Hevosalan tiedosta ja osaamisesta on paljon kyynisiä lentäviä lauseita. Miten se nyt menikään, hevosihminenhän on viisaimmillaan, kun hän on harrastanut lajia 5 vuotta? Sitten, kun harrastuneisuutta on takana koko elämä, mikään ei enää ole niin varmaa kuin se, että opittavaa on yhä.Tämän päivän hevosmaailma on eräänlainen ekosysteemi, joka toimii yhä vähemmällä osaamisella ja yhä enemmällä mutulla. Ja kaikki tämä somemaailman nopeudella ja käytöstavoilla. Ekosysteemi on enemmänkin egosysteemi.Kukin mieltää hevosen hyvinvoinnin omalta kantiltaan, oman tietonsa ja taitonsa pohjalta, mutta myös oman tulokulmansa ja jopa etunsa pohjalta. Netistä löytyy aina omaa mielipidettä tukeva tutkimus ja erilaisissa ryhmissä voi voimautua samanmielisten parissa ja hyökkiä niistä käsin "vihollisleireihin". Tosin ryhmissä kyllä riitaudutaan loppujen lopuksi niiden samanmielistenkin kesken. Peiliin katsominen on egosysteemissä kaikille yhtä vaikeaa. Egot kun eivät voi sietää väärässä olemista.Suomessa ei ole hevosperheitä, joissa ollaan alalla jo neljännessä polvessa. Laji ei meillä ole sillä tavalla syvällisesti tuttu ja rakas. Siihen tullaan yhä useammin ilman minkäänlaista hevosalan kokemusta, jopa niin, että ensimmäinen askel alalla on oman hevosen osto. Yksin harrastava henkilö kysyy neuvoja somessa ja saa vastaukseksi mitä sattuu, kun ympäriltä puuttuu osaajat, koko kulttuuri. Vanhan savolaisanonnan mukaisesti ”kukkaa ei oo mittää”. Lajista puuttuu auktoriteetit kun suuri osa harrastajista ei ole koskaan kuullutkaan vaikkapa viimeisimmästä olympiavoittajasta. Ja ne, jotka ovat ehkä kuulleet, ovat sitä mieltä, että ei olympiavoittaja hevosista sinänsä mitään ymmärräkään, melkeinpä päinvastoin. Toisaalta myös pitkän linjan tekijän tai sellaiseksi itsensä mieltävän on vaikea vaihtaa mielipidettä, johon on uskonut koko elämänsä. Vain harvan mieli on niin joustava, että pystyy tällaiseen ”takinkääntöön”.Ammattilaiset ovat somessa kaikki hiljaa. Heitä on helppo ymmärtää, sillä kenellä on energiaa lähteä loputtomaan riitelyyn, josta on pelkästään haittaa hukatun ajan ja kenties mustatun maineen muodossa.Moni on auktoriteetin viittaa itselleen omimassa. Joskus hyvinkin hyvin heppoisin eväin. Sen näkee somekeskusteluissa, joissa mitä uskomattomampia neuvoja jaellaan sillä ehdottomuudella, jonka vain tietämättömyys voi tuoda.Ongelma on se, että auktoriteetiksi ei ” ryhdytä”, sellaiseksi tullaan ajan mittaan. Somemaailmassa auktoriteetiksi tullaan sometaidoilla. Niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä hevostaitojen kanssa..Kyra Kyrklund: "Peruskysymys on se, saako eläimiä käyttää mihinkään”.Kyra Kyrklund Helgstrandin tapauksesta: "Hevoselle suuttuminen ei kannata".Kommentti: Kun kukkaro ja kunnianhimo eivät kohtaa
Hevosalan tiedosta ja osaamisesta on paljon kyynisiä lentäviä lauseita. Miten se nyt menikään, hevosihminenhän on viisaimmillaan, kun hän on harrastanut lajia 5 vuotta? Sitten, kun harrastuneisuutta on takana koko elämä, mikään ei enää ole niin varmaa kuin se, että opittavaa on yhä.Tämän päivän hevosmaailma on eräänlainen ekosysteemi, joka toimii yhä vähemmällä osaamisella ja yhä enemmällä mutulla. Ja kaikki tämä somemaailman nopeudella ja käytöstavoilla. Ekosysteemi on enemmänkin egosysteemi.Kukin mieltää hevosen hyvinvoinnin omalta kantiltaan, oman tietonsa ja taitonsa pohjalta, mutta myös oman tulokulmansa ja jopa etunsa pohjalta. Netistä löytyy aina omaa mielipidettä tukeva tutkimus ja erilaisissa ryhmissä voi voimautua samanmielisten parissa ja hyökkiä niistä käsin "vihollisleireihin". Tosin ryhmissä kyllä riitaudutaan loppujen lopuksi niiden samanmielistenkin kesken. Peiliin katsominen on egosysteemissä kaikille yhtä vaikeaa. Egot kun eivät voi sietää väärässä olemista.Suomessa ei ole hevosperheitä, joissa ollaan alalla jo neljännessä polvessa. Laji ei meillä ole sillä tavalla syvällisesti tuttu ja rakas. Siihen tullaan yhä useammin ilman minkäänlaista hevosalan kokemusta, jopa niin, että ensimmäinen askel alalla on oman hevosen osto. Yksin harrastava henkilö kysyy neuvoja somessa ja saa vastaukseksi mitä sattuu, kun ympäriltä puuttuu osaajat, koko kulttuuri. Vanhan savolaisanonnan mukaisesti ”kukkaa ei oo mittää”. Lajista puuttuu auktoriteetit kun suuri osa harrastajista ei ole koskaan kuullutkaan vaikkapa viimeisimmästä olympiavoittajasta. Ja ne, jotka ovat ehkä kuulleet, ovat sitä mieltä, että ei olympiavoittaja hevosista sinänsä mitään ymmärräkään, melkeinpä päinvastoin. Toisaalta myös pitkän linjan tekijän tai sellaiseksi itsensä mieltävän on vaikea vaihtaa mielipidettä, johon on uskonut koko elämänsä. Vain harvan mieli on niin joustava, että pystyy tällaiseen ”takinkääntöön”.Ammattilaiset ovat somessa kaikki hiljaa. Heitä on helppo ymmärtää, sillä kenellä on energiaa lähteä loputtomaan riitelyyn, josta on pelkästään haittaa hukatun ajan ja kenties mustatun maineen muodossa.Moni on auktoriteetin viittaa itselleen omimassa. Joskus hyvinkin hyvin heppoisin eväin. Sen näkee somekeskusteluissa, joissa mitä uskomattomampia neuvoja jaellaan sillä ehdottomuudella, jonka vain tietämättömyys voi tuoda.Ongelma on se, että auktoriteetiksi ei ” ryhdytä”, sellaiseksi tullaan ajan mittaan. Somemaailmassa auktoriteetiksi tullaan sometaidoilla. Niillä ei ole välttämättä mitään tekemistä hevostaitojen kanssa..Kyra Kyrklund: "Peruskysymys on se, saako eläimiä käyttää mihinkään”.Kyra Kyrklund Helgstrandin tapauksesta: "Hevoselle suuttuminen ei kannata".Kommentti: Kun kukkaro ja kunnianhimo eivät kohtaa