Kolumni: Varjo menneisyydestä

Olen itse päättänyt tehdä syyskokousviikonloppuna jo aloitteen niistä luopumisesta. Heti asia ei tapahdu, sillä liiton toimintasääntöjen muuttaminen vaatinee kaksi kokouskäsittelyä. Kevättä ja seuraavaa syksyä odotellessa, kyllähän tämä tilanne taas harmittaa.Valtakirjat on joskus muinoin ammoisina aikoina kauan ennen internetiä kehitetty tilanteeseen, jossa rovaniemeläinen, kempeleläinen, kittiläläinen ja vaikkapa sodankyläläinen pieni seura joutuivat lähettämään edustajansa Helsinkiin liittokokoukseen ja maksamaan siitä itsensä kipeäksi. Luotiin siis mahdollisuus, että nämä kaikki neljä pikku seuraa voivat yhdistää voimansa ja rahansa ja lähettää Helsinkiin yhden henkilön. Eräänlainen kädenojennus siis. Ja koska nämä ihmiset tunsivat toisensa ja alueellakin oli kaikilla yhteiset ongelmat, he luottivat, että valtakirjan saanut henkilö äänestää sopivaa henkilöä vaaleissa.Luottamusta tarvitaankin, sillä valtakirjan saanut henkilö voi kirjoittaa äänestyslipukkeeseen paikan päällä käytännössä aivan mitä hän itse haluaa. Hän ei tule jäämään kiinni väärästä lupauksesta, eikä sellaista lupausta voi edes pyytääkään. Ainoa tapa valtakirjan antaneelle seuralle huomata, että nyt ei äänestettykään niin kuin ennalta ”sovittiin” olisi, että ennalta sovittu ehdokas ei saisi yhtään ääntä. Niin ei varmaan koskaan ole vielä käynyt.Tällä hetkellä kenenkään ei ole enää pakko matkustaa Kittilästä minnekään, vaan kokouksiin voi osallistua ja niissä äänestää mukavasti kotonaan, etäyhteydellä. Peruste valtakirjoille on näin ollen täysin kadonnut.Onko valtakirjojen rohmuaminen Suomen ratsastajainliitossa loppunut? Ei ole.Tietyt henkilöt soittelevat ja pyytelevät valtakirjoja edelleen. Näin he saavat oman agendansa, oman ehdokkaansa, vaaleissa helpommin läpi. Kun ottaa huomioon, että kittiläläinen seura antaa valtakirjan todennäköisemmin oman alueensa puheenjohtajalle kuin vaikkapa toisella puolella maata olevalle seura X:lle, ymmärtää tilanteen hankaluuden. Vallassa olevan establishmentin on helpompi kerätä valtakirjoja kuin muiden, ja se ei ole demokratiaa.Kun soittelija ottaa yhteyttä mahdollisimman suuriin seuroihin, valtakirjoja voi kerääntyä enemmän kuin yksi ihminen saa niitä esittää, kun niitä saa olla ”vain” 10 prosentin edestä kaikista paikalla olevista äänistä. Mutta ei hätää. Soittelija pyytää valtakirjat ”avoimina”. Avoimen valtakirjan voi siirtää kaverille. Entä mitä tapahtuu pikkuseurojen ylimääräisille valtakirjoille, jos ei sopivaa kaveria viimeistään kokouspäivänä löydy? Jos soittelija onkin saanut niin hyvän saaliin, ettei pysty itse kaikkia käyttämään? Taitaa olla iso riski, että ne jäävät käyttämättä kokonaan.Onko tällaisen mahdollistaminen järkevää tai oikein? Mielestäni ei ole. On korkea aika siirtyä demokraattiseen ja oikeudenmukaiseen malliin ja nykyaikaan.On aika käynnistää se kotikone äänestyspäivänä ja päättää aivan itse ketä äänestää. Ja sitä odotellessa sanoa valtakirjojen pyytelijöille ”ei”.Ei, äänestän tällä kertaa mieluummin itse!Pekka Larsenyhteisöjäsen Ratsutorin edustaja

Kolumni: Varjo menneisyydestä

Aiheeseen liittyvää