Peruskengän ylistys - myös luonnon mestariluomus kaviomekanismi kiittää

Sepät Mika ja Pasi Nurmi, isä ja poika, kertaavat Hevosurheilulle kengityksen perusperiaatteet.

Hyvä kengitys kunnioittaa kavion omia ominaisuuksia, päästää luonnon mestariluomuksen, kaviomekanismin, täyteen toimintaan, ja tukee jalan virheasentoja niin, että hevonen pystyy parhaimpaan mahdolliseen suoritukseen rikkomatta itseään. Tämä viimeksimainittu on se vaikein ehto.

Mika Nurmi toteaa, että jalka-asentoja voi seppä korjata vain aivan pikkuvarsalla, pariin-kolmeen ensimmäiseen elinkuukauteen asti. Ja että tuona aikana vinot jalka-asennot todellakin kannattaa oikaista. Harhaluulo, että ”luonto korjaa”, on harhaluulo.

”Ei luonto toimi niin. Luonnossa korkeintaan peto korjaa sen vinokavion kokonaan pois kuleksimasta.”

Mikäli virheasento jalkaan jää, sen kanssa on tehtävä koko loppuelämän ajan kompromisseja, yritettävä auttaa kaviota toimimaan annetuissa puitteissa. Minkälaisia kompromisseja, se on käytöstä, sepän ammattitaidosta ja silmästä kiinni.

”Väkisin ei voi suoristaa, mutta hieman voi reivata. Tärkeä pointti on estää tilanteen paheneminen, mikä tapahtuu helposti, jos ei sitä estä: suppu jalka hakeutuu koko ajan enemmän suppuun ja niin edelleen.”

Kavioihin on tapana vedellä erilaisia kuvitteellisia karttoja, seppäkielellä sanottuna hoof mapping -viivoja. Symmetria ja tila ovat avainsanoja. Varpaan keskiviiva jakaa kavion kahteen yhtä suureen puoliskoon. Anturan puolelta tarkastellessa oikein vuollussa kaviossa on iso, vahva säde ja keskenään yhtä korkeat kantaseinämät, mitkä takaavat joustavan pumppauksen, joka kaviomekanismina tunnetaan. Oikein vuollussa kaviossa on oikeasta kohdasta katkaistu varvasosa, joka mahdollistaa jalan pyörähdyksen rasittamatta vipuvarsimaisesti liikaa kavion sisällä olevia jänteitä, siteitä ja luita, eritoten sädeluuta.

Jos erilaisia muotisuuntauksia, kuten vaikkapa aikoinaan ravureilla suosittua liian pitkää varvasta, ei oteta huomioon, kengityksen perusperiaatteisiin ei ole ilmaantunut mitään uutta pariin sataan viime vuoteen.

Kengitysnaulat lyödään kavion etuosaan siksi, että kärkipuolikkaalla sarveinen ei juuri liiku, toisin kuin lähempänä kantaosia, joissa kaviorustot ja joustava säde pullistavat joka askeleella sarveiskoteloa ulospäin.

Välttämätön paha

Kengitys on välttämätön paha, Nurmi sanoo heti alkuun. Kengän ykköstehtävä on suojata kaviota kulumiselta ja ykköshaaste olla haittaamatta kaviomekanismin toimintaa liikaa. Ja juuri siksi, koska kenkä suojaa kulumiselta, sepän on vuolemalla palautettava säännöllisin väliajoin kavioon sille paras ja tarkoituksenmukaisin muoto.

”Kengittäminen on periaatteessa hyvin yksinkertaista”, Nurmi sanoo. ”Vuoleminen on sen ehdottomasti tärkein osa.”

On totta, että rautakenkä jossain määrin häiritsee kaviomekanismia, mutta parempaa keinoa esimerkiksi Suomen oloihin ei ole vielä löydetty. Suomessa maaperä on jäässä ja liukas ison osan vuodesta ja erittäin karkea toisen osan vuodesta. Kummatkin muodostavat haasteen kengättömyydelle.

”Minulla ei ole mitään kengättömyyttä vastaan ja olen oikeastaan jopa sitä mieltä, että se olisi paras ja luonnollisin. Mutta sitten on eri asia, minkälaisissa käyttö- ja maaperäolosuhteissa hevosta voi ilman kenkiä käyttää ihan vain kavion kulumisen takia”, Nurmi toteaa.

Jos hyvän sepän ominaisuuksiin kuuluu uteliaisuus, Nurmet ovat hyviä seppiä. He ovat vuokranneet muutaman muun kollegan kanssa autotallin muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoa. Autotalli on varustettu sepän paja- ja kuumakengitysvälinein. Kumimatot ovat rullalla. Niitä käytetään, kun pajalle tuodaan hevosia.

Siellä on myös arkkupakastin, jossa on muutama lenkkimakkarapaketti grilli-iltoja varten, ja useampi kymmenen teurasjalkaa muovipusseissaan. Niillä sepät harjoittelevat arki-iltaisin ja viikonloppuina, tavanomaisen työpäivän jälkeen.

”Ihmeen usein sitä tie tänne man caveen kulkeutuu”, Pasi sanoo ja naurahtaa. ”Melkein aina, jos yhtään luppoaikaa ilmaantuu.”

Lauantaina he suorivat pajalle heti, kun estevalmennustunti kotitallilla Littoisissa oli ohi.

Tällä kertaa avataan teuraskavio, jonka asiakas toi mukanaan. Se oli poikkaistu vähän etupolven alta, joten se sahataan luusahalla lyhyemmäksi, ensin poikittain ruunuluun kohdalta. Sen jälkeen se sahataan pitkittäin, jotta saadaan kaksi puoliskoa.

Jalka kiilataan ruuvipenkkiin ja seppäkollega Toivo Niemi ryhtyy töihin. Pari minuuttia ja jalka on ruunusta poikki. Kun jäljellä olevaa torsoa tarkastelee, näkee kauniin, säännönmukaisen rakenteen: ruunuluun takana kulkee litteähkö syväkoukistaja ja sen takana pyöreämpi, pinnallinen koukistajajänne. Molemmin puolin luuta on kaksi reikää, toinen niistä on valtimo, toinen laskimo.

Kavion sisällä ei ole tyhjää tilaa

Niemi jatkaa sahaamista. Seuraavaksi käsissä on kaksi kavionpuoliskoa, joita ryhdytään tutkimaan ja avaamaan lisää. Rakenteet lomittuvat toisiinsa lujasti ja tiiviisti, kavion sisällä ei ole niin sanottua ”tyhjää tilaa” lainkaan. Osaset eivät irtoa toisistaan käsivoimin, kuten jotkin appelsiininlohkot, vaan rakenteiden erottamiseen tarvitaan skalppiveistä.

”Röntgenkuvaa kun kaviosta katsoo, silmään näyttää kuin kaikki leijuisi siellä irrallaan, mutta totuus on kyllä ihan toinen. Kavio on uskomattoman tiivis paketti, joka pystyy kasassa sarveis- ja martokavion yhdistävän sälekerroksen ja jänteiden ja siteiden muodostamien vastavoimien ansiosta”, Nurmi toteaa kaviot puolikkaat kädessään, selvästi täynnä harrasta kunnioitusta.

Kaviossa näkyy anturapuolella vaaleana ohuena viivana sarveissälekerroksen reuna eli valkoviiva. Valkoviiva on sarveiskavion ja martokavion välissä kavion ympäri kulkeva, noin millin paksuinen osuus, jota sisemmäs ei kengitysnaula saa kaviossa ulottua. Valkoviiva ei sen sijaan ole se koko noin puolen sentin raita vaaleaa sarveista, joka on samaa ainetta kuin tummakin sarveinen, mutta ei ole vielä ehtinyt vaihtaa väriä. Tätä paksumpaa raitaa kutsutaan perinteisesti ”vesivalkoviivaksi”.

”Mustienkin kavioiden sarveinen on tuossa kohtaa vielä valkoista”, Nurmi kertoo. ”Pigmenttiä tulee kuvaan ja väri vaihtuu jostakin syystä vasta ulommas työntyessään, kuten tämänkin kavion kohdalla on tapahtunut. Kun sanotaan, että mustat kaviot ovat valkoisia vahvempia, ei sillä ole tieteellisesti hirveästi painoarvoa. Kun tarpeeksi sitä pikimustaakin kaviota raspaa, valkoiseksi sekin muuttuu.”

Nurmi lisää, että jostakin syystä kaviotkin usein ”harmaantuvat”. Pigmenttiä muodostuu usein vanhoilla hevosilla kavioissakin vähemmän kuin nuorilla. 

”Joo, ei sepän elämässä ole kuin kaksi varmuudella aina mustaa asiaa”, Pasi lisää. ”Kahvi ja huumori.”

Vanha vitsi, mutta saa paikallaolijoiden suupielet kääntymään hymyyn.

Suomenhevosen huono tuuri

Suomenhevosen kavioon oli mennyt marras-joulukuun vaihteessa kattonaula. Asia huomattiin hetimiten, naula poistettiin ja kavioon laitettiin haude. Keskiviikkona hevonen vietiin yliopistolliseen eläinsairaalaan. Vaurio todettiin huonoennusteiseksi, mutta omistaja sai kuitenkin viedä hermokatkaistun hevosen takaisin kotiin, toipumista antibioottien kanssa yrittämään.

Tilanne säilyi kuitenkin muuttumattomatta eikä ontuminen hoidosta huolimatta ottanut hellittääkseen, ja omistaja päätyi maaliskuun alussa lopettamaan hevosen.

Pajalla naulan tekemä reikä löytyy, se on todellakin pysähtynyt huonolla onnella pahimpaan mahdolliseen kohtaan, sädeluun limapussin eli bursan kohdalle ja mennessään lävistänyt syväkoukistajajänteen. Reikä jänteessä ei ollut ongelma, vaan naulan mennessään viemät bakteerit. Kavionivelkin oli vaarassa. Jos naula olisi osunut säteen rasvapatjaan, olisi selvitty todennäköisesti säikähdyksellä, ehkä mojovalla kaviopaiseella. Tämä vaurio oli sen verran iso, että kavio oli kehittänyt tulehduksen ja ryhtynyt nopeasti muodostamaan jonkinlaista uudiskudosta, joka turvotti ja pullisti koko ruununreunan kavion etupuolelta.

”Kun ei siellä kaviossa ole ollenkaan ylimääräistä tilaa, kaikki ylimääräinen tulehdusneste ja vastaava kulkeutuu sinne, missä on vähiten vastusta, ja tietenkin niin tehdessään muodostaa kovan paineen ja kovan kivun”, Nurmi toteaa.

Ylimääräinen aines etupuolella on saanut aikaan todennäköisesti myös sen, että jalan kannat ovat selvästi ahtaammat kuin terveen kavion, vasemman etusen.

Kavion takaosa on täynnä rasvaa, joka toimii erinomaisena ja tehokkaana suojana ja jousto-osana. Nurmen sormiin ja silmiin se näyttäytyy tavallisena rasvana, samannäköisenä materiaalina kuin muukin hevosen kehon rasva. Jostakin syystä tämä rasvapatja on sellainen, jota ei saa enää takaisin kavioon, jos sen kerran menettää. Väärin kengitetyissä, pitkävarpaisisissa ja matala- ja ahdaskantaisissa kavioissa koko rasvapatja toisinaan puuttuu kokonaan. Nurmi on itsekin nähnyt tällaisia kavioita ja toteaa olevan selvä, että kaviomekanismin toiminta niissä on loppunut aikaa sitten.

Kyseinen suomenhevonen todetaan muuten hyväkavioiseksi ja paksuanturaiseksi. Sillä oli vain huono tuuri.