On yllättävää, kuinka usein edelleen ratsastajat syyttävät virheistä hevostaan. Vielä yllättävämpää on se, että monet valmentajat sortuvat samaan.Ratsastusvalmennuksissa opetus usein keskittyy hevosen tekemiseen sen sijaan, että korjattaisiin ratsastajaa.”Liiku enemmän eteen! Rauhallisemmin! Enemmän taivutusta! Lähemmäksi estettä!”Korjattava asia on helppo nähdä hevosen kautta, mutta eikö hevonen ole ratsastajansa peili? Jos ratsastaja ei tee oikein, ei hevonenkaan ymmärrä mitä siltä halutaan. Loogisesti ajateltuna, korjaamalla ratsastajaa korjataan hevosta.Nykypäivänä on vallalla ajatus, että ratsastajaa ei saa syyllistää. Onkin tuskallista tietää, että oma asentovirhe estää hevosta ymmärtämästä annettuja apuja, tai että taidon puute saa hevosen stressaantuneeksi. Tämä ei kuitenkaan saisi olla puuttumatta ongelmien juurisyyhyn.Ratsastuksessa toisena osapuolena on elävä olento, jonka hyvinvointi on ratsastajien ja valmentajien käsissä. Asioista pitää pystyä puhumaan suoraan, loukkaamatta. Haluan uskoa, että omien virheiden seurausten tiedostaminen lisää motivaatiota kehittymiseen.Voiko kuitenkin joskus syy olla myös hevosessa? Voiko se olla kuriton, liian vaikea, tehdä omiaan tai olla kuuntelematta ratsastajaansa vaikka näennäisesti ratsastaja tekee kaiken oikein? Voi, mutta sekään ei ole hevosen syy. Valmentajien ja ratsastajien tulee ensisijaisesti huolehtia siitä, että hevonen on sopiva sille valittuun tehtävään.Jos on ostettu kouluhevonen isolla rahalla, suurin odotuksin, mutta se ei toimi uuden ratsastajansa kanssa, syy ei ole hevosen. Ehkä alkujaan hevonen on ollut uudelle ratsastajalleen epäsopiva. Ammattilaisen alta tuleva hevonen ei aina toimi amatöörillä.Jos lahjakas nuori hevonen ei suoritakaan vaaditulla tasolla, syy ei ole hevosen. Ehkä sen koulutuspolku ei ole ollut sille sopiva tai se ei kehity samaa vauhtia kuin toiset saman ikäiset hevoset. Ehkä sillä on kipuja tai rakenteellisia haasteita. Kun hevonen on sille sopivassa tehtävässä, tulee huolehtia, että sen ratsastettavuus pysyy hyvänä. Pitkälle koulutettu, hyvän ratsastettavuuden omaava hevonenkaan ei pysy sellaisena, jos se ei ymmärrä ratsastajaansa.Ratsastaja vaikuttaa hevoseen jokaiselle ratsastuskerralla, halusi sitä tai ei. Toisten ratsastajien kanssa hevonen kehittyy, toisten kanssa se saattaa pysyä samanlaisena, mutta monien kanssa se menee ratsastettavuudessaan taaksepäin. Kokemattoman ratsastajan hevonen hyötyy jatkuvasta hyvän ratsuttajan läpiratsastuksesta ennen kuin syntyy ongelmia.Aina ei virhe ole pelkästään ratsastajan taidoissa. Myös vaaditut tehtävät saattavat olla epäsopivia. Vallalla on edelleen ajatus, että kaikkien hevosten tulee kyetä tekemään kaikenlaisia tehtäviä. Ei tarvitse.Esimerkiksi jotkut hevoset eivät rakenteensa puolesta kykene kulkemaan peräänannossa. Osa hevosista ei ole koulutuksessaan niin pitkällä. Tulisiko kuitenkin vetää niiden kaula kaarelle gramaaneilla tai vemputtamalla? Ei ole mitään syytä pakottaa niitä heille epämukavaan asentoon, vaan löytää niille sopiva laji ja sopiva tapa treenata.Kaikki estehevoset eivät mieleltään kestä maapuomiharjoituksia tai monimutkaisia jumppasarjoja. Onko niiden pakko oppia menemään niitä? Ei tietenkään. Maailmalla on paljon menestyviä esteratsastajia, jotka eivät hyppää vaikeita jumppasarjoja.Seurasin vasta erästä estevalmennusta, jossa oli mukana kuuma poni. Valmentaja pyysi koko ajan rauhallisempaa menoa, mutta hän ei korjannut takakenossa istuvaa ratsastajaa lainkaan. Ratsastajan istunta työnsi muutenkin reipasta ponia koko ajan enemmän eteenpäin, ja mitä enemmän poni yritti juosta alta pois, sitä enemmän ratsastaja joutui vetämään suusta. Monimutkainen harjoitus ei edesauttanut rentoutta vaan lisäsi kierroksia entisestään. Kenenkään mieleen ei silti tullut korjata ratsastajan asentoa tai miettiä, sopisiko jokin erityyppinen harjoitus ponille paremmin.Itse olin nuorena hyvin ehdoton. Asiat tehtiin tietyllä tavalla ja kaikkien hevosten piti pystyä tekemään kaikkea. Ehkä yleisesti mentaliteetti ennen vuosituhannen vaihdetta oli erilainen. Minulle oli silmiä avaavaa nähdä amerikkalaisten esteratsastajien ratsastusta 2000-luvun alussa, kun he ratsastivat pitkin ohjin ja istuivat hyvin kevyesti. Ratsastajan vaadittiin paljon, jotta se pysyi oikeassa tasapainossa, kun ohjiin ei tuettu.Kesti kuitenkin 25 vuotta, ennen kuin uskalsin siirtää sen täysin omaan ratsastuksessani. Nyt yritän kuunnella ja pohtia, mikä on fiksuin ja juuri kullekin hevoselle sopivin tapa tehdä asioita. Olen herkkä kuuntelemaan valmentajia, korjaavatko he ratsastajaa vai hevosta. Uskallan kyseenalaistaa, jos harjoitus huonontaa hevosta parantamisen sijaan. Ja minua ei haittaa, jos hevoseni menee pää pitkällä, jos se on muuten kevyt ja kantaa itseään.Haastan sinua ratsastaja! Seuraavan kerran kun haluaisit syyttää hevostasi mieti, teitkö itse kaiken oikein ja mitä voisit tehdä paremmin..Kolumni: Onko hevosesi kuin jäätyvä kännykkä?