Keinot pitää vedet sulana ulkona vaihtelevat hevosmäärän, taloudellisten resurssien sekä hoitoon käytettävän ajan mukaan. .Veden sulana pysymistä voi helpottaa eristettyjen tai lämmitettyjen juoma-astioiden sekä lämmitettyjen vesiautomaattien avulla. Monella hevostarviketoimittajalla tosin on tällä hetkellä ongelmia lämmitettävien, kantovedellä toimivien kuppien saatavuudessa..Yksinkertaisin tapa saada hevosille vettä sulana tarhaan on viedä sinne mahdollisimman lämmintä vettä ja laittaa se hyvin eristettyyn astiaan..Kyllä, periaatetasolla on mahdollista saada aikaan olosuhteet, joissa kuuma vesi jäätyy nopeammin kuin kylmä. Tätä kutsutaan Mpemba-efektiksi, ja sen havaitsi 1960-luvulla tansanialainen koulupoika, jonka kuumasta maidosta tekemä jäätelö jäätyikin nopeammin kuin viileää maitoa käyttäneillä koulutovereilla.Asiaa lähdettiin tutkimaan jo tuolloin, mutta selvää syytä efektille ei ole vieläkään löydetty ja sen on sanottu usein olevan selitettävissä myös mittausvirheellä. Missään tapauksessa kyseessä ei ole joka juomaämpärissä vakioidusti tapahtuva asia..Master-ratsastuksenopettaja ja filosofian maisteri, luonnontieteitä lukiossa opettava Eerika Häkkinen kehottaa kokeilemaan..”Tämä on minusta joka talvi yhtä älytön keskustelunaihe kuin kesäisin se, että hevosta ei saa jättää märäksi, koska vesi muka kiehuisi sen pinnalta. Ei kiehu. Ja ihan jokainen voi itse kokeilla viemällä pihalle kaksi samanlaista sankoa, joissa on toisessa kuumaa ja toisessa kylmää vettä”, hän sanoo..Häkkinen toteaa, että kuuma vesi kyllä jäähtyy nopeammin, mutta se ei jäädy nopeammin..”Takana on Newtonin jäähtymislaki: mitä suurempi lämpötilaero, sitä nopeampi jäähtyminen, eli siis kuuma vesi luovuttaa lämpöä nopeammin kuin kylmä vesi. Mutta koska kuumassa vedessä on varastoituneena enemmän lämpöä kuin kylmässä, jäähtyminen jäätymispisteeseen tapahtuu kuitenkin hitaammin”, hän selittää..Käytännössä siis vesiastiassa oleva kuuma vesi jäähtyy ensin saman lämpöiseksi kuin kylmä vesi, ja siitä hetkestä, kun vedet ovat saman lämpöisiä, ne jäähtyvät yhtä nopeasti. Kuuma vesi on siis täsmälleen niin paljon pidempään juomakelpoista, kun se on jäähtynyt kylmän veden lämpötilaan..Eristäminen auttaaKäytännön kannalta oleellista on saada vesi pysymään lämpimänä mahdollisimman pitkään, ja se onnistuu eristämisen avulla..”Kun lämmön siirtymisen pois vedestä saa estettyä, vesi pysyy parhaiten sulana. Vesiastiassa kannattaa siis olla eristeet ympärillä ja mielellään myös päällä, jos hevoset osaavat juoda vaikka kelluvaan umpisolmuoviin tehdyn reiän läpi”, Häkkinen neuvoo..Hän itse suosii yksinkertaisia rakennelmia, koska hän haluaa pystyä puhdistamaan vedet helposti. Lisäksi hänellä on hevosia, jotka mielellään rikkovat kaiken..”Yhdellä on vesiastia syvällä polanteen sisällä kaivinkoneen renkaassa. Toisilla on kaksi laastipaljua sisäkkäin. Olen kokeillut kaikenlaisia eristettyjä versioita, mutta nämä rikkovat kaiken, ja näinkin paljujen väliin jää hiukan ilmaa, joten se eristää hiukan paremmin kuin vain ohut muovinen saavin seinä”, Häkkinen kertoo..Vähemmän tuhoavien hevosten kanssa hyväksi havaittu tapa on hankkia kaksi hieman erikokoista paljua. Ne teipataan päällekkäin, ja sitten pohjalle ja reunoihin pursotetaan uretaania eristeeksi. Ulos jäävä uretaanireuna kannattaa suojata esimerkiksi teipillä..Myös finnfoam toimii hyvänä eristeenä. Lämmityskaapelinkin asentaminen juomakuppiin on mahdollista, kunhan turvallisuusriskit otetaan huomioon..Paljujen eristämiseksi sekä paikoillaan ja ehjinä pitämiseksi voi käyttää puukehikoita ja autonrenkaita..Saunapadat käyttöönYksi suosittu tee se itse -keino on rakentaa hevosille juomapaikka saunapadasta. Siihen tarvitaan vanha saunapata, joka pystytetään hevosille turvallisesti.Sitten padan tulipesään laitetaan pieni lämpö, esimerkiksi ulkoroihukynttilän tai valopetrolin avulla. Se pitää pataan laitettavan veden lämpimänä. Paloturvallisuudesta on tietenkin huolehdittava, eikä pata saa lämmetä liikaa. .Tätä sanoo lakiVuoden alussa voimaan tullut laki eläinten hyvinvoinnista linjaa, että nisäkkäiden ja lintujen pysyvässä pitopaikassa on oltava jatkuvasti vettä eläimen saatavilla..Pitopaikalla tarkoitetaan pysyvää ja tilapäistä karsinaa, häkkiä, allasta, aitausta, asuntoa, navettaa, tallia ja näiden yhdistelmää sekä muuta vastaavaa rajattua tilaa, jossa eläintä pidetään, ja pysyvällä pitopaikalla pitopaikkaa, jossa eläin viettää pääosan ajastaan..Laissa todetaan, että jatkuvasti saatavilla olevaa vettä ei kuitenkaan edellytetä vastasyntyneelle eläimelle, eläimelle, jonka vedensaantia on eläinlääketieteellisestä syystä rajoitettava, laajoilla alueilla luonnonmukaisissa olosuhteissa tarhattaville, luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluville eläimille ja poroille silloin, kun saatavilla on rajoituksetta puhdasta lunta..Vesi ei ole välttämätön myöskään silloin, kun poikkeuksellisen vaikeat sääolosuhteet estävät sulan veden jatkuvan saatavilla pidon, eikä sellaisissa eläinten pysyvissä pitopaikoissa, joissa sulan veden jatkuva saatavilla pito on kohtuuttoman vaikea järjestää eläinten pitomuodosta ja sääolosuhteista johtuvista syistä..Ruokaviraston tiedotteiden mukaan hevosen juotosta voidaan myöhemmin antaa tarkempia säännöksiä asetuksella. Hevoset saattavat tarvita jatkossa lämmitettävät vesikupit talvella, jotta vesi ei jäädy pakkasjaksojen aikana..Tiedotteiden mukaan niiden vedensaannista on huolehdittava myös lyhytaikaisemmassa tarhauksessa, mutta tällöin vettä ei tarvitse olla jatkuvasti saatavilla, vaan sitä voidaan antaa hevoselle säännöllisin väliajoin..Laki toi piikin juomakuppien kysyntäänKeskustelu eläinten hyvinvointilain muutoksesta on näkynyt juomalaitteiden myynnissä jo jonkin aikaa, ja nyt myynnissä näkyy selkeä piikki ylöspäin.Se on sama kuin aitauspuolella: kun on ollut paljon ukonilmoja, sähköpaimenia menee.Pakkanen lisää vesikuppien kysyntää vanhojen rikkoutuessa.Hankkijan tuoteryhmäpäällikkö Jani Kautto kertoo, että eläinten hyvinvointilain voimaantulo näkyi kuppimyynnissä.”Yritimme varautua, mutta hienoista saatavuusongelmia on”, hän sanoo.Myös kovan pakkasjakson jälkeen kuppeja menee aina enemmän, kun niitä rikkoutuu.”Se on sama kuin aitauspuolella: kun on ollut paljon ukonilmoja, sähköpaimenia menee”, Kautto kertoo.Hankkijan suosituin kantovedellä toimiva lämmitettävä juoma-astia tulee Tanskasta. Eristetty termostaatilla varustettu astia kytketään pistotulpalla suoraan verkkovirtaan. Astian pohjassa oleva lämmityselementti pitää veden sulana jopa -30 asteeseen saakka, Kautto lupaa. Aiemmassa versiossa oli erillinen muuntaja, mutta päivitetyssä versiossa sitä ei tarvita.Lähinnä tuotantoeläinpuolelle myydään myös vain eristettyjä kuppeja, joissa pinnan on tarkoitus pysyä sulana pinnassa olevan palloelementin avulla.Kantovedellä toimivissa lämpimissä kupeissa ohjeistuksena on yleensä, että kupissa pitää olla koko ajan vettä. Syy on se, että jos kupissa ei ole termostaattia, vastus lämmittää koko ajan, ja jos kupissa ei ole jäähdyttävää vettä, on riskinä ylikuumeneminen.Kautto huomauttaa, että kuppien pitäisi myös olla kuivassa paikassa. Usein ongelmana on, että ilmojen käydessä välillä plussalla kuppien ympärille kerääntyy vettä, joka sitten taas jäätyessään särkee kupin. Myöskään reipasta kaviolla kopsutusta kupit eivät kestä. Joskus aukealla paikalla olevissa kupeissa on jäätymisongelmia.. Kiinteitä kuppeja, joissa on vesiliitäntä, valmistetaan haastavaan käyttöön, ja niiden materiaali ja rakenne kestää hevoset yleensä oikein hyvin.Kautto kertoo, että suosituin kiinteästi painevesijärjestelmään asennettava kuppi Hankkijan valikoimissa on uimuriperiaatteella toimiva De Lavalin Nelson-kuppi. Vesiliitäntä vaatii kuitenkin kaivamisen, putkityöt ja vesiputkeen sulanapitokaapelin, joten itse juoma-astian lisäksi rakennuskulut ovat huomattavat. Kuppi soveltuu niin ulos kuin rakennuksessa olevaan karsinaankin.Investoinnin hyvä puoli on selvä fyysisen ihmistyön määrän vähenemin, kun veden kantaminen jää pois. Kovimmilla pakkasilla joidenkin kuppien pinta voi jäätyä, kun kupit eivät ole käytössä. Sitä voidaan ehkäistä peittämällä kupit esimerkiksi styroxilla.. Kantovedellä täytettävät kupit ovat 350 euron hintaluokkaa, Nelson-kuppien hintaluokka on noin 700 euroa.Kautto kertoo, että vesiliitännällä toimivien kuppien kaupassa ei ole näkynyt suurta eroa senkään jälkeen, kun eläinsuojelulain muutoksesta alettiin puhua laajemmin. Tähän on saattanut vaikuttaa tallien yleinen taloustilanne.”Yleensä niitä laitetaan tallirakennusten saneerausten yhteydessä. Välillä tehdään isojakin investointeja, joissa laitetaan 10–15 kuppia kerralla”, Kautto kertoo.. Myös Lantmännen Agron tuotepäällikkö Mirella Dernjatin toteaa, että saatavilla on lämmitettäviä vesijohtoverkkoon liitettäviä lämmitettäviä juomakuppeja sekä lämmitettäviä juoma-altaita. Hän kertoo, että hevosalalla mennään juomalaiteasioissa vielä paljon kantovedellä, mutta myös vesiliitäntäisiä kuppeja myydään.Uimurilliset, lämmitettävät juomakupit sopivat hevosille, vasikoille, lampaille sekä vuohille, joilla on herkät turvat. Uimuri huolehtii veden tasosta, ja hevoset pääsevät juomaan luonnollisella tavallaan.”Naudoille menee enemmän läppäventtiilillä olevia kuppeja. Niissä vedenvirtaus on nopeampaa ja tyydyttää paremmin nautojen juomistarpeen”, Dernjatin kertoo.Uimurikupit suositellaan sijoitettavaksi paikkaan, joissa ne ovat suojassa vedolta ja lumelta. Veden syöttölinjan ympärillä on hyvä olla lämmityskaapeli.Vesijohtoon yhdistettävien juomakuppien suositeltu vähittäishinta on noin 279–339 euroa sisältäen arvonlisäveron, ja näihin tarvitaan lisäksi muuntajat, hintaluokkaa 139–209 euroa. Kantovedellä täytettävät juoma-altaat maksavat noin 299–699 euroa..Hyvinvointilaki velvoittaa heti vuoden alusta – hevostenpitoon tulee uusia vaatimuksia .Kun on hyytävän kylmä: Osaajat paljastavat kerrospukeutumisen salat ja kertovat mitä hyötyä pakkasella on kumihanskoista