Kolumni: Emme kohtele paraurheilua kilpaurheiluna - kritiikki ja syväanalyysit loistavat poissaolollaan

Ennen Pariisin paralympialaisia moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti toivoi HS:n artikkelissa mediaan puhdasta huippu-urheilunäkökulmaa, että paralympialaisiakin katsottaisiin kriittisesti.Hän taisi osoittaa suoraan ongelman ytimeen. Paralympialaisissa oli katsomoissa hyvin väkeä, mutta mediassa palstatila oli vähissä. Harva urheilutoimittaja raportoi kisoista paikan päällä. Yleinen trendi on valitettavasti se, että kiinnostus paraurheilua kohtaan on vähäistä.Pariisin olympialaisissa lehdet raportoivat pienimmästäkin uutiseksi kelpaavasta asiasta. Toimittajien kritiikkiä sateli niin epäonnistuneista suorituksista kuin vääränlaisesta käytöksestä median edessä.Paralympialaisissakaan kaikki urheilijat eivät suoriutuneet tasollaan, mutta me toimittajat emme kirjoita paraurheilijoista samalla tavalla kuin vammattomista urheilijoista. Johtuuko se uskalluksen puutteesta vai siitä, että paraurheilua ei edelleenkään oteta tosissaan?Itse olen urheiluhullu ja harvassa ovat lajit, joita en seuraa. Silti joudun tunnustamaan, että katsoin ensimmäistä kertaa elämässäni paralympialaisia vasta nyt Pariisissa.Miksi paraurheilu ei kiinnosta? Onko vauhtia ja vaarallisia tilanteita vähemmän? Moni pohtii, onko pelkkää käyntiä sisältävä koulurata kilpaurheilua. Kuitenkin jokainen kouluratsastaja tietää, kuinka vaikeaa on ratsastaa hyvä käyntiohjelma, vaikka olisi toimiva keho.Vai onko vaarallisia tilanteita liikaa? Seuratessani ratsastusta huomasin pelkääväni, miten ratsastajat pärjäisivät hevosten jännittyessä. Onko heillä keinoja vaikuttaa hevosen pelästyessä? Entä ratsastajat, jotka sidotaan tarranauhoilla kiinni satulaan. Sen sanotaan olevan turvallista, mutta ihmismieli luo kauhukuvan pakoeläimeen kiinnijäävästä ratsastajasta.Ylen parayleisurheilun selostajat sanoivat, ettei iällä ole merkitystä keihäänheitossa. Ilman mitään selitystä! Katsoja turhautuu, kun ei ymmärrä lajia ja sen lainalaisuuksia. Me suomalaiset olemme tottuneita siihen, että urheilua analysoidaan perin pohjin, jotta katsojat pääsevät lajien sisälle. Paraurheilun kohdalla ei taideta kuvitella sitä tarpeelliseksi, vaikka se juuri tekisi siitä mielenkiintoisen!Koska en ymmärrä paraurheilua tarpeeksi, pohdin katsojana kisan kannalta epäolennaisuuksia. Paralympiakomitean mukaan tavoite on taata kaikille kilpailijoille tasapuoliset lähtökohdat, jossa lopputuloksen ratkaisee urheilulliset tekijät, ei vamman haitta-aste. Se ei selitä kaltaiselleni maallikolle, miksi toisiaan vastaan kilpailevat urheilijat, joista osalla on kaksi toimivaa kättä ja osalla ei yhtään.Esimerkiksi jousiammunnan finaali: Toinen kilpailija istui pyörätuolissa, mutta hänellä oli toimivat kädet, toisella ei ollut lainkaan käsivarsia, mutta hän käveli. Olin äimän käkenä, kun molemmat nakuttivat vuoron perään napakymppejä ja lopulta kädetön mies voitti kultaa.Ehkä tässä on myös yksi syy, miksi paraurheilu ei kiinnosta. Emme tiedä miten suhtautua vammaisiin urheilijoihin! Valitamme omia arkisia ongelmiamme, kun samaan aikaan kädetön urheilija on opetellut tekemään kaiken jaloillaan. Ei ihme, että paralympialaisia on vaikea katsoa. Vaikeaa on myös kritisoida epäonnistunutta paraurheilijaa, kun kokee itsensä etuoikeutetuksi. Häpeä ottaa vallan!Pararatsastaja Laura Kangasniemi sanoi haastattelussaan osuvasti: ” Me kaikki ollaan vain ihmisiä. Vammaiset ihmiset eivät ole pelottavia tai erikoisia.”Se taitaa unohtua välillä. Paraurheilulla on helppo kuitata velvoite yhdenvertaisuudesta, mutta kaipaamaansa arvostusta tai kohtelua paraurheilijat eivät saa.Kaivataan uutta näkökulmaa asiaan. Paraurheilijat eivät aina ole yhtä lihaksikkaita kuin terveet urheilijat. Joissain kategorioissa saattaa olla vähän kilpailijoita. Mutta eiväthän naisetkaan kilpaile miehiä vastaan (paitsi ratsastuksessa), eikä kamppailulajeissa 50 -kiloinen kilpaile 120 -kiloista vastaan.Medialla ja toimittajilla on valta päättää, mistä aiheista kirjoitetaan. Pallo taitaa olla meillä. Jos me emme kirjoita paraurheilusta yhtä tosissamme kuin muustakin urheilusta, jos emme kohtele paraurheilijoita kuten muita urheilijoita, voiko yleisökään siitä innostua?

Kolumni: Emme kohtele paraurheilua kilpaurheiluna - kritiikki ja syväanalyysit loistavat poissaolollaan

Aiheeseen liittyvää