Aiemmin juottamista tehostettiin erityisesti melassilla, mutta nykyään mashit ovat vieneet sen paikan veden maustajana. .Mash on englantia ja tarkoittaa muussia tai muhennosta. Suomenkielistä käännöstä sanalle ei liene yritettykään, vaan puhutaan mässistä, mutta kirjoitetaan mash..Mashin tärkein tehtävä on tehdä vedestä maistuvaa, että hevoset joisivat tarpeeksi. Teolliset mashit sisältävät yleensä eri koostumuksin vehnälesettä tai vehnärehujauhoa, melassileikettä, seosmelassia, pellavansiemenpuristetta, suolaa ja kasviöljyä ja -rasvaa..Osaa masheistä mainostetaan vatsaystävällisinä tuotteina. Mukana voi olla omenaa, porkkanaa, hiivaa, pellavansiementä, maissihiutaletta, soijaa, perunavalkuaista ja sinimailasta. Osa masheistä lupaa myös terveellisiä kuituja. .Valmiiseen mashiin voi kuulua myös suolaa, ja usein juottaja lisää itse mukaan sitä tai elektrolyyttejä..Haastatelluista ruokinta-asiantuntija Leena Jokinen kuitenkin kehottaa juottamaan hevosia mahdollisimman paljon tavallisella puhtaalla vedellä, ettei hevonen alkaisi vierastaa tavallista vettä ja lopulta vähentää juomistaan. Urheiluhevonen haihduttaa paljon vettä, mutta harrastehevosta voi juottaa liikaakin, jolloin runsaan virtsan mukana alkaakin poistua erilaisia hivenaineita..Hevostietokeskuksen mukaan 500-kiloinen hevonen tarvitsee vain ollessaan 25 litraa vettä vuorokaudessa. Jos se liikkuu tunnin päivässä, se haihduttaa vettä lisää 10–15 litraa ihon ja hengityksen kautta. Kovassa kilpailusuorituksesta hevonen saattaa menettää vettä 10–15 litraa. Kuuma ilma voi kaksin- tai kolminkertaistaa veden tarpeen. .Hevonen saa nestettä rehussa, mutta se tarvitsee myös raikasta vettä. Talvisin hevoset usein vähentävät juomistaan, mikä lisää ähkyn riskiä..Tehokkaasti ruokakuppeihinEija Lehtinen:Meillä on ämpärijuotto, ja lisäksi hevoset saavat mash-vettä niinä päivinä, kun ne ovat treenanneet. Mashin sekaan ne saavat elektrolyyttejä ja suolaa. Aiemmin ne saivat elektrolyytit ja suolat suoraan suuhun truutalla suihkussa, mutta sitten niitä alkoi olla niin paljon suihkun lattialla, että ne siirryttiin laittamaan mashin joukkoon. Meillä hevoset tarhaavat vapaapäivinään kello 6–13. Kesällä niillä on siellä vesiastiat, mutta talveksi ne on otettu pois, ja vain osassa tarhoista on vesikupit. Karsinoissa jokaisella on kaksi 20 litran ämpäriä, joiden avulla on helppo seurata, paljonko ne juovat.Meillä on käytössä Kraftin rehut. Laskemme aina päivittäin, montako hevosta menee ajoon ja sen perusteella laitetaan isoon astiaan oikea määrä mashia, vettä ja suoloja. Määriä en tällä hetkellä tarkkaan tiedä, kun en ole ollut niitä tekemässä. Sitten tästä jaetaan ruokakuppeihin kaikille, jotka ovat olleet ajossa.Täällä tämä touhu on niin isoa, että ei ole mahdollista juottaa ämpärillä yhtä hevosta..Lämminveriset vaikeimpiaMiisa Pulkkanen:Meillä hevosilla on tarhoissa kantovesi ja karsinoissa vesiautomaatit ja osalla myös ämpäri. Mash-vettä ne saavat aina treenin jälkeen, ja kesäkuumalla ja kylminä talvipäivinä extraa päivisin, vaikka ne eivät olisi treenanneetkaan. Mash on se, mitä useimmat hevoset eniten tykkäävät juoda, mutta osa ravihevosista juo melassivettä. Suomenhevosille menee melkein mikä vain, ja ratsuni juovat mielellään molempia, mutta lämpöisiä on välillä vaikea saada juomaan ja joutuu taiteilemaan mashin määrän ja veden lämpötilan kanssa.Melassista on siirrytty mashiin sokeripitoisuuden takia. Melassi olisi edukkaampaa, mutta mietimme, mikä olisi urheilijalle hyväksi.Veteen lisätään mashia, elektrolyyttejä ja varsinkin kesällä suolaa. Omalle ratsulle laitan puoli litraa mashia, desin pellavaa ja 10–15 litraa vettä.Juottamisen olen yhtä lailla ottanut huomioon ratsuilla kuin nyt ravihevosilla, mutta ravihevosten kanssa korostuu vielä paremmin treenin ja kilpailemisen yhteys juottamiseen. Ravihevosen treeni on raskaampaa, ja on varmistettava nesteytys ja palautuminen. .Itsetekemällä vehnänleseestäElin Gädda:Meillä hevosilla on koko ajan vettä sisällä ja ulkona, kesäisin ja talvisin. Talvella niille kannetaan tarhaan lämmintä vettä. Aina iltapäivisin, kun hevoset tulevat sisään, ne saavat mash-veden.Mashin sekoitamme itse. Vehnänlese haetaan tästä läheltä, sitä tulee jäteainesosana, kun tehdään vehnäjauhoa. Sen lisäksi laitamme Pellavaista. Vettä on viitisen litraa, siihen 2–3 desiä lesettä ja desi Pellavaista. Kovan treenin jälkeen ja kesäisin mashin mukaan laitetaan myös elektrolyyttejä ja suolaa. Lisäksi niillä on tietysti suolakivet. On tärkeää, että hevoset syövät ja juovat hyvin. Paljon treenaavat kisahevoset myös hikoilevat paljon, joten nesteensaannista on pidettävä huolta. Meidän hevoset matkustavat myös ulkomaille, ja isot kenttäkilpailut ovat 2- tai 3-päiväisiä, joten juottaminen on tärkeä osa hoitamista.Matkoilla ja kisoissa hevoset saavat mash-veden useamman kerran päivässä, joten silloin ne eivät saa ihan yhtä paljon mashia veden mukana, koska etenkään pellavaa ei voi antaa niin paljoa päivässä..Starttarit jopa kolmesti päivässäSanna Loukusa:Meillä on hevosilla talvella ulkona lämmin vesi, jota vien niille vesivaunulla. Racingin mashillä tehdään lisäjuotto, ja kerran tai kaksi pruukataan juottaa päivässä. Mash-veden annan ajojen päälle, ja silloin kun hevoset tulevat sisään. Talvella juotan joskus aamullakin, eli välillä tulee juotettua kolme kertaa päivässä. Lisäksi laitan Green Stallionin elektrolyyttejä. Se on maistunut, jos on starttari, joka juopi niukasti.Yhdelle hevoselle tulee aina puolisen litraa mashia, mutta teen kerralla isomman satsin, josta jaan sitä. Jos on joku, joka ei juo masheja, se voi saada melassivettä, mutta sen antaminen on vähentynyt.Meillä hevosilla on karsinoissa automaattikupit, ja osalla sen lisäksi sankojuotto. Olen huomannut, että kyllä se juottaminen on tärkeää. Kun hevoset juovat hyvin, ne myös syövät hyvin ja lihakset pelaavat ja maha pelaa.Ravipäivinä juotan aina aamusta, jos hevonen vain juopi, sitten lähtiessä ja tietysti taas startin jälkeen juotan hyväksi. Vähän riippuu hevosesta, paljonko ne saa juomaan. Toiset juovat paremmin, toiset huonommin, mutta kyllä ne pääsääntöisesti juovat..”Tavallisen vedenkin pitäisi maistua” Leena Jokinen:Hevosen juomisesta pitää huolehtia, ja vettä pitää olla aina tarjolla. Yleensä juottamiseen riittää raikas vesi, mutta oikeasti huonosti juovat voivat hyötyä, jos maku edesauttaa juomista. Silloin veteen voi laittaa mashia, melassia, omenamehua tai vaikka olutta. Mash häivyttää myös vesien makueroja.En tiedä, onko viisasta opettaa hevoset siihen, että ne saavat veden mukana aina jotain lisää. Osa ei sen jälkeen halua juoda tavallista vettä. Itse opetan hevoset jo varsasta lähtien treenin jälkeen juomaan raikasta vettä, ja kaikki ovat oppineet juomaan sitä. Mashien juottaminen on trendi, mutta minun nähdäkseni vain pieni ryhmä hevosia tarvitsee tätä.Jos hevonen ei juo, tarkistaisin ensimmäisenä, saako se tarpeeksi suolaa. Treenin yhteydessä ne menettävät sekä vettä että suoloja, ja fysiologisesti paras olisi antaa keittosuolaliuosta, jossa laitetaan 9 g suolaa litraan vettä, mutta suolan määrä ei saa ylittää tätä.Jos hevonen on ummetusherkkä, kehottaisin tutkituttamaan sen eläinlääkärillä ja huomioimaan, että hevonen juomisen lisäksi myös liikkuu tarpeeksi.