Kaikki hevosihmiset tuntevat sädeluuontuman ja tietävät, että sitä esiintyy pääasiallisesti vain etujaloissa. Oireena on kipu kavion kantaosassa. Tällöin hevonen muuttaa etujalan liikettä niin, että vika vaikuttaa tulevan ylempää lavan alueelta ja tästä syystä usein puhutaan myös lapaontumasta. Joskus hevonen voi myös lepuuttaa sairasta etujalkaansa työntämällä sitä eteensä. Ontuminen usein alkaa äkillisesti akuuttina lähinnä ravissa. Joskus oireet voivat olla voimakkaammillaan rasituksen ja sitä seuraavan lyhyen levon jälkeen. Kavion muoto voi muuttua kroonisissa sädeluuontumissa, jolloin sairaan jalan kaviosta voi tulla pieni ja pysty. FEI Campus esittelee sädeluuoireyhtymän näin: Sädeluun ja siihen liittyvien rakenteiden tulehdus, joka käsittää sädeluun limapussin tulehduksen, vauriot sädeluun siteessä kavioluuhun ja luuvauriot sädeluun liukupinnalla. Nykykäsityksen mukaan sädeluuoireyhtymä käsittää kuitenkin muitakin vaurioita sädeluun alueella. . Koko alueen oireyhtymä Urheiluhevosten ortopediaan erikoistunut eläinlääketieteen tohtori, hevoseläinlääkäri Olli Mäkelä on tutkinut kavioiden kiputiloja koko uransa ajan. "Muun muassa syvän koukistajajänteen vauriot kavion sisällä lasketaan osaksi sädeluuoireyhtymää. Tämä on oleellista, koska kolmasosa sädeluualueen kroonisista ontumista johtuu syvän koukistajajänteen vaurioista", hän täsmentää. Sädeluun sijaitsee kavion ja kavionivelen takapuolella. Se on pitkänomainen, puikulamainen ja latinankielisen nimensä mukaisesti veneen muotoinen. Sädeluu kiinnittyy yläosastaan sivusitein vuohisluun alaosaan ja alaosastaan vahvalla siteellä kavioluuhun. Sädeluun takapintaa peittää nivelrusto, jonka ansiosta sädeluu toimii liukupintana syvälle koukistajajänteelle. Ihannetilanteessa tämä liukuminen tapahtuu ilman kitkaa. Kun kitkaa alkaa muodostua, alkaa syntyä myös ongelmia. Sädeluuoireyhtymässä pahimpia vaurioita ovat sädeluun liukupinnan vauriot. "Kun sädeluun sileä rustopinta menee rikki, syntyy luukipua ja syvään koukistajajänteeseen tulee vauriota. Tällöin rikkinäinen liukupinta kraaputtaa syvää koukistajajännettä joka askeleella ja aiheuttaa kipua hevoselle", Mäkelä summaa. Syvän koukistajajänteen vauriot sädeluun takapinnalla voivat kuitenkin syntyä ilmankin sädeluun liukupinnan vaurioita. Syvän koukistajan vaurion toteaminen kavion sisällä vaatii magneettikuvantamisen. Sädeluun liukupinnan rustovauriot eivät ole todettavissa edes tarkalla magneettitutkimuksella rustopinnan ohuuden vuoksi. Rustovaurioihin liittyy kuitenkin aina sädeluun luumuutoksia, jotka ovat todettavissa joko röntgen- tai magneettitutkimuksella ja joiden perusteella tiedetään myös rustopinnan vaurioituneen. Tässä kohdassa Mäkelä muistuttaa lisäksi, että kun sädeluun liukupinnan rustovauriot ovat syntyneet, paljon ei ole tehtävissä, koska vaikka ihminen on käynyt kuussa jo ajat sitten ja lähettänyt Webb-teleskoopin etsimään maailmankaikkeudesta eksoplaneettoja, niin vakavia rustovaurioita ei kyetä kestävästi korjaamaan. Se johtuu siitä, että nivelrustot ja sädeluun rustopinta ovat rakenteita, jossa ei ole veri- eikä imusuonia, vain harvakseen soluja, joiden toiminta on aikuisella heikkoa. Nivelruston soluilla ei ole kapasiteettia korjata nivelrustoa alkuperäisen veroiseksi. "Onneksi nivelrusto on niin hyvin alunperin tehty, että se useimmiten kestää hevosen eliniän", Mäkelä naurahtaa. . Diagnoosin hankaluudet Kroonisen sädeluuvaurion diagnoosi voidaan tehdä röntgentutkimuksella. Asiaa mutkistaa se, että etenkin akuuteissa sädeluuvaurioissa sädeluu saattaa näyttää röntgenkuvassa kerrassaan täydelliseltä, mutta siinä huolimatta siinä voi olla ontumaa aiheuttava luuuruhje, joka ei röntgenissä näy. Myös ultraäänellä aluetta voi diagnostisoida. Aivan kavion sisällä olevat syvän koukistajajänteen vauriot ovat ultraäänitutkimukset erittäin haastavia todeta. Jos kuitenkin syvässä koukistajajänteessä näkyy vaurio vuohiskuopassa, on 90 prosentin todennäköisyys, että myös sädeluun takapinnalla on paha syvän koukistajajänteen vaurio. Sädeluussa voi röntgenkuvissa näkyä tyhjä ontelo eli kysta, joka usein viittaa sädeluun rustopinnan vaurioon ja sitä kautta myös todennäköiseen syvän koukistajajänteen vaurioon. Jänteessä voi olla pinnan rispaantumista ja hiertymistä, halkeamista pitkittäissuunnassa tai reikiintymistä. "Nämä eivät koskaan parane, mutta esimerkiksi pinnan rispaantumiset eivät välttämättä aiheuta kroonista ontumaa", Mäkelä sanoo. Mäkelä toteaa, että erilaisia löydöksiä voi sädeluualueella tehdä useita ja eri kohdat voivat kipeytyä erikseen tai yhtä aikaa. Myös sädeluun ja syvän koukistajajänteen välissä oleva "iskunvaimentaja", nivelnesteen täyttämä limapussi eli bursa voi tulehtua. Syvä koukistajajänne kulkee tämän limapussin läpi. Hän lisää, että myös bursassa olevat vauriot ovat huonoja paranemaan. "Limapussinesteessä on jotakin, joka estää jänteen paranemista."Kysymykseen, miksi ylipäätään limapussissa on nestettä, Mäkelä vastaa, että neste on tärkeä jänteen liukumista edesauttavana viskositeetin takia. Jännerakenne on tehty erittäin kestäväksi, mutta ei erityisen korjautuvaksi. Luontoäiti ei ole "ajatellut", että vauriota kannattaisi ruveta korjaamaan, vaan vaurioitunut yksilö jääköön pedon saaliiksi. Sädeluu voi olla halki tai jopa kokonaan vaurioitunut. Murtumia on yritetty ruuveilla korjata, mutta tekniikka on vaikeaa luun ohuuden takia. Krooniset muutokset näkyvät helpommin röntgenillä, mutta myös löydösten tulkitseminen on muuttunut. "Parikymmentä vuotta sitten tulkittiin sädeluusta niin kutsuttuja ravintokanavia, eli huokoisia juonteita, mutta nyt ollaan sitä mieltä, että ne ovat useimmiten normaaleja löydöksiä. Magneettitutkimuksissa on todettu, että suurentuneet ravintokanavat voivat tosin liittyä kavioniveltulehdukseen", Mäkelä kertoo. . OireetSädeluuoireyhtymässä hevosella on lyhentynyt askel etenkin ravissa, sillä hevonen yrittää välttää sitä vaihetta liikkeessä, jossa kavio on maakosketuksessa juuri ennen irtoamistaan maasta. Käyttäytymisen tarkoituksena on helpottaa syvän koukistajajänteen aiheuttamaa vetoa ja sen painetta sädeluuhun. Sädeluuontuma on siitä outo, että kroonisetkaan selvästi näkyvät luumuutokset eivät aina aiheuta ontumaa. "Hevosten tapa käsitellä mahdollista kipua vaihtelee ja voi olla, että urheiluhevoset kuuluvat niihin, jotka elävät kivun kanssa ilman oireita", hän sanoo. ”Erityisesti huippu kilparavureilla tuntuu olevan joskus aivan käsittämätön kivunsietokyky.” Diagnoosin tarkkuudella ei kuitenkaan sinänsä ole ehkä väliä, sillä hoito on sama kaikissa tapauksissa. . Hoito Mäkelä toteaa, että korjaavaa lääkehoitoa ei juurikaan ole. Ainakaan sellaista, jonka avulla saisi etua lepoon verrattuna. Luu sinänsä on kiitollinen hoidettava kudos siksi, että se tapaa parantua, kun sille annetaan aikaa. "Sairaskenkä ja muutaman kuukauden tarhalepo on usein hyvä kombinaatio", Mäkelä sanoo. "Aika ja lepo parantaa sen minkä parantaa", Mäkelä sanoo. "Ja jos syvä koukistajajänne on jo ottanut pahasti osumaa, voidaan sanoa, että tila on parantumaton." Kuitenkin niin, että hevoset näyttävät pystyvän elämään vaivan kanssa joskus hyvinkin. Mäkelä toteaa, että sädeluun luuvauriodiagnoosit ovat vähentyneet sen jälkeen kun totuutta alkoi tulla magneettikuvista. "En lähtisi mututuntumalta ainakaan lääkitsemään." Olli Mäkelä suosii hoitomuotona tarpeeksi pitkää lepoa syvään koukistajajänteen vaurioissa Myös luuruhjevaurion hoitona tärkein on riittävän pitkä lepo. "Aika parantaa sen", Mäkelä sanoo. Hän ei ole lääkitsemisen kannalla senkään takia, että ilman magneettitutkimusta ei usein tarkkaan tiedetä mitä vaivaa lääkitään ja jänteen ja luun parannuskeinot eivät ole samat. Rustopintaa ei edelleenkään pystytä korjaamaan. Kaikenlaista on vuosien varrella kokeiltu, mutta kortisoni on edelleen yleisesti käytössä tulehduksen poistajana. Mutta menetelmällä on varjopuolensa. "Jos lääkitset limapussia kortisonilla, puolen vuoden kuluttua syvä koukistajajänne voi olla entistä huonommassa kunnossa", Mäkelä sanoo. Aikaisemmin limapussia lääkittiin yleisesti syvän koukistajajänteen läpi pistämällä, mutta tämän on todettu aiheuttavan vaurioita syvälle koukistajajänteelle. Rispaantuneita kohtia jänteessä on tähystämällä myös putsattu, mutta tulokset ovat olleet yhtä hyviä tai huonoja kuin levolla. Bisfosfosfonaatit (Osphos ja Tildren) ovat käytössä sädeluuvian hoidossa. Ne ovat melko tehokkaita luukivun oireiden lieventämisessä. "Pidän kuitenkin epätodennäköisenä, että niillä olisi mitään osuutta luun paranemisprosessiin." Se, että korjaavaa lääkitystä ei ole, ei tarkoita, etteikö hevosia lääkittäisi. Mäkelän mukaan iso osa kroonikkopotilaista saadaan jonkinasteiseen käyttöön. Toisinaan lääkityksen ja levon vuorottelu antavat paljonkin käyttöaikaa. Äärimmäinen kivun hoitokeino on hermokatkaisu ja tämä olikin takavuosina yleinen hoitomuoto. Keino on edelleen käytössä, mutta kilpahevosilla menetelmä on kielletty. Sairaskengitys on Mäkelän mukaan hyvä hoitokeino. Ehkä paras. Perusperiaate on kaviomekanismin toiminnan edistäminen, syvän koukistajajänteen vaurioissa kannan nostaminen, ja varvasosan kääntymisen helpottaminen jotta paine sädeluualueelle helpottaisi. Esimerkiksi natural balance -kengitys helpottaa kavion kääntymistä ja vähentää rasitusta sädeluualueelle. Kavion asennon tai mallin, yleensä on syytetty matalaa kantaa ja pitkää varvasta, hän ei näe sinänsä liittyvän tähän vaivaan, vaikka niin on totuttukin ajattelemaan. "Isossa materiaalissa ei ole pystytty tällaista ainakaan todentamaan, vaan kaikenlaisia sädeluuoireilevia kavioita löytyy." Kavion mallin muuttuminen on enemmänkin seuraus kuin syy. Käyttämätön kavio pienenee ja siitä tulee pysty, ikään kuin surkastuu. Sen Mäkelä kuitenkin allekirjoittaa, että hyvin pieni kavio hyvin isolla hevosella voi olla ongelmallinen. . Syy Mistä sädeluuvaivat sitten johtuvat? Mäkelä näkee sädeluuoireyhtymän eräänlaisena käyttörasitusvaivana tyypillisesti ratsuilla. Aivan erityisesti estehevosilla. Ja mitä isompia esteitä ne hyppäävät, sitä suurempaan rasitukseen sädeluun alue joutuu. On kyse valtavista voimista, jotka kohdistuvat hyvin pienelle alueelle, kun 600-kiloinen hevonen vaikkapa laskeutuu yhdelle jalalleen isolta esteeltä tai kun massava kouluhevonen suorittaa GP-tason liikkeitä, jotka nekin ovat hevosen elimistölle raskaita, joskin voimakkaasti kootun vaikean tason kouluhevosella rasitus on pikemminkin takajaloissa, mutta niissä harvemmin sädeluuongelmia todetaan. Kun hevonen putoaa koko painollaan yhdelle jalalleen, sädeluualueelle kohdistuu valtava rasitus. "Jossain se raja menee", Mäkelä sanoo. "Mitä rankempi käyttö, sitä suurempi todennäköisyys sädeluuoireyhtymälle." KäyttörasitusvaivaHän ampuu alas yleisen väitteen ”vanhempien hevosten vaivasta”: "Itse luun rappeuma muutokset saattavat liittyä vuosiin ja kilometreihin, mutta jänteen vauriot ovat traumaperäisiä, jolloin sillä ole iän kanssa mitään tekemistä, vaan käytön." Kavio-ontumat ovat hevosten kaikkein yleisimpiä vaivoja, mutta Mäkelä ei antaisi sädeluusyndroomalle aivan niin yleisen ontuman roolia kuin on tavattu ajatella. Mäkelä huomauttaa, että yleisin kavion kantaosan ontumaa aiheuttava syy on edelleen kantaruhje tai kantapaise. Hän kuitenkin myöntää, että jos "sädeluualueella" yksi kohta kipeytyy, lumipalloefekti lähtee helposti käyntiin. Ravihevosilla vaivaa ei diagnosoida juuri ollenkaan, mutta Mäkelä ei ota siihen sen enempää kantaa, kuin että toteaa, että "ravureilla oireilee ennemminkin etupolvi". Tästä seuraa, että mitä painavampi urheiluhevonen, teoriassa sitä pahempi. Paljon puhuttuun hevosen ylipainon osuuteen asiassa Mäkelä suhtautuu kuitenkin varauksellisesti. "Ei siitä ainakaan mitään tutkittua näyttöä ole ja itse olen taipuvainen ajattelemaan, että vaikka ylipainoa olisikin, näiden hevosten omistajat harvemmin käyttävät hevosia kovin intensiivisesti, joten sädeluun puolesta ne pärjäävät pihatossaan hissutellen ehkä varsinkin hyvinkin", hän tuumaa. .Tildren ja Osphos hoitavat luuta ja sen kipua, mutta ihmeisiin ne eivät pysty.Peruskengän ylistys - myös luonnon mestariluomus kaviomekanismi kiittää
