Keskiviikkona julkaistut vuoden 2024 rankingit ja niiden perusteella nimetyt vuoden parhaat ovat ristiriitaisuudessaan surkuhupaisia. Esteratsastuksessa selvästi eniten pisteitä kerännyt Jone Illi ei voi olla vuoden paras, koska hän on juniori. Ei vaikka hän on pääasiassa kilpaillut avoimissa luokissa.Vuoden parhaaksi nimettiin Susanna Granroth, joka keräsi senioreista eniten rankingpisteitä. Vuoden hevonen oli puolestaan Illin ratsastama Celtas Quillian, joka on siis juniorin ratsastama.Sama koski matkaratsastusta. Nea Mickelsson nimettiin vuoden ykköseksi, vaikka nuori ratsastaja Saana Nieminen keräsi pisteitä viisi kertaa enemmän. Mielenkiintoista on myös se, että Nieminen oli viime vuonna 19-vuotias, eli hän voisi kuulua sekä nuoriin ratsastajiin että senioreihin.SRL totesi, että vain senioriratsastaja voi olla rankingykkönen ja vuoden paras. Kysymykseen miksi, ei saanut selkeää vastausta. Vedottiin sääntöihin, mutta kilpailusäännöissä ei ole sellaista pykälää. Sitten todettiin, että rankingpistejärjestelmä on luotu valiomerkkejä varten, jossa seniorit ovat ”pääryhmä”. Seniorit saavat hopeisen valiomerkin, muut ikäryhmät pronssisen.Tälläkään tulkinnalla valintoja on vaikea ymmärtää. Valiomerkit jaetaan ratsukkokohtaisesti, ja esteratsastuksessa senioreiden ykkönen oli Pipsa Koski.Lisäksi senioreita ei kuulemma voi vertailla ikäryhmäratsastajiin, jotka voivat keskenään kilpailla luokissa, joihin seniorit eivät saa osallistua. Onko tämä epäreilua senioreille? Yhtälailla juniorit eivät saa osallistua viiden tähden GP-luokkaan, vaikka taitojensa puolesta siihen kykenisivät. Toisaalta juniorin ratsastama hevonen kelpasi vuoden estehevoseksi, vaikka se kilpaili myös luokissa, joihin ei senioreilla ole asiaa. Monimutkaista!Pitäisikö pohtia koko rankinglistauksen reiluutta, sillä pisteitä voi kerätä usealla hevosella. Sehän on epäreilua köyhille, joilla ei ole varaa useaan hevoseen!Muissa urheilulajeissa urheilijalla on vain yksi kilpailu päivässä, usein vain yksi kilpailu koko viikonlopun aikana. Ratsastus on ainoa laji, jossa urheilija voi kilpailla lähes rajattomasti, jos vain hevosia riittää. Se vääristää kaikkia rankingtilastoja, joissa huomioidaan tulokset usealla hevosella.Oikeastaan urheilussa ihmisten välisen paremmuuden ratkaisemisen pitäisi olla tosi helppoa, sillä tulokset puhuvat puolestaan. Paras on se, joka on nopein, kestävin, voimakkain tai taitavin. Kauden paras on se, joka voittaa eniten palkintoja. Eikä silloin kysytä ikää: vuoden paras mäkihyppääjä voi olla 17-vuotias, ja uinnin maailmanennätys kelpaa myös 16-vuotiaalta.Myöskään FEI:n ylläpitämä maailmanlista Longines Rankings ei erottele ratsastajia, sillä samalta listalta löytyvät niin Illi kuin Koskikin. Miksi 2024 parhaiten menestynyt Illi ei voisi olla kotimaassaan vuoden paras? Miksi Nieminen ei ole matkaratsastuksen rankingykkönen?Molemmat kilpailevat pääasiassa avoimissa luokissa senioreita vastaan. Mitenkähän käy ensi kaudella, jos Nieminen kilpailee tavoitteidensa mukaisesti senioreiden EM-kilpailuissa, vaikka saisi ikänsä puolesta mennä vielä nuorten arvokilpailuihin? Entä jos Illi voittaisi Pohjola GP-sarjan tai hyppäisi nations cupia, kohdellaanko häntä edelleen ikäryhmäratsastajana?Onko tällä kaikella sitten mitään merkitystä? Vuoden parhaan ja rankingykkösen tittelistä ei heru kuin mammonaa. Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kuvaili niitä mielekkäiksi viestinnällisiksi nostoiksi.Pelkkä titteli tai ei, hyvällä urheilijalla on aina voitonnälkää. Urheilijat haluavat olla parhaita tulostensa ansiosta, ja saada siitä tunnustusta. Puhumattakaan taustajoukoista, hekin ansaitsevat tunnustuksen hyvästä työstä.Lisäksi vuoden parhaaksi julistetun urheilijan voi olla helpompi löytää sponsoreita, joita ratsastuksessa ei ole koskaan liikaa. ”Eniten rankingpisteitä kerännyt ratsastaja” kuulostaa latteammalta kuin ”vuoden paras” tai ”rankingykkönen”. Sillä kilpaurheilun koko tarkoitus on selvittää, kukan on paras.Norjan hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Eirik Myhr Nossum totesi osuvasti huippu-urheilun raadollisuudesta, missä ainoastaan tulokset merkitsevät:”Huippu-urheilu ei ole sosiaalidemokratiaa.”.Jone Illi ja Saana Nieminen keräsivät eniten rankingpisteitä, mutta eivät kelpaa vuoden parhaaksi
Keskiviikkona julkaistut vuoden 2024 rankingit ja niiden perusteella nimetyt vuoden parhaat ovat ristiriitaisuudessaan surkuhupaisia. Esteratsastuksessa selvästi eniten pisteitä kerännyt Jone Illi ei voi olla vuoden paras, koska hän on juniori. Ei vaikka hän on pääasiassa kilpaillut avoimissa luokissa.Vuoden parhaaksi nimettiin Susanna Granroth, joka keräsi senioreista eniten rankingpisteitä. Vuoden hevonen oli puolestaan Illin ratsastama Celtas Quillian, joka on siis juniorin ratsastama.Sama koski matkaratsastusta. Nea Mickelsson nimettiin vuoden ykköseksi, vaikka nuori ratsastaja Saana Nieminen keräsi pisteitä viisi kertaa enemmän. Mielenkiintoista on myös se, että Nieminen oli viime vuonna 19-vuotias, eli hän voisi kuulua sekä nuoriin ratsastajiin että senioreihin.SRL totesi, että vain senioriratsastaja voi olla rankingykkönen ja vuoden paras. Kysymykseen miksi, ei saanut selkeää vastausta. Vedottiin sääntöihin, mutta kilpailusäännöissä ei ole sellaista pykälää. Sitten todettiin, että rankingpistejärjestelmä on luotu valiomerkkejä varten, jossa seniorit ovat ”pääryhmä”. Seniorit saavat hopeisen valiomerkin, muut ikäryhmät pronssisen.Tälläkään tulkinnalla valintoja on vaikea ymmärtää. Valiomerkit jaetaan ratsukkokohtaisesti, ja esteratsastuksessa senioreiden ykkönen oli Pipsa Koski.Lisäksi senioreita ei kuulemma voi vertailla ikäryhmäratsastajiin, jotka voivat keskenään kilpailla luokissa, joihin seniorit eivät saa osallistua. Onko tämä epäreilua senioreille? Yhtälailla juniorit eivät saa osallistua viiden tähden GP-luokkaan, vaikka taitojensa puolesta siihen kykenisivät. Toisaalta juniorin ratsastama hevonen kelpasi vuoden estehevoseksi, vaikka se kilpaili myös luokissa, joihin ei senioreilla ole asiaa. Monimutkaista!Pitäisikö pohtia koko rankinglistauksen reiluutta, sillä pisteitä voi kerätä usealla hevosella. Sehän on epäreilua köyhille, joilla ei ole varaa useaan hevoseen!Muissa urheilulajeissa urheilijalla on vain yksi kilpailu päivässä, usein vain yksi kilpailu koko viikonlopun aikana. Ratsastus on ainoa laji, jossa urheilija voi kilpailla lähes rajattomasti, jos vain hevosia riittää. Se vääristää kaikkia rankingtilastoja, joissa huomioidaan tulokset usealla hevosella.Oikeastaan urheilussa ihmisten välisen paremmuuden ratkaisemisen pitäisi olla tosi helppoa, sillä tulokset puhuvat puolestaan. Paras on se, joka on nopein, kestävin, voimakkain tai taitavin. Kauden paras on se, joka voittaa eniten palkintoja. Eikä silloin kysytä ikää: vuoden paras mäkihyppääjä voi olla 17-vuotias, ja uinnin maailmanennätys kelpaa myös 16-vuotiaalta.Myöskään FEI:n ylläpitämä maailmanlista Longines Rankings ei erottele ratsastajia, sillä samalta listalta löytyvät niin Illi kuin Koskikin. Miksi 2024 parhaiten menestynyt Illi ei voisi olla kotimaassaan vuoden paras? Miksi Nieminen ei ole matkaratsastuksen rankingykkönen?Molemmat kilpailevat pääasiassa avoimissa luokissa senioreita vastaan. Mitenkähän käy ensi kaudella, jos Nieminen kilpailee tavoitteidensa mukaisesti senioreiden EM-kilpailuissa, vaikka saisi ikänsä puolesta mennä vielä nuorten arvokilpailuihin? Entä jos Illi voittaisi Pohjola GP-sarjan tai hyppäisi nations cupia, kohdellaanko häntä edelleen ikäryhmäratsastajana?Onko tällä kaikella sitten mitään merkitystä? Vuoden parhaan ja rankingykkösen tittelistä ei heru kuin mammonaa. Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kuvaili niitä mielekkäiksi viestinnällisiksi nostoiksi.Pelkkä titteli tai ei, hyvällä urheilijalla on aina voitonnälkää. Urheilijat haluavat olla parhaita tulostensa ansiosta, ja saada siitä tunnustusta. Puhumattakaan taustajoukoista, hekin ansaitsevat tunnustuksen hyvästä työstä.Lisäksi vuoden parhaaksi julistetun urheilijan voi olla helpompi löytää sponsoreita, joita ratsastuksessa ei ole koskaan liikaa. ”Eniten rankingpisteitä kerännyt ratsastaja” kuulostaa latteammalta kuin ”vuoden paras” tai ”rankingykkönen”. Sillä kilpaurheilun koko tarkoitus on selvittää, kukan on paras.Norjan hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Eirik Myhr Nossum totesi osuvasti huippu-urheilun raadollisuudesta, missä ainoastaan tulokset merkitsevät:”Huippu-urheilu ei ole sosiaalidemokratiaa.”.Jone Illi ja Saana Nieminen keräsivät eniten rankingpisteitä, mutta eivät kelpaa vuoden parhaaksi
