Kolumni: Hevosella pääsee ja rahalla saa paikan olympialaisiin

Ratsastuksen sanotaan usein olevan yksi vaikeimmista urheilulajeista. Tie huipulle on pitkä ja vaatii paljon harjoittelua.Pitääkö tämä sittenkään paikkaansa? Esteratsastuksen kohdalla uskallan väittää, että se ei ole totta.Urheilu on nykyään suurta viihdettä, jossa urheilijat ovat ihailtuja pelinappuloita. Kilpailutapahtumissa ei ole enää kyse pelkästään itse kilpailusta, vaan ne ovat myös suuria julkisuustapahtumia. Fanien lisäksi paikalle haluavat julkkikset – tärkeysjärjestyksen mukaan poseeraamaan katsomoon tai urheilijoiden rinnalle.Esteratsastus tarjoaa jotain parempaa: voi itse olla urheilijana ja poseerata maailman huippujen rinnalla ilman, että tarvitsee valtavasti hikoilla.Esteratsastus vetää puoleensa uskomattoman määrän rikkaita ja julkkiksia, jotka eivät välttämättä ole kovinkaan taitavia. Vaikka he treenaisivat vuosikausia tosissaan huippuvalmennuksessa, silti he eivät saavuta samaa otetta ratsastukseen kuin maailman huiput. Samaa ilmiötä ei ole nähtävissä koulu- ja kenttäratsastuksessa, vaikka sinnekin saattaa eksyä yksittäisiä kokeilijoita. Syynä lienee se, että lajit ovat vaikeampia. Lisäksi ilmiön esteratsastuksessa tekee mahdolliseksi nykypäivän estehevoset. Osa niistä on aivan uskomattomia, lähes automaatteja. Ne pystyvät hyppäämään isoja ratoja huononkin kuskin kanssa, kun rinnalla on suoritusta tukeva valmennussysteemi. Ratsastajalle opetetaan tarvittava ja hevonen viritetään jokaiseen kisaan sopivaksi. Kisojen välissä ratsuttajat ratsastavat hevosia ja pitävät ne kunnossa.Syksyllä Helsingin maailmancupissa hypännyt italialainen liikemies Guido Grimaldi myönsi suoraan, että hän ei ehdi harjoitella lainkaan vaan hyppää vain kisoissa. Kun toiset harjoittelevat joka päivä aamusta iltaan, toiset vain saapuvat kisapaikalle ja hyppäävät 160-radan. Pudotuksia MC-radalta tuli toki neljä, mutta mies oli kisan jälkeen yhtä hymyä.Ja jos mielii olympialaisiin, voi ostaa ympärilleen joukkueen. Moni muistaa ukrainalaisen liikemies ja poliitikko Aleksandr Onishchenkon, joka kokosi ympärilleen joukkueen muiden maiden ratsastajista. Moni ratsastaja vaihtoi kansallisuuttaan, kun tarjottiin hyviä hevosia ja mahdollisuutta päästä olympialaisiin. Onishchenko kilpaili Pekingissä 2008 ja Lontoossa 2012, sijat 66 ja 68.Onko mitään muuta lajia, jossa liikemies voi harjoittelematta kilpailla maailmancup-tasolla?Asiaa voisi verrata laulaja Antti Tuiskun maastohiihtoprojektiin. Tuisku poseerasi ensin kesä toisensa jälkeen suomalaisten naishiihtäjien harjoitusleireiltä otetuissa somekuvissa, kunnes päätti satsata kaikkensa ja harjoitella vuoden ammattihiihtäjänä. Kovasta pohjakunnostaan huolimatta vuoden harjoittelun jälkeen Tuiskun kohtalona oli olla SM-kilpailuissa viimeisten joukossa sijalla 170. Vuosi ei riitä maastohiihdossa, siihen tarvitaan vuosikausien harjoittelu. Kestävyyskunto kehittyy hitaasti ja lihasten tulee tottua tekniikkaan. Tuiskun loppusuoran Wassberg-tekniikasta näki heti, että kyseessä on amatööri. Kisan jälkeen hän ilmoitti jatkavansa oman AK Ski Teaminsa joukkueenjohtajana. Tuisku haluaa profiloitua myös urheilussa - onko kyse samasta ilmiöstä kuin esteratsastuksessa?.Esteratsastus ei vedä puoleensa pelkästään rikkaita liikemiehiä vaan myös superjulkkisten lapsia. Moni harrastaa lajia hyvinkin ammattimaisesti ja ratsastus on usein siistiä ja korrektia. Silti korkeallakin tasolla kilpaileva voi olla kykenemätön ratsastamaan hevostaan läpi, saatikka parantamaan hevostaan tai ratkomaan ongelmia.Lisäksi vaikuttaa siltä, että monelta puuttuu huippu-urheilijan voitonnälkä. Ehkä se riittää, että ratsastaa puhtaan radan ja saa olla mukana huippukisojen ilmapiirissä. Isot kilpailut voittaa edelleen paras ratsastaja, jolla on huippu-urheilijan asenne.Hevosala on tietysti haistanut markkinaraon ja käyttää sitä hyväkseen kaikki perinteet unohtaen. Yhä useampi huippuratsastaja tai hevoskauppias on siirtynyt valmennusbisnekseen. Huippukilpailujen yhteydessä järjestetään amatöörisarjoja ja kansainvälisiä luokkia järjestetään jo 110-tasolla. Global Champions Tour mahdollistaa kisapaikan ostamisen viiden tähden luokkiin, ja kilpailuja viedään rahahanojen ääreen maihin, jossa ei ole lainkaan ratsastuskulttuuria.Usein näissä maissa kaikki ratsastustoiminta tähtää kilpailemiseen, eikä pelkkä ajanvietto hevosten kanssa ei ole edes mahdollista. Itselläni on kokemusta työskennellystä Meksikossa ja Turkissa, joissa ratsastus on vain erittäin rikkaitten harrastus. Ratsastusklubien toiminta tähtää pelkästään kilpailutoimintaan, ja ratsastajia saatetaan viedä estekisoihin jo muutaman kuukauden ratsastuskokemuksen jälkeen.Jokainen saa tehdä rahoillaan mitä haluaa, mutta tilanteesta kärsivät vähemmän rikkaat ratsastajat. Hevosten hinnat nousevat ja kilpailukulut kasvavat, eikä tavallisella taitavallakaan ratsastajalla ole enää muita mahdollisuuksia kuin siirtyä palvelijoiden puolelle – valmentamaan rikkaita tai myymään heille hevosia.Surullisinta kaikessa on se, että superrikkaita ei voi käskeä opettelemaan hevosmiestaitoja tai parempaa ratsastusta. Kuvio toimii heidän ehdoillaan. Väärässä paikassa sanottu väärä sana voi johtaa potkuihin, ja seuraava valmentaja on jo nurkan takana odottamassa.Kaikki tiedostavat tämän, mutta kukaan ei tee asialle mitään. Selusta pitää varmistaa, sillä jokainen haluaa olla se henkilö, joka myy superrikkaalle hänen seuraavan hevosensa..Tutut sukunimet lähtölistoilla – esteratsastus on superrikkaiden ja julkkisten suosikkilaji.Harrasteena huippu-urheilu: italialainen suuryritysjohtaja haaveilee olympialaisista, muttei ehdi koskaan treenata .Steve Guerdat on vanhan liiton esteratsastaja - "Rahalla ei saisi voida ostaa urheilumenestystä"

Kolumni: Hevosella pääsee ja rahalla saa paikan olympialaisiin

Aiheeseen liittyvää