"Vahvoja vieroitusoireita", toteaa Kimmo Kinnunen

75-vuotias Kimmo Kinnunen asuu tällä hetkellä avopuolisonsa Sirkku-Liisa Pirisen kanssa Joroisissa kauniissa omakotitalossa. Pihalla kanat tallustelevat varjossa suojassa auringolta ja Niisku-kissa nauttii lasitetun terassin lämmöstä. Pihasta pääsee suoraan omaan rantaan.Kinnunen kertoo, että eläkkeelle jäämisessä on ollut omat haasteensa. Kinnunen toimi yrittäjänä Kuvansissa Kimmon tallilla, mutta vuonna 2020 yritys vaihtoi omistajaa.”Kolmen vuoden ajan ollut todella vahvoja vieroitusoireita. En tiennyt, miten tässä tätä elämää jatkaa. Mietin, että lopettaako hevoshomma kokonaan, että miltä tuntuisi olla kokonaan ilman hevosia. Mitä sen tilalle?” Kinnunen kertoo.Hevoset eivät ole kuitenkaan jääneet. Kinnunen ratsastaa aktiivisesti ja valmentaa edelleen, nyt vain satunnaisemmin:”Hevosharrastusta pidän yllä niin, että parin kolmen kilometrin päässä Kimmo Lahti kasvattaa hevosia. Siellä ratsutan kahta hevosta, nuoria hevosia lähinnä sisään ratsastaen. En halua sen enempää itselleni kerätä. Ja Kuvansissa Kimmon tallilla käyn pitämässä valmennuksia.”Tällä hetkellä Kinnusella ei ole omia hevosia. Hetkellisesti Kinnusella ja Pirisellä oli yhteisessä omistuksessa harrasteratsu, mutta siitäkin lopulta luovuttiin:”Tällä hetkellä se hevonen juoksentelee Mannerheimintiellä poliisiratsuna. Silloin Sirkku-Liisan kanssa porukalla ostettiin tämmöinen harrastehevonen, mutta tajusin sitten, ettei minulle anna mitään pelkkä töpöttely. Pitäisi olla se suoritushevonen. Siksi myytiin se pois, ei antanut tarpeeksi sisältöä.”.Onko ikä tuonut vaikeuksia?”Vammoja on toki tullut matkan varrella vaikka kuinka hirveesti. Ja yhtä sun toista paikkaa kolottaa. Mutta ei oikeastaan ole mitään, mikä olisi estänyt tekemistä. Varmaan omat reaktiot on jo hitaampia, mutta kyllä se minusta sujuu edelleen yhtä hyvin”, Kinnunen aloittaa.Kinnunen on ratsastanut usein rutiininomaisesti ilman kypärää, mutta nykyään turvallisuustekijätkin ovat hänelle eri tavalla tärkeitä:”Olen alkanut turvaliiviä käyttämään ja kypärää. Kypärän olen aikoinaan uhomielessä jättänyt pois, oli sellainen tapa. Nyt olen kyllä oppinut turvallisuuteen. Olen huomannut, että haluaisin elää ehjänä näitä edessä olevia vuosia, joita toivottavasti on vielä paljon. Onhan se selvää, että jos tässä iässä tulee joku haaveri, vaikka murtuma, eihän ne samalla lailla parane kuin nuorempana”, Kinnunen pohtii.Kilpailemiseen ja menestykseenkin tottunut Kinnunen kaipaa kilparadoille, mutta tämänhetkinen elämäntilanne ei mahdollista kilpailua sillä tasolla, millä ratsastaja haluaisi:”Minun kilpailuviettini on niin kova, että jos kilpailuihin lähtee, pitäisi olla sellainen hevonen, jolla pärjää ja pärjäisi vielä ihan hyvin isommillakin radoilla. Siihen tilanteeseen ei tällä hetkellä ole mahdollisuuksia, mutta en nyt voi lopullisesti sanoa, etten enää ikinä kilpaile. Nyt näitä nuoria hevosia ratsastaessa seurailen, että syttyykö se kilpailukipinä.”Kinnunen kertoo, ettei hän enää halua samalla lailla haasteita, kuten nuorempana. Hänen mukaansa nuorempana oli sitä hienompaa, mitä hankalampi hevonen oli. Kinnunen myös pohtii, että kilpailuihin kuuluva matkustus ja muu ylimääräinen veisi liikaa voimia:”Vaikka kilpaileminen, hyppääminen ja treenaaminen onkin mukavaa, enää ei jaksa samalla tavalla tavaroitten pakkaamista, kisoihin lähtemistä ja paikallaan maleksimista. Se ei ole enää vanhan miehen hommaa. Jos saisi vaan käydä hyppäämässä radan ja lähteä heti kotiin niin sitten se menisi”, Kinnunen nauraa..Katoavatko vanhat hevosmiestaidot?Kinnunen pohtii esteratsastuksen tämänhetkistä tilannetta Suomessa:”Isoissa luokissa ei toki paljoa ole hyppääjiä, mutta sanotaanko näin, että tyttö kuin tyttö vetelee 140-luokkia ja tekee hyvää tulosta. Kehitys on ollut huikeaa. Ratsastuksen taito on mennyt eteenpäin ja hevosten taso on noussut merkittävästi.”Ratsastuksen, valmentamiseen ja hevostenpitoon liittyvä sosiaalisen lisenssin tarkkailu ja lajin sisäinen tarkastelu aiheuttaa Kinnusen mukaan lajille omat haasteensa:”Kehitys on mennyt sellaiseen suuntaan, että olen kyllä onnellinen, että olen pääsemässä eroon tästä hommasta. Valmentajat ja ratsastajat ovat jatkuvasti suurennuslasin alla. En usko, että kukaan meistä tahallaan tekee mitään ikävää hevosen kanssa. Joutuu jatkuvasti miettimään liian paljon, miltä asiat näyttävät ulospäin.”Kinnunen on ennenkin korostanut hevosmiestaitojen tärkeyttä ja on huolissaan tällaisten vanhojen oppien katoamisesta:”Minun huolenaiheeni on se, että vanhaa hevosmiestaitoa ei oikein arvosteta. Valmennuksen osalta täälläpäin Suomea tällaiset vanhat opit eivät oikein ole enää pop ja kukaan ei oikein ole profeetta omalla maallaan. Tarvitaan uutta verta, eikä se huono asia olekaan."Kinnunen viittaa aiemmin viikolla Hevosurheilu Ratsastuksessa julkaistuun Jens Fredricsonin haastatteluun ja pohtii samoja asioita kuin ruotsalainen huippuesteratsastaja. Ratkaisuja löytyy vanhoista opeista.Miten Kinnunen sitten itse määrittelisi vanhoja hevosmiestaitoja? Tärkeintä on, että viesti kulkee molempiin suuntiin. ”Se hevosen kanssa oleminen. Nuorempana halusin tehdä mahdollisimman paljon kaikkea hevosten kanssa. Oli millainen koulutus- tai valmennusmenetelmä tahansa, tärkeintä on se, että hevonen ja ratsastaja ymmärtävät toisiaan. Jos hevonen ei jotain tee, ei se johdu siitä, että hevonen on hankala, vaan siitä että hevonen ei ymmärrä, mitä siltä pyydetään. Siinä vaiheessa niitä ongelmia saattaakin syntyä”, Kinnunen selittää.Kinnunen korostaa myös lajityypillisen elämän mahdollistamisen ja suomisen hevoselle:”Hevosen pitää antaa elää hevosenelämää. Antaa sen olla kavereitten kanssa laitumella, ennen kisojakin. Sillä lailla hevosen mielentila pysyy parhaiten kohdillaan. Varsojenkin kanssa sama asia. Jos ne seisovat vain tarhan nurkassa, eivät ne saa tarpeeksi liikuntaa. Varsat saisivat olla laumassa ja liikkua epätasaisessa maastossa, siinä koordinaatiokyky kehittyy.”Kinnunen toivoisi valmentajille työrauhaa:”Itse teen nykyään kysynnän ja tarpeen mukaan, satunnaisesti. Nykyään ratsastajilla on joka päivälle eri valmentaja. Mielestäni ei ole hyvä linja, että hypitään valmentajalta toiselle jatkuvasti. Pitäisi antaa työrauha yhdelle.”Kinnunen korostaa työskentelyssä pitkäjänteisyyttä sekä avoimuutta oppia uutta. Nykypäivänä ratsastusta on mahdollista seurata maailmanlaajuisesti. Kinnunen kannustaa ratsastajia seuraamaan myös sitä, mitä ympärillä tapahtuu:”Valmentautuvat ratsastajat voisivat imeä itseensä ylipäätään kaikkea enemmän. Jos ei tyydyttäisi vain omaan tuntiin, vaan seurattaisiin myös muitten valmennuksia. Tiedon ei tarvitse olla kansainvälistä, tietoa löytyy lähipiiristä, jos on avoin oppimaan. Sillä tavalla niitä hevosmiestaitoja kerrytetään.”.Ajatuksia olympialaisista – Veera Manninen hyvä esimerkki muille ratsastajilleMyös Kinnunen odottaa Pariisin olympialaisten seuraamista. Kinnusen vahva kenttäratsastustausta loistaa innostuksesta seurata Pariisin kenttäratsastuspäiviä:”Kaikista Pariisiin lähtijöistä Veera Manninen on lähimpänä sydäntä. Hän on kilpaillut paljon meidän kisoissamme ja ollut minun valmennuksissanikin. Kenttäkilpailu varsinkin on minulle tärkeää, itse kun olen ollut Itä-Suomessa ja Savossa lajin uranuurtaja.Kinnunen on saanut seurata Mannisen ratsastusta nuoresta asti.”Nuorempana Veeran ratsastustaidot oli jopa hieman koomillisia, mutta perheessä annettiin onneksi tehdä monipuolisesti asioita, vaikka tulikin mustelmia”, Kinnunen naurahtaa ja nostaa Mannisen hyväksi esimerkiksi lajille:”Jos ratsastajalle annetaan mahdollisuus, löytyy intoa, eikä hyssytellä liikaa, etenkin kun puhutaan kenttäkilpailuista, voi päästä näinkin pitkälle. Veera on siitä hyvä esimerkki.Kinnuselta itseltään löytyy mitaleja moneen lähtöön. Palkintokaapista löytyy oma rivi SM-mitaleille. Jopa maastoratsastuksen SM-kultamitali löytyy, mestaruuslaji, jota ei enää ole olemassa..Veren maku suussa tekemistä vai armollisuutta itselle?Hevosten ja ratsastuksen lisäksi Kinnusen viikot kuluvat useiden eri harrastusten parissa. Ratsastaja on pitänyt itsensä hyvässä kunnossa ja kannustaa muitakin ratsastajia oheisliikuntaan.”Talvella hiihdän, näin kesällä soudan ja totta kai kuntoilen hirveesti. Tässä löytyy hyviä mäkiä läheltä, joissa harrastaa ylämäkijuoksua, sellaista intervallityyppistä harjoitusta. Teen paljon lihaskuntoharjoittelua, punttia nostan autotallissa sekä harrastan ilma-aseammuntaa”, Kinnunen luettelee. Eläkeläinen on innostunut hiljattain myös golfista:”Nyt uusimpana hurahdin täysin golfiin ja haluan oppia sen kunnolla. Olen toista vuotta harrastanut. Siinä on se huono puoli, että se vie niin paljon aikaa. Jos kiertää 18 reikää, se vie sen neljä tuntia.”Kinnunen kertoo, että harrastuksia löytyy niin paljon, ettei aika meinaa riittää kaikkeen. Kinnunen on pyrkinyt löytämään harrastamiseen ja oheisliikuntaan myös rentoutta:”Sitä kipuilen itseni kanssa, että osaisin ottaa asiat rennommin ja antaa asioille aikaa. Kun menen golfkentälle, siellä pyörii koko ajan mielessä, että pitäisi keretä vielä sitä ja tuota tehdä tänään. Että osaisi ottaa tämän elämän ylipäätään vähän rennommin ja nauttia harrastuksista ja tästä elämäntilanteesta. Joka asiaa ei tarvitsi enää ottaa niin vakavasti”Kilpailukipinä syttyy herkästi muissakin lajeissa kuin ratsastuksessa:”Kun lähden hiihtämään, niin en meinaa malttaa nautiskella siitä. Kun sukset pistää jalkaan, sitä on jo olevinaan olympialaisissa, veren maku suussa. Pitäisi olla tässä iässä armollisempi itselle”, Kinnunen pohtii naureskellen..Eläkepäivät järven rannallaKinnunen kertoo, että hän oli pitkään haaveillut asuvansa rannan lähellä kauniissa talossa ja mielellään jonkun mukavan ihmisen kanssa. Nyt Kinnunen ja Pirinen ovat asuneet yhdessä Joroisissa kolmen vuoden ajan. Parin ensimmäinen kohtaaminen oli jo vuosikymmeniä sitten, mutta kipinä syttyi lopulta kolme vuotta sitten. Kinnusen sisko ja Pirisen vanha kouluaikainen ystävä Ulla auttoi paria löytämään toisensa uudelleen. Pirinen on itsekin ratsastanut ja nykyään hän auttaa Kinnusta hevosten hoidossa:”Sirkku-Liisa pitää minusta huolen, etten minä innostu mihinkään hurjuuksiin. Hän on onneksi vähän rajoittamassa niitä haasteita, mitä haluaisi itselleen ottaa”, Kinnunen naureskelee.Kinnunen on pohtinut myös sellaista vaihtoehtoa eläkepäivilleen, johon hevoset eivät kuuluisi ollenkaan:”En ole kokenut, etten haluaisi olla hevosten kanssa enää missään tekemisissä. Koska sitäkin kyllä mietin, että olisiko elämä autuaampaa kokonaan ilman. Jos on oma hevonen, ei tarvitse huolehtia mitään. Mutta jos on asiakkaan hevonen, niin sitten se on työtehtävä. Sitä pitää vielä miettiä, että haluanko sitoa itseni siihen hommaan”, Kinnunen pohtii ja lisää hymyillen:”Tässä nyt elellään näitä eläkepäiviä, mutta en nyt sitten tiedä mihinkä suuntaan mennään.”.Kimmo Kinnunen kehottaa kilpailemaan.Jens Fredricson: "Jos et katso taakse- etkä eteenpäin, jäät jumiin paikallesi".Veera Manninen ja reitti selvä Pariisiin – "Tämä on niin makeeta", tuulettaa hevosenomistaja-valmentaja Tolmunen

"Vahvoja vieroitusoireita", toteaa Kimmo Kinnunen

Aiheeseen liittyvää