Hevoskauppariitoihin erikoistunut asianajaja Pauliina Lehtola toteaa, että viime aikoina kuvaan on yhä vahvemmin hiipinyt uusi lisävaikeus. Se, että ostaja ja myyjä eivät välttämättä puhu enää samaa kieltä, vaikka toisiaan kieliopillisesti ymmärtäisivätkin. Kun kommunikaatio ei pelaa eikä tieto sitä kautta vaihdu, vaikka niin luullaankin, saatetaan ajautua riitaan, vaikka molemmat osapuolet olisivat täysin vilpittömiä.Hevoskauppariidat käydään harvoin ammattilaisten kesken. Toisena osapuolena on yleensä yksityishenkilö, ei ammattimainen hevosharrastaja.Yksityishenkilö on kuluttaja silloin, jos hän ostaa elinkeinoharjoittajalta eli hevosalan yrittäjältä ja yksityishenkilö silloin, kun hän ostaa toiselta yksityishenkilöltä. Yksityinen henkilö on kuluttajansuojalain mukaan kuluttajan asemassa silloin, kun hän ostaa hevosen elinkeinonharjoittajalta. Jos hevonen ostetaan toiselta yksityishenkilöltä, on sovellettava laki lähtökohtaisesti kauppalaki.Periaatteessa asetelma kuluttaja - elinkeinonharjoittaja on selkeä silloin, kun kuluttaja on se vääryyttä kärsinyt osapuoli ja kumpikin kaupan osapuoli on Suomessa. Kuluttajansuojalaki on niin väkevä ase, että jokainen ammattimainen kauppias tietää sen.Vaikeuksia ennustava asetelma hevoskaupoille lähdettäessä on kokematon ostaja, joka lähtee ilman asiantuntijaa ostamaan ulkomailta hevosen, usein vieläpä niin, että hevonen on nähty vain jollakin videolla tai valokuvassa. Usein tällainen hevonen on halpa, mutta siihen halpuuteen on aina jokin syy. Sillä ei ole halpoja ja hyviä hevosia sen enempää kuin ilmaisia lounaita. Tässä törmätään toiseen vaikeuteen eli siihen, että kun halpa, ja siitä johtuen vähintäänkin pikkuvikainen, hevonen ja kokematon ostaja kohtaavat, siitä ei seuraa kummallekaan hyvää. Pikkuvikainen hevonen voisi pärjätä taitavan ratsastajan kanssa, mutta taitava ratsastaja taas lähtökohtaisesti ei etsi tällaista hevosta, eli hevosen ja ratsastajan tarpeet eivät kohtaa, toteaa Lehtola.Mitä pidempi välimatka ostajan ja myyjän välillä, sitä suuremmat riskit.Lehtola ihmettelee ilmiötä, jossa mihinkään käyttöön täysin kelvottomia hevosia diilataan ja kuljetetaan pahimmillaan ympäri Eurooppaa. ”Kyllä sitä välillä ihmettelee, että miten tällaisten eläinten kaupustelu on edes teoriassa mahdollista – että miten niille riittää kysyntää”, hän huokaa.Huonokuntoisen ja ratsastuksellisesti käyttökelvottoman hevosen tragedia on se, että ammattilainen voisi ehkä päästäkin sen hevosen kanssa johonkin lopputulokseen, mutta ammattilainen ei koskaan osta sellaista hevosta.Kuvaan kuuluu, että hevonen useimmiten ei ole lainkaan sitä, mitä on kerrottu ja luvattu. Ja luultu. Siinä ei paljon lämmitä, jos hevosta kuvaillaan ”easy to ride, no stupidities, not hot”, kuten erästäkin hevosta yksilöitiin. Koska se ei välttämättä päde siitäkään yksinkertaisesta syystä, että matkaan lähtenyt hevonen ei välttämättä ole tämä easy to ride -yksilö. Eikä myyjä se, mitä luultiin. Lehtola kertoo, että usein hevosta saatetaan kaupata vaikkapa hollantilaisena tai saksalaisena. "Muistamatta kertoa, että se on dumpattu jo aikaa sitten vaikkapa johonkin Baltian maahan halpamarkkinoille." Omistajan henkilö saattaa jäädä lopulliseksi arvoitukseksi, ja joka tapauksessa tällaiselta nimelliseltä myyjältä on liki mahdoton periä jälkikäteen mitään. Ostaja - varmista nämäMitä kannattaa varmistaa, jos lähtee kokemattomana hevoskaupoille?”Varmistaisin ensimmäisenä, että onko ihan pakko kuitenkaan ostaa hevosta. Olisiko jokin muu vaihtoehto kokonaisuuden kannalta parempi? Vaikkapa vuokrata jotakin hevosta tai ostaa sillä rahalla rutkasti ratsastustunteja jossakin hyvässä ratsastuskoulussa”, Lehtola neuvoo.”Ja jos kuitenkin lähdet niille kaupoille, niin älä lähde yksin. Ota asiantuntija mukaasi. Enhän minäkään lähtisi ostamaan esimerkiksi vaikka puimakonetta ilman jotakuta todella pätevää puimakoneasiantuntijaa, koska en tiedä puimakoneista mitään.”Hevoskaupan perusperiaatteita on, että jos myyjä kertoo hevosesta jotakin, siitä väittämästä täytyy löytyä paperi. Jos terveydestä jotakin, niin eläinlääkärin tekemä ostotarkastus, jos kisoista, niin kisatulokset on pystyttävä näyttämään netistä. Ihan niin kuin autokaupoilla kysytään katsastustodistus.Eläinlääkärin tekemä ostotarkastus suojaa myös myyjää.Ostotarkastuksen tärkein tarkoitus on, että ostaja pystyisi arvioimaan ostettavaa kohdetta tarkemmin ja toisaalta myös suojata myyjää, sillä ostaja ei voi myöhemmin vedota virheenä sellaiseen seikkaan, joka ostotarkastuksessa on tullut esille. Pääperiaate on, että vaikka millä vioilla ja löydöksillä – jos hevonen niiden kanssa kivuitta pärjää, voi hevosen myydä – kunhan näistä seikoista todisteellisesti kertoo ostajalle ennen kaupantekoa. Hulluimman karhunpalveluksen myyjä tekee itselleen, jos jättää esimerkiksi aiempia eläinlääkärinhoitoja ja diagnooseja kertomatta. Tällöin ihan mitättömästä asiastakin, kun se paljastuu ostajalle jälkikäteen, voi tulla jos ei riita niin ainakin vääntöä ja epäluottamusta – täysin turhaan vieläpä. Myyjä - älä salaa mitäänKun tiedetään tarkoin mitä myydään ja ostetaan ja sekä myyjä, että ostaja ovat vilpittömin aikein asialla, lähtökohdat ovat hyvät. Ja kun kaupasta laaditaan tapauskohtainen kauppakirja eli sopimus, on myös otettu eräänlainen vakuutus sen varalle, jos asiat eivät kehity odotetusti. Lehtola ei tarjoa sopimusluonnosmalleja, sillä jokainen hevoskauppa on omansalainen erikoishyödykekauppa omine erityispiirteineen.Mitä tahansa kauppakirjaan ei voi myöskään kirjoittaa, etenkään, jos kyseessä on kuluttajansuojalain alainen kauppa. Kahden yksityishenkilön tehdessä keskenään kauppaa, kauppakirjaan kirjatut erilaiset ehdot ovat velvoittavampia.Lauseke ”ei palautusoikeutta” molempien allekirjoittamassa sopimuksessa ei esimerkiksi lähes koskaan sido ostajaa, jos hevonen ei ole sellainen, josta sovittiin.Hevosessa voi olla jokin piilevä vika, jota myyjä ei tiedä. Aivan, kuten vastaavanlainen vika voi olla missä tahansa muussakin irtaimessa.Jos hevoseen ilmaantuu vikaa tai se ei olekaan sellainen, kuin sovittiin tai ymmärrettiin, kuluttaja-asiakas on aina vahvoilla, jos hän on ostanut hevosensa elinkeinonharjoittajalta. Tämän vuoksi moni ammattimainen hevoskauppias ei tee enää kauppaa kuluttajien kanssa. Riskit ovat liian suuret sille, että käräjillä todetaan myyjän joutuvan korvaamaan kauppahinnan ja joskus päälle vielä hevosen hoitokulut, puhumattakaan siitä, että hävinnyt osapuoli maksaa myös kummankin oikeudenkäyntikulut.Lemmikkipuolella on yleistynyt malli, että koiran myyjä joutuu hävitessään riidan korvaamaan kauppahinnan, mutta koira jää silti ostajalle. Perustelu on, että henkilö on ehtinyt jo kiintyä lemmikkiinsä.”Tämäntyyppisen ajattelun yleistymisestä hevospuolelle kuluttajakaupoissa on jo viitteitä.” Välittäjän vastuuVälittäjä ei todellakaan ole ”vain välittäjä”. Välittäjän vastuu voi olla hevoskaupassa juridisesti vähintään yhtä sitova kuin varsinaisen myyjänkin.Kuluttajansuojalaissa sanotaan näin:Elinkeinonharjoittaja, joka välittää kulutushyödykettä koskevan sopimuksen hyödykkeen tarjoajan lukuun, vastaa hyödykkeen hankkivalle kuluttajalle sopimuksen täyttämisestä 5, 5 a ja 8 luvun mukaisesti. Tällaista vastuuta ei kuitenkaan synny, jos välittäjä toimii toisen elinkeinonharjoittajan lukuun ja kuluttaja on sopimusta tehtäessä selvillä tästä sekä tämän seikan vaikutuksesta hänen oikeuksiinsa. Tämä voi siis tarkoittaa välittäjälle jopa yksityishenkilö-myyjää ankarampaa vastuuta. Säännös on sopimusoikeudellisesti, ja vaikkapa kiinteistönvälittäjän vastuuseen verrattuna, täysin poikkeuksellinen ja jäätävän kova, toteaa Lehtola. "Pidän kyseistä lainkohtaa hyvin erikoisena ja äärimmäisen ankarana elinkeinonharjoittaja–välittäjää kohtaan. Mutta näin se nyt vaan tuolla laissa tällä hetkellä seisoo."Kuka on välittäjä? Välittäjä on henkilö, joka saattaa kaupan osapuolet yhteen, useimmiten markkinoi kohdetta ja toimii välissä tiedonantajana korvausta vastaan. Aivan tavatonta ei ole sellainenkaan tilanne, missä kaupan kaikki vaiheet -sopimuksen allekirjoittamista lukuun ottamatta, hoidetaan kahden ammattilaisen kesken, jolloin toinen saattaa olla esimerkiksi kokematonta tai alaikäistä ostajaa edustava valmentaja tilanteessa, jossa maksajilla (vanhemmilla) ei ole hevosista minkäännäköistä tietoa tai kokemusta, ja toinen ammattimainen hevoskauppias. Lehtola kertoo tällaisesta tapauksesta, jossa riitauduttiin, mutta jossa asetelmasta johtuen riski molemmille hävitä juttu oli niin ilmeinen, että päädyttiin sovintoratkaisuun.Kauppakirjaan kirjoitetaan myyjän ja ostajan nimet, mutta se ei poista välittäjän vastuuta. Vastuu on ronski, kuten Lehtola muotoilee.”Välittäjä vastaa kauppahevosesta aivan myyjän lailla.” Riitatilanteessa arvioidaan, onko välitystoimintaa tapahtunut vai ei, ja silloin välittäjä saattaa yrittää kiemurrella pois vastuistaan väittämällä ”vain vähän avustaneensa”. Juristit ovat kuitenkin tällaisiin väittämiin tottuneet.Niinkin päin voi käydä että hyvän hyvyyttään avustanut, hevosalalla ammattimaisesti toimiva henkilö -eli tällöin juuri sellainen elinkeinonharjoittaja, johon lakipykälässä viitataan- joutuukin korvausvelvollisuuteen, sillä hänen toimintansa rinnastetaan välittämiseen, joten kannattaa olla tarkkana.”Aika pienestäkin vihjeestä juristi tulee esittämään sen väitteen, että sä olit välittäjä”, Lehtola hymähtää. ”Jos sä nyt satunnaisesti autat serkkua hevoskaupassa ja olet tietokone-ohjelmoija tai kampaaja, ehto ei ehkä täyty.”Vuoden alussa voimaan astunut uusi eläinten hyvinvointilaki tuo mukaan uusia asioita hevoskauppaan. Eri taustat, eri maailmatEri taustoista tulevat ja eri kokemusmaailman omaavan myyjän ja ostajan kannattaa varmistaa, että on puhe samoista asioista ja käytetään samaa kieltä.Lehtola on huomannut, että pitkän linjan hevosihminen saattaa heittää asioita huolimattomasti, tajuamatta, että kokematon ostaja ottaa ne kirjaimellisesti todesta. Ihan perinteinen ”on se aina ihan kunnossa meillä ollut, ihan tavallista pikkulaittoa vaan” saattaa olla vaarallinen lause, kun se heitetään tarkentamatta aloittelijalle, vaikka kokeneempi hevosihminen todennäköisesti ymmärtää asiayhteydestä mitä tarkoitetaan.”Siinä vaaditaan pelisilmää myyjältä, että tajuaa, mitä se ostaja kykenee ottamaan vastaan.” Jatkuvasti tulee nyt eteen myös juttuja, jossa ammattimainen hevosihminen myy hevosen ja jättää kertomatta oikeasti relevanttia historiaa. ”Se on todella, todella tyhmää toimintaa”, Lehtola sanoo.Tulee myös mieleen eläinten hyvinvointilain 41 §: ”Sen, joka myy tai muutoin luovuttaa eläimen tilapäisesti tai pysyvästi, on annettava eläimen luovutuksen yhteydessä vastaanottajalle tarvittavat tiedot eläimen hoidosta, pitopaikasta ja muista hyvinvoinnin kannalta oleellisista seikoista. Jos eläin on sairas tai vahingoittunut, myös siitä on ilmoitettava.” Esimerkiksi, jos hevosta on nuoresta pitäen hoidettu ja vaikkapa piikitetty ontuman vuoksi, jo tämänkin säännöksen valossa siitä tulisi kertoa.”Hyvä kysymys juridisesti on myös, onko hevonen myös laissa tarkoitetusti ”sairas”, jos se on todistetusti säännöllisesti oireillut ja sitä on hoidettu koko sen elämän ajan? ” Lehtola lisää. "Mielestäni myyjätahon tulisi ottaa myös tämä huomioon, kaupan lakien (KL, KSL) tiedonantovelvollisuuden vaatimuksien lisäksi. Ostopäätöksen lisäksi kun voi olla hevosen hoidon ja siten sen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää, osaako uusi ostaja esimerkiksi jatkaa tällaisia hoitoja.""Ei sitä, mitä haluttiin" Entä jos hevonen nyt vaan ei ole sitä, mitä haluttiin ja sopua ei löydy?Lehtola vastaa ensimmäisenä kysymällä, että onko haettu sopua kunnolla. Aina kannattaa yrittää saada mieluummin laiha sopu kuin lihava riita.Jos kyseessä ei ole kuluttajansuojalain alainen kauppa, johon pätevät aina omat ”pientä ihmistä” suojelevat lainalaisuuteensa, nyrkkisääntönä voisi sanoa vaikka, että viiden tonnin hevosesta ei koskaan kannata lähteä käräjille. Eikä vielä kymppitonninkaan.”No, jos hevosen hinta alkaa olla siellä 15 000 ja yli, sen ymmärtää, että vaikka se hevosena ei vielä ole varsinaisesti kallis, 15 tonnia on tavalliselle ihmiselle kuitenkin iso raha. Harvalla sellaista summaa on takataskussaan.”Hinnaltaan kalliimman hevosen kanssa on kiusaus lähteä ”hakemaan oikeutta”. Lehtolan ammatti on istua tarvittaessa asiakkaansa apuna oikeussaleissa, mutta hän sanoo, että 95 prosentissa tapauksista kannattaa yrittää sopia asia, vaikka kuinka harmittaisi. Haaste käräjille Lehtola varoittaa löysin rantein -haastehakemuksista.”Haasteet mielletään usein jonkinlaisíksi ”ensimmäisiksi kokeillaanpa kepillä vähän jäätä -uhkauksiksi”, mutta kyllä silloin ensimmäiset 530 euroa jo menevät pelkkään oikeudenkäyntimaksuun ja siihen päälle juristin kulut, jotka voivat jo siinä vaiheessa olla jo monta tuhatta. ”Ennen haastehakemusta on suht tavanomaisessakin tapauksessa tehty töitä jo aikalailla."Käräjäoikeudessa on ratkaisupakko, joten jokin päätös sieltä varmasti tulee. Viiden tonnin hevosen hinta on syöty jo ensi metreillä ja kymppitonnissakaan ei kauaa nokka tuhise. Riitakeissi kuin riitakeissi käräjäoikeudessa todisteluineen ja erilaisine lausuntoineen on helposti vähintään 20 000 euroa ja yhtään isompi riita, kaksipäiväinen, on jo lähempänä 30 000. Kotivakuutus ei kata kymppitonnia enempää, ja hyvin usein riita loppujen lopuksi pistetään tuomiossa puoliksi niin, että kumpikin osapuoli joutuu korvaamaan ainakin omat kulunsa, ja näin ollen kumpikin menettää rahaa. ”Mutta jos sitten häviät 6-0 sen keissin, niin kuin myös usein käy, maksat kotivakuutuksesi kanssa omista kuluistasi vielä sen toisen kymppitonnin, ja vastapuolen 20 tonnia ja jos vastapuolella oli vielä jokin lisävaade, maksat myös sen.”Jos vastapuolella riitelemässä on henkilö, jolla ei ole varallisuutta ja luottotiedotkin jo menneet, rahoja ei häneltä välttämättä ole tulossa, vaikka hän häviäisikin jutun. Korkeintaan ulosoton kautta, pitkän ajan kuluessa.”Sellaisia ihmisiä vastaan käräjöiminen on sitten puhdasta periaatteen vuoksi -käräjöimistä”.Ulkomailta ostettujen hevosten kaupoissa käräjöinti on aivan oma lukunsa ja tulee erittäin kalliiksi, sillä suomalainen juristi joutuu etsimään avukseen paikallisen juristin, jolloin kulut heti jo tuplaantuvat..Kun melkein kaikki meni pieleen - erään ponikaupan anatomia.Halpa hevonen, kallis lasku .Kanick vd Vosberg -kauppariita ratkesi käräjäoikeudessa myyjän eduksi."Onhan Perttelistä pitkä matka Equadoriin"
Hevoskauppariitoihin erikoistunut asianajaja Pauliina Lehtola toteaa, että viime aikoina kuvaan on yhä vahvemmin hiipinyt uusi lisävaikeus. Se, että ostaja ja myyjä eivät välttämättä puhu enää samaa kieltä, vaikka toisiaan kieliopillisesti ymmärtäisivätkin. Kun kommunikaatio ei pelaa eikä tieto sitä kautta vaihdu, vaikka niin luullaankin, saatetaan ajautua riitaan, vaikka molemmat osapuolet olisivat täysin vilpittömiä.Hevoskauppariidat käydään harvoin ammattilaisten kesken. Toisena osapuolena on yleensä yksityishenkilö, ei ammattimainen hevosharrastaja.Yksityishenkilö on kuluttaja silloin, jos hän ostaa elinkeinoharjoittajalta eli hevosalan yrittäjältä ja yksityishenkilö silloin, kun hän ostaa toiselta yksityishenkilöltä. Yksityinen henkilö on kuluttajansuojalain mukaan kuluttajan asemassa silloin, kun hän ostaa hevosen elinkeinonharjoittajalta. Jos hevonen ostetaan toiselta yksityishenkilöltä, on sovellettava laki lähtökohtaisesti kauppalaki.Periaatteessa asetelma kuluttaja - elinkeinonharjoittaja on selkeä silloin, kun kuluttaja on se vääryyttä kärsinyt osapuoli ja kumpikin kaupan osapuoli on Suomessa. Kuluttajansuojalaki on niin väkevä ase, että jokainen ammattimainen kauppias tietää sen.Vaikeuksia ennustava asetelma hevoskaupoille lähdettäessä on kokematon ostaja, joka lähtee ilman asiantuntijaa ostamaan ulkomailta hevosen, usein vieläpä niin, että hevonen on nähty vain jollakin videolla tai valokuvassa. Usein tällainen hevonen on halpa, mutta siihen halpuuteen on aina jokin syy. Sillä ei ole halpoja ja hyviä hevosia sen enempää kuin ilmaisia lounaita. Tässä törmätään toiseen vaikeuteen eli siihen, että kun halpa, ja siitä johtuen vähintäänkin pikkuvikainen, hevonen ja kokematon ostaja kohtaavat, siitä ei seuraa kummallekaan hyvää. Pikkuvikainen hevonen voisi pärjätä taitavan ratsastajan kanssa, mutta taitava ratsastaja taas lähtökohtaisesti ei etsi tällaista hevosta, eli hevosen ja ratsastajan tarpeet eivät kohtaa, toteaa Lehtola.Mitä pidempi välimatka ostajan ja myyjän välillä, sitä suuremmat riskit.Lehtola ihmettelee ilmiötä, jossa mihinkään käyttöön täysin kelvottomia hevosia diilataan ja kuljetetaan pahimmillaan ympäri Eurooppaa. ”Kyllä sitä välillä ihmettelee, että miten tällaisten eläinten kaupustelu on edes teoriassa mahdollista – että miten niille riittää kysyntää”, hän huokaa.Huonokuntoisen ja ratsastuksellisesti käyttökelvottoman hevosen tragedia on se, että ammattilainen voisi ehkä päästäkin sen hevosen kanssa johonkin lopputulokseen, mutta ammattilainen ei koskaan osta sellaista hevosta.Kuvaan kuuluu, että hevonen useimmiten ei ole lainkaan sitä, mitä on kerrottu ja luvattu. Ja luultu. Siinä ei paljon lämmitä, jos hevosta kuvaillaan ”easy to ride, no stupidities, not hot”, kuten erästäkin hevosta yksilöitiin. Koska se ei välttämättä päde siitäkään yksinkertaisesta syystä, että matkaan lähtenyt hevonen ei välttämättä ole tämä easy to ride -yksilö. Eikä myyjä se, mitä luultiin. Lehtola kertoo, että usein hevosta saatetaan kaupata vaikkapa hollantilaisena tai saksalaisena. "Muistamatta kertoa, että se on dumpattu jo aikaa sitten vaikkapa johonkin Baltian maahan halpamarkkinoille." Omistajan henkilö saattaa jäädä lopulliseksi arvoitukseksi, ja joka tapauksessa tällaiselta nimelliseltä myyjältä on liki mahdoton periä jälkikäteen mitään. Ostaja - varmista nämäMitä kannattaa varmistaa, jos lähtee kokemattomana hevoskaupoille?”Varmistaisin ensimmäisenä, että onko ihan pakko kuitenkaan ostaa hevosta. Olisiko jokin muu vaihtoehto kokonaisuuden kannalta parempi? Vaikkapa vuokrata jotakin hevosta tai ostaa sillä rahalla rutkasti ratsastustunteja jossakin hyvässä ratsastuskoulussa”, Lehtola neuvoo.”Ja jos kuitenkin lähdet niille kaupoille, niin älä lähde yksin. Ota asiantuntija mukaasi. Enhän minäkään lähtisi ostamaan esimerkiksi vaikka puimakonetta ilman jotakuta todella pätevää puimakoneasiantuntijaa, koska en tiedä puimakoneista mitään.”Hevoskaupan perusperiaatteita on, että jos myyjä kertoo hevosesta jotakin, siitä väittämästä täytyy löytyä paperi. Jos terveydestä jotakin, niin eläinlääkärin tekemä ostotarkastus, jos kisoista, niin kisatulokset on pystyttävä näyttämään netistä. Ihan niin kuin autokaupoilla kysytään katsastustodistus.Eläinlääkärin tekemä ostotarkastus suojaa myös myyjää.Ostotarkastuksen tärkein tarkoitus on, että ostaja pystyisi arvioimaan ostettavaa kohdetta tarkemmin ja toisaalta myös suojata myyjää, sillä ostaja ei voi myöhemmin vedota virheenä sellaiseen seikkaan, joka ostotarkastuksessa on tullut esille. Pääperiaate on, että vaikka millä vioilla ja löydöksillä – jos hevonen niiden kanssa kivuitta pärjää, voi hevosen myydä – kunhan näistä seikoista todisteellisesti kertoo ostajalle ennen kaupantekoa. Hulluimman karhunpalveluksen myyjä tekee itselleen, jos jättää esimerkiksi aiempia eläinlääkärinhoitoja ja diagnooseja kertomatta. Tällöin ihan mitättömästä asiastakin, kun se paljastuu ostajalle jälkikäteen, voi tulla jos ei riita niin ainakin vääntöä ja epäluottamusta – täysin turhaan vieläpä. Myyjä - älä salaa mitäänKun tiedetään tarkoin mitä myydään ja ostetaan ja sekä myyjä, että ostaja ovat vilpittömin aikein asialla, lähtökohdat ovat hyvät. Ja kun kaupasta laaditaan tapauskohtainen kauppakirja eli sopimus, on myös otettu eräänlainen vakuutus sen varalle, jos asiat eivät kehity odotetusti. Lehtola ei tarjoa sopimusluonnosmalleja, sillä jokainen hevoskauppa on omansalainen erikoishyödykekauppa omine erityispiirteineen.Mitä tahansa kauppakirjaan ei voi myöskään kirjoittaa, etenkään, jos kyseessä on kuluttajansuojalain alainen kauppa. Kahden yksityishenkilön tehdessä keskenään kauppaa, kauppakirjaan kirjatut erilaiset ehdot ovat velvoittavampia.Lauseke ”ei palautusoikeutta” molempien allekirjoittamassa sopimuksessa ei esimerkiksi lähes koskaan sido ostajaa, jos hevonen ei ole sellainen, josta sovittiin.Hevosessa voi olla jokin piilevä vika, jota myyjä ei tiedä. Aivan, kuten vastaavanlainen vika voi olla missä tahansa muussakin irtaimessa.Jos hevoseen ilmaantuu vikaa tai se ei olekaan sellainen, kuin sovittiin tai ymmärrettiin, kuluttaja-asiakas on aina vahvoilla, jos hän on ostanut hevosensa elinkeinonharjoittajalta. Tämän vuoksi moni ammattimainen hevoskauppias ei tee enää kauppaa kuluttajien kanssa. Riskit ovat liian suuret sille, että käräjillä todetaan myyjän joutuvan korvaamaan kauppahinnan ja joskus päälle vielä hevosen hoitokulut, puhumattakaan siitä, että hävinnyt osapuoli maksaa myös kummankin oikeudenkäyntikulut.Lemmikkipuolella on yleistynyt malli, että koiran myyjä joutuu hävitessään riidan korvaamaan kauppahinnan, mutta koira jää silti ostajalle. Perustelu on, että henkilö on ehtinyt jo kiintyä lemmikkiinsä.”Tämäntyyppisen ajattelun yleistymisestä hevospuolelle kuluttajakaupoissa on jo viitteitä.” Välittäjän vastuuVälittäjä ei todellakaan ole ”vain välittäjä”. Välittäjän vastuu voi olla hevoskaupassa juridisesti vähintään yhtä sitova kuin varsinaisen myyjänkin.Kuluttajansuojalaissa sanotaan näin:Elinkeinonharjoittaja, joka välittää kulutushyödykettä koskevan sopimuksen hyödykkeen tarjoajan lukuun, vastaa hyödykkeen hankkivalle kuluttajalle sopimuksen täyttämisestä 5, 5 a ja 8 luvun mukaisesti. Tällaista vastuuta ei kuitenkaan synny, jos välittäjä toimii toisen elinkeinonharjoittajan lukuun ja kuluttaja on sopimusta tehtäessä selvillä tästä sekä tämän seikan vaikutuksesta hänen oikeuksiinsa. Tämä voi siis tarkoittaa välittäjälle jopa yksityishenkilö-myyjää ankarampaa vastuuta. Säännös on sopimusoikeudellisesti, ja vaikkapa kiinteistönvälittäjän vastuuseen verrattuna, täysin poikkeuksellinen ja jäätävän kova, toteaa Lehtola. "Pidän kyseistä lainkohtaa hyvin erikoisena ja äärimmäisen ankarana elinkeinonharjoittaja–välittäjää kohtaan. Mutta näin se nyt vaan tuolla laissa tällä hetkellä seisoo."Kuka on välittäjä? Välittäjä on henkilö, joka saattaa kaupan osapuolet yhteen, useimmiten markkinoi kohdetta ja toimii välissä tiedonantajana korvausta vastaan. Aivan tavatonta ei ole sellainenkaan tilanne, missä kaupan kaikki vaiheet -sopimuksen allekirjoittamista lukuun ottamatta, hoidetaan kahden ammattilaisen kesken, jolloin toinen saattaa olla esimerkiksi kokematonta tai alaikäistä ostajaa edustava valmentaja tilanteessa, jossa maksajilla (vanhemmilla) ei ole hevosista minkäännäköistä tietoa tai kokemusta, ja toinen ammattimainen hevoskauppias. Lehtola kertoo tällaisesta tapauksesta, jossa riitauduttiin, mutta jossa asetelmasta johtuen riski molemmille hävitä juttu oli niin ilmeinen, että päädyttiin sovintoratkaisuun.Kauppakirjaan kirjoitetaan myyjän ja ostajan nimet, mutta se ei poista välittäjän vastuuta. Vastuu on ronski, kuten Lehtola muotoilee.”Välittäjä vastaa kauppahevosesta aivan myyjän lailla.” Riitatilanteessa arvioidaan, onko välitystoimintaa tapahtunut vai ei, ja silloin välittäjä saattaa yrittää kiemurrella pois vastuistaan väittämällä ”vain vähän avustaneensa”. Juristit ovat kuitenkin tällaisiin väittämiin tottuneet.Niinkin päin voi käydä että hyvän hyvyyttään avustanut, hevosalalla ammattimaisesti toimiva henkilö -eli tällöin juuri sellainen elinkeinonharjoittaja, johon lakipykälässä viitataan- joutuukin korvausvelvollisuuteen, sillä hänen toimintansa rinnastetaan välittämiseen, joten kannattaa olla tarkkana.”Aika pienestäkin vihjeestä juristi tulee esittämään sen väitteen, että sä olit välittäjä”, Lehtola hymähtää. ”Jos sä nyt satunnaisesti autat serkkua hevoskaupassa ja olet tietokone-ohjelmoija tai kampaaja, ehto ei ehkä täyty.”Vuoden alussa voimaan astunut uusi eläinten hyvinvointilaki tuo mukaan uusia asioita hevoskauppaan. Eri taustat, eri maailmatEri taustoista tulevat ja eri kokemusmaailman omaavan myyjän ja ostajan kannattaa varmistaa, että on puhe samoista asioista ja käytetään samaa kieltä.Lehtola on huomannut, että pitkän linjan hevosihminen saattaa heittää asioita huolimattomasti, tajuamatta, että kokematon ostaja ottaa ne kirjaimellisesti todesta. Ihan perinteinen ”on se aina ihan kunnossa meillä ollut, ihan tavallista pikkulaittoa vaan” saattaa olla vaarallinen lause, kun se heitetään tarkentamatta aloittelijalle, vaikka kokeneempi hevosihminen todennäköisesti ymmärtää asiayhteydestä mitä tarkoitetaan.”Siinä vaaditaan pelisilmää myyjältä, että tajuaa, mitä se ostaja kykenee ottamaan vastaan.” Jatkuvasti tulee nyt eteen myös juttuja, jossa ammattimainen hevosihminen myy hevosen ja jättää kertomatta oikeasti relevanttia historiaa. ”Se on todella, todella tyhmää toimintaa”, Lehtola sanoo.Tulee myös mieleen eläinten hyvinvointilain 41 §: ”Sen, joka myy tai muutoin luovuttaa eläimen tilapäisesti tai pysyvästi, on annettava eläimen luovutuksen yhteydessä vastaanottajalle tarvittavat tiedot eläimen hoidosta, pitopaikasta ja muista hyvinvoinnin kannalta oleellisista seikoista. Jos eläin on sairas tai vahingoittunut, myös siitä on ilmoitettava.” Esimerkiksi, jos hevosta on nuoresta pitäen hoidettu ja vaikkapa piikitetty ontuman vuoksi, jo tämänkin säännöksen valossa siitä tulisi kertoa.”Hyvä kysymys juridisesti on myös, onko hevonen myös laissa tarkoitetusti ”sairas”, jos se on todistetusti säännöllisesti oireillut ja sitä on hoidettu koko sen elämän ajan? ” Lehtola lisää. "Mielestäni myyjätahon tulisi ottaa myös tämä huomioon, kaupan lakien (KL, KSL) tiedonantovelvollisuuden vaatimuksien lisäksi. Ostopäätöksen lisäksi kun voi olla hevosen hoidon ja siten sen hyvinvoinnin kannalta ratkaisevan tärkeää, osaako uusi ostaja esimerkiksi jatkaa tällaisia hoitoja.""Ei sitä, mitä haluttiin" Entä jos hevonen nyt vaan ei ole sitä, mitä haluttiin ja sopua ei löydy?Lehtola vastaa ensimmäisenä kysymällä, että onko haettu sopua kunnolla. Aina kannattaa yrittää saada mieluummin laiha sopu kuin lihava riita.Jos kyseessä ei ole kuluttajansuojalain alainen kauppa, johon pätevät aina omat ”pientä ihmistä” suojelevat lainalaisuuteensa, nyrkkisääntönä voisi sanoa vaikka, että viiden tonnin hevosesta ei koskaan kannata lähteä käräjille. Eikä vielä kymppitonninkaan.”No, jos hevosen hinta alkaa olla siellä 15 000 ja yli, sen ymmärtää, että vaikka se hevosena ei vielä ole varsinaisesti kallis, 15 tonnia on tavalliselle ihmiselle kuitenkin iso raha. Harvalla sellaista summaa on takataskussaan.”Hinnaltaan kalliimman hevosen kanssa on kiusaus lähteä ”hakemaan oikeutta”. Lehtolan ammatti on istua tarvittaessa asiakkaansa apuna oikeussaleissa, mutta hän sanoo, että 95 prosentissa tapauksista kannattaa yrittää sopia asia, vaikka kuinka harmittaisi. Haaste käräjille Lehtola varoittaa löysin rantein -haastehakemuksista.”Haasteet mielletään usein jonkinlaisíksi ”ensimmäisiksi kokeillaanpa kepillä vähän jäätä -uhkauksiksi”, mutta kyllä silloin ensimmäiset 530 euroa jo menevät pelkkään oikeudenkäyntimaksuun ja siihen päälle juristin kulut, jotka voivat jo siinä vaiheessa olla jo monta tuhatta. ”Ennen haastehakemusta on suht tavanomaisessakin tapauksessa tehty töitä jo aikalailla."Käräjäoikeudessa on ratkaisupakko, joten jokin päätös sieltä varmasti tulee. Viiden tonnin hevosen hinta on syöty jo ensi metreillä ja kymppitonnissakaan ei kauaa nokka tuhise. Riitakeissi kuin riitakeissi käräjäoikeudessa todisteluineen ja erilaisine lausuntoineen on helposti vähintään 20 000 euroa ja yhtään isompi riita, kaksipäiväinen, on jo lähempänä 30 000. Kotivakuutus ei kata kymppitonnia enempää, ja hyvin usein riita loppujen lopuksi pistetään tuomiossa puoliksi niin, että kumpikin osapuoli joutuu korvaamaan ainakin omat kulunsa, ja näin ollen kumpikin menettää rahaa. ”Mutta jos sitten häviät 6-0 sen keissin, niin kuin myös usein käy, maksat kotivakuutuksesi kanssa omista kuluistasi vielä sen toisen kymppitonnin, ja vastapuolen 20 tonnia ja jos vastapuolella oli vielä jokin lisävaade, maksat myös sen.”Jos vastapuolella riitelemässä on henkilö, jolla ei ole varallisuutta ja luottotiedotkin jo menneet, rahoja ei häneltä välttämättä ole tulossa, vaikka hän häviäisikin jutun. Korkeintaan ulosoton kautta, pitkän ajan kuluessa.”Sellaisia ihmisiä vastaan käräjöiminen on sitten puhdasta periaatteen vuoksi -käräjöimistä”.Ulkomailta ostettujen hevosten kaupoissa käräjöinti on aivan oma lukunsa ja tulee erittäin kalliiksi, sillä suomalainen juristi joutuu etsimään avukseen paikallisen juristin, jolloin kulut heti jo tuplaantuvat..Kun melkein kaikki meni pieleen - erään ponikaupan anatomia.Halpa hevonen, kallis lasku .Kanick vd Vosberg -kauppariita ratkesi käräjäoikeudessa myyjän eduksi."Onhan Perttelistä pitkä matka Equadoriin"