Hevosurheilu Ratsastus kysyi pelkäämisestä, lukijat vastasivat: "Sain kunnon paniikkikohtauksia ratsastaessa"

Putoaminen selästä, riehuvat autoilijat maastossa, liiskaantuminen hevosen ja seinän väliin, epäonnistumisen pelko, oriit…Hevosurheilu Ratsastus kysyi pelkäämisestä ja selvitti asiaa urheilupsykologi Aapo Kilpeläisen kanssa. Kilpeläinen muistuttaa, että pelko on ihmiselle luonnollinen ja selviytymisen kannalta tärkeä tunne:”Ihmisen aivot ovat biologisesti samanlaiset kuin suunnilleen 50 000 vuotta sitten. Silloin olimme vielä metsästäjä-keräilijöitä. Selviytyäkseen ihmisten piti reagoida hyvin nopeasti ja voimakkaasti – pelko piti meidät hengissä.”Aivojen rakenteellinen ja toiminnallinen samankaltaisuus kivikautisiin aivoihin voi nykypäivänä aiheuttaa jopa järjenvastaisia pelkoja:”Aivot tulkitsevat vaaroja edelleen yhtä herkästi. Kehon hälytysjärjestelmä aktivoituu ja aivot ajattelevat, että nyt on iso vaara. Oikeasti nykymaailma sisältää tavallisessa arjessa harvoin sellaisia. Mutta aivot antavat viestin, että nyt on kyse jostain kauheasta”, Kilpeläinen selittää..Vastaajat637 hevosharrastajaa osallistui kyselyyn. 388 oli kouluratsastajia, 186 esteratsastajia ja 54 kenttäratsastajia. 196 vastaajaa kertoi harrastavansa ratsastusta tai hevosia jollain muulla tavalla: yleisimpiä vastauksia olivat maastoilu, lännenratsastus ja askellajiratsastus.Yli puolet vastasi ratsastavansa omalla tai vuokrahevosella, yli 10 % kilpailee aktiivisesti ja 17 % ratsastaa ratsastuskoulussa. 65 vastaajaa kertoi lopettaneensa ratsastamisen tai olevansa hevosten kanssa tekemisissä muilla tavoilla, läheistensä tai ammatin kautta. 95,5 % vastaajista oli naisia. 17 % oli 18–25-vuotiaita, 19,6 % 26–40-vuotiaita, 49,6 % 41–60-vuotiaita ja 13,7 % yli 61-vuotiaita.Suurin vastaajajoukko oli siis kouluratsastavia 41–60-vuotiaita naisia, joilla on oma tai vuokrahevonen. .Kysymys: Mikä sinua pelottaa hevosta käsitellessä tai ratsastaessa?469 vastaajaa kertoi, mikä ratsastaessa tai hevosta käsitellessä pelottaa. Odotetusti, moni mainitsi pelkäävänsä putoamista. Erityisesti 41–60-vuotiaat pelkäävät vakavaa loukkaantumista tai uudelleenloukkaantumista:"Selässä ollessa hevosen isot reaktiot, normaali pukittaminen tai säikkyminen on ok, mutta tietyn pisteen yli mennessä alkaa kyllä helposti pelottaa. Pelkään tippumista, en ole tippunut noin kymmeneen vuoteen ja olen aika varma, että harrastus tulee loppumaan siihen, kun tipun.””Jos hevonen säikähtää vaikka jotain ulkopuolista yllättävää tekijää ja minä tipun selästä. Loukkaantumisriski on suuri jo tällä iällä.””Kun on jo vanha, niin putoaminen hevosen selästä voi olla kohtalokas. En ratsasta kuin omalla hevosella, jonka tunnen hyvin.”Maastoilu jakaa mielipiteitä: joitain ratsastajista se on pelottavaa, toisia taas pelottaa ennemminkin muu liikenne, erityisesti varomattomat autoilijat:”Maastossa pelottaa nykyään jonkin verran, koska vuokrahevoseni on arka ja kyttää kaikkea. Olen pudonnut ja selkä murtunut hevosella muutama vuosi sitten juuri maastossa.””Pelottaa autokuskit, jotka ei osaa kohdata hevosta.””Mopoilijat, jotka tahallaan koittavat säikäyttää hevosta. Sähköpotkulautailijat, jotka kiihdyttävät ja suihkivat varoittamatta ohi. Autoilijat, jotka täysin piittaamatta ajavat aiheuttaen vaaratilanteita muulle liikenteelle.”Monia pelottaa hevosen hallinnan menetys – sekä maasta että selästä käsin. Lisäksi useita vastaajia jännittää muiden ratsukoiden käyttäytyminen.”Hallinnan tunteen menetys on ehkä kiteytettynä se pahin pelkoni.””Ratsastus pelottaa… Se, että menetän tasapainoni, hevonen ryöstää ja tipahdan.””Hallitsemattomuus on melkeinpä pelottavamaa maasta käsin kuin selästä. Silloin voi jäädä herkästi tallotuksi.””Omien hevosten kanssa ei ole pelottavia tilanteita. Eniten pelottaa se, että muilla ympäristössä olevilla ei ole hevosensa kontrollissa. Ne mahdollisesti karkaavat ja aiheuttavat vaaratilanteita muille.””Muiden hevosihmisten puhelimella olo hevosen selässä ja taluttaessa, kun huomio ei täysin ole hevosessa.”Muutama vastaajista kertoi pelkäävänsä esteitä. Myös rimakauhu ja epäonnistumisen pelko mainittiin:”Pelottaa esteillä putoaminen hevosen kieltäessä.””Ahdistaa, että alastulossa menetän jalustimen, enkä siten hallitse hyppyä.””Paha estekammo, pelkät esteet kentällä saa pelon nousemaan, vaikka itse ei hyppäisi.””Ristikkoa ja ehkä 50 senttiä isommat hypyt jännittää.””Pelottaa epäonnistuminen ja virheet, jonkun ulkopuolisen vahingoittaminen esimerkiksi verryttelyssä.”Kilpeläinen huomauttaa, että urheilijoiden kohdalla rimakauhu ja epäonnistumisen pelko on yleistä:”Monessa lajissa ylitetään rimaa. Tarkkuuslajeissa, kuten ampumahiihdossa yritetään osumaan tauluun, keilaamisessa yritetään osua keilapakkaan. Pesiksessä puhutaan lukkarin lautaskammosta. Näissä peloissa on samaa psykologiaa taustalla.”Hän painottaa asteittaisen harjoittelun merkitystä:”Tämmöiseen pelkoon auttaa parhaiten kokemus, harjoittelu ja asteittainen eteneminen. Minun käsitykseni mukaan ratsastuksessa valmennus ja opetus pohjaa asteittaisuuteen ja vaatimustasoa nostetaan hiljalleen. Se on ihmismielelle paras altistava tekijä, jonka kautta voi oppia, että tämähän sujuu.”Monia vastaajia pelottavat hevosen käsittelyyn ja hoitamiseen liittyvät onnettomuudet. Erityisesti jännitystä aiheuttavat vieraat ja nuoret hevoset – esimerkiksi lastaaminen tai kavioiden puhdistaminen vieraalta hevoselta koetaan pelottavana. Myös litistyminen hevosen ja seinän väliin nousi useissa vastauksissa esiin.”Hevosen varustaminen tallissa. Karsinanaapurin kanssa tulee tilanteita, jolloin hevonen saattaa hypätä pystyyn. Pelkään jääväni alle tai väliin tms.””Entuudestaan tuntemattoman hevosen käsittely ja ratsastaminen, jos on kuullut muilta tai nähnyt, että hevonen on vaikea.””Ei varsinaisesti pelota mikään, mutta nuori ratsukoulutuksen alussa oleva hevonen saattaa jännittää.””Harjatessa jalkoja, jos hevonen vaikka jalallaan hätistelee ötököitä tai säikähtää voi potku osua ihmistä päähän.””Potkiva hevonen, joka kääntää takapuolta kohti käsittelijää sitä hoitaessa.”Kilpeläinen korostaa omien tunteiden ja todellisuuden erottamista:”Toki aina on mahdollista, että jotain käy. Hälytystilassa mieli uskoo nopeasti sen pahimman mahdollisen tapahtuvan. Monet ihmiset, joilla on lentopelko uskovat, että juuri tämä kone on se, joka tippuu. Ja silti ne koneet tulee säännöllisesti ja turvallisesti alas. Pelkotiloissa ja epävarmuuksissa on tärkeää muistuttaa itseään siitä, mikä nyt on oikeasti totta ja mikä on oma uhkatarina.”Hänen mukaansa joka lajiin kuuluu omat riskinsä. Niiden hyväksyminen on askel kohti pelon lievittymistä:”Tässä tullaan siihen, että ratsastajan pitää kestää tietty epävarmuus, tietty epätäydellisyys ja lajiin kuuluvat riskit.”Muutama vastaaja kertoi, etteivät he pelkää hevosia tai ratsastamista lainkaan:”Ei pelota oikeastaan mikään. Hevonen ennemmin rauhoittaa.””Nuorena ei pelottanut mikään, vaan ajoin ja ratsastin ihan joka hepalla. Oikeastaan kolmikymppisenä oli aika, kun pelotti. Jotenkin oli olo, että kohta käy jotain ja se oli tosi inhottavaa ja hevosistakin huomasi niiden jännittävän. Nyt ei enää jännitä yli viisikymppisenä. Olen alkanut taas ratsastamaan ja se on ihan huippuhauskaa. Kävellään metsäpolkuja ja kuunnellaan linnunlaulua.””Ajan myötä on kehittynyt kyly selvitä vaikeista tilanteista, varmuuden kautta pelko on lähtenyt kokonaan.”Pelkoja voi olla myös vaikeaa sanoittaa. Osaa pelottaa enemmänkin se, että hevoselle tai ulkopuolisille sattuu jotain. Tilanteet nimetään pelottaviksi, mutta ei niinkään hevosten takia.”Ratsastaminen ei lähtökohtaisesti pelota koskaan, koska luotan omiin taitoihini ja hevosiini sekä kykyyni ennakoida tilanteita. Pelottavia tilanteita kyllä tulee. Joskus pelottaa, että oma hevonen aiheuttaa vaaraa ulkopuoliselle, jos se säikähtää.””Pelottaa, että jotakuta sattuu. Olen ratsastanut viimeiset 20 vuotta valtaosan ajasta nuorilla, hysteerisillä tai vajaan koulutuksen saaneilla arvaamattomilla hevosilla, enkä muista milloin viimeksi olisin voinut rentoutua satulassa ja luottaa hevoseen. En pelkää sen takia, että murehtisin omaa selviytymistäni, vaan pelkään mitä hevoselle tapahtuu.”Hevosten kohdalla tieto ei lisää tuskaa:”Ratsastajan on syytä oppia ymmärtää hevosta. Tieto karsii turhaa, epäloogista pelkoa”, Kilpeläinen neuvoo..Kysymys: Jos olet joutunut vakavaan onnettomuuteen, voit kertoa siitä halutessasi lisää36,5 % vastaajista kertoi joutuneensa vakavaan onnettomuuteen. Heistä osa jatkoi ratsastusta – osa ei. Monissa vastauksissa kerrottiin fyysisistä vammoista, mutta myös traumoista. Saimme 176 tarinaa, joissa vastaajat kertoivat onnettomuustarinansa.Osa vastaajista kertoi jatkaneensa hevosurheilua onnettomuuden jälkeen – tosin hieman aiempaa varovaisemmin: ”Olin 12-vuotias, hevonen pillastui ja pukitti minut alas selästä. Olen ratsastanut sen jälkeen mutta vain hevosilla, johon luotan 110 prosenttisesti.””Tipuin kentällä hevosen selästä ja minulla meni polvi sijoiltaan. Tilanne itsessään ei ollut iso tai dramaattinen, vaan vihreä hevonen siirtymisessä käynnistä raviin ottikin seis. Itse en ollut tarpeeksi hereillä ja tipun. Kyseinen polvi jouduttiin leikkaamaan ja tapaus on aiheuttanut itselle pelkoa ja jännitystä ratsastaessa.””Tallin uudella hevosella ei ollut sopivaa satulaa ja jonkinlainen penkki köytettiin väliaikaisesti sen selkään. Satula keikkui, mutta reissu onnistui aina lenkin loppusuoralle asti, kun kuljimme hiittisuoran ohi ja ohitsemme juoksi ravuri. Entisenä ravurina uusi hevonen pyrki kilpasille, jolloin satula kierähti vatsan alle ja minä sen mukana, ja hevonen juoksi ylitseni. Kypärä halkesi, mutta turvaliivi pelasti keskivartaloni. Toinen polveni vihoitteli hetken, mutta muuten selvisin naarmuilla. Kävin kuitenkin röntgenissä kaiken varalta ja odotushuoneessa vasen kyynärvarteni turposi aivan kuin ihon alla olisi ollut vesi-ilmapallo. Hevosen kavio oli käsivarteeni osuessaan rikkonut useita verisuonia ja verta pakkautui ihon alle. Kipu oli järkyttävä. Riskinä oli mahdollinen kuolio ja käden menetys. Tästä toivuin nopeasti, ratsastuskieltoa oli kaksi viikkoa, mutta olisin jo seuraavana päivänä ollut valmis tallille ja ratsastamaan. Jännitän silti yhä maastoilua, enkä halua laukata maastossa. Pelkään, että hevonen pillastuu taas.””Esteillä kaaduin hevosen kanssa. Aivotäräys ja kaksi kylkiluuta murtui. Olen ratsastanut senkin jälkeen, mutta olen epävarma esteillä.””Juoksuttaessa hevonen pääsi potkaisemaan päin ja osui myös naamaan, mutta onneksi en loukkaantunut kovin pahasti. Henki olisi voinut lähteä. Kesti monta vuotta ennen kuin pystyin taas juoksuttamaan.”Toisilla ratsastaminen on vähentynyt tai jäänyt kokonaan pois:”Muitakin luita on joskus murtunut, mutta kerran mursin niskani, kun hevonen kielsi rajusti esteellä ja putosin. Olin noin 40-vuotias. Tämän jälkeen ratsastin kyllä, mutta en koskaan enää kokenut itseäni radalla yhtä itsevarmaksi kuin ennen tapahtumaa. Ratsastin aikaisemmin myös ammattimaisesti, vaikka onnettomuus tapahtui omalla hevosella. Huomasin pikkuhiljaa, etten saa enää samaa fiilistä ja varmuutta takaisin kuin ennen onnettomuutta ja nyt en ole ratsastanut lainkaan puoleentoista vuoteen.””Olen jäänyt esteellä kaatuvan hevosen alle. Selvisin säikähdyksellä ja ruhjevammoilla, vähänkään huonommalla tuurilla olisi voinut käydä ihan todella huonosti. En ole hypännyt enää tämän jälkeen, en tosin juuri hypännyt ennen tätäkään. Hevoseni hyppää kyllä, mutta toisen ratsastajan kanssa.””Ratsastin maneesissa ja maneesin ulkopuolella tuli kolisevilla kottikärryillä joku yllättäen maneesin vierestä hakemaan kuiviketta. Kova yhtäkkinen ääni tuli suoraan hevosen takaa ja hevonen säikähti. Tässä tilanteessa tipuin ja mursin viisi kylkiluuta, sain ilma- ja veririnnan ja olin sairaalahoidossa kaksi viikkoa. Tapahtumasta nyt puoli vuotta, enkä ole uskaltanut sen jälkeen vielä ratsastaa.””Hyppäsin estetunnilla ratsastuskoulun hevosella, jolla olin ratsastanut ja hypännyt aiemminkin. Juuri kun olimme lähdössä hyppyyn (este 50–60 cm), hevonen säikähti ja loikkasi isosti oikealle. Itseltä meni tasapaino ja sain roikkumaan kylkeen. Olisin saanut nostettua itseni takaisin satulaan, mutta hevonen säikähti minua ja lähti kiitolaukkaa, jolloin ainoa vaihtoehto oli päästää irti ja tippua maahan. Mätkähdin mahalleni. Kypärän lippa hieman auttoi, etten lyönyt kasvoja liian pahasti maahan, mutta nenästä alkoi verenvuoto, kun lippa upposi hiekkaan. Ilmat lähti ja polveen alkoi sattua. Kanssatuntilaiset kertoivat, että jalka oli jäänyt kiinni jalustimeen ja polvi vääntyi irrotessaan. Seuraavana päivänä menin lääkäriin, selvisin tippumisesta mustelmilla ja ruhjeilla mutta pelko jäi jäljelle. Alkuun sain kunnon paniikkikohtauksia ratsastaessa, nykyään hiipii pelko ja jännitys kuin itsestään ilman mitään syytä enkä edelleenkään niitä vaiennettua kunnolla, vaikka kuinka olen psyykannut itseäni ja minua on psyykattu.”."Tunnin lopuksi kaikki hevoset ryöstäytyivät laukkailemaan alkeiskurssilla. Kaikki putosivat, minulle sairaalareissu ja aivotärähdys, josta toivuin täysin ja nopeasti. Muutaman kuukauden kuluttua menin "ensikertalaisten maastokurssille" ja sitä kautta jatkoin ratsastusta, mutta en enää koskaan palannut kyseiseen paikkaan, jossa "hevoset aina välillä villiintyvät", kuten sanoivat."Osa vastaajista kuvasi onnettomuuksiaan psyykkisesti traumaattisiksi:”Olin 12-vuotias. Hevonen oli nuori, ensimmäistä kertaa kentällä talven jälkeen ja vähän turhan innokas. Omat taidot eivät riittäneet ja hevonen pillastui ja juoksi pois kentältä. Pudottauduin parkkipaikalle ja löin pääni. Olen ratsastanut vuosikymmeniä sen jälkeen, mutta tiettyjä traumoja siitä jäi.””Vammat ei onneksi olleet kauhean vakavat, mutta traumat sen pahemmat.”.Psyykkinen trauma vaatii aikaa parantuakseenMitä psyykkinen trauma sitten tarkoittaa ja miten se syntyy?”Psyykkinen trauma voidaan jakaa karkeasti kahteen alalajiin. Ensimmäinen on sitä, että ihminen kokee jotain, mitä mieli ei kerta kaikkiaan pysty kokonaisvaltaisesti ymmärtämään tai hyväksymään. Yleensä puhutaan yksittäisistä tapahtumista. Toinen on kehityksellinen psykologinen trauma. Ihminen voi esimerkiksi kasvaa ympäristössä, jossa tulee emotionaalisesti laiminlyödyksi”, Kilpeläinen kertoo.Kyselyn vastausten kohdalla on todennäköisimmin kyse kertaluontoisesta tapahtumasta tai tapahtumasarjasta, joka synnytti trauman.”Ratsastuksessa trauma voi syntyä, jos lajin parissa tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa traumaperäisiä oireita. Ratsastaja saattaa alkaa näkemään painajaisia tai alkaa pelkäämään tapahtuman toistuvuutta. Tapahtuma voi pyöriä toistuvasti mielessä ja aiheuttaa mielialan vaihteluja”, Kilpeläinen kuvaa.Miten traumaa kannattaa työstää?”Tapahtuman jälkeen kannattaa lähestyä asiaa uudelleen turvallisen ihmisen kanssa ja opetella itseään rauhoittavia keinoja. Jos tilanne on todella vaikea, katsellaan ensin kuvakirjasta hevosia, sitten kauempaa laitumen reunalta, lopulta vierestä. Sitten voidaan silittää hevosta ja nousta selkään. Tämä kannattaa tehdä asteittain ja rauhassa jonkun kanssa, joka tukee ja rauhoittaa. Lisäksi haetaan korjaavia kokemuksia, ne voivat olla niitä parantavimpia. Mielikuvaharjoittelustakin voi olla hyötyä. Tavoitteena on päästä siihen tilaan, missä ollaan oltu ennen traumaa”, psykologi neuvoo..Osaa vastaajista onnettomuudet eivät ole hätkäyttäneet:”Hevonen säikähti pimeässä ja pukitti, jolloin tipuin ja jouduin sairaalaan ambulanssissa. Tilanteesta ei jäänyt traumoja ja tapahtuman jälkeen ratsastin kahden päivän päästä heti rauhassa. Tuon jälkeen olen ratsastanut lähes kymmenen vuotta ilman pelkoja eikä tilanne vaikuta mihinkään.””Olin kisatoimihenkilönä ja ratsastajan hevonen lähti käsistä ja tönäisi kumoon. Sain lievän aivovamman, mutta eipä ole se estänyt jatkamasta harrastamista…””Tipuin, lonkka murtui ja palasin satulaan 4 kuukautta onnettomuuden jälkeen. Ratsastuksen lopettaminen ei käynyt edes mielessä.””Rataharjoituksen päätteeksi hevonen kompastui etujalkoihinsa ja kaatui. Menin mukana nurin. Solisluu murtui. Toipuminen kesti pitkään ja satulaan palasin yli vuoden tauon jälkeen. Asiasta ei jäänyt kammoa. Ratsastan ja kilpailen edelleen aktiivisesti.”.Kysymys: Pitääkö vanha myytti paikkaansa? Eli pitääkö ratsaille nousta heti pudottuaan, jotta ei ala pelottaa?Kysymys jakoi vastaajien mielipiteet. 456 vastaajasta valtaosa oli sitä mieltä, että selkään kannattaa nousta heti, jos vain terveys sallii.”Mielestäni on hyvä mennä edes käymään hevosen selässä pudottuaan, jos terveys sen sallii. Ja vaikka vaan kävellä pari kierrosta.””Kyllä ehdottomasti. Muuten jää rimakauhu. Ehdottomasti takaisin selkään.””Hevonen kyyti minua maastossa niin pahasti, että lopulta putosin. Talutin hevosen takaisin tallille. Maastoilu loppui siihen paikkaan, enkä tuona päivänä kiivennyt uudestaan selkään. Seuraavana päivänä ratsastin hevosella kentällä ja jopa laukkasin, vaikka pelotti. Hevonen meni hienosti. Jos en olisi ratsastanut, olisin alkanut päässäni rakennella kauhukuvia, joten selkään kiipeäminen nollasi potentiaalisen huonon kierteen, joka olisi voinut johtaa siihen, että ratsastaminen loppuu.””Uskoisin, että myytti on totta. Oma harrastukseni loppui aikanaan putoamiseen okserin sekaan eikä kukaan käskenyt nousta selkään.””Kyllä, putosin laukatessa hevosen kompastuttua ja loukkasin sen verran, että piti lähteä sairaalaan tarkastettavaksi. Seuraavalla ratsastuskerralla laukka jännitti etukäteen.””Mikäli ei satu pahemmin ja tilanne on turvallinen niin etenkin kokemattomalle ohje on toimiva.””Kyllä vaikka vähän sattuukin niin hetkeksi kyytiin. Tämän päivän kasvatuksen saaneet lapset eivät mene enää koskaan selkään, jos annetaan periksi ensimmäisen kopsahduksen jälkeen.”Osa vastaajista on ehdottoman samaa mieltä myytin kanssa:”Välttely vain suurentaa päänsisäistä "mörköä"!””Kyllä pitää, vaikka olisi vähän kipeäksi vielä.”Toiset taas suhtautuvat kriittisesti "heti takaisin selkään" -neuvoon:”Typeryyttä! Parempi edetä pienin askelin.””Ei pidä, eikä ole edes aina turvallista mahdollisten sisäisten vammojen vuoksi.””Tätä kuuli 90-luvulla. Nykytietämyksen ja elämänkokemuksen myötä kiistän väitteen voimakkaasti. Voi olla jopa vahingollista/vaarallista. Sekä hevoselle että ratsastajalle on parempi rauhassa löytää oikea hetki nousta takaisin, oli se sitten kymmenen minuutin tai kymmenen vuoden jälkeen.””Ei pidä. Pitää rauhoittaa oma ja hevosen hermosto ja hevosen. Kannattaa keskustella asiasta jonkun kanssa, jos itse säikähtänyt.””En usko, että heti takaisin satulaan nousu auttaa pelkoon. Jos pelottaa voi hetken hengähtää ja rauhoitella itseään ennenkin nousee satulaan. Eikä haittaa, vaikka siihen menisi vaikka viikko.””Tuo heti satulaan nousu mielestäni on hieman vanhanaikaista macho kulttuuria. Jos ihminen pelkää, ei kannata pakottaa itseään väkisin. Se vain tarttuu hevoseen ja voi johtaa pahempaan lopputulokseen.””Lapsesta asti olen oppinut siihen, että saman tien putoamisen jälkeen heti vaan ratsaille, ja niin olen toiminut. Enää en pidä sitä niin hyvänä neuvona. Omalla kohdalla yksi lievähkö vamma paheni, kun lähdin heti putoamisen jälkeen maastolenkille. ”Pari vastaajaa muisteli myös myyttiä, jonka mukaan selästä pitää pudota vähintään sata kertaa ennen kuin voi kutsua itseään hyväksi ratsastajaksi.”Junnuna tuollaista ohjetta noudatettiin. Toki silloin sanottiin, että pitää pudota 100 kertaa että oppii ratsastamaan. Ei sekään mihinkään perustu.””Ei pidä paikkaansa. Eikä sekään, että kun on 100 kertaa pudonnut, on vasta kokenut ratsastaja.”Kilpeläinen tarjoaa kysymykseen omien sanojensa mukaan ”tylsän psykologin vastauksen”:”Se on osittain totta, osittain ei. Kyllä se tiedetään, että jos jää pelon vangiksi, niin kynnys nousee koko ajan. Pelko ihmisen mielessä suurenee ja kokemus pelosta kasvaa. Mitä nopeammin päästään takaisin siihen, mitä on tehty, pelko häviää. Palaaminen kannattaa kuitenkin tehdä aina portaittain.”Osa vastaajista on pohtinut kysymystä samalta kannalta:”Usein itse pyrin siihen, että palaan ainakin hevosen luokse ja jatkan vaikkapa maasta käsin, jotta pelko ei alkaisi liittymään kyseiseen hevoseen.””Enemmän merkitystä on mielestäni niin sanotulla "jälkihoidolla", eli saamalla luottamuksen itseen ja hevosiin takaisin esimerkiksi kokeilemalla samaa tehtävää jollain rauhallisella opetusmestarilla. Silloin saa onnistumisen kokemuksia joutumatta jännittämään tehtävän lisäksi hevosta.””Itse olen pyrkinyt tätä toteuttamaan. Jotkin tippumiset ovat kuitenkin estäneet selkään nousun välittömästi. Mikäli pelkoa kuitenkin jää tippumisen seurauksena, koen että on hyvä antaa ratsastajalle aikaa ja etsiä sopiva tilanne, aika ja rauha uudelleen selkään nousuun, kun ratsastaja on siihen valmis.”Kilpeläinen korostaa, että onnettomuuden tai säikähtämisen jälkeen ensimmäinen askel on aina rauhoittuminen. Vasta sen jälkeen voi pysähtyä miettimään, mitä oikeastaan tapahtui ja miten tilanteeseen kannattaa reagoida:”Jos jotain on käynyt, esimerkiksi hevonen on purrut, kannattaa ensi kerralla valita kiltti ja luotettava hevonen ja olla turvallisen ihmisen kanssa, joka auttaa rauhoittumaan. Kannattaa opetella itseään rauhoittelevia tapoja. Kannattaa harjoitella ensin ja miettiä tavoitteet, miten lähestyä. Jos otetaan liian isoja askeleita liian nopeasti, se voi vaan lisätä pelkoa.”.Onko pelkojen kohtaamisesta hyötyä?Pelkojen kohtaaminen voi tuntua vaikealta, jopa turhalta – varsinkin silloin, kun niiden mukana nousee pintaan epämiellyttäviä tunteita. On helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa, mutta silloin kehitys usein pysähtyy.”Omien pelkojen kohtaaminen on järkevää. Omalta mukavuusalueelta pitää pystyä poistumaan. Se, kuinka nopeasti ollaan valmiita kohtaamaan näitä asioita, on yksilöllistä, mutta sitä työtä täytyy tehdä. Mieli ei muuten koskaan muutu, jos ihminen pysyy vain omalla turvavyöhykkeellään”, Kilpeläinen neuvoo.Hän kannustaa kaikkia kohtaamaan omat pelkonsa – riippumatta siitä, kuinka pitkäaikaisia tai vaikeita ne ovat. Tärkeää on edetä rauhassa ja – kuten sanottua – asteittain.”Omien pelko kohtaamiseen sisältyy myös se, että joutuu kohtaamaan ahdistuksen, pelon ja epävarmuuden tunteet. Tunteiden kohtaaminen ja käsittely auttaa päästämään niistä irti.”Lopuksi Kilpeläinen vertaa psyykkistä traumaa luun murtumaan:”Ei kannata heti lähteä murtuneena jalalla juoksemaan. Kokeile ensin parantaa sitä kipsin kanssa. Sitten hiljalleen jumpataan, ja jalka vahvistuu. Sitten vasta uskalletaan ottaa askelia, hiljalleen kävellä ja juosta.”

Hevosurheilu Ratsastus kysyi pelkäämisestä, lukijat vastasivat: "Sain kunnon paniikkikohtauksia ratsastaessa"

Aiheeseen liittyvää