Ohjastuntuma, tuo yhteys hevosen suuhun. Millainen on hyvä tuntuma ja mistä se syntyy? Tapoja on monia, mutta lähtökohtaisesti luultavasti kaikki haluaisivat pehmeän, kevyen ja rennon tuntuman.Mikä oikeastaan on tuntuma? Onko se irrallinen asia, jonka voi ratkaista tarkastelemalla hevosen suuta ja ratsastajan kättä? Vai vaikuttaako tuntumaan kokonaisuus, se miten ratsastaja istuu ja vaikuttaa hevoseen sekä miten hevonen liikkuu ja käyttää kehoaan?Itse olen oppinut ratsastamaan hevosta takaa eteen, jalasta kohti kättä. Se lienee yksi niistä ahaa-elämyksistä, joita on vaikea selittää, mutta jonka ratsastaja jossain vaiheessa oivaltaa. Yritän kuitenkin sanoittaa asian.Koen jalasta kohti kättä ratsastamisen niin, että tarjoan hevoselle melko kevyen ja tasaisen tuntuman suuhun. Käsi ei tee ylimääräisiä liikkeitä, mutta joustaa liikkeen mukana käynnissä ja laukassa. Johtavaa ohjaa voi käyttää tarvittaessa. Tätä kevyttä tuntumaa ”kohti” ratsastan jalalla eteen.Eteen tai eteenpäin ei aina tarkoita lisää vauhtia, vaan liikkeen pitää olla energistä. Tilanteen mukaan saatan tehdä siirtymisiä tai väistöjä, mutta hevosen tulee koko ajan pysyä pohkeen edessä. Jos hevonen muuttuu raskaammaksi, voin ottaa puolipidätteitä, mutta tuntuma ei muutu hevosen mukana vahvemmaksi. Jossain vaiheessa hevonen löytää oikean tahdin ja tasapainon, ja myötää kehostaan. Seurauksena on paljon puhuttu peräänanto, jossa hevonen työskentelee kehonsa läpi ja on pehmeä. Toisilla hevosilla se tulee saman tien, joillakin se vie aikansa.Ajattelen niin, että hyvä tuntuma on seuraus eikä lähtökohta. Toisaalta en myöskään osaa eriyttää sitä muusta ratsastuksesta. Lähes kaikki hevoset ovat olleet kevyitä suustaan, kun osaa istua ja saa pohjeavut läpi. Sahaamista, vemputusta tai kikkailua sormilla ei tarvita.Jalasta käteen -ratsastus vaatii hallitun mutta tehokkaan istunnan, eikä sitä opi hetkessä. Hyvä tuntuma vaatii hyvää istuntaa, sillä muuten kättään ei voi hallita.Kun toukokuussa aloitin ratsastuksen vuosien tauon jälkeen, luulin edellä mainitun olevan minulle selvää. Olenhan elämäni aikana ratsastanut satoja hevosia ja saanut onnistumisia. Sain huomata olevani väärässä, olin unohtanut. Välillä havahduin pyöriväni ympäri kenttää vailla syvempää ymmärrystä siitä, mitä halusin saada aikaiseksi. Viimeiset pari viikkoa olen pohtinut oman tekemiseni punaista lankaa.Siihen sysäävä tekijä oli ohjastuntumamittaus, johon osallistuin tehdessäni lehtijuttua. Luulin, että mittauksessa ratsastan omalla tavallani tietyn ajan, minkä jälkeen katsotaan tuloksia. Olinkin hämmentynyt, kun kesken kaiken minulle ehdotettiin korjaavaa käsitekniikkaa hevosen suun rentouttamiseksi.En ollut siihen lainkaan varautunut, sillä luulin olevani mittauksessa enkä opetuksessa. Olin kuitenkin valmis kokeilemaan, vaikka mielestäni ongelma ei ollut suussa vaan siinä, ettei hevonen ollut pohkeen edessä. Siihen puolestaan vaikutti huonosta kunnostani johtuva epävakaa ja tehoton istunta, minkä vuoksi myös käteni oli helposti epätasainen.Aiheesta syntyi hedelmällinen keskustelu ja näkemyksemme aiheesta olivat erilaiset. Perinteisen jalasta käteen -ajattelun sijaan minulle tarjottiin päinvastaista ajattelutapaa: hevosella tulee olla rento suu, niska ja kaula, jotta se voi liikkua kehonsa läpi. Eli jos hevonen on hieman tahmea suustaan, siellä on jännitystä, mikä vaikuttaa muussa kehossa jännityksenä. Rentoutukseen käytetään erilaisia käsitekniikoita, joilla hevosen tahmeutta korjataan. Kun suu rentoutuu, ratsastetaan eteenpäin.Ymmärrän tässäkin tapauksessa logiikan, mutta muutama asia jäi minua vaivaamaan. Ensinnäkin hallitakseen kätensä, ratsastajalla tulee olla hyvä ja vakaa istunta. Jos ei hallitse käsiään, niillä ei voi tehdä tarkkuutta vaativia liikkeitä.Toiseksi karsastan ajatusta, jossa kädet ja tuntuma eriytetään muusta ratsastuksesta. Eikö se tee kaikesta vaikeampaa ja monimutkaisempaa? Hyvän tuntuman saa joka tapauksessa lopputuloksena oikeanlaisesta työskentelystä. Se on alussa raskasta ja vaatii istunnalta paljon, mutta asian mennessä läpi se on erittäin palkitsevaa – ja kevyttä!On useita tapoja ratsastaa, mutta kuinka moni tekee tietoisen valinnan? Ratsastajina tiedämme, mitä meidän tulee kehittää itsessämme tai hevosessamme. Silti syvällinen pohdinta siitä, mitä ratsastuksellaan haluaa saavuttaa ja erityisesti millä tavalla, jää usein tekemättä.Kannustan jokaista siihen!
