Paluu satulaan 10: Ihana huomata, etten ratsastaessani vahtaa kelloa koko ajan

Paluutani satulaan on nyt takana neljä viikkoa. Ekan ratsastuskerran jälkeen tunsin itseni kovin kömpelöksi ja takerruin siihen, että en näytä selässä kovinkaan hyvältä. Onneksi ne tunteet menivät nopeasti ohi.Jo seuraavalla ratsastuskerralla keho vastasi hetkittäin niin kuin halusin. Oli ihanaa huomata, että kyllä edelleen osaan ja pystyn. Kun tarvitsin vahvempaa istuntaa, syvät keskivartalon lihakset osasivat edelleen aktivoitua. Ei turhaan sanota, että ratsastus on kuin polkupyörällä ajoa.Kestävyys ei ole vielä järin hyvää, mutta se onneksi kehittyy ajan mittaan. Eikä ratsastuksen aiheuttamaa lantionpohjalihasten polttoa saa aikaan millään kuntosaliliikkellä!Käyn ratsastamassa Lotoss-ruunaa eli Ossia kolme kertaa viikossa. On ollut ihana huomata, että nykyään en ratsastaessa vahtaa kelloa koko ajan. Viimeiset vuodet burn outin partaalla työskennellessäni tuijotin satulassa jatkuvasti kelloani ja mietin, että joko voisin viedä hevosen talliin ja hakea seuraavan. Nyt tallilla menee se aika mikä menee, eikä sillä ole merkitystä.Hyppytreenikin on jo aloitettu ja onhan se hyppääminen kivaa! Jostain syystä minua varoiteltiin siitä, että hyppääminen saattaa pelottaa pitkän tauon jälkeen. Rohkenin epäillä ja olin oikeassa. Hyppääminen on tällä hetkellä helpointa koko ratsastuksessa - sen kun laukkailee kevyessä istunnassa esteeltä toiselle.Ja kun alla on 180 cm korkea hevonen, esteet näyttävät todella pieniltä!Ossi on erittäin mukavaluontoinen hevonen, joka yrittää miellyttää ratsastajaansa mutta välillä huolestuu uusista asioista. Voimaa ja notkeutta se tarvitsisi rutkasti lisää. Olen nyt keskittynyt siihen, että se jaksaisi työntää takaa ja ajatella eteenpäin. Koska estehevosen tärkein askellaji on laukka, olen pyrkinyt saamaan sen vahvaksi ja helposti säädeltäväksi. Parhaimmillaan Ossi kykenee jo toimimaan pienin avuin - voin laukata kevyessä istunnassa hieman löysin ohjin ja se pidentää ja lyhentää laukka-askeltaan. Löysin ohjin siksi, että se saa pitää päätään haluamassaan asennossa, muoto auki, jolloin se on sille helpompaa. (ja minulle, sillä istuntani ei ole vielä kovinkaan vahva)Olen pohtinut ratsastuksen filosofiaa ja käynyt siitä keskusteluja arvostamieni kollegoiden kanssa. Voiko hevosta ratsastaa kokonaan avoimessa muodossa, ns. pää ylhäällä? Nuorena likkana työskentelin tallilla Hollannissa, jossa majaili USA:n tähtiratsastajia Leslie Howardin johdolla. Hänen metodejaan oli ratsastaa hyvin paljon löysin ohjin, hevosen tuli itse huolehtia omasta tasapainostaan. Ja koska ratsastajat eivät saaneet koskea ohjiin, heidän oli pakko käyttää istuntaa vaikuttamiseen - mikä oli myös hyvin kevyt. Totta kai hevosia ratsastettiin myös pyöreämmässä muodossa, mutta niiden tuli itse hakeutua sinne.Ehkä uusi tulemiseni on kaivanut vanhat ideaalit esiin mieleni syövereistä. Tuon kokemuksen jälkeen en saanut monessakaan työpaikassani ratsastaa pitkin ohjin. Nyt voin taas kaivaa sen työkalupakistani ja katsoa, miten se toimii. Eikä se varmastikaan ole huono vaihtoehto aikana, jolloin hevosen suuta, muotoa ja kielen väriä syynätään suurennuslasilla.Seuraavaksi täytynee miettiä valmentautumista ja katsella kisakalenteriakin, koska iso tavoite HIHS 2026 häämöttää jo!

Paluu satulaan 10: Ihana huomata, etten ratsastaessani vahtaa kelloa koko ajan

Aiheeseen liittyvää