Suomenhevosten tyyppivaiva yleistymään päin - Ämpärikaupalla hiekkaa suolessa

Eläinlääkäri Kati Niinistö tietää lähes kaiken siitä, miten hiekan saa hevosen suolistosta ulos. Sen sijaan siitä, miksi sitä sinne joutuu, joskus ämpärikaupalla, ei ole kuin arvailuja.Hiekansyömistä eli geofagiaa tunnetaan muualla maailmalla melko huonosti. Varsinaisesti uusi ilmiö se ei ole, sillä majuri McIntyre ihmetteli samaa yli sata vuotta sitten Egyptissä. 1970-luvulta lähtien havainnot hiekansyönnistä ovat alkaneet yleistyä kiihtyvään tahtiin.On mielenkiintoista huomata, että pohdinnat ja neuvot sata vuotta sitten olivat samoja kuin nytkin kuonokopasta tiheämpään ruokintaan pienemmissä annoksissa. McIntyre oli ymmällään, mutta näytti ajatelleen, että hevonen söisi hiekkaa vahingossa.Hän perusteli, että hevonen on eläin, jolla on periaatteessa lähes aina nälkä, koska sen pieni mahalaukku tyhjenee nopeasti. Jos hevonen pitkästyy, se alkaa hamuilla maasta sinne jääneitä kauranjyviä ja heinänpätkiä. McIntyre kehotti pitämään rehua säännöllisesti edessä ja myös testaamaan, onko hiekka suolaista, koska silloin se todennäköisesti maistuisi kahta kauheammin. Tosin paikka ei ollut tyypillinen, sillä nykyään hiekansyöntiä ei juurikaan raportoida Lähi-Idän maista, kuten Egyptistä. Päinvastoin siellä hevoset elävät hiekkadyyneillä ilman ongelmaa.Täysiverihevoset eivät kuulu niihin rotuihin, joilla hiekansyöntiä olisi ongelmaksi asti. Sen sijaan aineistosta nousevat esiin quarterhevonen, shetlanninponi, miniatyyrihevonen ja suomenhevonen.Hiekansyönti on pohjoismainen ongelma, ja aivan erityisen paha se on Suomessa. Oma kansallisrotumme suomenhevonen nousee tutkimusaineistosta poikkeuksellisen selvästi esiin.”Suomi, Ruotsi. Keski-Euroopassa aletaan pikkuhiljaa tunnistaa ongelma, ja USA:ssa on tietyt alueet, joissa tätä raportoidaan”, Kati Niinistö täsmentää. ”Muualla sitä ei tunneta ongelmaksi asti.””Esimerkiksi, kun meillä työskentelevä Michael Hewitsonimme oli jonkin aikaa Saudeissa, siellä ei suurin piirtein tunnettu edes tätä ongelmaa”, Niinistö kertoo. ”Varsat kuulemma saattoivat joskus syödä, aikuiset eivät.”Lisääkin altistavia tekijöitä tunnetaan. Ongelma on yleisempi ratsuilla kuin ravureilla. Alhainen asema laumahierarkiassa altistaa hiekansyönnille.”Miksi ravureilla on vähemmän? Ehkä ne eivät ole samalla lailla joutilaita? Miksi laumanjohtajuus suojelee? Onko se se, että johtoasemassa olevat syövät parhaat asiat, ensimmäisenä isosta kasasta?”Syitä voi valistuneesti arvailla.’”Tietyt, rehulle ahneet hevosrodut ja pohjoismainen yleistynyt tapa pitää hevosia paljon joutilaina, hiekkatarhoissa”, Niinistö luettelee.. Joutohevosilla yleisempääKilpahevosilla hiekkaähkyily on joutohevosia harvinaisempaa.”Johtuuko tämä sitten mistä? Johtuuko esimerkiksi ihan vain siitä, että niitä hevosia pidetään vähemmän hiekkatarhoissa oleilemassa? Jos hevonen ei ole tarhassa, eihän se silloin voi syödäkään sitä hiekkaa.”Syy voi olla psykologinen, kuten ihmisillä tunnettu pica-ilmiö, joka liitetään usein jonkin mineraalin puutostilaan, useimmiten raudan puutokseen. Picaa tavataan esimerkiksi raskaana olevilla ja imettävillä äideillä, mikä vihjaisi puutostilasta. Tai uusiseelantilaisilla lampailla, joilla tila kohenee kuparilisällä.Pica-oireyhtymää pidetään aina oireena jostakin. Kun ihminen tuntee vastustamatonta halua syödä savea, hiekkaa, pieniä kiviä ja vastaavaa, se luokitellaan syömishäiriöiden ryhmään. Raudanpuutteen lisäksi pica-oireet saattavat liittyä myös kalsiumin ja sinkin puutokseen. Niinistö tietää joidenkin yksittäisten hevosenomistajien raportoineen, että kun heinäpellon fosforilannoitus saatiin kuntoon, hiekansyönti loppui kuin seinään.Niinistö viittaa vuonna 2011 Aytekinin ryhmän tekemään 30 hevosen tutkimukseen, jossa 15 oli hiekansyöjiä. Näillä viidellätoista havaittiin verinäytteissä alemmat pitoisuudet raudassa kuparissa ja sinkissä kuin toisella puolikkaalla, jotka eivät syöneet hiekkaa.”Mutta joka toinen ihmisillä tehty tutkimus sanoo, että mineraalin puutos johtaa maan ja muiden epätavallisten asioiden – kuten hiekan – syömiseen ja joka toinen, että hiekansyöminen johtaa mineraalin puutokseen, koska esimerkiksi rauta ei imeytyisi hiekan takia”, Niinistö huokaa. Lisäksi pica voi olla merkki neurologisesta tai psykiatrisesta sairaudesta tai jonkin bakteerin liikakasvusta suolistossa. Syksyinen vaivaMitä hevosten hiekansyöntiin tulee, pahin hetki vuodessa on meneillään juuri nyt. Tällä hetkellä Yliopistollisen hevossairaalan potilaista valtaosa on hiekkaähkyilijöitä.”Huono hetki kestää aina lumien tuloon ja maan jäätymiseen asti”, Niinistö toteaa. ”On alkanut tarkoittaa Etelä-Suomessa koko talviaikaa.”Mistä oireilevan hiekansyöjän tunnistaa? Tietenkin ähkystä.Ähkyhevonen tuntee kipua suolistossaan, jos suoli pääsee venymään. Tästä syystä kaasuähkypotilaat juuri ovat niin kipeitä. Muuten suolessa ei juuri ole tuntoa.Muita oireita ovat löysä maha, niin kutsuttu ”kurapaska”. Haluttomuus liikkua on tyypillinen. Hevonen ei esimerkiksi halua laukata tai hypätä ollenkaan. Kipu kyljissä on yksi oire. Omistajat raportoivat, että hevonen ei suostu, että satulavyötä kiristetään tai mahan kohdalta harjataan.”Jos on kymmenen kiloa massaa, joka hakkaa vatsassa liikkeen mukana, ei ole ihme, ettei liikkuminen maistu.”Mahahaavalla on samantyyppiset oireet, mutta ihmeellistä kyllä, nämä kaksi vaivaa eivät liity mitenkään toisiinsa. Tietyt kohdat suolistossaHiekka kerääntyy tyypillisesti tiettyihin kohtiin hevosen pitkää suolistoa. Hevosen voimakkaasti supisteleva mahalaukku on tehokas sisältönsä tyhjentäjä, ja mahalaukussa vain harvoin nähdään hiekkaa. Myöskään ohutsuoli ei ole tyypillinen sijainti, sillä suoli liikkuu herkästi ja suolen sisältö on tässä vaiheessa ruoansulatusta hyvin nestemäistä, mikä edesauttaa hiekan kulkeutumista eteenpäin ruoansulatuskanavassa. Yhden sellaisenkin tapauksen Niinistö tuntee, jossa hevonen oli onnistunut tukkimaan ruokatorvensa hiekalla.Useimmiten hiekka jää paksusuoleen. Koska hiekka on painavaa, se kerääntyy suolen pohjalle ja alkaa venyttää suolen seinämää painovoiman vaikutuksesta kohti maata. Normaalin suolen pohja on kuin siinä olisi säännöllisin väliajoin kiristysnauha. Nämä kiristysnauhan näköiset, supistelevat poimut työntävät rehumassaa eteenpäin, mutta hiekansyöjän suoli on voinut painua aivan sileäksi. Hiekkaa on avauksissa löydetty uskomattomia määriä, jopa 70 kiloa kerrallaan. Useamman kilon löydökset ovat Hevossairaalassa arkipäivää.Hiekka todetaan röntgenkuvantamalla.”Röntgenkasetti on 40 senttiä pitkä, siihen mahtuu sellainen tyypillinen hiekkakeräytymä, joka jo aiheuttaa hankaluuksia. Se voi olla viitisen senttiä korkea ja parikymmentä senttiä pitkä, mutta toisinaan me näemme niin isoja paakkuja, että sitä ihmettelee, mistä rehu enää mahtuu kulkemaan.”Joskus hiekka on sementoitunut paikoilleen, ehkä syödyn savimaan takia, jolloin sen poistaminen ilman leikkausta on lähes mahdotonta.”Olen joskus poistanut suolesta ikäänkuin kovia betoninpalasia. Mietin silloin, olisiko niitä voinut hajoittaa ulkopäin esimerkiksi shockwavella.”Röntgenkuvantamisessakin on omat rajoituksensa. Mikäli hiekkaa on keskemmällä suolistoa, se ei välttämättä röntgenissä näy. ”Joskus ne keskemmällä olevat suolet tosin ikään kuin tippuvat pois paikoiltaan hiekan takia, jolloin keräytymä näkyy selvästi kuvissa.”Hiekka heikentää suolen seinämää. Normaalisti paksusuolen seinämä on viiden millin paksuinen, ja kestää erittäin kovaa painetta. On ollut tapauksia, joissa hiekka on saatu poistettua, mutta koska suoli on muuttunut pergamentinohueksi, hevosesta ei ole enää ollut eläjäksi. ”Venytys vai tulehdus, vai molemmat?” Niinistö pohtii. ”Kun hiekan heikentämän suolen seinämään koskee, se ratisee kuin kuiva paperi.”. Niinistö kertoo, että hevosen suolenseinämässä on hermosoluja, joita hän kutsuu pacemakereiksi. Ne tahdittavat ja pitävät yllä suolen liikettä, ja mitä enemmän niitä on, sitä tehokkaammin suoli tekee liikettään. Näitä pacemakereita todettiin eräässä tutkimuksessa (Fintl 2004) vähemmän ummetuksen ja hiekan vuoksi leikatuilla hevosilla.”Mutta jälleen ei tiedetä, johtuuko niiden vähyys siitä hiekasta, vai hiekka niiden vähyydestä”, Niinistö toteaa.Hän on itse taipuvainen ajattelemaan, että hevosissa on geneettisesti tehokkaita ja vähemmän tehokkaita hiekan käsittelijöitä suolistossaan. Osaa hevosista hiekka ei haittaisi yhtä paljon, sillä ne pääsisivät siitä omin keinoin eroon.Hän perustaa väitteensä niin kutsuttuun hanskatestiin, joka antaa hevosilla yleensä kuta kuinkin samanlaisen lopputuloksen: Otetaan kumihanska, laitetaan siihen kokkare hevosen ulostetta, täytetään hanska vedellä ja laitetaan johonkin sormet alaspäin roikkumaan. Uloste jää kellumaan, mutta hetken päästä hiekka alkaa valua kohti sormien päitä.”Ongelma on siinä, että se ei kerro, onko hevosella hiekkaongelma. Se kertoo vain, että hevosen läpi on tullut hiekkaa.” Psyllium on "ihmelääke"Hiekkaähkyn yleisin hoito on psyllium-kuuri ja sen edistymistä on kätevä seurata hanskatestillä. Psyllium on ratamonsiemenen kuoresta jauhettu jauhe, joka sitoo kosteutta. Psyllium geeliytyy, ja oletus on, että geeli jollain lailla keräisi hiekan mukanaan.”Jälleen, ei tiedetä mihin psylliumin teho perustuu, mutta se oletus on, että se toimii.”Niinistö naurahtaa psylliumin olevan lähellä ’ihmelääkettä’, sillä se toimii niin ripuliin kuin ripulin vastakohtaan ummetukseenkin.”Meidän käyttämämme maksimi 1 g/kg päivässä on kokeiltu lesemäisellä psylliumilla. Toimii varmasti myös kokonaisella siemenellä, mutta jauhomaisella ainakin puolittaisin annoksen ja pitäisin huolta, että se ei ole kuivaa, mieluummin turvotettua”, Niinistö ohjeistaa.Niin toimii magnesiumsulfaattikin, eikä tiedetä miksi. Niinistö letkuttaa potilailleen psylliumin ja magnesiumsulfaatin sekoitusta, tupla-annosta laksatiiveja, useamman päivän kestävinä kuureina ja on havainnut hoidon tehokkaaksi.Kotona syötetty psylliumkuuri auttaa myös, mutta ei ole yhtä tehokas.Leikkaus on yksi hoitomuoto, mutta nykyään harvinaisempi.”Kaikista ähkyistä ehkä 1–2 prosenttia leikataan.” Leikkauksessa hevonen makaa selällään leikkauspöydällä ja sen paksusuoli on otettu ulos vatsaontelosta. Suoleen tehdään reikä, johon työnnetään vesiletku ja hiekkaa huuhdellaan näin pois suolesta. Leikkauksen jälkeen röntgenillä tarkistetaan, kuinka paljon hiekkaa saatiin poistettua.Suoli otetaan pöydälle siksi, että paksusuolen repeämisestä johtunut suolensisällön joutuminen vatsaonteloon ja suolen bakteeriflooran pääseminen sinne aiheuttaa hevosella aina kuolemaan johtavan verenmyrkytyksen. Myös ruoho toimiiLaidunruohokin näyttää toimivan samantyyppisesti kuin psyllium. Se johtuu ainakin osittain samoista syistä, sillä se on kosteaa ja siinä on sopivasti kuituja. Tunnetaan tapaus, jossa hevonen ei vastannut letkutushoitoon, mutta aika kesälaitumella sai hiekan ulos sen suolistosta.”Toki yksi syy siihen, miksi laidunhevosilla ei ole hiekkaähkyä voi myös olla se, että kun ruohoa on saatavilla, ne eivät tunne tarvetta siihen hiekkaan.””Vaikka heti täytyy kyllä huomauttaa, että on niitäkin hevosia, jotka kaivavat sen hiekkakuoppansa rehevälle laitumellekin.”Tätä tukee suomenhevosen omistajan havainto omasta hevosestaan, jolle rakennettiin haketarha. Tavanomaiset suodatinkankaat eivät auttaneet lainkaan. Hevonen kaivoi ne hiekanhimossaan rikki muutamassa hetkessä.”Hiekka oli hevoselle kuin huumetta. Sitä oli pakko saada”, omistaja kertoo.Kuonoverkkoja ja muovisia kuonokoppia käytetään estämään hiekansyönti, mutta aina niistä ei ole apua.”Paatuneet oppivat käyttämään muovista kuonokoppaa lapiona, jolla ne heilauttavat hiekkaa maasta suuhunsa.”."Kuin narkomaani"Tuula Sarajärvi yritti kaikkensa Lakeuden Kingin kanssa.Ori oli paatunut hiekansyöjä, jota esimerkiksi pelkkä suojakangas maan ja hakkeen välissä ei pysättänyt. ”Kingi ei pystynyt edes olemaan laitumella ilman vahtia, kun söi multaa”, Sarajärvi kertoo. ”Se oli kuin narkomaani, joka ei voinut olla ilman huumeannostaan.”Sarajärvi sai miehensä jalkapallokontaktien kautta vanhaa tekonurmea. Tekonurmi asennettiin kahdessa kerroksessa päällekkäin, ensimmäinen kerros oikeinpäin ja toinen kerros ylösalaisin, jolloin kumipohja jäi ylöspäin. Siihen päälle levitettiin hake, joka voi olla aivan tavallista hakettimella itse oksista ja risuista tehtävää laatua. Suojakangasta ei tarvittu.Matot vedettiin tarhan aitojen ulkopuolelle, jotta pääsyä maa-ainekseen ei ollut. Kaikki ylimääräinen hiekka puhallettiin pois, ennen kuin hevonen päästettiin tarhaan. Systeemi toimi.Sarajärvi sanoo, että näin tehty 22x34-kokoinen tarha ei ole ”ihan helppo homma”. Se ei myöskään ole halpa, mutta tarhassa on joustoa. Se ei ole liukas eikä hevonen ole saanut hiekkaa. Vaikka Kingi menehtyi joitakin viikkoja sitten ähkyyn, sillä ei ollut enää hiekkaa suolistossaan.”Toinen vaihtoehto olisi ollut asfaltti ja siihen hake päälle. Tosin asfaltti saattaa olla liukas”, Sarajärvi pohtii.Hakkeessakin on raportoitu olevan omat ongelmansa. Se ei ole erityisen nopeasti sulavaa materiaalia ja tukkii herkästi suolen, mikäli hevoset alkavat hiekan sijaan ahmia sitä. . VäitösKati Niinistön tohtorinväitöstutkimus Helsingin yliopistolla 23.11.2020 Naturally occurring large colon sand accumulations and their medical treatment in horses (hiekan keräytyminen suolistoon ja sen lääketieteellinen hoito hevosilla). Linkki aineistoon täällä

Suomenhevosten tyyppivaiva yleistymään päin - Ämpärikaupalla hiekkaa suolessa

Aiheeseen liittyvää