Paluu satulaan 17: En enää mieti, mitä muut ajattelevat ja se on vapauttavaa!

Ensin tärkeimmät uutiset: minulla on nyt 3/4 vaadituista kvaaleista, jotka tarvitsen osallistuakseni suomenhevosten HIHS-karsintaan. Projekti etenee hitaasti mutta varmasti. En tiedä mistä saan neljännen kvaalin, sillä pohjoisen kisakalenterissa on enää yksi kilpailu ja sinne en luultavasti pääse. Tammikuun Ainon karsintakilpailu on kuitenkin kirjattu kalenteriin, kyllä tämäkin sutviintuu! Takana on kolmet kilpailut, yhteensä viisi rataa. Viimeisimpänä 5. lokakuuta Ruukissa, jossa hyppäsin jo 95 cm radan. Verrytellessäni ennen radankävelyä hieman nikottelin, sillä esteet näyttivät matalan suomenhevosen selästä melkein isoilta. Onneksi lähtövihellyksen jälkeen rutiini tulee esille selkärangasta, eikä epäröinti tai ylimääräiset ajatukset vaivaa suorituksen aikana. Kilpailemisen aloittaminen uudelleen on pistänyt minut miettimään menneisyyttäni. Olen aina ollut sitä mieltä, että heikkouteni on ollut pääkoppani. Vaikka parhaimmillani olin ihan kelpo kilparatsastaja, olin liian riippuvainen siitä, millainen päivä minulla sattui olemaan.Siihen taas vaikuttivat asiat, jotka eivät edes suoranaisesti olleet yhteydessä itse ratsastukseen. Eräässä vaiheessa minulla oli tapana ratsastaa rataa lähes täydellisesti, kunnes saatoin mokata viimeisen linjan niin totaalisesti, että minut hylättiin. Siihen aikaan treenasin Veikko Heikkilän kanssa ja hän lähetti minut urheilupsykologi Seppo Heinon puheille.Tein Heinon kanssa yhteistyötä lähes vuoden. Sain paljon työkaluja siihen, miten viritän itseni suoritukseen. Silti hätkähdyttävintä oli päiväkirjan sisältö, jota minun tuli kirjoittaa aina kilpailuissa.Lähes kaikki ajatukseni pyörivät sen ympärillä, että mitä muut minusta ajattelevat. Koin alemmuudentunnetta, kun minulla ei ollut hienoa hevosautoa tai montaa hienoa estehevosta, ei edes hevosenhoitajaa vaan saatoin yksin hoitaa ja ratsastaa kolme hevosta viikonlopun aikana. Vertailin itseäni muihin ja pidin itseäni huonompana.Myöhemmin työskennellessäni ulkomailla sama tunne jatkui. Yritin jatkuvasti todistaa olevani jotain parempaa. Parempaa kuin mitä? En edes tiedä, mutta alemmuuskompleksi tuntui luissa ja ytimissä kilpailumenestyksestäkin huolimatta. Pienikin vastus, kun asiat eivät olleet tai menneet kuin pitäisi, sai minut hermostumaan. Joustamattomuuteni ja kyvyttömyyteni tehdä kompromisseja sai sappeni kiehumaan. Oma ihmisarvoni oli niin riippuvainen kilpailumenestyksestä, että huonon radan jälkeen en kehdannut kohdata ihmisiä vaan saatoin vain itkeä vessassa.Ei ihme, ettei ratsastus enää maistunut loppuaikoina. Nyt viidentoista vuoden jälkeen pelkäsin, että sama asenne iskee päälle. Kun olin menossa ensimmäisiin kilpailuihini syyskuun alussa, pelkäsin että kaikki kaatuu taas mieleni lukkoihin. Niin ei kuitenkaan käynyt.Huomasin, että minua ei enää kiinnosta, mitä muut ajattelevat. Tykätköön tai vihatkoon, en voi siihen vaikuttaa eikä minun tarvitse. Enhän itsekään tykkää kaikista ihmisistä, mutta se ei tee heitä yhtään huonommiksi ihmisiksi tai ratsastajiksi!Yhtäkkiä keskityin vain omaan tekemiseeni ja niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Enkä edes miettinyt kilpailullista tulosta vaan menin vain ratsastamaan suoritustani. Toki haluan pärjätä, mutta maailmani ei kaadu, jos en sitä saavuta. Se on todella vapauttavaa. Ehkä tämä muutos johtuu kaikista niistä vaikeuksista, joita minulla on ollut viimeisen vuoden aikana. Jo pääsy hevosenselkään on ollut haaste, saatikka kilparadalle. Tai ehkä olen kasvanut ihmisenä ja arvomaailmani on muuttunut terveellisemmäksi.Parasta on se, että vastoinkäymiset eivät enää minua hetkauta. Jos voin asiaan vaikuttaa, niin hyvä. Jos en voi vaikuttaa, hyväksyn tilanteen.Hevosten parissa on paljon takakireitä ihmisiä. Asioiden pitää mennä just eikä melkein. Jos hevoselle on puettu vihreä loimi sinisen sijaan, päivä saattaa olla pilalla. Taisin itsekin olla tuollainen.Mielenrauhan salaisuus lienee kyky olla kiintymättä asioihin liikaa. Tavoitteita saa ja pitää olla, ja niiden saavuttamiseksi tehdään paras mahdollinen, mutta jos jotain asiaa haluaa liikaa, se kääntyy itseään vastaan. Nyt menen kilpailuihin pitämään hauskaa ja nauttimaan päivästä. Katsotaan kuinka pitkälle tämä asenne minut vie..Paluu satulaan 16: Kisaaminen alkoi hyvin, mutta taitoarvostelu ei toimi!

Paluu satulaan 17: En enää mieti, mitä muut ajattelevat ja se on vapauttavaa!

Aiheeseen liittyvää