Vakavasti loukkaantunut Enni Jarnila uskoo tulevaisuuteen: "On aivan sama, mitä muut sanovat, minä aion vielä ratsastaa"

Vuosi sitten Enni Jarnila kirjoitti sosiaalisessa mediassa englanniksi siitä, miten onnellisuus on valinta. Hän kirjoitti, että jokainen valitsee sen, miten kohtaa tilanteita ja reagoi niihin, ja se määrittelee onnellisuuttamme..Hän totesi julkaisussaan, että hän arvostaa jokaista tavallista arkipäiväänsä, sen pieniä asioita. Hän kirjoitti olevansa onnellinen siitä, että on terve ja voi liikkua. Jarnila kirjoitti, että eläimet opettavat ihmisen elämään hetkessä. Ne pitävät nöyränä ja pakottavat arvostamaan jokaista päivää..Enni Jarnila* Ratsuttaja, kilpaillut este- ja kouluratsastuksessa* Syntynyt vuonna 1990* Aloitti ratsastuksen vuonna 1998* EJ Horses -yritys perustettiin 2018* Valmistui yliopistosta 2020* Loukkaantui 2022."Elämäni oli aika hyvää"Joulukuussa 2022 Enni Jarnila istuu pyörätuolissa Espoon sairaalan kuntoutusosastolla sijaitsevassa huoneessaan. Hän katsoo suoraan silmiin ja hymyilee, vaikka yhtä hyvin hän voisi maata sängyssään ja murehtia..”Elämäni oli aikaa hyvää”, Jarnila toteaa vuodentakaisesta hetkestä..Kansainvälisenä naistenpäivänä, maaliskuun 8.päivänä Jarnila oli ratsastamassa, kuten käytännössä jokaisena päivänä muulloinkin. Hevoset ovat hänen ammattinsa, ja intohimonsa..Jarnila on tunnettu siitä, että hän kiipeää hevosen kuin hevosen selkään, eikä hän ikinä kieltäydy haastavimmistakaan tapauksista. Maaliskuussa 2022 hänen allaan ollut hevonen ei ollut Jarnilan pitkäaikainen ratsutettava, mutta ei täysin uusi tuttavuuskaan. Millään entisellä ei ollut kuitenkaan merkitystä, sillä epäonni ei katso paikkaa tai aikaa..Hevonen kaatui. Jarnila putosi selästä ja löi päänsä. Pahasti. Kypärä ei estänyt vakavaa aivovammaa..Seuraavat viikot kuluivat epätietoisuudessa. Jarnilan isosisko Ida Jarnila kertoo, että kaikki oli epävarmaa, eikä kukaan tiennyt, selviääkö Enni hengissä. .Päivät kuluivat, mutta lopulta elämä voitti. Herääminen koomasta ei tapahtunut kuin elokuvissa, vaan askel kerrallaan. Aivan kuten toipuminenkin..Matka on vielä alussa, mutta se on alkanut. Jarnila ei itse muista tapahtuneesta mitään, pari edellistä vuotta ovat pyyhkiytyneet mielestä pois. Toisaalta, tärkeintä on tulevaisuus..”Minulle ei ole jäänyt mitään pelkoja tai katkeruutta. Tämä oli onnettomuus, eikä sille löydy syyllistä. En voi syyttää siitä hevosta, en minua tai ketään muutakaan. Ei hevonen kaadu tahallaan”, hän toteaa..”Tapahtunutta ei olisi voinut estää miettimällä, mutta tietenkin jotkut asiat voi. Jatkossa voin ajatella, että jos jotain asiaa ei ole järkevää tehdä, en sitä tee.”.Jarnilalla on selkeä tavoite: päästä takaisin hevosen selkään. Fysioterapiassa hän käy päivittäin, muutaman metrin kävely onnistuu ilman tukea. Vasen puoli on heikompi, mutta sormet ja varpaat liikkuvat. Puhekin on parantunut paljon..”Minulle on aivan sama, mitä muut sanovat, minä aion vielä ratsastaa. Kaipaan ratsastusta, enkä yhtään epäile, ettenkö siihen vielä pystyisi. Ratsastus ei ole samanlainen urheilulaji kuin muut, hevosetkin tekevät paljon ratsastajien puolesta.”.Jarnila tiedostaa, että elämä ei palaudu entiselleen, eikä hän välttämättä kykene tekemään hevosten kanssa kaikkea mitä ennen onnettomuutta. Mutta päättäväinen hän on..”Ollut jo lapsesta asti. Ei Enni ole ikinä lupia mihinkään kysellyt”, isosisko hymyilee vieressä.."Paralympialaiset. Sinne sitten seuraavaksi."Enni Jarnila tulevaisuuden tavoitteistaan.Hevosia ja matematiikkaaHevosihmisillä kerrotaan olevan uskonto 10 ja matematiikka 4. Jarnilalla molemmat taitavat olla täysiä kymppejä. Hänen päättäväisyydestään kertoo myös se, että pari vuotta sitten hän kirjoitti pro gradu -työnsä yliopistolle matematiikasta ja on nyt filosofian maisteri..”Päätin joskus, että voisin mennä yliopistoon opiskelemaan jotain, ja matikka on aina ollut minulle helppoa. Sitten vaan menin. Se ei ollut vaikeaa.”.Tässä pelissä itseensä uskominen on kuitenkin se, millä on eniten merkitystä. Kertoimet voivat olla Jarnilan täydellistä kuntoutumista vastaan, mutta hän itse ei suostu kuuntelemaan epäileviä lauseita..”He voivat tulla katsomaan, kun osallistun joskus kilpailuun. Tätä samaa mä en aio enää ottaa uudelleen”, hän naurahtaa ja viittaa onnettomuuteensa..Valmentaminen on myös tärkeä osa-alue hevosammattilaisen elämässä. Sitä Jarnila on tehnyt, ja sitä hän haluaa jatkaa myöhemmin. Tällä hetkellä hän toivookin, että puhe palautuisi uomiinsa sen verran hyvin, että tuntien pitäminen luonnistuu. Valmennuksessa Jarnilaa kiinnostaa nähdä kehitys. Hän uskoo, että kaikki valmentajat tekevät työtä sen takia, eivätkä siksi, että se olisi muka jokin pakollinen osa hevosammattilaisen elämää. .Parasta on kuitenkin ratsastaminen. Etenkin esteratsastus on Jarnilan lempiasioita. Toisaalta myös se palkitsee, kun ratsutettavan kanssa saa ratkaistua jonkun ongelman ja hevonen alkaa toimia..Hevosenomistajille Jarnilalla on ytimekäs viesti: älkää pelätkö, se ei ole reilua hevosta kohtaan..”Ihmiset pelkäävät liikaa, eivätkä uskalla tehdä asioita. Silloin hevonenkin tulee epävarmaksi ja onnettomuuksia tapahtuu. Mä en ole koskaan pelännyt, enkä pelkää nytkään”, hän toteaa. ”Asia on niin, että jos riskin kanssa ei uskalla elää, ei kannata myöskään ratsastaa.”.Jarnila on aina ollut ratsastaja, joka kiipeää herkkien ja vaikeiden hevosten selkään. Hänet tunnetaan myös niin sanottuna stunttiratsastajana, eli henkilönä, joka tekee hevosten kanssa asioita, joita ne eivät ole aiemmin tehneet. .Jarnila on vienyt hevosia esimerkiksi maastoon, laittanut satulaan ja hypännyt ensimmäisiä esteitä..”Aiemmin minulle ei ole tapahtunut mitään pahoja onnettomuuksia, vaikka joskus olen selästä tippunut.”.Ulkomaille jo lukioikäisenäEnni Jarnila rakastui hevosiin jo lapsena. Kavereiden perässä hän valitsi tallin, mutta tallille häntä veti hevoset. Isosiskokin ratsasti, mutta pikkusiskolle hevosista tuli koko elämä. .Lukioikäisenä Jarnila lähti ulkomaille. Ensin Englantiin, sieltä eteenpäin. Hän on työskennellyt monessa eri maassa ja ratsuttanut satoja erilaisia hevosia nuorista esteratsuista kokeneisiin kenttähevosiin..Esteillä hän on kilpaillut 130-tasolle, myös koulustartteja on takana. Kenttää hän ei ole kisannut..”Sain hevosista paljon oppia, ja koko ajan se tunne vahvistui, että tätä mä haluan.”.Välillä Jarnila tuli takaisin Suomeen ja jatkoi muiden hevosten ratsuttamista. Omaa hänellä ei ole koskaan ollut, eikä hän ole omaa niin kovasti kaivannutkaan. Hänelle on aina tarjottu ratsutettavia..”En tehnyt ikinä päätöstä, että jään Suomeen. Olen koko ajan ollut yhteydessä entisiin työnantajiini, kuten Vincent Voorniin ja Ben Beeversiin. Olen aina ajatellut, että haluan lajissa eteenpäin.”.Hevosten lisäksi Jarnilalla on huolehdittavanaan 10-vuotias Puppy-niminen koira. Sitä hänellä on kova ikävä, sillä koira asuu nyt hänen vanhemmillaan..Jarnila uskookin, että jos hän ei tekisi hevosia ammatikseen, hän työskentelisi koirien kanssa..Ikävä tallille hevosten luokse on valtava. Kun Jarnila oli aiemmassa kuntoutuspaikassaan, HUS:n Neurologian poliklinikalla Helsingin Synapsia-talossa, hänen ystävänsä järjestivät poliisihevosia paikalle, jotta hän sai niiden läheisyyttä. Tallille hän ei ole vielä päässyt, mutta sekin on nyt suunnitelmissa..”Olemme suunnitelleet ystäväni kanssa, että menemme ystäväni Marika Rätön luokse katsomaan hänen hevosiaan. Olen ratsastanut paljon Marikan hevosia.”.Ystäviään ja perhettään Jarnila kiittää jaksamisesta. Hän nauraa, että kuntoutusosastolla hänellä käy eniten vieraita..”Kaverit ovat jaksaneet hyvin tätä mun sairautta. Olen koko ajan mukana tallimaailmassa, koska ystäväni ovat hevosihmisiä.”.Omalle kuntoutumiselleen Jarnila ei ole asettanut mitään päivämäärätavoitteita. Hän toteaa, että askel kerrallaan, sillä kehitystä ei tapahdu nopeasti. Mutta ratsastaja ei ole ratsastaja, ellei hänellä ole jotain mielessä..”Paralympialaiset. Sinne sitten seuraavaksi.”.”Rohkea, itsepäinen ja päättäväinen”Enni Jarnilan sisko Ida on seurannut läheltä pikkusiskonsa toipumista.Naistenpäivä 2022 oli Ida Jarnilalle järkyttävä päivä. Päivä, jollaista hän ei osannut edes kuvitella tapahtuvan, vaikka hän mielestään tiedosti, että ratsastus on riskialtis laji.”En silti osannut olettaa, että tällainen sattuu Ennin kohdalle.”Perhe sai kuulla onnettomuudesta, kun Enni Jarnila oli jo Töölön teho-osastolla. Tietoa ei annettu, vaan heille sanottiin vain, että tilanne on vakava. Perheelle tarjottiin heti kriisiapua.”Se tuli tarpeeseen”, Ida Jarnila muistelee.Isosisko kertoo, että mennyt vuosi on ollut hänen elämänsä rankin, mutta nyt olo on muuttumassa helpotukseksi, kun paraneminen on lähtenyt näin hyvin käyntiin.”Alussa ei tiedetty, selviääkö hengissä, ja nyt Enni istuu ja puhuu.”Ida Jarnila sanoo, että heti onnettomuuden jälkeen hän jollain tavalla suuttui yleisesti kaikille hevosille sisarensa onnettomuudesta. Hän ajatteli, ettei ainakaan päästä omia lapsiaan ratsastamaan.”Minulle on jäänyt pelko, vaikka Ennille ei”, hän toteaa.Siskonsa palavasta halusta jatkaa ratsastusharrastusta Ida Jarnila hymyilee ja toteaa, että Enni on aina tehnyt, mitä haluaa, eikä siinä ole isosiskoa kuunneltu.”Se myös motivoi Enniä kuntoutuksessa. Hän on muutenkin rohkea, itsepäinen ja päättäväinen. Se on mennyt aina niin, että isosisko on yrittänyt estellä, mutta pikkusisko on vaan tehnyt.”Ida Jarnila muistaa, että Ennin päätös alkaa hevosammattilaiseksi tapahtui aivan samoin, se oli lähinnä ilmoitusluontoinen asia. Ei siitä keskusteltu, koska pikkusisko totesi jo nuorena, että isona hän tekee ammatikseen hevosia eikä mitään muuta.”En edes tiedä, mikä se matematiikkajuttukin oli. Senkin hän vaan päätti, että menee yliopistoon”, Ida Jarnila naurahtaa ja katsoo hymyillen siskoaan.”Kyllä sun lapsetkin vielä ratsastaa”, Enni Jarnila päättää lopuksi.

Vakavasti loukkaantunut Enni Jarnila uskoo tulevaisuuteen: "On aivan sama, mitä muut sanovat, minä aion vielä ratsastaa"

Aiheeseen liittyvää