Laitumen hyödyt tunnetaan hyvin: laitumella käveleskely ja jatkuva syöminen siellä ovat hevoselle mitä parhainta lajityypillistä käyttäytymistä. Laidun täyttää hevosen henkisiä tarpeita: se saa olla usein laumassa, etsiä, valikoida ja pureskella ruokaa ja sillä on paljon tilaa..Miisa Wikman kuitenkin huomauttaa, että ehkä laiduntamista on keskusteluissa liikaakin romantisoitu. Myös tarhaa voi virikkeellistää monilla tavoilla, eikä laidun ole ainoa mahdollisuus saada hevosen elämään pureskeltavaa ja liikuskelua..Hän kehottaakin miettimään, onko laidun lihovalle hevoselle todellakin välttämätön. Lihavuuteen usein liittyvä kaviokuume on erittäin kivulias ja usein kohtalokaskin sairaus,.”Valitsisiko se hevonen sen, että se saa onnellisena mättää yhden kuukauden pellossa, vai että se elää 30 vuotta rajoitetulla ruoalla?” Wikman kysyy. ”Vaikka se tuntuu omistajasta ahdistavalta, joillekin hevosille laidun on tappotuomio, ja piste.”.Rasvan polttaminen on hevosella vaikeaa. Siksi olisi tärkeää huolehtia, että hevonen ei pääse pullahtamaan laitumella. Laiduntamisen eri vaihtoehtoja kannattaa miettiä kaikkien lihavuusriskiryhmään kuuluvien hevosten kanssa..Hyvä tapa on liikuttaa hevosta reippaasti laitumen aikana, niin että se käyttää sen ylimääräisen energian, mitä se laitumelta saa,.Jos lihavaa hevosta halutaan pitää laitumella, parasta olisi tarjota sille viljeltyä ja lannoitettua laidunta, joka olisi niitetty lyhyeksi..”Puhutaan terapialaitumesta, jossa on nyhdettävää, mutta ei juurikaan syötävää”, Wikman sanoo..Näiden huonona puolena on, että lyhyen heinän mukana hevonen saattaa syödä juuria ja maata, mikä lisää hiekkakertymän riskiä..Hyvin kituliaista laitumista tai luonnonlaitumista Wikman ei välttämättä innostu..”Luonnonlaitumia hehkutetaan usein, kuinka niissä on paljon eri lajeja. Monissa kituheinissä ja rikkaruohoissa on kuitenkin todella paljon sokeria”, hän huomauttaa..Laidunajan rajoittaminen on myös suosittua, mutta maltillinen rajoittaminen ei estä useinkaan lihomista..”On tutkittu, että ponit voivat syödä tunnissa koko vuorokauden energiamääränsä”, Wikman kertoo..Wikman huomauttaa, että yleensä talleilta tai vähintään jostain läheltä löytyy muutama hevonen, jotka eivät voi laiduntaa, Jos resurssit näiden hoidon suhteen voidaan yhdistää, hoito ei tule hevosenpitäjillekään liian sitovaksi..”Silloin ihminenkin saisi oman ”laidunlomansa.".Yksi keino on käyttää kuonokoppaa, joka hidastaa syömistä laitumella. Wikman on kuullut näistä hyvin erilaisia kokemuksia, ja hän neuvoo tekemään päätöksen hevosyksilön mukaisesti. Osalle kuonokoppa toimii, mutta osa stressaa sitä. Osa oppii syömään sen kanssa käytännössä samat määrät kuin ilmankin ja osalla se kuluttaa hampaita. Wikman kehottaa tarkkailemaan hevosta ja huomioimaan, miten yksilö siihen suhtautuu ja auttaako se asiassa..Erityisen hankalaa lihaville on laiduntaminen loppukesästä. Evoluution myötä hevosen elimistö osaa alkaa kerätä vararavintoa, kun talvi alkaa lähestyä. Wikman kertoo, että heillä hevosille punnitaan aina rehut, ja niiden liikunta on vakioitu. Silti elo-syyskuussa paino alkaa nousta kaikille – ne keräävät ylimääräistä energiaa kylmää kautta varten.
Laitumen hyödyt tunnetaan hyvin: laitumella käveleskely ja jatkuva syöminen siellä ovat hevoselle mitä parhainta lajityypillistä käyttäytymistä. Laidun täyttää hevosen henkisiä tarpeita: se saa olla usein laumassa, etsiä, valikoida ja pureskella ruokaa ja sillä on paljon tilaa..Miisa Wikman kuitenkin huomauttaa, että ehkä laiduntamista on keskusteluissa liikaakin romantisoitu. Myös tarhaa voi virikkeellistää monilla tavoilla, eikä laidun ole ainoa mahdollisuus saada hevosen elämään pureskeltavaa ja liikuskelua..Hän kehottaakin miettimään, onko laidun lihovalle hevoselle todellakin välttämätön. Lihavuuteen usein liittyvä kaviokuume on erittäin kivulias ja usein kohtalokaskin sairaus,.”Valitsisiko se hevonen sen, että se saa onnellisena mättää yhden kuukauden pellossa, vai että se elää 30 vuotta rajoitetulla ruoalla?” Wikman kysyy. ”Vaikka se tuntuu omistajasta ahdistavalta, joillekin hevosille laidun on tappotuomio, ja piste.”.Rasvan polttaminen on hevosella vaikeaa. Siksi olisi tärkeää huolehtia, että hevonen ei pääse pullahtamaan laitumella. Laiduntamisen eri vaihtoehtoja kannattaa miettiä kaikkien lihavuusriskiryhmään kuuluvien hevosten kanssa..Hyvä tapa on liikuttaa hevosta reippaasti laitumen aikana, niin että se käyttää sen ylimääräisen energian, mitä se laitumelta saa,.Jos lihavaa hevosta halutaan pitää laitumella, parasta olisi tarjota sille viljeltyä ja lannoitettua laidunta, joka olisi niitetty lyhyeksi..”Puhutaan terapialaitumesta, jossa on nyhdettävää, mutta ei juurikaan syötävää”, Wikman sanoo..Näiden huonona puolena on, että lyhyen heinän mukana hevonen saattaa syödä juuria ja maata, mikä lisää hiekkakertymän riskiä..Hyvin kituliaista laitumista tai luonnonlaitumista Wikman ei välttämättä innostu..”Luonnonlaitumia hehkutetaan usein, kuinka niissä on paljon eri lajeja. Monissa kituheinissä ja rikkaruohoissa on kuitenkin todella paljon sokeria”, hän huomauttaa..Laidunajan rajoittaminen on myös suosittua, mutta maltillinen rajoittaminen ei estä useinkaan lihomista..”On tutkittu, että ponit voivat syödä tunnissa koko vuorokauden energiamääränsä”, Wikman kertoo..Wikman huomauttaa, että yleensä talleilta tai vähintään jostain läheltä löytyy muutama hevonen, jotka eivät voi laiduntaa, Jos resurssit näiden hoidon suhteen voidaan yhdistää, hoito ei tule hevosenpitäjillekään liian sitovaksi..”Silloin ihminenkin saisi oman ”laidunlomansa.".Yksi keino on käyttää kuonokoppaa, joka hidastaa syömistä laitumella. Wikman on kuullut näistä hyvin erilaisia kokemuksia, ja hän neuvoo tekemään päätöksen hevosyksilön mukaisesti. Osalle kuonokoppa toimii, mutta osa stressaa sitä. Osa oppii syömään sen kanssa käytännössä samat määrät kuin ilmankin ja osalla se kuluttaa hampaita. Wikman kehottaa tarkkailemaan hevosta ja huomioimaan, miten yksilö siihen suhtautuu ja auttaako se asiassa..Erityisen hankalaa lihaville on laiduntaminen loppukesästä. Evoluution myötä hevosen elimistö osaa alkaa kerätä vararavintoa, kun talvi alkaa lähestyä. Wikman kertoo, että heillä hevosille punnitaan aina rehut, ja niiden liikunta on vakioitu. Silti elo-syyskuussa paino alkaa nousta kaikille – ne keräävät ylimääräistä energiaa kylmää kautta varten.
