Päätavoite on nimittäin huomenna, keskiviikkona, jolloin Ypäjällä aloitetaan tehdä hänelle kansainvälistä paraluokitusta. Matka Ypäjälle alkaa keskiviikkoaamuna. Storey on aloittanut pararatsastajana tämän vuoden helmikuussa, jolloin hänelle tehtiin kansallinen luokitus. Ensimmäinen startti oli Ypäjällä huhtikuussa ja meni hyvin, sillä hän sai heti 68 prosenttia ja voitti luokan. Katja Kuokan valmennettava tähtää nyt niin pitkälle kuin mahdollista. Tulevana viikonloppuna ovat kansainväliset CPEDI-kisat Ypäjällä ja niissä Storey saa startata kahden tähden tasolla. Kolme tähteä, se tulevaisuuden taso, vaatii uuden luokituksen. OnnettomuusStorey palaa mielessään vähän yli kolmen vuoden takaiseen hetkeen, jolloin hän oli vielä 13-vuotias maajoukkutason lapsiratsastaja kouluratsastuksessa, ja äitinsä Miian kanssa palaamassa helmikuun kisoista Ypäjältä. Sää oli niin kaamea, että matkan tekoon oli mennyt lähes tuplasti aikaa. Pakasti ja pyrytti. Taivaalta satoi niin kutsuttua alijäähtynyttä vettä, joka tarttuu kiinni pintoihin panssarimaisena kerroksena. Kun sitten päästiin lopulta perille Virolahdelle, tuttu ja kiltti FWB-ruuna Samba Rico (Scolari - Ravallo), oli jo kyllästynyt matkantekoon. Se säikkyi ja säpsyi pimeydessä ja kylmässä viimassa paukkuvia pressuja, jotka osittain jäätyneinä saivat aikaan epämiellyttävän kovan äänen.Kun hevosta alettiin purkaa, huomattiin, että trailerin sivuovi oli jäätynyt alijäähtyneen veden takia kiinni. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin avata takaa lastaussilta ja mennä purkamaan hevosta sitä kautta. Silta aukesi valtavalla räminällä, jäätyneiden osioiden murtuessa paukahtaen, mikä sai hevosen peruuttamaan rajusti puomiin. Kun se oli rauhottunut, purkua talvi-illan pimeydessä jatkettiin. Sivulaidat olivat jäätyneet kiinni niin ikään. Äiti ja tytär yrittivät saada kiinnityskoukkuja irti parhaansa mukaan ja panikoituvan oloista hevosta nopeasti ulos, omaan karsinaansa. "Jossain kohtaa Emma kumartui hevosen takana ja hänen kumartuessaan takki osui trailerin seinään niin, että siitä kuului kova suhahtava ja raapiva ääni, johon hevonen reagoi samantien, potkaisemalla. Kavio osui suoraan Emmaa päähän", äiti kertoo. Tyttö vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa ja hän joutui kolmeksi päiväksi hengityskoneeseen. Ennuste oli ensin varauksellisen hyvä, sillä kallonmurtumaa ei ollut, sen jälkeen ennuste oli huono. Mutta hän selvisi siitä.Onnettomuutta seurasi vuoden täydellinen ratsastuskielto. Samba Rico vuokrattiin toiselle ratsastajalle, Kia Korsulle. Kun Storey sai palata ratsastamaan, tilanne ei ollut palkitseva, sillä joukkuetoverit olevat menneet kaikki eteenpäin.Diagnoosina Storeylla on keskivaikea aivovamma, joka ei näy päällepäin muuten, kuin vasemman puolen lievänä heikkoutena, joka korostuu satulassa. Lääkärit ovat todenneet, että todennäköisesti aivovamma on ja pysyy. Näin mentiin taas jonkin aikaa, kunnes viime syksynä Storey huomasi, että haluaa aloittaa ratsastamisen. Tällä kertaa hän oli varma asiasta. Rico tuli takaisin kotiin. Yksi kerta satulassa varmisti asian, ratsastamista jatkettaisiin.Satulaan paluu lähtikin heti hyvin käyntiin, mutta aiempaan verrattuna se ei ollut enää samanlaista. "Ville Vaurio sen vinouden huomasi, ja idea paraluokitukseen lähti loppujen lopuksi häneltä ja Katjalta", äiti valottaa. Idea tuntui yrittämisen arvoiselta. Tanja Takkula neuvoi eteenpäin paraluokitusasiassa. Helmikuussa Storey luokitettiin kansallisella tasolla ryhmään V. Huomenna Ypäjällä tehdään FEI:n luokitus, joka avaa ovet kansainvälisellä tasolla.Tavoitteet ovat niin pitkällä kuin pararatsastuksessa on mahdollista. Tämän rinnalla Storey ratsastaa myös avoimissa luokissa. Senkin takia, että paraluokkia ei valtavasti ole. 17-vuotiaalla on aikaa vaikka minne, mutta Storey on asettanut tavoitteensa seuraaviin paralympialaisiin, Los Angelesiin vuonna 2028.