Jännevamma on käytännössä aina liikarasituksen seurausta - vain hyvin harvoin vamma tulee tarhassa

Hevosella on muitakin jänteitä ja samantyyppisiä sidekudosrakenteita, mutta hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Mari Vettenranta törmää hevosklinikallaan Seinäjoella useimmiten säären takapinnalla kulkevien koukistajajänteiden ongelmiin.”Niiden rasitusperäiset vammat ovat urheiluhevosten ammattitauteja, mutta riippuu vähän lajista, että mikä rakenne vaurioituu herkimmin ja mistä kohdasta. Kouluratsastus on ihan oma lajinsa, kun taas kenttäratsastus on lähempänä ravihevosen työtä”, Vettenranta kuvailee.Jänne on tyypillisesti yhden tai useamman nivelen yli kulkeva lihaksen jatke, joka kiinnittyy toisesta päästään luukalvon kautta luuhun. Näin lihastyön aikaansaama liike-energia välittyy nivelten ja luiden liikkeiksi. Hevosessa ilmiö on erityisen helppo havaita, sillä etupolvien ja kintereiden alapuolella ei ole lihaksia lainkaan.Syvä ja pinnallinen koukistajajänne vaimentavat iskuja ja varastoivat elastista energiaa. Lisäksi ne tukevat jalkaa ja vuohista, joskin siihen tarkoitukseen on oma tärkeä rakenteensa: hankoside.”Hankoside on nimensä mukaisesti side, eli se kulkee luusta luuhun ilman liittymäkohtaa lihakseen. Nuljuluut toimivat sille ikään kuin vipuvartena, ja vuohisen takapinnalla nuljuluiden siteet ovat myös tärkeä osa tukirakennetta ja joustomekanismia”, eläinlääkäri kertoo.”Hankoside sijaitsee koukistajajänteiden kanssa suurimmaksi osaksi säären takapinnalla, ja niillä on varsinkin eläinlääketieteellisesti ajateltuna paljon yhteistä. Arkikielessä jännevammalla saatetaan viitata mihin tahansa takasäärellä sijaitsevan tiiviin, säännöllisen ja pitkulaisen sidekudoksen ongelmaan, eli hankositeen, syvän koukistajajänteen tai pinnallisen koukistajajänteen vaurioon.”. Toisaalta kaikilla niillä on myös omat anatomiset jipponsa, jotka vaativat tarkkuutta ultraäänitutkimuksen tulkitsijalta.”Lihas muuttuu jänteeksi liukuvasti, joten pitää tietää millä korkeudella jänteen kuuluu näyttää täysin jänteeltä, ja milloin ollaan vielä siirtymäalueella. Myös hankositeessä voi olla evoluution jäänteenä lihassoluja, joiden sijoittumisessa on yksilöllistä vaihtelua”, hän paljastaa.”Etenkin takajalan yläosaa tutkittaessa saattaa olla tarpeen tarkistaa myös toinen takajalka, jossa on onneksi yhdellä hevosella yleensä samanlainen rakenne. Toinen tyypillinen tarkka paikka on etupolven takana, jossa pinnallinen koukistajajänne saattaa näyttää terveenä hyvin samanlaiselta kuin vaurioitunut jänne alempana jalassa.”Laadukkaan ultraäänilaitteiston avulla voi havaita muitakin kudoksia: normaalisti verenkierto ulottuu vain jännettä ympäröivään kalvoon, mutta vamman jälkeen elimistö kasvattaa tilapäisen verisuoniston myös jänteen sisälle.”Toipumisen loppuvaiheessa paranemisprosessia voidaan arvioida verenkierron aktiivisuuden avulla. Täyteen treeniin ei kannata siirtyä, ennen kuin verisuonitus on kadonnut, eli vamma-alue on elimistön puolesta valmis.”Muutoin jänteen vähäinen aineenvaihdunta tapahtuu soluväliaineen ja jännekalvon kautta diffuusion eli passiivisen pitoisuuksien tasoittumisen sekä liikkeen aiheuttaman mekaanisen pumppauksen myötä.Jännesolut ovat joutuneet tottumaan karuihin oloihin, joten ne eivät uusiudu samalla tavalla kuin luu- tai lihassolut. Soluja on myös melko vähän, sillä jänteen kaltainen säännöllinen, tiivis sidekudos koostuu suurelta osin tyypin I kollageeniproteiinista.”Jänne on silläkin tavalla spesiaali rakenne, että sen rappeutuminen alkaa jo ennen kuin ikäluokkakisat on ajettu. Elämän ensimmäisinä vuosina mekaaninen vetolujuus kasvaa, mutta alamäki alkaa heti kun kehitys on päättynyt, eikä sille voi kukaan mitään”, Vettenranta toteaa.Huonon uusiutumiskyvyn ja hitaan aineenvaihdunnan lisäksi jänteitä vaivaa myös tuntoaistin puute, sillä hermotus päättyy jänteen pintakalvoon.”Hevosenomistajat saattavat ihmetellä, että miten hevonen voi olla rikki, kun ei se edes onnu. Toki akuutti tilanne ja kova rasitus yleensä provosoivat ontuman esiin viimeistään loppuverryttelyn aikana, mutta muutaman huilipäivän jälkeen liike voi taas olla puhdasta tai ainakin paljon parempaa”, hevoseläinlääkäri muotoilee.”Heti kun pahin turvotus laskee ja pintakalvon venytys vähenee, niin hermotkin hiljenevät. Silti itse jännevamma on edelleen aivan yhtä vakava. Ontuma ei siis suoraan korreloi tilanteen vakavuuteen.”Sekä vammojen ennaltaehkäisyn ja varhaisen havaitsemisen että jo todetun vamman paranemisen seurannan tärkein työkalu on jännepaketin käsin tunnusteleminen. Vettenranta ohjeistaa tutkimaan jalat vähintään kerran päivässä, myös ylös nostettuina. Muutokset on helpompi huomata, mikäli asialla on aina sama ihminen.”Lämpö tai turvotus alueella sekä varsinkin puristusarkuus täsmäävät tosi hyvin jalan terveystilanteeseen ja ultraäänilöydöksiin.”Parin viikon kevyempi treenijakso ja tehostettu kotihoito saattaa riittää alkavan vamman taltuttamiseksi, kun taas hiitin tai startin ajamisen jälkeen sama jalka saattaisi aiheuttaa kuukausien kuntoutustarpeen.Harvemmin yhteen askeleeseenTotuus on, että jänne harvemmin vaurioituu yllättäen yhdessä askeleessa, ja vielä harvemmin hevosen omatoimisen liikunnan seurauksena esimerkiksi tarhassa.”Sielläkin voi käydä huono tuuri esimerkiksi liukastumisen tai epätasaisella alustalla kompastumisen muodossa, mutta itsekseen pyrähtelevä hevonen on harvemmin ylirasittunut. Siksi tällainen kertalaakista loukkaantuminen on todennäköisempää kovassa rasituksessa, jossa huonoon alustaan ja nopeisiin liikkeisiin yhdistyy väsynyt lihaksisto”, eläinlääkäri alustaa.”Tästä huolimatta ainakaan isompi vamma on tuskin tullut alusta loppuun startin aikana. Taustalla on usein liian tiheästi kovia suorituksia, joissa on vähän ylitetty jänteen kestokyky.”Jos tällaiset mikrovauriot eivät koskaan ehdi kunnolla parantua, ne voivat kumuloitua näennäisesti yhden startin aikana täysimittaiseksi loukkaantumiseksi. Siksi hevosen terveydentilalla ja liikemekaniikalla on suuri vaikutus vammojen todennäköisyyteen.”On äärimmäisen harvinaista, että olisi jänteen vikaa tai heikkoutta, että se repeytyy – lähtökohtaisesti siihen on aina jokin syy, miksi yksi jalka rasittuu muita enemmän. Ilmiö korostuu nuorilla hevosilla, joilla jänteiden laatu on tutkitusti huipussaan.”Jännevamman tyypilliset oireet eli turvotus, lämpö ja aristus johtuvat verenpurkaumasta ja tulehdustilasta, jonka kollageenisäikeiden katkeileminen ja jännesolujen repeäminen on aiheuttanut. Mikäli ydinosan vamman eli tarkkarajaisen reiän sijaan säierakenne on ratkeillut laajemmin sieltä täältä, puhutaan diffuusista vammasta.Ihmispuolella kaikenlaisten revähtymien ensiavuksi on suositeltu iän kaiken kylmäystä, kohoasentoa ja kompressiota.”Hevosten kanssa kohoasento ei oikein onnistu, mutta muuten systeemi on ollut sama. Ihmispuolella on kuitenkin alettu kyseenalaistaa kylmähoidon hyötyjä, joten ehkä hevostenkin osalta pitäisi tarkistaa ohjeistusta. Kylmäystä voisi tehostaa ensimmäisinä tunteina ja päivinä, ja toisaalta lopettaa se aiemmin”, Vettenranta pohtii.”Itse olen ohjeistanut viidentoista minuutin kylmäyksen useita kertoja päivässä, esimerkiksi juoksevan veden avulla tai muuten paleltumariskiä välttäen. Kylmäyksen jälkeen jalkaan laitetaan villakääre tai muu hyvin kevyt kompressio, jossa on tarpeeksi paksua patjaa pintelin alla. Lisäksi tulehduskipulääke suun kautta tai paikallisesti voiteena ovat paikallaan.”Vettenranta pitäisi hevosen karsinassa ja tarhassa eli poissa liikutuksesta ensimmäiset pari viikkoa, jolloin hoidetaan vain tulehdusta. Vasta sen laannuttua vamma alkaa varsinaisesti paranemaan. Eläinlääkärin tapaamista ei sen sijaan tarvitse odotella yhtä pitkään.”Se myytti on jo vanhentunut, että turvotus pitäisi saada pois ennen tutkimuksia. Nykyajan ultraäänilaitteet ovat niin hyviä, että se turvotus ei merkkaa mitään”, hän painottaa.Vamman koko laajuus”Sellainen vivahde kyllä on, että vaikkapa suoraan startin jälkeen katsottuna jalka näyttää vähän liian hyvältä. Vamman koko laajuus paljastuu vasta parin päivän jälkeen, kun elimistö on ehtinyt siivota kuollutta solukkoa pois. Mutta silloinkin voidaan heti antaa kipulääkekuuri sekä suunnitella ja valmistella mahdollisia pistoshoitoja, joihin palataan viikon tai parin päästä seuraavan tutkimuksen yhteydessä.”Vettenrannan repertuaariin Seinäjoen klinikalla kuuluvat PRP- eli verihiutaleplasma ja kantasolut, joita injektoidaan vamma-alueelle. Kovin kiihkeää mainospuhetta pistoshoidot eivät häneltä silti saa.”Olen kokemuksen ja kouluttautumisen myötä ehkä vähän kyynistynyt. En osaa käsi sydämellä suositella, että jotain hoitoja täytyy klinikalla tehdä, jotta jalasta tulee hyvä. Niistä voi olla hyötyä, mutta takuuvarmaa konstia ei edelleenkään ole. Siksi kai jos jonkinlaisia uusia hoitoja kokeillaan ja kehitellään vuodesta toiseen.”Eläinlääkäribudjetti kannattaa käyttää ensisijaisesti paranemisprosessin seurantaan ultraäänitutkimuksin, joita tulisi tehdä vähintään kahden kuukauden välein ja aina ennen rasituksen lisäämistä. Projekti voi viedä yli vuoden.Toipumisen loppuvaihe on kriittisin, kun suunnitellaan kaikista kovimpia treenejä. Jalka ei koskaan palaa entiselleen, mutta paras mahdollinen lopputulos saadaan, kun paraneminen menee kerralla maaliin ilman uutta repsahdusta.”Kollageeninmuodostusta ja elastisuutta edistäväksi urheiluksi kelpaa käynti. Kovempi vauhti on puolivalmiille vamma-alueelle vain riskitekijä. Säikeiden kypsyminen vahvimmilleen voi viedä yllättävän kauan.”Oikean aikataulun ja kudoksen koostumuksen tarkka arvioiminen onnistuu vain ultraäänen avulla.”Tutkimusten mukaan vamman paraneminen ei ole suoraan verrannollinen laajuuteen tai edes sijaintiin. Toki ennuste on lähtökohtaisesti parempi, jos säikeistä on katkennut kymmenen eikä viisikymmentä prosenttia”, Vettenranta havainnollistaa.Sijaintikin antaa osviittaa ennusteesta.”Etujalassa pinnallisen koukistajajänteen keskisäären vammat ovat yleisimpiä, mutta myös parhaiten paranevia. Jännetupen sisällä ennuste on heikompi. Syvän koukistajajänteen vaurio vaivaa useammin ratsuhevosta, mutta jos ravurille sellainen sattuu, niin kilpahevoseksi tai edes harrasteratsuksi toipuminen voi olla vaakalaudalla.””Ravihevoselle tyypillisin takajalan vamma tulee johonkin päin hankosidettä. Kiinnityskohtien revähdykset toipuvat huonommin, ja yläkiinnityskohdan vaurio aiheuttaa pahimmillaan kroonista ontumaa. Vamma-alue jää yleensä vähän paksuksi, jolloin samassa ahtaassa välissä kulkeva hermo voi joutua puristuksiin.”.Viisi faktaa jänteistäPystyvät venymään muutamia prosentteja, hankoside vähemmänTärkein rakennusaine on tyypin I kollageeniproteiini, joka on erittäin kestävääKollageenisyiden aaltomainen kolmoiskierrerakenne ja elastiinisäikeet mahdollistavat venymisenVaurio paikataan ensin löyhällä sidekudoksella (tyypin III kollageeni), joka korvautuu osittain tiiviillä, järjestäytyneellä sidekudoksella (tyypin I kollageeni)Kollageenia rakentavat ja järjestelevät jänteen sidekudossolut (jänteisiin erikoistuneet tenosyytit sekä fibroblastit ja fibrosyytit).Monipuolisuutta ja malttiaLoukkaantumishistoria altistaa hevoseläinlääkäri Mari Vettenrannan mukaan uusille vammoille. Siksi vaurion paranemisen jälkeenkin treeneissä kannattaa säännöstellä kitsaasti vauhtia, joka on riskitekijä terveellekin hevoselle.Voimakkaamman iskutuksen on helppo hahmottaa vetävän vuohista lähemmäs maata ja siten venyttävän jännepakettia, mutta rasitusta tulee lisäksi liitovaiheessa.”Jalan rakenteet värähtelevät säärtä ja toisiaan vasten, ja kavio väpättää ilmassa ollessaan. Nämä liikkeet voimistuvat vauhdin kasvaessa. Vipuvartena toimivan kavion paino lisää koko jalan heilumista, joten suuri nopeus ja painava balanssi on jänteille pahin yhdistelmä”, Vettenranta selittää.”Tosin vieläkin huonompi idea on päästellä menemään painavassa kengässä ja kylmällä hevosella. Alkulämmittelyn merkitystä hevosen jalkaterveydelle ei voi liikaa korostaa. Tutkimuksesta riippuen verryttelyn tulisi kestää puolesta tunnista jopa kolmeen varttiin.”Epäpuhtaan askelluksen, jäykän lihaksiston ja liiallisen väsymisen lisäksi hevosen kanssa tulisi välttää liukkaita pohjia. Muunlaisia haastavia alustoja ja epätasaisia maastoja ei kannata karttaa kokonaan, kunhan tilannenopeus on kohdillaan.”Hyvä asentotuntorefleksi on tutkitusti tärkeä loukkaantumisilta ja niiden uusiutumiselta suojaava tekijä. Sitä voi kehittää liikkumalla erilaisilla pohjilla ja muutenkin monipuolisesti. Myös vedessä kahlaaminen tai vesimatolla käveleminen auttaa tähän.”Jalkojen kotihoitojen hän uskoo olevan enemmän tai vähemmän hyödyllisiä.”Laserhoitoa käytetään paljon, ja siitä on kyllä apua, varsinkin jos vaurio ei ole kauhean syvällä piilossa. Kovan rasituksen jälkeen kylmääminen voisi toimia ikään kuin mahdollisten mikrovaurioiden ensiapuna. Lämpökääreet vilkastuttavat verenkiertoa alueella, eikä niistä ole ainakaan haittaa, kunhan pinteleitä ei kiskota kireälle”, eläinlääkäri miettii.”Kaikissa tapauksissa etuna on vähintään se, että jalat käydään läpi, ja niihin kiinnitetään huomiota. Joskus voi vähän vahingossakin tehdä tärkeitä havaintoja, jos vaikka hevonen aristelee yllättäen jalan käärimistä, tai yksi kohta tuntuukin kylmäämisen jälkeen oudon lämpimältä.”

Jännevamma on käytännössä aina liikarasituksen seurausta - vain hyvin harvoin vamma tulee tarhassa

Aiheeseen liittyvää