Kommentti: Kenellä on oikeus puhua eläimen äänellä?

Suomen Eläinsuojeluyhdistys (SEY) haluaa ohjata toimittajia kertomaan eläimistä ”oikein”. Järjestö esitteli medialle ohjeita muunlajisten eläinten käsittelystä ja korosti, että eläimillä tulisi olla ääni myös journalismissa. Samalla SEY kertoi, keitä pidetään ”oikeina asiantuntijoina” eläinaiheisissa jutuissa. Yllätys yllätys, he löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta.Mutta kuka oikeastaan voi tietää, mikä on eläimelle olennaista? Eläimet eivät muodosta yhteistä näkökulmaa, eivät puhu puolestaan yhtenä joukkona, eivätkä myöskään ole pyytäneet ihmisiä toimimaan edustajinaan. Jokainen eläimen ääneksi tarjottu viesti on ihmisen tekemä tulkinta – väistämättä rajallinen, ja usein ideologisesti värittynyt.Entä kenelle eläimet olisivat äänensä luovuttaneet? SEY:llekö? Miksi? SEY:n omassa viestissä kuuluu kimakkana inhimillinen ääni, joka puhuu intersektionaalisuudesta, inkluusiosta ja antroposentrismin purkamisesta. Tämä kieli on enemmän poliittista kuin eläimistä kumpuavaa.Huomiotta ja sivuosaan jäävät ihmiset, jotka ovat tehneet käytännön elämäntyönsä eläinten kanssa. Kokenut ratsastaja on opiskellut hevosia tuhansia ja tuhansia tunteja. Hän ei ehkä puhu eläinoikeuskieltä, mutta tuntee monen yksittäisen hevosen, ja sitä kautta koko kyseisen lajin, kehon ja mielen paremmin kuin yksikään ulkopuolinen.Eikö melkoisen selkeä näyttö tästä ole hevonen, joka suostuu päivästä ja vuodesta toiseen työskentelemään vaikeiden tehtävien parissa ilmeisen rentona, energisenä ja yhteistyökykyisenä? Niitäkin kun on! Aina muistetaan mainita hevosurheilun rötösherrat ja -rouvat. Mutta eivät he edusta enemmistöä. Satavarmaa on, että viiden tähden esteradan voittamisen edellyttämä kumppanuus ihmisen ja eläimen välillä ei synny väkivallalla – se syntyy syvästä ymmärryksestä. Luottamuksesta. Yhteisestä kielestä, mikä se sitten ikinä onkaan. Eri asia sitten on, että tällainen suoritus on jo fyysisesti niin vaikea, ettei maailmassa ole montaa ihmistä, jotka siihen pystyvät. Mitä "hevosten kieleen" tulee, nämä muutamat ihmiset meidän pitäisi saada suostuteltua tulkiksi ja sanakirjaksi meille tavallisemmille kuolevaisille. Muuten käy kuin Ludwig Wittgenstein toteaa: "Jos leijona osaisi puhua, me emme ymmärtäisi sitä". Mutta juuri heitä me kuulemme kaikkein vähiten, tuskin koskaan. Näyttää, että yhtäällä on sanoja ja toisaalla on tekoja, mutta vain harvoin ne kohtaavat samassa henkilössä.Journalismi taas ei tarvitse ulkopuolisia käsikirjoituksia. Se tarvitsee tarkkuutta ja kriittisyyttä. Viileää objektiivisuutta. Kiihkottomuutta. Ehkä suorastaan ulkopuolisuutta. Silloin on ehkä mahdollista nähdä myös eläin sellaisena kuin se on, lajinsa edustajana - ei jonkin inhimillisen ideologian välikappaleena. Journalistin ohjeet voit tarkistaa täältä.SEY: "Älä pyydä kilparatsastajaa tai lajiliiton edustajaa puhumaan hevosen hyvinvoinnista".SEY:n viestintäasiantuntijan vastine Hevosurheilu Ratsastuksen uutisointiin "eläinlähtöisen journalismin" koulutustilaisuudesta.Pääkirjoitus: Me ja ne

Kommentti: Kenellä on oikeus puhua eläimen äänellä?

Aiheeseen liittyvää

Valmistautumista Finnderbyyn Lohjalla – ”Pääsimme testaamaan, että hokit pitää”

Muistamme: Olympiakouluratsastaja, joka rakasti vauhtia

Kultamitalisti vaihtui kouluratsastuksessa - "Jos joltain ottaa turpiin..."

Työmestaruus: Silviisii päihitti konkarit