Kolumni: En palaa satulaan ennen kuin painoni on jälleen hevosystävällinen

En ole koskaan ollut mikään kevyt sirppana, mutta tekemällä tallitöitä ja ratsastamalla koko päivän, painoni pysyi kurissa. Kun lopetin työskentelyn ratsuttajana reilu kymmenen vuotta sitten, painoni hiipi pikkuhiljaa ylöspäin.

Nyt vaaka keikkuu sadan kilon hujakoilla ja se tarkoittaa, ettei minulla ole hevosen selkään mitään asiaa.

Asiasta käydään jatkuvasti väittelyä hevosväen keskuudessa. Osa on sitä mieltä, että hevosia pitää suojella liian isolta kuormalta. Toiset taas ovat sitä mieltä, ettei isokokoisten ihmisten tunteita saa loukata: Hevoset kyllä jaksavat kantaa, pitää vain olla tarpeeksi isoja hevosia.

Minun mielipiteeni on se, että minun ylipainoisena ei pidä nousta hevosen selkään, eikä syynä ole pelkästään vaa´an lukema.

Se on mälsää, mutta mielestäni hevosten ei pidä kärsiä siitä, että olen tällä hetkellä liian paksussa kunnossa. Uskon painoni olevan hevosille haitaksi, useasta eri syystä, mutta jo ihan maalaisjärjellä voidaan todeta, että liika paino lisää fyysistä rasitusta.

Monet hevoset liikkuvat silminnähden varovaisemmin liian painavan ratsastajan alla, ja niiden askel lyhenee. Lisäksi isokokoisen ratsastajan kaikenlainen huojuminen tai tasapainon menettäminen vaikuttaa hevosen tasapainoon enemmän kuin kevyen ratsastajan.

Eräässä tutkimuksessa tarkkailtiin ja mitattiin hyppääviä kenttähevosia niin, että niille lisättiin selkään 18 kilon lisäpaino. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lisäpaino vaikutti hevosten hyppäämiseen huomattavasti.

Lisäpainon kanssa hevoset laskeutuivat hypystä aikaisemmin, lähemmäs esteen takapuomia, ja ensimmäinen askel esteen jälkeen oli lyhyempi. Jokainen voi miettiä miten se vaikuttaa pitkillä oksereilla tai pitkillä sarjaväleillä. Lisäksi etujalkojen nivelten ligamentit venyivät laskeutumisessa enemmän. Tässä on huomionarvoista se, että lisäpaino oli satulan alla ja pysyi vakaana.

Ei vain se paino vaan myös muodot!

Isokokoisten ratsastamista puolustavat vetoavatkin usein siihen, että ei se koko vaan kehonhallinta. Valitettavasti meidän lihavien kehonhallinta heikkenee ylimääräisen rasvan myötä, vaikka lihaskuntoa olisikin! Tästä pääsemmekin toiseen syyhyn, miksi minun ei pidä ratsastaa nykymuodoillani.

Ellei ole himobodari, isossa kehossa on ylimääräistä rasvaa, joka ei aina ole hallittavissa. Minun läskini hyllyvät välillä hallitsemattomasti, vaikka olisin kuinka ajatellut niiden seuraavaan niiden alla olevia lihaksia!

Eivätkä läskini ole vain hallitsemattomia, ne ovat myös hyvän istunnan tiellä. Kun takamuksessani on ylimääräistä täytettä, se ei asetu satulassa oikeaan asentoon, vaan kippaa lantion etu- tai takapainoiseksi, vaikka tekisin mitä. Yhtä lailla sisäreisieni läski ei mahdollista tiivistä ja tasaista tuntumaa satulaan, vaan tuntuu kuin olisin koko ajan vähän irti satulasta.

Puhumattakaan pohkeista! Läskistä pyöristyneet pohkeeni pyörivät edes takaisin, enkä saa jalkaani hiljaiseksi. Jos on fyysisesti mahdotonta istua oikein vaikka osaisi, ei voi vaikuttaa hevoseen oikein ja niin, ettei häiritsisi hevosta.

Entä sitten kaksimetrinen lihaksikas miesratsastaja, joka myös painaa vaikka rasvaprosentti olisi alle kymmenen? Ei se paino sieltäkään katoa, vaikka hänellä on paremmat edellytykset hallita kehoaan satulassa. Siihen lienee syynsä, että pitkät kilparatsastajat maailman huipulla ovat hoikkia.

Hevosta ei yksittäinen painavan ratsastajan käynti satulassa riko. Olen itsekin satunnaisesti käynyt hevosen selässä, mutta pitänyt sen lyhyenä. Tilanne muuttuu, jos hevonen joutuu päivästä toiseen kantamaan painavaa ratsastajaa.

Osa ratsastuskouluista on asettanut painorajan. Yleisin lienee 85–95 kilon tietämillä, mutta tiedän kouluja, joissa se on jopa 75 kg. Ratsastuskouluyrittäjä yrittää pitää hevosensa kunnossa niin, että ne pysyvät terveinä mahdollisimman pitkään.

Isommat ratsastajat tarvitsevat isompia hevosia, joten helposti käy niin, että tallin isoimmat hevoset ylikuormittuvat, jos tunneilla käy joka päivä isokokoisia ratsastajia. Painorajoituksia joudutaan asettamaan usein jo siitä syystä, ettei tallissa ole isoja hevosia. Ratsastuskoulujen asiakkaat ovat myös usein kokemattomampia, jolloin kehonhallinta on puutteellista, mikä taas lisää kuormitusta.

Ajamisesta ratkaisu?

Ehkä olisi aika tarjota uusia tapoja harrastaa hevosia? Meitä pullukoita on yhä enemmän ja hevosten kanssa olisi mukava puuhastella muutenkin kuin maasta taluttaen. Voisiko ajaminen olla vaihtoehto? Hevosen vetokyky on suurempi kuin kantokyky.

Ravikouluja on jo muutamilla paikkakunnilla tarjolla, mutta edelleen harvan ulottuvilla. Voisiko niiden rinnalle perustaa myös valjakkokouluja? Valjakkoajossa pääsee ajamaan koulua ja maastossa, tarkkuuskoe mukailee esteratsastusta.

Paino on monelle arka aihe, ja keskustelun tulehtuminen saattaa johtua myös käytetyistä sanoista. Mitä jos lakkaamme puhumasta liian isoista ja painavista ratsastajista, ja puhuisimme sen sijaan hevosystävällisestä painosta?

Sillä siitähän tässä on kysymys, haluamme hevosten voivan hyvin.