Hevosurheilussa uutisoitiin, että muinaiskreikkalaisen hevosmiehen Ksenofonin Peri Hippikes on suomennettu. Kirja on suomeksi Hevostaito. Innolla odotan saavani käsiini tämän suomennoksen Ksenofonin opetuksista. Joitakin pätkiä olen saanut takavuosina jo lukeakin.On jännä ajatella, että jokunen tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua oli jo hevosmiehiä ja -naisia.Silloinkin lahjakkuus oli luonnon lahja, ja sitä se on yhä.Tuhansia vuosia tiedettyjä totuuksia opetetaan tieteen uusimpina keksintöinä, ja hyvä niinkin. Saamme nämä aina tiedetyt totuudet tieteellisesti todistetuiksi ja niihin myös perusteluja. Siteerataanpa tähän väliin vähän Mika Waltaria. ”Niin on ollut ja niin on aina oleva”, sanoi romaanin päähenkilö Sinuhe. Nyt vain on niin, että tuollainen ei enää nykyään ole riittävän tarkka vastaus. Perimätieto ei todista mitään, mutta perimätieto, joka todistetaan päteväksi, on tietoa isolla T:llä, sillä se on myös moneen kertaa koeteltua.Hevosalalla on valtavasti tietoa, joka on alalla tiedetty aina. Se on sitä kuuluisaa hiljaista tietoa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.Erilaisia koulukuntia on kautta historian ollut useita, skaala ulottuu eläimen alistamisesta tuoreempaan tapaan olla hevosen palveluksessa.Mutta mitä tarkoittaa olla hevosen palveluksessa?Puhutaanko edes samasta asiasta hevosharrastajien kesken? Mielestäni läheskään aina ei. Vai ollaanko hevosen palveluksessa silloin, kun alakaulainen pihassa roikkuva turilas jumittaa lastaussillan edessä? Onko tämä kenties toimimista ”hevosen ehdoilla”? Vai onko se sama kuin taluttaisi koiraa, joka tempoo jatkuvasti hihnassa, kun ei edes tiedä, että voisi olla tempomattakin. Onko se eläimen omistajan pohjatonta osaamattomuutta? Laiskuutta edes yrittää selvittää miten hevonen toimii ja miten sen saa yhteistyöhön?Sanat ovat sanoja, termit termejä, mutta hevosalalla on yleistä, että ei kovinkaan tarkkaan tiedetä mitä ne sanat itse asiassa tarkoittavat. Ne eivät myöskään tarkoita kaikille samaa.Kun kirjoja lukenut ja niistä oppinsa ammentanut ja kaiken itse tekemällä kantapään kautti oppinut keskustelevat hevosista, kumpikaan ei täysin ymmärrä mitä kaveri selostaa.Ihmeen usein hevosia hankitaan ilman mitään kokemusta. Myös ravihevosia.Uskallan suositella harjoittelujaksoa ammattitallilla, kottikärryt, luuta ja sitten ohjat käteen.Mitä ravureihin tulee, kellon kanssa ajaminen olisi hyvä oppia heti.Kerran kävi niin, että kaveri toi tallille petsarin, mies halusi ”ajaa hiittiä”, saada enemmän tuntumaa hevosiin.Mikäpä siinä. Josefin Crown parin voiton päälle aseisiin ja ukko radalle.Se oli hyvämuistinen eläin, neljä kilometriä mentiin ensin hölkkää. Kolme kilometriä 1.50, 1.40 ja 1.30. Seitsemän minuutin palautus ja kaksi kilometriä 1.28 -vauhtia.Kaveri luuli ajaneensa hevosta. Hevonen meni kyllä ihan itse.Ratsupuolella on kai jo peli pääsääntöisesti menetetty. Kun ei taidot riitä perinteisissä este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa, keksitään vaikka mitä lajeja niiden korvikkeeksi. Kuilu osaajien ja muiden välillä syvenee rotkoksi, mutta kukaan ei sano ääneen, että ei hevostaitajaksi tulee menemällä aina sieltä, missä aita on matalin ja keksimällä sellaisia uusia sääntöjä, että ne sopivat itselle . Jos taidot olympialajeissa puuttuvat, ne puuttuvat.Ihaninta oli takavuosina kun meillä oli tasokkaita myyntiratsuja, niiden kanssa ihmiset saivat kertaheitolla käsityksen siitä, miltä kelvollinen hevonen tuntuu. Se tunne jäi takalistoon ja takaraivoon, ja sitä sen jälkeen haettiin muistakin hevosista. Kun Kyra Kyrklund puhuu mansikan mausta, tätä hän tarkoittaa. Sitä, että ei voi tietää miltä mansikka maistuu, jos ei koskaan ole sitä vielä maistanut.Kamalinta taas on, kun ihminen uskoo olevansa kartalla ja luulee hevosensa olevan kunnossa ja hyvin ratsastettu. Eikä se ole. Tällainen ihminen voi siviilissä olla vaikka kuinka fiksu ja koulutettu, mutta sitä hän ei jostain syystä tajua, että hevosista hän ei ymmärrä vielä mitään. Miksiköhän? Eikö se ole sama kuin jos joku väittäisi vaikka osaavansa soittaa pianoa tai koodata, vaikka ei osaa? Kiinnihän siitä jää heti, kun joku tuo sen pianon ja pyytää soittamaan.Sama homma hevosten kanssa. Monesti olen myös hypännyt asiakkaan ”loistavan heposen” kyytiin, ja huomannut, että ihan umpipuuta on. Ja kyllä sen huonosti ratsastetun hevosen tunnistaa jo kaukaa. Tämä on moderni ongelma, mutta ratkaisu siihen ei ole uusi: lisää töitä ja hikeä, tulokset paranevat kyllä.Kaikista ei ole kaikkeen, meillä ihmisillä kuten hevosillakin on jokaisella joku raja mihin saakka kykenemme. Lahjakkuus on luonnonlahja, sitä ei voi ostaa. Pikku parannusta on silti aina saavutettavissa tekemällä lisää töitä. Harjoittelemalla kaikki me voimme oppia ja kehittyä paljonkin. Jukka MellerToiminut kengittäjänä, ratsastuskoulun pitäjänä, hevoskauppiaana ja hevosmiehenä
Hevosurheilussa uutisoitiin, että muinaiskreikkalaisen hevosmiehen Ksenofonin Peri Hippikes on suomennettu. Kirja on suomeksi Hevostaito. Innolla odotan saavani käsiini tämän suomennoksen Ksenofonin opetuksista. Joitakin pätkiä olen saanut takavuosina jo lukeakin.On jännä ajatella, että jokunen tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua oli jo hevosmiehiä ja -naisia.Silloinkin lahjakkuus oli luonnon lahja, ja sitä se on yhä.Tuhansia vuosia tiedettyjä totuuksia opetetaan tieteen uusimpina keksintöinä, ja hyvä niinkin. Saamme nämä aina tiedetyt totuudet tieteellisesti todistetuiksi ja niihin myös perusteluja. Siteerataanpa tähän väliin vähän Mika Waltaria. ”Niin on ollut ja niin on aina oleva”, sanoi romaanin päähenkilö Sinuhe. Nyt vain on niin, että tuollainen ei enää nykyään ole riittävän tarkka vastaus. Perimätieto ei todista mitään, mutta perimätieto, joka todistetaan päteväksi, on tietoa isolla T:llä, sillä se on myös moneen kertaa koeteltua.Hevosalalla on valtavasti tietoa, joka on alalla tiedetty aina. Se on sitä kuuluisaa hiljaista tietoa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.Erilaisia koulukuntia on kautta historian ollut useita, skaala ulottuu eläimen alistamisesta tuoreempaan tapaan olla hevosen palveluksessa.Mutta mitä tarkoittaa olla hevosen palveluksessa?Puhutaanko edes samasta asiasta hevosharrastajien kesken? Mielestäni läheskään aina ei. Vai ollaanko hevosen palveluksessa silloin, kun alakaulainen pihassa roikkuva turilas jumittaa lastaussillan edessä? Onko tämä kenties toimimista ”hevosen ehdoilla”? Vai onko se sama kuin taluttaisi koiraa, joka tempoo jatkuvasti hihnassa, kun ei edes tiedä, että voisi olla tempomattakin. Onko se eläimen omistajan pohjatonta osaamattomuutta? Laiskuutta edes yrittää selvittää miten hevonen toimii ja miten sen saa yhteistyöhön?Sanat ovat sanoja, termit termejä, mutta hevosalalla on yleistä, että ei kovinkaan tarkkaan tiedetä mitä ne sanat itse asiassa tarkoittavat. Ne eivät myöskään tarkoita kaikille samaa.Kun kirjoja lukenut ja niistä oppinsa ammentanut ja kaiken itse tekemällä kantapään kautti oppinut keskustelevat hevosista, kumpikaan ei täysin ymmärrä mitä kaveri selostaa.Ihmeen usein hevosia hankitaan ilman mitään kokemusta. Myös ravihevosia.Uskallan suositella harjoittelujaksoa ammattitallilla, kottikärryt, luuta ja sitten ohjat käteen.Mitä ravureihin tulee, kellon kanssa ajaminen olisi hyvä oppia heti.Kerran kävi niin, että kaveri toi tallille petsarin, mies halusi ”ajaa hiittiä”, saada enemmän tuntumaa hevosiin.Mikäpä siinä. Josefin Crown parin voiton päälle aseisiin ja ukko radalle.Se oli hyvämuistinen eläin, neljä kilometriä mentiin ensin hölkkää. Kolme kilometriä 1.50, 1.40 ja 1.30. Seitsemän minuutin palautus ja kaksi kilometriä 1.28 -vauhtia.Kaveri luuli ajaneensa hevosta. Hevonen meni kyllä ihan itse.Ratsupuolella on kai jo peli pääsääntöisesti menetetty. Kun ei taidot riitä perinteisissä este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa, keksitään vaikka mitä lajeja niiden korvikkeeksi. Kuilu osaajien ja muiden välillä syvenee rotkoksi, mutta kukaan ei sano ääneen, että ei hevostaitajaksi tulee menemällä aina sieltä, missä aita on matalin ja keksimällä sellaisia uusia sääntöjä, että ne sopivat itselle . Jos taidot olympialajeissa puuttuvat, ne puuttuvat.Ihaninta oli takavuosina kun meillä oli tasokkaita myyntiratsuja, niiden kanssa ihmiset saivat kertaheitolla käsityksen siitä, miltä kelvollinen hevonen tuntuu. Se tunne jäi takalistoon ja takaraivoon, ja sitä sen jälkeen haettiin muistakin hevosista. Kun Kyra Kyrklund puhuu mansikan mausta, tätä hän tarkoittaa. Sitä, että ei voi tietää miltä mansikka maistuu, jos ei koskaan ole sitä vielä maistanut.Kamalinta taas on, kun ihminen uskoo olevansa kartalla ja luulee hevosensa olevan kunnossa ja hyvin ratsastettu. Eikä se ole. Tällainen ihminen voi siviilissä olla vaikka kuinka fiksu ja koulutettu, mutta sitä hän ei jostain syystä tajua, että hevosista hän ei ymmärrä vielä mitään. Miksiköhän? Eikö se ole sama kuin jos joku väittäisi vaikka osaavansa soittaa pianoa tai koodata, vaikka ei osaa? Kiinnihän siitä jää heti, kun joku tuo sen pianon ja pyytää soittamaan.Sama homma hevosten kanssa. Monesti olen myös hypännyt asiakkaan ”loistavan heposen” kyytiin, ja huomannut, että ihan umpipuuta on. Ja kyllä sen huonosti ratsastetun hevosen tunnistaa jo kaukaa. Tämä on moderni ongelma, mutta ratkaisu siihen ei ole uusi: lisää töitä ja hikeä, tulokset paranevat kyllä.Kaikista ei ole kaikkeen, meillä ihmisillä kuten hevosillakin on jokaisella joku raja mihin saakka kykenemme. Lahjakkuus on luonnonlahja, sitä ei voi ostaa. Pikku parannusta on silti aina saavutettavissa tekemällä lisää töitä. Harjoittelemalla kaikki me voimme oppia ja kehittyä paljonkin. Jukka MellerToiminut kengittäjänä, ratsastuskoulun pitäjänä, hevoskauppiaana ja hevosmiehenä
