loukkaantumisia tapahdu. Pettymyksiä on vaikeampi estää, sillä sellainen on esteratsastuksen luonne, että voittoja ei yleensä pitkää riviä kenellekään kerry. "Niin se on. Kun se puomi putoaa, sä olet heti pelistä. Toista se on vaikka kouluratsastuksessa, jos sä teet tahtirikon tai nostat väärän laukan, sen eron voi kuroa kiinni ratsastamalla lopun paremmin."Myöskään SM-kilpailuviikonlopun kustannukset eivät paljon naurata. Kanervassa kahden hengen huone maksaa 388 euroa, hevosten asuminen 168 euroa hevoselta eli Illien kohdalla kertaa kolme, kun hevosia on kolme, ja startit 150 euroa päivältä. Yhteensä 1450 euroa. Siihen syömiset ja dieselit päälle. Palkintorahaa Suomen mestaruuksista sen sijaan ei yleensä tahdo juurikaan saada. "SM:issä on perinteisesti aika pienet palkinnot."Mutta niin tai näin, sunnuntaina on parempaakin miettimistä kuin omat viisikymppiset. Sanna Illistä on syntynyt mielikuva super-organisaattorina. Hän on joskus takavuosina näyttänyt minuuttiaikatauluja, joita on laatinut paperilappusille lastensa kilpailuihin, mutta eivät ne hänen mielestään hänestä vielä mitään erityisen järjestelmällistä ihmistä tee. Ne ovat ihan normaalia hevosenhoitajan työtä kilpailuissa. "En mä miellä itseäni mitenkään erityisen järjestelmälliseksi", Illi sanoo. Eikä hän ole "poniäitikään" - ainakaan sanan perinteisessä, vähän negatiivisessa merkityksessä. Sanna Illi nimittäin sanoo, että vaikka ratsastuksen opettaminen on hänelle kutsumustyö, se ei ole koskaan ollut hän, joka haluaa lastensa kilpailevan, vaan lapset itse. Sekä Jone että Sani innostuivat jo hyvin pieninä. . Tietenkin asiaan vaikutti se, että kotona oli master-opettajan pätevyyden hankkineen ja ykköstason valmentajaksi lukeneen äidin pyörittämä ratsastuskoulu. Tunneille pääsi aina mukaan ja kisoissakin käytiin aluksi ratsastuskoulun opetusponeilla.Sanna muistaa kyllä, että kun Jone sitten sai ensimmäisen oman poninsa, kentässä mitalinkin saaneen Maran, "homma lähti laukalle". Sani sai vähän myöhemmin Nipsun. Marasta ja Nipsusta on jo sen verran aikaa, että molemmat lapset viettivät kesänsä Markus ja Meredith Beerbaumilla. Sani palasi juuri koti-Suomeen, sillä koulut alkavat. Jone jäi Saksaan. "Niin se sitten meni."Myös jatko menee niin kuin se menee. Sanna Illi ei yritä lyödä asioita lukkoon ennenaikaisesti"Onko se sitten juuri tuolla tavalla ja tuossa paikassa, vai pitääkö Jone muutamaa omaa hevosta omassa paikassa, sen näkee sitten kun se päivä tulee", hän sanoo. Sanna tukee lapsiaan kaikessa, mitä he tekevät, niin pitkälle kuin pystyy, myös, jos he päättävät lopettaa. Kaikessa. "He tekee mitä he itse haluaa.". Ypäjällä Sanna tuntee kaikki. Kari Nevala on valmennusapuna ja päivät menevät niin kuin ne kolmesta hevosesta ja yhdestä lapsesta huolehtiessa menevät. Hän muistaa, että samalla master-vuosikurssilla tai ainakin sitä edeltäneellä opettajalinjalla olivat muun muassa Irina Kokko, Enni Huotarinen, Sanna-Kaisa Tastula, Essi-Lotta Rautiainen ja Noora Helve."Meitä oli tosi hauska porukka!"Sanna Illin oman systeemin perustana ovat jo edesmenneen Veikko Heikkilän opetukset.Heikkilä oli armottoman nopea ratsastaja. Ja hän valmensi Sanna Illiä toistakymmentä vuotta.”Se, mitä Veikolta olen oppinut, ovat ennen muuta suunnitelmallisuus ja toistot. Ratsastajalla pitää olla suunnitelma, ja asioita pitää toistaa, kunnes ne tulevat selkärangasta”, hän sanoo.Veikko Heikkilän peruja tai ei, Illit ovat aina olleet nopeita. Tämän vahvistaa ystävä ja perheen eläinlääkäri Kristiina Ertola, joka tunsi Sannan jo silloin kun lapsia ei vielä ollut ja hän hyppäsi omilla hevosillaan aina 130-tasolle asti."Rohkea, räväkkä ja nopea ratsastaja. Sellainen Sanna oli radalla", Ertola muistaa. Tänä päivänä Sanna on ennen muuta äiti. ”Tärkein rooli”, hän sanoo.Myöhäisillat kisapaikalla sujuvat läppärillä, Sanin Ypäjän ja Jonen Slovakian ratoja katsoen ja irtokarkkeja syöden. .Ypäjältä palataan illalla kotiin Myrkkyyn, Karijoelle, joka oli Sanna Illin lapsuudenmaisema jo siihen aikaan, kun hän oli vielä sukunimeltään Myllykangas. Hän tutustui Jukkaan, jonka sukunimi on tietysti Illi. Jukka ei silloin vielä ollut sen kummemmin hevosissa, mutta tilanne muuttui. Vuonna 2001 pariskunta muutti nykyiselle paikalleen, johon pian nousi ratsastuskoulu. Jukan isä alkoi myöhemmin valmistamaan Illi's karsinaelementtejä hevostalleihin. Sannan isoisä Veikko Myllykangas osti aikoinaan shetlanninponin ja siitä hänen lapsenlapsensa innostus lähti. Tulta piti vireillä myös, että Myrkyn kylällä oli Jaakko Komsi, jonka ravihevosilla sai ratsastaa. Eräänä päivänä, kun Sanna ratsasti shettiksellään, Ani Paananen sattui huomaamaan ja sen verran hyväksi toteamaan, että pyysi tyttöä ratsastamaan omalla hevosellaan Riolla. Paananen oli raskaana.Paanasen äidin Airin silloin omistamasta Husön ratsastuskoulusta löytyi lopulta Sannallekin ensimmäinen oma hevonen. Kisajärjestäjänä Myrkyn Yksityisratsastajat toden totta kunnostautuu. Siellä oli vasta suomenhevosten estemestaruudet ja niiden jälkeen Pohjola-osakilpailut esteillä. Ensi viikolla, 14.-16. elokuuta Päkintiellä Karijoella järjestetään kesäkauden viimeiset Myrkyn Ratsukarnevaalit, jotka ovat samalla viimeiset Pohjola-sarjan koulukisat. Ne ovat tänä vuonna laskujen mukaan kuudennet kisat. Illien ratsastuskeskuksessa on pidetty kolmet kansalliset ja kolmet aluekisat. Kansallisia kisapäiviä tulee kaikkiaan yhdeksän, sillä kisat ovat olleet isoja. "Jos ei järjestä kisoja, ei tapahdu mitään. Ei kisoja tällä hetkellä ainakaan liikaa ole."
