Esteratsastus on kilpailijamäärissä mitattuna suosituin laji Suomessa, mutta kun tarkastelee menestystä kansainvälisellä huipulla, se jää heittämällä koulu- ja kenttäratsastuksen varjoon. Kouluratsastuksen olympiajoukkueeseen oli jopa tunkua, ja kenttäratsastajiakin starttasi olympiaradalle kaksi. Esteratsastajia ei arvokilpailuissa ole nähty vähään aikaan. Helsingin maailmancupin osakilpailu antaa suomalaisille osallistumisoikeuden läpi hallikauden viiden tähden huippukisoissa, mutta tätä mahdollisuutta ei päästä hyödyntämään. Vielä viime talvena usea suomalainen starttasi maailmancupissa, mutta toista on ollut tänä vuonna. Aura Vasama ratsasti pisteille vielä Oslossa ja Helsingissä, mutta kun hänkin möi ykköshevosensa, näytti siltä, ettei meillä ole enää yhtään ratsastajaa maailmancupissa.Onneksi kuin tyhjästä Maiju Mallat palasi vanhaan työpaikkaansa Sveitsiin. Kylmäpäinen ratsastaja suuntasi heti Baselin osakilpailuun, vaikka on ratsastanut uusia hevosiaan vasta muutaman viikon. On mielenkiintoista seurata, miten yhteistyö tulee kehittymään.Silti on hyvä pohtia, miksi suomalaisille esteratsastajille on niin vaikeaa päästä absoluuttiselle huiputasolle. Se onnistuu suomalaisilta koulu- ja kenttäratsastajilta. Moni esteratsastajakin sinne tähtää, mutta matka katkeaa kesken liian usein. Eikä esteenä ole ratsastustaitojen puute.Meillä on monia ratsastajia, jotka menestyvät 140- ja 150-luokissa kahden, jopa kolmen tähden tasolla. Nations cupiin on saatu joukkue kasaan joka vuosi, ja Horse Show´ssa tulee voittoja pienemmissä luokissa. Lisäksi juniorit ja lapsiratsastajat menestyvät EM-kisoja myöten. Mutta se seuraava askel jää ottamatta.Esteratsastus on maailmanlaajuisesti suosituin laji, minkä vuoksi kilpailu huippuhevosista ja sponsoreista on kovempaa kuin muissa lajeissa. Silti se on mahdollista, sillä muualla maailmassa monet onnistuvat lyömään itsensä läpi.Valitettavasti suomalaiset ovat huonoja löytämään huippuhevosia käyttöönsä. Ei löydy sellaisia työpaikkoja eikä hevosenomistajia, jotka mahdollistaisivat uran huipputasolla. Niinä harvoina kertoina, kun suomalainen on saanut huippusponsorin tai ratsuttajan paikan isosta myyntiitallista, yhteistyö ei ole kestänyt tarpeeksi pitkään. Moni kokeilee tietään huipulle hevoskauppiaana Euroopassa, mutta hevoskaupan ja oman kilpailu-uran yhdistäminen on vaikeaa. Jotta se toimisi, tarvitaan paljon hevosia ja henkilökuntaa. Jos myyntitallia yrittää pyörittää yksin tai lähes yksin, aikaa ja resursseja ei jää oman kilpauran edistämiseen.Eikä se riitä, että talliin saa yhden viiden tähden GP-hevosen. Jo taloudellisista syistä ei kilpailuihin kannata yhden hevosen kanssa lähteä, joten hevoset kerääntyvät jo isoja kilpailuja kiertäville ratsastajille. Puhumattakaan siitä, että päästäkseen hyviin kilpailuihin tarvitaan ranking-pisteitä, joita muut ratsastajat keräävät useilla hevosilla. Lisäksi huipputasolla tarvitaan rutiinia, jotta pystyy ratsastamaan ratojen vaatimassa rytmissä, kun asiat tapahtuvat nopeasti. Eräs suomalainen entinen huippu kuvasi osuvasti vaikeuseroa viidessä tähdessä: ”esteet nousevat viisi senttimetriä, mutta vaikeustaso potensseissa”. Maailmanhuiput kilpailevat lähes joka viikonloppu korkeimman tason GP-luokissa, sellaista rutiinia ei saa hyppäämällä vain pari maailmancupin rataa vuodessa. Usein ajatellaan, että huipulle pääsee, kunhan osaa ratsastaa. Valitettavasti pelkkä ratsastustaito ei riitä, vaan huippuratsastajan hallittavana on isompi kokonaisuus.Haastattelin Helsingissä kaiken voittanutta Hollannin Jeroen Dubbeldamia, joka toimii myös Young Riders Academyn valintapaneelissa. Hän painotti sitä, kuinka tärkeää huipulle tähtäävälle ratsastajalle on löytää oikeat hevosenomistajat.Eikä niiden löytäminen riitä, vaan sponsorina toimivat hevosenomistajat on myös pidettävä tyytyväisenä. Suhteita on osattava vaalia myös silloin, kun kilpailumenestystä ei tule. Monella huippuesteratsastajalla on vuosien yhteistyö samojen hevosenomistajien kanssa.Mikä sitten mättää, kun suomalaisille ei löydy hevosia ratsastettavaksi? Puuttuvatko verkostot vai sosiaaliset taidot? Eurooppalainen hevosenomistaja ei välttämättä arvosta sen enempää vähäpuheisuutta kuin rehellisen suoraakaan puhetta. Mitään epäasiallista käytöstä ei tarvitse hyväksyä, mutta välillä on hyvä niellä ylpeytensä ja muistaa, kuka lystin maksaa.Vai loppuuko usko ja kärsivällisyys liian nopeasti? Huippupestin saaminen suoraan Suomesta käsin on lähes mahdotonta. Vaikka olisi täällä iso tähti, Euroopasta löytyy samantasoisia kymmenkertaisesti, ja heillä on enemmän kokemusta. Alkuun suomalainen joutuisi alentamaan statustaan, mikä voi olla monelle kova isku. Silti ratsastusmaailma on pullollaan esimerkkejä, joissa nöyryys ja sinnikkyys on vienyt pitkälle.Tapasin noin 15 vuotta sitten erään pohjoismaalaisen ratsastajan, joka työskenteli Hollannissa pikkutallin ratsuttajana. Palkka riitti hädin tuskin ruokaan ja hän asui homeisessa asuntovaunussa tallin takana. Pari vuotta kärvistelyä kurjissa oloissa johti työpaikkaan nuorten hevosten ratsuttajana yhdessä Hollannin suurimmista myyntitalleista. Nyt hän on kilpaillut korkeimmalla tasolla jo vuosia ja on huippuratsastajan vaimo.Huipulle pääseminen on raakaa peliä lajissa kuin lajissa. Se vaatii urheilijalta kovia uhrauksia, eivätkä kaikki ole siihen valmiita. Jos tahtoa kuitenkin löytyy, voisiko Young Riders Academy olla tie suomalaiselle ratsastajalle? Se ei pelkästään kehitä ratsastustaitoa vaan siellä luodaan verkostoja ja opitaan toimimaan huippuratsastajana. Esimerkiksi tämän hetken kuuma nimi Richard Vogel on valmennusohjelman kasvatti.Haluan olla optimisti ja uskoa, että suomalaisia voi jälleen nousta esteratsastuksessakin huipputasolle. Dubbeldam peräänkuulutti managementin perään, huipulla kilpaillakseen on osattava myös pyörittää huipputallia. Toivottavasti uuden sukupolven avuksi löytyy kontakteja ja mentoreita, jotka auttavat oikeiden verkostojen luomisen kanssa. Huippu-urheiluun vaaditaan toimiva kokonaisuus, johon kuuluu ratsastustaito, henkinen vahvuus, oikeat hevoset, maksavat hevosenomistajat ja sponsorit, tarpeellinen tiimi ympärillä ja ennen kaikkea kyky pyörittää tätä kaikkea.Se joka hallitsee kokonaisuuden, on kärsivällinen ja pitää tavoitteensa kirkkaana, pääsee lopulta perille. .Jeroen Dubbeldam kertoo, miten suomalaiset voivat päästä Young Riders Academyyn: "Täytyy vähän taistella"
Esteratsastus on kilpailijamäärissä mitattuna suosituin laji Suomessa, mutta kun tarkastelee menestystä kansainvälisellä huipulla, se jää heittämällä koulu- ja kenttäratsastuksen varjoon. Kouluratsastuksen olympiajoukkueeseen oli jopa tunkua, ja kenttäratsastajiakin starttasi olympiaradalle kaksi. Esteratsastajia ei arvokilpailuissa ole nähty vähään aikaan. Helsingin maailmancupin osakilpailu antaa suomalaisille osallistumisoikeuden läpi hallikauden viiden tähden huippukisoissa, mutta tätä mahdollisuutta ei päästä hyödyntämään. Vielä viime talvena usea suomalainen starttasi maailmancupissa, mutta toista on ollut tänä vuonna. Aura Vasama ratsasti pisteille vielä Oslossa ja Helsingissä, mutta kun hänkin möi ykköshevosensa, näytti siltä, ettei meillä ole enää yhtään ratsastajaa maailmancupissa.Onneksi kuin tyhjästä Maiju Mallat palasi vanhaan työpaikkaansa Sveitsiin. Kylmäpäinen ratsastaja suuntasi heti Baselin osakilpailuun, vaikka on ratsastanut uusia hevosiaan vasta muutaman viikon. On mielenkiintoista seurata, miten yhteistyö tulee kehittymään.Silti on hyvä pohtia, miksi suomalaisille esteratsastajille on niin vaikeaa päästä absoluuttiselle huiputasolle. Se onnistuu suomalaisilta koulu- ja kenttäratsastajilta. Moni esteratsastajakin sinne tähtää, mutta matka katkeaa kesken liian usein. Eikä esteenä ole ratsastustaitojen puute.Meillä on monia ratsastajia, jotka menestyvät 140- ja 150-luokissa kahden, jopa kolmen tähden tasolla. Nations cupiin on saatu joukkue kasaan joka vuosi, ja Horse Show´ssa tulee voittoja pienemmissä luokissa. Lisäksi juniorit ja lapsiratsastajat menestyvät EM-kisoja myöten. Mutta se seuraava askel jää ottamatta.Esteratsastus on maailmanlaajuisesti suosituin laji, minkä vuoksi kilpailu huippuhevosista ja sponsoreista on kovempaa kuin muissa lajeissa. Silti se on mahdollista, sillä muualla maailmassa monet onnistuvat lyömään itsensä läpi.Valitettavasti suomalaiset ovat huonoja löytämään huippuhevosia käyttöönsä. Ei löydy sellaisia työpaikkoja eikä hevosenomistajia, jotka mahdollistaisivat uran huipputasolla. Niinä harvoina kertoina, kun suomalainen on saanut huippusponsorin tai ratsuttajan paikan isosta myyntiitallista, yhteistyö ei ole kestänyt tarpeeksi pitkään. Moni kokeilee tietään huipulle hevoskauppiaana Euroopassa, mutta hevoskaupan ja oman kilpailu-uran yhdistäminen on vaikeaa. Jotta se toimisi, tarvitaan paljon hevosia ja henkilökuntaa. Jos myyntitallia yrittää pyörittää yksin tai lähes yksin, aikaa ja resursseja ei jää oman kilpauran edistämiseen.Eikä se riitä, että talliin saa yhden viiden tähden GP-hevosen. Jo taloudellisista syistä ei kilpailuihin kannata yhden hevosen kanssa lähteä, joten hevoset kerääntyvät jo isoja kilpailuja kiertäville ratsastajille. Puhumattakaan siitä, että päästäkseen hyviin kilpailuihin tarvitaan ranking-pisteitä, joita muut ratsastajat keräävät useilla hevosilla. Lisäksi huipputasolla tarvitaan rutiinia, jotta pystyy ratsastamaan ratojen vaatimassa rytmissä, kun asiat tapahtuvat nopeasti. Eräs suomalainen entinen huippu kuvasi osuvasti vaikeuseroa viidessä tähdessä: ”esteet nousevat viisi senttimetriä, mutta vaikeustaso potensseissa”. Maailmanhuiput kilpailevat lähes joka viikonloppu korkeimman tason GP-luokissa, sellaista rutiinia ei saa hyppäämällä vain pari maailmancupin rataa vuodessa. Usein ajatellaan, että huipulle pääsee, kunhan osaa ratsastaa. Valitettavasti pelkkä ratsastustaito ei riitä, vaan huippuratsastajan hallittavana on isompi kokonaisuus.Haastattelin Helsingissä kaiken voittanutta Hollannin Jeroen Dubbeldamia, joka toimii myös Young Riders Academyn valintapaneelissa. Hän painotti sitä, kuinka tärkeää huipulle tähtäävälle ratsastajalle on löytää oikeat hevosenomistajat.Eikä niiden löytäminen riitä, vaan sponsorina toimivat hevosenomistajat on myös pidettävä tyytyväisenä. Suhteita on osattava vaalia myös silloin, kun kilpailumenestystä ei tule. Monella huippuesteratsastajalla on vuosien yhteistyö samojen hevosenomistajien kanssa.Mikä sitten mättää, kun suomalaisille ei löydy hevosia ratsastettavaksi? Puuttuvatko verkostot vai sosiaaliset taidot? Eurooppalainen hevosenomistaja ei välttämättä arvosta sen enempää vähäpuheisuutta kuin rehellisen suoraakaan puhetta. Mitään epäasiallista käytöstä ei tarvitse hyväksyä, mutta välillä on hyvä niellä ylpeytensä ja muistaa, kuka lystin maksaa.Vai loppuuko usko ja kärsivällisyys liian nopeasti? Huippupestin saaminen suoraan Suomesta käsin on lähes mahdotonta. Vaikka olisi täällä iso tähti, Euroopasta löytyy samantasoisia kymmenkertaisesti, ja heillä on enemmän kokemusta. Alkuun suomalainen joutuisi alentamaan statustaan, mikä voi olla monelle kova isku. Silti ratsastusmaailma on pullollaan esimerkkejä, joissa nöyryys ja sinnikkyys on vienyt pitkälle.Tapasin noin 15 vuotta sitten erään pohjoismaalaisen ratsastajan, joka työskenteli Hollannissa pikkutallin ratsuttajana. Palkka riitti hädin tuskin ruokaan ja hän asui homeisessa asuntovaunussa tallin takana. Pari vuotta kärvistelyä kurjissa oloissa johti työpaikkaan nuorten hevosten ratsuttajana yhdessä Hollannin suurimmista myyntitalleista. Nyt hän on kilpaillut korkeimmalla tasolla jo vuosia ja on huippuratsastajan vaimo.Huipulle pääseminen on raakaa peliä lajissa kuin lajissa. Se vaatii urheilijalta kovia uhrauksia, eivätkä kaikki ole siihen valmiita. Jos tahtoa kuitenkin löytyy, voisiko Young Riders Academy olla tie suomalaiselle ratsastajalle? Se ei pelkästään kehitä ratsastustaitoa vaan siellä luodaan verkostoja ja opitaan toimimaan huippuratsastajana. Esimerkiksi tämän hetken kuuma nimi Richard Vogel on valmennusohjelman kasvatti.Haluan olla optimisti ja uskoa, että suomalaisia voi jälleen nousta esteratsastuksessakin huipputasolle. Dubbeldam peräänkuulutti managementin perään, huipulla kilpaillakseen on osattava myös pyörittää huipputallia. Toivottavasti uuden sukupolven avuksi löytyy kontakteja ja mentoreita, jotka auttavat oikeiden verkostojen luomisen kanssa. Huippu-urheiluun vaaditaan toimiva kokonaisuus, johon kuuluu ratsastustaito, henkinen vahvuus, oikeat hevoset, maksavat hevosenomistajat ja sponsorit, tarpeellinen tiimi ympärillä ja ennen kaikkea kyky pyörittää tätä kaikkea.Se joka hallitsee kokonaisuuden, on kärsivällinen ja pitää tavoitteensa kirkkaana, pääsee lopulta perille. .Jeroen Dubbeldam kertoo, miten suomalaiset voivat päästä Young Riders Academyyn: "Täytyy vähän taistella"