Jo pitkään olemme ystävieni kanssa pohtineet sitä, milloin kilparatsastus ja jopa ratsastus harrastuksena kielletään kokonaan. Jokainen väkivaltainen video lisää vastustusta ratsastusurheilua kohtaan ja antaa eläinaktivisteille materiaalia millä mällätä. Syntipukin asemaa ei voi kuitenkaan sysätä pelkästään yksittäisille ratsastajille. Ratsastus lajina on vääristynyt, ja tarvitsisi kunnollista ravistelua. Emme voi enää pyöriä omissa ympyröissämme, sillä hyökkäys tulee lajin ulkopuolelta. Hyökkääjien argumentit pitää tehdä tyhjiksi näyttämällä, että hevosten hyvinvointi ei ole vain kirjattua sanahelinää.Ratsastuksen kattojärjestöillä on totisesti mietittävää, miten kääntää kurssi kohti parempaa. Nyt viimeistään on toimittava!Ensinnäkin kilparatsastussääntöjä tulee moukaroida oikein kunnolla. Enää ei voi hyssytellä ja toivoa, että kaikki paha katoaa itsestään.Kaikenlaiset pehmeämmät keinot tulee avoimuuden nimissä hyväksyä. Jos joku haluaa ratsastaa kilpailuissa ilman kuolaimia tai suitsia, ratsastakoot! Rajoitetaan mieluummin sallittujen kuolainten kokoelmaa, kielletään apuojia ja teräviä kannuksia. Jos hevonen ei pysy käsissä ilman barbaarisen näköisiä viritelmiä, se ei liene ratsastajalleen tai kilpaurheiluun sopiva. Ehkä se kannustaisi ihmisiä parempaan perusratsastukseen, kun ongelmia ei voisi ratkoa isommilla kuolaimilla.Kouluratsastuksen tuomarointia pitää tehdä selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi. Se onnistui taitoluistelussa, jossa tiedetään selkeästi, montako pistettä vähennetään kahden jalan alastulosta tai kaatumisesta. Jos tuomarit vetävät yhteneväisen ja selkeän linjan, jossa palkitaan oikeanlaista ratsastusta, ratsastajien on pakko muuttaa suorituksiaan. Jos tuomareilla ei riitä ammattitaitoa näkemään millaista on hyvä ratsastus, heitä pitää kouluttaa paremmin.Harkitsemisen arvoista olisi myös miettiä nuorten hevosten luokkien vaatimustasoja. Vaikka lahjakkaimmille ne saattavat olla helppoja saavuttaa, monen nuoren hevosen kanssa kiirehditään ja etsitään oikoteitä, jotta olisivat muiden samanikäisten tasolla ja siten nopeampia myydä.Lisäksi tarvitaan rutkasti enemmän läpinäkyvyyttä kaikkien osalta. Ihmisille pitäisi näyttää mitä hyvää ratsastuksen kulisseissa tapahtuu: miten hevosia pidetään, miten niitä kohdellaan ja treenataan, ja miten tätä kaikkea valvotaan. Tähän voi osallistua jokainen, somessa on helppo jakaa tallin arkea suurille yleisöille. Jos asiat eivät kestä päivänvaloa, on syytä muuttaa niitä.Maallikoilla on välillä aivan utopistisia uskomuksia siitä, mitä hevosille tehdään, sillä lajin ulkopuoliset huutelijat pitävät isompaa ääntä kuin ammattilaiset. Ei riitä, että some täytetään kisakuvilla ja hevosten pussausvideoilla. Näyttäkää tallin arkea! Näyttäkää miten hevoset treenaavat! Kutsukaa epäilijät katsomaan omin silmin ja hiljentäkää aktivistit näyttämällä hyvää hevosmiestaitoa!Toistaiseksi julkisuuteen on noussut vain huippuratsastajien tekemiä kaltoinkohteluja. Milloin aletaan jahdata alemman tason kilparatsastajia tai jopa harrastajia?Jos kokematon kohtelee hevostaan väärin siksi ettei tiedä tai osaa, onko se vähemmän paheksuttavaa? Onko sama asia jos kehoaan hallitsematon ratsastaja vetää tahtomattaan ohjista hevosen kielen siniseksi kuin jos huippuratsastaja vetää tahallisesti? Lopputulos on sama.Ehkä ratsastusurheilun syöpä on liika raha, ja toisaalta sen puute. Hevosurheilu on valtava bisnes, josta jokainen haluaa osansa.Meillä on superrikkaat ratsastajat, jotka kisaavat ja hengaavat maailmantähtien kanssa rikkaille järjestetyissä kilpailuissa. Osa heistä osaa oikeasti ratsastaakin, mutta liian monen suorittamisen eteen kikkaillaan keinoja kaihtamatta. Kun on myynyt amatöörille kolmen miljoonan euron arvoisen hevosen, se täytyy saada toimimaan oli ratsastaja kuinka tunari tahansaSamassa asemaan joutuu ratsuttaja, joka kilpailee rikkaiden omistajien hevosilla. Tulosta pitää syntyä, tai hevonen lähtee alta.Sitten on superköyhät ratsastajat, jotka ovat pahimmassa tapauksessa myös kokemattomattomia. He ostavat halvan ongelmaratsun tai ex-ravurin haaveenaan kilparadat. Pian loppuvat keinot, otteet kovenevat ja esiin kaivetaan mitä ihmeellisempiä virityksiä.Sääntöjen siistiminen hevosystävällisemmäksi suosisi hyvin ratsastavia ja hyvin koulutettuja hevosia. Se olisi raikas tuulahdus, koska ei ratsastus voi olla laji, jossa sopivilla virityksillä ja kepposkonsteilla lähes kuka tahansa voi kilpailla isoissa kisoissa..Kolumni: Saako tulevaisuudessa enää ratsastaa?.Kyra Kyrklund: "Peruskysymys on se, saako eläimiä käyttää mihinkään”.Näkökulma: Kuultiinko FEI:n hätähuuto olympialaisten alla?
Jo pitkään olemme ystävieni kanssa pohtineet sitä, milloin kilparatsastus ja jopa ratsastus harrastuksena kielletään kokonaan. Jokainen väkivaltainen video lisää vastustusta ratsastusurheilua kohtaan ja antaa eläinaktivisteille materiaalia millä mällätä. Syntipukin asemaa ei voi kuitenkaan sysätä pelkästään yksittäisille ratsastajille. Ratsastus lajina on vääristynyt, ja tarvitsisi kunnollista ravistelua. Emme voi enää pyöriä omissa ympyröissämme, sillä hyökkäys tulee lajin ulkopuolelta. Hyökkääjien argumentit pitää tehdä tyhjiksi näyttämällä, että hevosten hyvinvointi ei ole vain kirjattua sanahelinää.Ratsastuksen kattojärjestöillä on totisesti mietittävää, miten kääntää kurssi kohti parempaa. Nyt viimeistään on toimittava!Ensinnäkin kilparatsastussääntöjä tulee moukaroida oikein kunnolla. Enää ei voi hyssytellä ja toivoa, että kaikki paha katoaa itsestään.Kaikenlaiset pehmeämmät keinot tulee avoimuuden nimissä hyväksyä. Jos joku haluaa ratsastaa kilpailuissa ilman kuolaimia tai suitsia, ratsastakoot! Rajoitetaan mieluummin sallittujen kuolainten kokoelmaa, kielletään apuojia ja teräviä kannuksia. Jos hevonen ei pysy käsissä ilman barbaarisen näköisiä viritelmiä, se ei liene ratsastajalleen tai kilpaurheiluun sopiva. Ehkä se kannustaisi ihmisiä parempaan perusratsastukseen, kun ongelmia ei voisi ratkoa isommilla kuolaimilla.Kouluratsastuksen tuomarointia pitää tehdä selkeämmäksi ja läpinäkyvämmäksi. Se onnistui taitoluistelussa, jossa tiedetään selkeästi, montako pistettä vähennetään kahden jalan alastulosta tai kaatumisesta. Jos tuomarit vetävät yhteneväisen ja selkeän linjan, jossa palkitaan oikeanlaista ratsastusta, ratsastajien on pakko muuttaa suorituksiaan. Jos tuomareilla ei riitä ammattitaitoa näkemään millaista on hyvä ratsastus, heitä pitää kouluttaa paremmin.Harkitsemisen arvoista olisi myös miettiä nuorten hevosten luokkien vaatimustasoja. Vaikka lahjakkaimmille ne saattavat olla helppoja saavuttaa, monen nuoren hevosen kanssa kiirehditään ja etsitään oikoteitä, jotta olisivat muiden samanikäisten tasolla ja siten nopeampia myydä.Lisäksi tarvitaan rutkasti enemmän läpinäkyvyyttä kaikkien osalta. Ihmisille pitäisi näyttää mitä hyvää ratsastuksen kulisseissa tapahtuu: miten hevosia pidetään, miten niitä kohdellaan ja treenataan, ja miten tätä kaikkea valvotaan. Tähän voi osallistua jokainen, somessa on helppo jakaa tallin arkea suurille yleisöille. Jos asiat eivät kestä päivänvaloa, on syytä muuttaa niitä.Maallikoilla on välillä aivan utopistisia uskomuksia siitä, mitä hevosille tehdään, sillä lajin ulkopuoliset huutelijat pitävät isompaa ääntä kuin ammattilaiset. Ei riitä, että some täytetään kisakuvilla ja hevosten pussausvideoilla. Näyttäkää tallin arkea! Näyttäkää miten hevoset treenaavat! Kutsukaa epäilijät katsomaan omin silmin ja hiljentäkää aktivistit näyttämällä hyvää hevosmiestaitoa!Toistaiseksi julkisuuteen on noussut vain huippuratsastajien tekemiä kaltoinkohteluja. Milloin aletaan jahdata alemman tason kilparatsastajia tai jopa harrastajia?Jos kokematon kohtelee hevostaan väärin siksi ettei tiedä tai osaa, onko se vähemmän paheksuttavaa? Onko sama asia jos kehoaan hallitsematon ratsastaja vetää tahtomattaan ohjista hevosen kielen siniseksi kuin jos huippuratsastaja vetää tahallisesti? Lopputulos on sama.Ehkä ratsastusurheilun syöpä on liika raha, ja toisaalta sen puute. Hevosurheilu on valtava bisnes, josta jokainen haluaa osansa.Meillä on superrikkaat ratsastajat, jotka kisaavat ja hengaavat maailmantähtien kanssa rikkaille järjestetyissä kilpailuissa. Osa heistä osaa oikeasti ratsastaakin, mutta liian monen suorittamisen eteen kikkaillaan keinoja kaihtamatta. Kun on myynyt amatöörille kolmen miljoonan euron arvoisen hevosen, se täytyy saada toimimaan oli ratsastaja kuinka tunari tahansaSamassa asemaan joutuu ratsuttaja, joka kilpailee rikkaiden omistajien hevosilla. Tulosta pitää syntyä, tai hevonen lähtee alta.Sitten on superköyhät ratsastajat, jotka ovat pahimmassa tapauksessa myös kokemattomattomia. He ostavat halvan ongelmaratsun tai ex-ravurin haaveenaan kilparadat. Pian loppuvat keinot, otteet kovenevat ja esiin kaivetaan mitä ihmeellisempiä virityksiä.Sääntöjen siistiminen hevosystävällisemmäksi suosisi hyvin ratsastavia ja hyvin koulutettuja hevosia. Se olisi raikas tuulahdus, koska ei ratsastus voi olla laji, jossa sopivilla virityksillä ja kepposkonsteilla lähes kuka tahansa voi kilpailla isoissa kisoissa..Kolumni: Saako tulevaisuudessa enää ratsastaa?.Kyra Kyrklund: "Peruskysymys on se, saako eläimiä käyttää mihinkään”.Näkökulma: Kuultiinko FEI:n hätähuuto olympialaisten alla?