Kolumni: Taas menivät hyvät hermoilut hukkaan!

Muutaman viikko sitten tuskailin, että tulevat kisat ratamestarina saavat minussa aikaan paniikkia. Jo pelkästä ratojen piirtämisestä maalailin gradun kirjoittamiseen verrattavaa hermojen sahausta.Kiristelin hampaitani, menetin yöuniani ja olin valmis tuomitsemaan koko toimihenkilösysteemiin. Tulin siihen johtotulokseen, että sen pitäisi olla vain tehtäväänsä perusteellisesti koulutettujen työtä, josta maksetaan ruhtinaalliset korvaukset.Hulluinta on se, etten yleensä jännitä mitään. Kilpaileminen, esiintyminen, julkinen puhuminen on minulle rentoa kuin netissä surffaminen. Mutta ratojen rakentaminen, huh!Panikointi jatkui kisapäivän aattona, kun tuskalla piirretty piti rakentaa oikeaksi radaksi. Tuskastutin kaikki radanrakentajat, kun viilasin linjojen paikkoja loputtomiin.Illan päätteeksi päätin mitata seuraavan päivän radat. Ja kauhistus, tokan luokan rata oli huono. Liian pitkä, huonot linjat, järjetön! Siihen katosi helpotus, joka oli syntynyt radan pystyttämisestä.Ilta meni kauhukuvia maalatessa. Yritin nukkua, mutta esteet vilisivät silmissäni. Puolen yön aikaan päätin, että rata on suunniteltava uusiksi. Paineen alla se tapahtui sutjakkaasti, mutta kaiken hermoilun jälkeen yöstä tuli uneton.Kisapäivänä ensimmäiset ratsukot jännittävät aina. Vaikka olen hypännyt ratoja monessa maailman kolkassa ja ehkä ymmärränkin niistä jotain, omien ratojeni arvioinnissa olen sokea. Uskon niiden toimivuuden vasta, kun näen ratsukoiden selviävän niistä hyvin.Ja ne selvisivät. Päivän mittaan ilmeni monta pientä mokaa, mutta niistä selvittiin ilman, että se vaikutti ratsastajiin. Loppupäivästä ratsastajien tason ja esteiden korkeuden noustessa huomasin jo lähes nauttivani. Oli ilo katsoa viimeisen luokan ratsastajien menoa, kun he ratsastivat radan niin kuin toivoin.Näköjään tähänkin tehtävään pitää päästä sisään, oppia virheiden kautta ja saada rutiinia. Eikä vain tehtävien tasolla, on myös tutustuttava ihmisiin ja tultava osaksi porukkaa.Sillä siitähän lopulta on kysymys, ihmisistä ja yhdessä tekemisestä. Olla porukassa ponnistelemassa kilparatsastuksen vuoksi. Pohjois-Suomen esteratsastus kuihtuisi vielä surkeammaksi, jos emme porukalla työskentelisi sen eteen.Olen ollut nyt ratamestarina reilun vuoden ja rakentanut viidet kisat. Eikä se ole helpottunut, edelleen mennään mukavuusalueeni ulkopuolella. Ehkä se on yksi syy, miksi kerta toisensa jälkeen suostun uudelleen. Toive rakentaa vihdoin sellainen rata, johon olisin tyytyväinen.Olen ollut onnekas, sillä olen saanut radoistani pelkkää positiivista palautetta. Valitettavasti moni toimihenkilö saa palautetta vain silloin, kun on jotain haukuttavaa.Kuka tietää, ehkä se ”typerä ja osaamaton” toimihenkilö vasta opettelee tehtäviään. Ehkä hän on minun lailla unettomana hermoillut koko yön, osaako hän hoitaa niitä. Silti hän on kisapaikalla säässä kuin säässä, varmana tai epävarmana siksi, että ratsastajat saisivat kilpailla mahdollisimman sujuvasti ja reilusti. .Ratamestari vastoin tahtoaan

Kolumni: Taas menivät hyvät hermoilut hukkaan!

Aiheeseen liittyvää