Hevosenhoito on yksi mukana olevista lajeista Taitaja-kilpailussa.
Hevosenhoito on yksi mukana olevista lajeista Taitaja-kilpailussa. Kuva: Skills Finland/Pieni kuvapuoti Riitta Airaksinen

Osaamisen näytön paikka

Ammatillisen koulutuksen suurtapahtumassa, Taitaja-kilpailussa, kilpaillaan Suomen mestaruuksista Turun messukeskuksessa toukokuussa. Hevosenhoito on yksi mukana olevista lajeista.
Julkaistu

Hevostenhoidon järjestelyistä tänä vuonna vastaa Axxell Utbildning yhdessä Ypäjän Hevosopiston kanssa.

Tehtävissä on huomioitu sekä raviurheilu että ratsastus.

”Taitaja2025 on todella mielenkiintoinen tapahtuma, joka kerää yhteen niin monen eri alan tulevaisuuden osaajia. On todella hienoa olla mukana taas järjestämässä niitä. Meillä on paljon tekemistä, mutta tänä vuonna saamme jaettua vastuuta yhdessä Hevosopiston kanssa”, Axxell Utbildningillä työskentelevä hevosenhoidon lajivastaava Tiina Loisa kertoo.

Taitaja2025 hevosenhoidon tehtävät perustuvat hevostenhoitajan, hevospalveluohjaajan ja ratsastuksenohjaajan tutkintovaatimuksiin. Tehtävät käsittelevät hevosten päivittäisistä hoitotoimista huolehtimista, hevostalouden perustehtävissä toimimista, hevosten liikunnasta huolehtimista, hevosten kuljettamista ja hevosalan yrityksessä toimimista. Kilpailu kilpaillaan yksilökilpailuna.

”Työturvallisuus, ergonomia, hevosen huomioiminen ja kestävä kehitys ovat koko kilpailun tärkeimmät teemat, ja ne näkyvät vahvasti myös tehtävissä ja niiden arvioinneissa. Tehtävissä on huomioitu sekä raviurheilu että ratsastus. Perustutkintolaisten ei tarvitse olla minkään tietyn osa-alueen osaajia, vaan tietää vähän kaikesta kaikkea”, hevosenhoidon toinen lajivastaava Sanna Jämsä Ypäjän Hevosopistolta toteaa.

”Tehtävät pyritään suunnittelemaan niin, että niissä saadaan mahdollisimman laajasti kartoitettua monipuolisuutta, ja painotetaan nimenomaan työelämälähtöisyyttä jo tehtäviä suunniteltaessa. Näin ollen finaalin voittaja hallitsee isojakin kokonaisuuksia”, Jämsä jatkaa.

Esimerkiksi vuoden 2024 Taitaja finaalissa kilpailijoiden tehtävänä oli aamutallin tekeminen, hevosen valmisteleminen kuljetukseen ja klinikkakäynnille, hevosurheilun eri lajien esittely, hevosen harjaaminen ja valjastaminen, hevosen kengän irrottaminen, suoristus ja kiinnittäminen sekä ketjuriimunnarun valmistaminen. Taitaja2024 hevosenhoidon kilpailun voitti Aada Suutari Ylä-Savon Ammattiopistosta. Finaalien voittaja saavat lajikohtaisesti rahapalkinnot.

Hevosenhoidon Taitaja2025-semifinaali järjestetään keskiviikkona 29. tammikuuta Koulutuskeskus Brahessa, ja sinne on ilmoittautunut yhteensä 22 opiskelijaa. Semifinaalissa on kaksi tehtävää: hevosen esittäminen eläinlääkärille ontumatutkimuksessa sekä tunnistaa eri rehuja ja arvioida niiden laatua. Semifinaaleista finaaliin pääsee seitsemän opiskelijaa. Finaalin tehtäviä eikä tuomaristoa ole vielä julkaistu, mutta kilpailijat tekevät siellä yhteensä kuusi tehtävää kolmen päivän aikana.

”Olemme tyytyväisiä semifinaalin osallistujamäärään. Opiskelijat saavat osallistua kilpailuun oman halunsa mukaan. Mikään pakko ei ole osallistua, mutta kannustamme aina opiskelijoita lähtemään mukaan”, Loisa kertoo.

”Opiskelijoille on perinteisesti käynyt niin, että alkuun he innostuvat kovasti kilpailusta, mutta jossakin vaiheessa he ovat ymmärtäneet, kuinka paljon heidän tulee osata, ja siitä seuraa pieni paniikki. Kuitenkin jälkeenpäin kaikki ovat olleet iloisia osallistuttuaan kilpailuun, ylittävät itsensä siinä ja pääsevät verkostoitumaan eri oppilaitosten opiskelijoiden kanssa. Pääsääntöisesti opiskelijoille jää aina positiivinen kuva kilpailusta”, Jämsä jatkaa.

Kilpailussa tehtävät voivat olla tyypiltään määrällisiä tai laadullisia. Esimerkiksi määrällisessä tehtävässä kilpailija voi joutua punnitsemaan tietyn kilomäärän heinää. Laadullisessa tehtävässä puolestaan huomioidaan enemmän, miten käsittelee ja huomioi hevosta.

”Tehtäviä arvioitaessa otetaan huomioon myös käytetty aika, mutta ne eivät varsinaisesti ole nopeuskilpailut, vaikka enimmäisaika onkin olemassa. Usein nopeustehtävissä tekeminen menee ylisuorittamisen puolelle, ja me kuitenkin haluamme korostaa huolellisuutta”, Loisa painottaa.

Finaalit kilpaillaan Turun Messukeskuksessa 5.–8.5.2025, ja tapahtuma alkaa avajaisilla. Hevosenhoidossa kilpaillaan Ypäjän Hevosopistolla 6. ja 7. päivä, ja 8.5. Turun messukeskuksessa on viimeinen kilpailupäivä, palkintojen jako ja päätöstilaisuus. Hevosenhoito on kuitenkin esillä myös messukeskuksessa kaikkina päivinä, ja siellä on muun muassa oheisohjelmaa ja kokeilupiste. Hevosopistolta tulee messukeskukseen myös striimaus, jossa ainakin osa tehtävistä tulee näkymään siellä livelähetyksenä.

”Taitaja-organisaatio ja konsepti on iso, minkä takia toivoisi, että hevosenhoito olisi aina mukana. Kaikkia lajeja ei järjestetä kuitenkaan joka vuosi, ja valitettavasti ensi vuonna hevosenhoito ei ole mukana lajeissa”, Loisa kertoo.

”Vuonna 2024 koko tapahtumassa vieraili noin 59 000 kävijää. Tänä päivänä oppilaitoksilla on kova kilpailu opiskelijoista, ja on paljon ysiluokkalaisia, ketkä miettivät, minne lähtisivät opiskelemaan. Senkin takia kisoissa näkyminen olisi tärkeää hevosalalle”, Jämsä päättää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi