Kommentti: Brändiä ei voi päälleliimata

Mietipä, monenko keihäänheittäjän nimen muistat viime vuosikymmeniltä? Onkohan ainut mieleen tuleva nimi Seppo Räty?Niinpä. Urheilu on osa isoa kansainvälistä viihdebisnestä, jossa kilpailu näkyvyydestä, tunnettuudesta ja tietenkin sponsoreista on kivikovaa. Nykymaailmassa ei riitä, että on menestyksekäs omassa lajissaan. Tai siis, jos voittaa olympiakultaa niin se riittää. Mutta sitä ennen on kuljettava pitkä tie.Jos mietitään suomalaisia urheilijoita, joiden nimi on jäänyt elämään, niin heillä kaikilla on ollut joku erityinen, persoonallinen piirre oman lajinsa lahjakkuuden lisäksi. Seppo Räty toki omassa kategoriassaan kommenteilla jotka ovat jääneet elämään, kuten ”Saksa on paska maa”, tai Kimi Räikkönen, joka on rakentanut brändinsä ytimen siitä, ettei hän puhu mitään, tai puhuu asiaa ”Leave me alone, I know what I'm doing!”, Juha Miedon habitus ja paksu pohjalaismurre on tuttu kaikille suomalaisille, Matti Nykäsen traaginen tarina, Kalle Palanderin loputon suunsoitto. Kaikkia heitä yhdistää se että he ovat menestyneet huikean hyvin lajissaan, mutta he ovat tavalla tai toisella vielä paljon enemmän. He ovat persoonallisuuksia. Ihmisiä. Sitä jotain muuta pitää urheilijan lajimenestyksen lisäksi nykypäivänä olla. Hänen itsensä takia tietenkin, mutta myös koko lajin tunnettuuden takia, varsinkin jos laji on pieni ja marginaalissa.Kuten ratsastus.Jos kysyt satunnaiselta kadulla kulkijalta keitä suomalaisia kilparatsastajia hän tietää, joku saattaa sanoa Kyra Kyrklundin. Joku toinen seniorikansalainen muistaa Chrisse Wegeliuksen, vaikkakin ehkä enemmän pankkikriisin takia kuin ratsastussuorituksista. Suurin osa ei osaa nimetä yhtään ratsastajaa. Kokeile, hämmästyt!Mutta eihän sen tarvitsisi olla näin. Suomalainen ratsastus tarvitsee keulakuvia, näkyviä ja ennen kaikkea mielenkiintoisia hahmoja, jotka kiinnostavat myös hevospiirien ulkopuolella. Hahmoja, joissa on myös särmää. Ratsastusta vaivaa vähän sama asia kuin taitotuistelua: nättejä hymyileviä tyttöjä jotka ratsastavat keskinkertaisen hyvin. Valitettavan epäkiinnostavaa medialle, suurelle yleisölle ja potentiaalisilla sponsoreille – toki jos sponsori on oma iskä, niin sittenhän ei ole niin väliä.Suomalaiset kilparatsastajat tarvitsisivat apua siinä, miten luoda itsestään kiinnostava brändi. On se sitten ulkonäkö, räväkät lausunnot, kiinnostava elämäntarina, erikoinen harrastus kilparatsastuksen lisäksi, mikä nyt kenelläkin. Ja sitten tarvitaan suunnitelma. Miten brändistä aletaan kertoa? Ja on hyvä tiedostaa, että brändi ei ole koskaan mikään päälle liimattu asia, vaan lähtee ratsastajan todellisesta persoonasta, jonka joitakin piirteitä nostetaan esille.Ja tietenkin pitää olla myös menestyvä. Pelkkä räväkkyys yksin ei kanna. Fakta homma on, että suomalainen ratsastus lajina tarvitsee esikuvia, tähtiä. Suuri yleisö odottaa tähtiä, saattaa jopa suostua kuuntelemaan heidän avaavan lajia heille. Sen sijaan suuri yleisö tuskin kuuntelee lajiliittojen tiedottajia tai taipuu lajiliittojen viestintästrategioihin. Suuri yleisö sanoo kovin helposti evvk, sitten se valitsee asiantuntijan omilla ehdoillaan.Tällä hetkellä ollaan yhteisesti sitä mieltä, että keskustelua lajin tulevaisuudesta ei käydä vastavuoroisesti, vaan sitä käy ratsastuksen ulkopuolinen maailma. Se suorastaan sanelee. Laji on lähinnä hiljaa. Ja ehkä hyvä niin, jos tarpeeksi valovoimaista ja sitä kautta uskottavaa äänenkantajaa ei ole, sellaista, jonka mielipide ja näkemykset kiinnostavat. Mutta mitä olet mieltä, ettei hieno lajimme katoa kokonaan maailmankartalta, sopisiko vaikkapa Jone Illi rooliin?

Kommentti: Brändiä ei voi päälleliimata

Aiheeseen liittyvää

Mäntsälän 130-voitto Saksaan – "Viime hetkellä saatiin hänelle lisenssi Suomenmaahan"

Kommentti: Brändiä ei voi päälleliimata

Late Lehmustolle neljän tunnin yöunet ja tuplakukat

Feldrose on nyt Melinda Ignatiuksen kilpasatulan alla