Hevosen kuolema. Nuo kaksi sanaa herättävät tunteita. Ja asia tulee lähes jokaisen hevosenomistajan kohdalle ennemmin tai myöhemmin.Suomessa on paljon vanhoja hevosia, joiden omistajat joutuvat pohtimaan milloin on oikea hetki päästää irti.Koska kuuluin itse vielä jokin aika sitten tuohon joukkoon, tiedän, että tämä on asia joka aiheuttaa ahdistusta.Laitanko hevosen pois liian aikaisin tai liian myöhään?Miten pitkään kannattaa – myös taloudellisesti – hoitaa vanhan hevosen vaivoja?Onko mieltä upottaa tuhansia euroja yli 20-vuotiaan hevosen hoitoon, kun paranemisesta ei ole mitään takeita?Olenko huono hevosenomistaja, jos en yritä "ihan kaikkea"?Oikeita vastauksia ei tietenkään ole.Mitkä ovat ne merkit jotka kertovat, että juuri minun hevoseni on aika mennä? Mihin olen valmis, ja mitä minulla on varaa hoitaa? Tehdäänkö 26-vuotiaalle hevoselle kymppitonnin ähkyleikkaus? Vakuutus korvaa yllättävän vähän, sen on moni hevosenomistaja saanut karvaasti huomata.Jos raha ei ole ongelma, hevosen hoidon taloudellista puolta ei tarvitse ajatella, mutta aika harvalla meistä rahaa on ihan niin paljon.Jokainen haluaa tarjota hevoselleen hyvän elämän.Miten hyvä elämä määritellään?Mikä määrä vaivoja ja sairauksia hevosella voi olla, että se voi vielä viettää hyvää elämää? Onko hyvää elämää, jos hevonen on jatkuvalla kipulääkityksellä?Villihevosilla ei ole tätä ongelmaa: vanha ja sairas hevonen jää petojen saaliiksi. Luonnon kiertokulku ratkaisee ongelman.Entäpä sitten kuolemaan liittyvät käytännön asiat. Niitäkin on ja ne voivat olla hankalia riippuen siitä, onko hevonen ollut pienellä maalaistallilla vai kiireisellä kaupunkitallilla. Klinikalla lopetetun hevosen ruho toimitetaan sieltä hävitettäväksi. Kotitallillaan kuollut hevonen voidaan myös lähettää tuhkattavaksi. Nämä eivät ole ilmaisia palveluja.Oletko miettinyt mitä sinä aiot tehdä?Itselläni oli vanha hevonen vielä muutamia viikkoja sitten. Sillä oli monenlaisia vaivoja, jotka kuluneena kesänä kehittyivät huonoon suuntaan.Olin jo aikaa sitten päättänyt, että laitan sen pois ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään. Ennen kipuja. Hevosella oli mielestäni hyvä elämä, ja halusin, että se on sitä loppuun asti.Aina välillä luemme uutisista hevosten äkkikuolemista. Niiden todennäköisyys ei ainakaan vähene hevosten saadessa lisää ikää.Olin kantanut huolta siitä, että hevoseni kuolee äkillisesti talvikaudella, jolloin olemme maneesissa. Jossa saattaa samaan aikaan olla ratsastuskoulun lastentunti.Miten siinä tilanteessa sitten?Tällaisen näkeminen ei varmasti olisi mukava kokemus nuorelle. Huomasin miettiväni, miten toimisin. Pitäisikö pitää mukana pressua kuten FEI:n kisoissa, joissa kuollut hevonen välittömästi kätketään katseilta?Tänä päivänä kuolema on niin siivottu pois näkyvistämme, että nuoret eivät välttämättä miellä, että hevosetkin kuolevat. Ehkäpä eivät kaikki vanhatkaan.Aiemmin kuolema ei ollut tabu. Itsekin olen teininä nähnyt ratsastustunnilla hevosen saavan ilmeisesti aortan repeämän ja kuolevan siihen paikkaan. Muistan tilanteen kyllä, mutta ei se minulle mitään traumaa aiheuttanut. Tänä päivänä tilanne olisi toinen: Näen silmissäni iltapäivälehden otsikon: "JÄRKYTTÄVÄÄ! Ratsastajan hevonen kuoli Helsingissä keskellä päivää, samaan aikaan alkeistunti vieressä - lapset ja heidän vanhempansa shokissa! Kaupunkia vaaditaan järjestämään kriisiapua."Lopetustapa on myös asia, joka aikaansaa keskustelua. Tässäkin kohtaa on suuria eroja, riippuen siitä, missä päin Suomea hevonen asuu. Maalla osaava metsästäjä pystyy lopettamaan hevosen nopeasti ja kivuttomasti. Mutta tämäkin asia on hyvä sopia etukäteen. Kuka tulee varmasti ja nopeasti? Entä, jos tämä metsästäjä onkin estynyt, kenet sitten saa tilalle? Jos hevonen joudutaan lopettamaan onnettomuuden seurauksena, on moni omistaja shokissa ja silloin ei ole hetki alkaa etsiä osaavaa pyssymiestä. Tällaiset asiat pitää sopia ennakkoon. Edellinen hevoseni lopetettiin klinikalla. Ensin nukutuslääke, sitten lopetuslääke. Minun silmääni kaikki meni rauhallisesti ja kauniisti.Hevosen kuolemasta seuraa aina suuri suru, tapahtui se sitten yllättäen tai omistajan päätöksenä. Muistan, että lopetusaikaa klinikalle ei saanut heti, vaan päätöksen jälkeen jouduin odottelemaan muutaman päivän. Taluttelin hevostani maastossa noina iltoina monta tuntia ja itkin itkuni siellä. Pieni haikeus on yhä jäljellä, mutta päällimmäisenä mielessä ovat hyvät muistot tästä kovasti ruuan perään olleesta tammasta, joka ”olisi kiivennyt porkkanan perässä puuhun!”Myös äskettäin pois menneen hevoseni kanssa lopetus meni niin hyvin kuin mahdollista. Kauniisti ja rauhallisesti. Tiedän tehneeni oikean päätöksen. Olo on kuitenkin surullinen ja tyhjä.
