Osa tästä artikkelista on julkaistu ensimmäisen kerran Hevosurheilussa heinäkuussa vuonna 2020. Kuvassa on neljättäkymmentään käyvä, runsaan ulkonaolon päivettämä Eva Wrede ori Orkuksen kanssa. Hän katsoo arvioiden kotikartanossaan Rabbelugnissa pidettyä oriyhdistyksen omistamaa hevosta, selvästi iloisena ja tyytyväisenä. Ihaillen. Ori oli jalo ja hieno, voittanut paljon laukkakilpailuja keskemmällä Eurooppaa ja se oli saatu Suomeen. Hevoset olivat muutenkin tuohon aikaan aivan toisessa asemassa kuin nykyään. Suomi oli 3 miljoonan asukkaan maatalousyhteiskunta, jonka maanteillä liikenne hoidettiin vielä pääosin hevosten avulla. Ja maatalous oli hevosten varassa kokonaan.Kuusi vuotta aiemmin Suomeen oli perustettu ratsujalostusyhdistys, jolla oli hieman monimutkainen nimi: Hevosjalostusliitto Lämminverisiitosta varten - Hästavelsförbundet för varmblodsavel rf. Vuodesta 1980 nimi on ollut Ratsujalostusliitto, ja vuodesta 2017 FWB-yhdistys, joka tänä syksynä juhlii satavuotista taivaltaan. Alkuvuosien tavoitteena oli kehittää suomalainen ratsu, joka soveltuisi niin urheiluun kuin armeijan tarpeisiin. Wredestä tuli suomalaisen ratsujalostuksen tukipilari.Vanhat valokuvatHevosten sukuja ja urheiluhevosia harrastavat espoolaiset Orvokki ja Lauri Jalkanen omistivat suomalaisen ratsujalostuksen suurnaisen hevoskasvatusasiakirjat ja mittavan valokuva-arkiston. Wrede lahjoitti aineiston Jalkasille yhteisen hevosten sukuharrastuksen aikana. ”Eva Wrede oli siitä harvinainen sen ajan ihminen, että jo siihen aikaan hän valokuvasi lähes kaikki hevosensa”, Lauri Jalkanen kertoi Hevosurheilun haastattelussa vuonna 2020.Eikä pelkästään kuvannut, vaan myös kuvaili. Oliko hevonen jalo vai ei, pitkä- vai lyhytkaulainen, kaunispäinen, syvä, kaita, kuin myös minkälainen hevosen luonne oli.Jalkanen näytti hallussaan olevia kansioita, joissa on siistillä kaunokirjoituksella ruotsiksi kirjoittuja luonnehdintoja hevosista, omista kasvateista.Rabbelugnin kartano eli maatöistä ja viljelyksestä, niinpä kaikki hevoset englannintäysiverisistä alkaen, osallistuivat peltotöihin ja ne valjastettiin kaikki kärryjen eteen. .Wreden lempioriita olivat Orkus (Dark Ronald - Fels) ja Hampus (Hampelmann - Utrecht). Etenkin Orkuksella katsotaan olleen todellista jalostusarvoakin. Se oli Wreden kirjallisen arvion mukaan ”härlig häst”.Tarina on kiinnostava ja tyypillinen ja kertoo FWB-jalostuksen ajoista ennen kuin FWB:tä vielä edes olikaan. Suomalaisessa puoliverisessä käytettiin alkuaikoina toisinaan myös suomenhevosta. Oli pakkokin, kun lämminverihevosia ei ollut ihan joka nurkan takana. Wrede ei epäröinyt risteyttää suomenhevosia lämminverisiin. Jotta asiat olivat selviä, hän kirjoitti kauniilla käsialallaan albumiin suomenhevosen kuvaan tekstiksi "finskt". Hänen tammalinjansa oli tällaisen kokeilun tulos. Emälinjan matriarkka, 148-senttinen kimotamma Wappu (Schamar I - Ensi, Brand) oli melkoinen rotujen sulatusuuni, kun sen isä oli Oitbackan kartanon arabiori Schamarin poika Sehamar ja emä Suomeen Englannista tuodun norfolkinori Chieftainin pojan Brandin tytär Ensi, jonka emä oli myllykoskelaisen Esa Sihvolan suomentamma Oiva. Wrede kuvaili Wappua pienipäiseksi eteenpäinpyrkiväksi itämaistyyppiseksi tammaksi, jolla oli pienet korvat, mutta suuret sieraimet ja silmät. Tammalla oli hyvät liikkeet, se oli "kiltti, mutta omapäinen". Tamma jätti kuusi jälkeläistä, joista kolme kuoli pikkuvarsana ja yksi, Katja-niminen myytiin nuorena, Theo oli suomenori-isästä nimeltään Pamu ja erinomainen työ- ja vaunuhevonen. . Mutta erityisesti tammavarsa Zuleika (Kim) jatkoi sukua ja sai oriista Sandor vuonna 1935 kimon tammavarsan nimeltä Suleima. Suleima loi varsansa viisi kertaa, mutta sai silti neljä jälkeläistä, joista Ymer oli omasta oriista Orkuksesta, ja osoittautui hyväksi estehevoseksi. Induksesta se sai Istanbulin ja Ristilukin, joista tuli poliisihevosia, ja niin ikään omasta oriista Hampuksesta Haliman, joka vei sukua taas eteenpäin. Vuonna 1948 Rabbelugniin syntyi Haliman jälkeläinen, jalostusori Negus (Negor - Hampus) jonka veri on virrannut FWB-hevosissa aivan näihin päiviin. .Jalkasia ja Wredeä yhdistää kiinnostus hevosten sukuihin, niin palava kiinnostus, että sitä voi kutsua ihan vain hevoshulluudeksi.”Se on kyllä vaarallinen harrastus, ihminen uppoutuu siihen helposti ihan kokonaan”, tietoteokset Vuosisata ratsain, Suomen ratsujalostus ja Suomalaisen lämminveriratsun matka huipulle ratsukasvatuksesta kirjoittanut Lauri Jalkanen hymähti.”Muistan, että kävin Rabbelugnissa sisällä kaikkiaan kolme kertaa ja kääntelimme niitä vanhoja laatikoita hevosten sukutauluja etsiessämme.”Vapaaherratar Eva Wredellä oli tilaa toteuttaa visioitaan, Jalkaset ovat operoineet espoolaisesta rivitalosta käsin.”Kyllä sitä voi tosiaan hulluuudeksi kutsua, kun miettii minkälaista tavallisen palkansaajan on pitää ratsuhevosia, kuten me olemme Laurin kanssa aina jotenkin onnistuneet tekemään”, Orvokki Jalkanen naurahti.Lauri Jalkanen tunsi Wreden henkilökohtaisesti ja on ratsastustoimittajan ominaisuudessa tehnyt Wreden kanssa useita haastatteluja. Toimittajuus on ollut Jalkasen rakas harrastus, varsinaisen uran biokemisti Jalkanen on tehnyt laboratoriodiagnostiikan ja lääkekehityksen tutkimuksessa. Ammattinsa ansiosta hän tutustui myös Orionin palveluksessa olleeseen farmasia-alan tutkijaan Orvokki Jalkaseen.”Muistaakseni tavattiin, kun olin kehittelemässä uutta raskaustestiä Orionille”, Jalkanen muisteli hymyillen.Molemmat Jalkaset harrastivat paitsi ratsastusta, myös hyvien hevosten etsimistä maailmalta. Ensimmäinen yhteinen hevoshankinta oli Intervent, wielkopolskihevonen Puolasta. Wielkopolskit olivat niiden trakehnereiden suoria jälkeläisiä, jotka jäivät Puolan ja Neuvostoliiton puolelle sodan seurauksena.”Oltiin tietyllä porukalla Puolassa ostamassa hevosia vuonna 1973, siihen porukkaan kuului Riitta Heikkilä, Kauko Kurkipää ja Ollin Tallin Olli Lahtinen.”Ollin Talli perustettiin niille 11 hevoselle, jotka tuolla reissulla löydettiin.Sitä Wrede jos kuka olisi osannut arvostaa, kun Lauri Jalkanen 1980-luvulla, työmatkalla Liettuaan, löysi itsensä liettualaisten ja venäläisten hevosihmisten kuljettamana Trakehnenin pääsiittolan rapistuneelta, mutta olemassa olevalta pihalta Kaliningradissa. Jalkanen oli tutustunut Nemulaksen siittolaan Liettuan puolella, mutta sieltä jatkettiin sitten tarunhohtoiseen entisen Itä-Preussin Trakehneniin, jossa olivat syntyneet kuuluisat oriit kuten Tempelhüter. Jalkasella ei ollut aavistustakaan, missä vaiheessa jeepillä oli ylitettu raja, joka siihen aikaan oli rautaesirippu, mutta sen hän tiesi, että ilman viisumia siellä ei olisi saanut olla. Elettiin 1980-lukua ja hän oli tiettävästi ensimmäinen länsimaalainen ihminen, joka pääsi todistamaan, että paikka ylipäätään vielä oli olemassa eikä ollut jäänyt sodan aikana pommitusten alle. Hevosia ei siinä vaiheessa enää ollut ollut 40 vuoteen, hienoissa talleissa oli nautoja. Kaikki oli rikki ja rempallaan, mutta kuitenkin olemassa. Jalkanen kirjoitti kokemuksestaan artikkelit saksalaisiin Reiter Revueen ja St Georgiin. Nyttemmin Trakehnen on kunnostettu ennalleen..ClarimoreJalkasten poika Tomi Jalkanen. Tomi omisti ja ratsasti Jalkasten viimeisintä löytöä, FWB-ori Clarimorea, joka on, kuten tiedetään, löytynyt Jalkasten tarkalla silmällä Suomesta. Nykyään ori on myyt. ”Ehdottomasti meidän paras löytömme tähän asti”, Jalkaset totesivat Clarimoresta. Toiseksi hienoin on varmaankin Bazalt (Bumerang - Lucifers), joka muistetaan Heidi Svanborg-Lodmanin 1990-luvun lopun kansainvälisenä GP-ratsuna, sekin on Jalkasten Itäblokin löytö.”Kyllä me joku 50 hevosta ollaan sieltä tuotu. Ja mukana on aina ollut sellaisia, jotka ovat käyneet Tomille. .WredeKun Lauri Jalkanen aikoinaan tutustui Wredeen, tämä alkoi olla jo iällään. ”Ensimmäisen kerran tapasin hänet Kouvolan ratsastajien maastovaelluksella Kouvolasta Uttiin”, Jalkanen muisteli. ”Wreden siskokset olivat kyllä Kouvolan kaduilla melkoinen näky pussihousuissaan ja välillä valjakolla ajellen. Kyllä heistä kuitenkin pidettiin ja heitä arvostettiin.”Jalkanen kuvailee Wreden melko jyrkäksi ja suorasanaiseksi henkilöksi, jota suoranaisesti pelättiin. Ehkä väärin perustein, sillä Jalkanen sanoo hänen olleen suurisydäminen, sydämellinen ihminen. Jota kiinnosti hevoskasvatus, ja sillä piste. Hevoskasvatus siten, kuin hän asian itse näki.Wrede oli koko elämänsä Ratsujalostusliiton perustajan Hannes Tallqvistin kiistakumppani, vaikka yhdistyksen kunniajäsen olikin. Hänen mielipiteensä hevosista olivat aina vahvoja ja mustavalkoisia.Tavoitteena oli tuottaa hyväluontoisia, hyvin suorittavia hevosia. Tässä onnistuttiinkin. Poliisihevosissa ja Puolustusvoimissa oli paljon Wreden kasvatteja, joilla kilpailtiin suomalaisittain korkealla tasolla. Narriman, Domino, Istanbul, Irokese, Jokeri, kaikki aikansa tunnettuja suorittajia.Wrede oli sanalla sanoen tuottelias, hän toi Suomeen paljon jalostusoriita sekä Ruotsista että muualtakin.Aina ei voi olla oikeassa. Jälkikäteen Jalkasia on hymyilyttänyt Wreden mielipide täysiveristen käyttämisestä holsteinhevosten jalostukseen, keventäjinä. Wreden mielestä idea oli tuhoon tuomittu, vaan toisin tietenkin kävi.”Eva Wreden hevosvalinnat eivät toki olleet aina onnistuneita, mutta eipä se viime vuosisadan ensimmäisellä puolikkaalla nyt niin hirveän helppoa aina ollut, löytää hyviä ratsuhevosia”, Jalkanen totesi.Jossakin vaiheessa varallisuus alkoi olla ehtymään päin ja voimatkin ehtyä. Paikat olivat 1970-80 -luvulla suoraan sanoen jo melkoisen rempallaan, loppuvaiheessa rotat vilistivät kartanon lattioilla.Wrede loukkasi jalkansa, ja loppuelämänsä hän kulki kahdella kepillä.Viimeinen haastattelu oli sovittu, mutta se jäi tekemättä Wreden äkillisesti menehdyttyä vuonna 1982. Asia harmittaa Lauri Jalkasta selvästi yhä. . Rabbelugnin kartano Vuonna 1898 syntynyt Anna Eva Eleonora Wrede af Elimä oli yksi merkittävimmistä suomalaisista ratsuhevos- ja ponikasvattajista, jos ei merkittävin. Lapsia sisaruksilla ei ollut, mutta varsoja Rabbelugnin siittolassa syntyi lähes 250. Wrede-suvulle kuuluva kartano on Kouvolassa.Wrede-suvulle ovat kuuluneet myös entisen Anjalankosken alueella sijaitsevat Anjalan kartano ja Wredeby. Rabbelugn on erotettu Anjalan kartanosta 1805. Kartano nimettiin suvun ensimmäisen suomalaisen esi-isän Rabbe Gottlieb Wreden mukaan. Kaksikerroksinen puinen päärakennus valmistui Otto Rabbe Wreden aikana vuonna 1820. Suomenkielisessä Anjalassa kartanon nimi oli Takamaa, mutta ruotsinkielisinä Wredet ovat kutsuneet sitä aina Rabbelugn-nimellä. Lähes koko 1900-luvun kartanossa asuivat Helena ja Eva Wrede. Heidän isänsä kuoli vuonna 1912 ja kartano jäi naisten haltuun. Wreden vanhemmat olivat vapaaherra Kasper Hjalmar Wrede ja Anna Sofia Ihre ruotsalaisesta aatelissuvusta. Veli Rabbe piti tallia jossain vaiheessa Ruskeasuolla, kunnes muutti lopuksi iäkseen Ruotsiin. Helena kuoli 1976 ja Eva asui kartanossa vielä muutaman vuoden lähes yksin, apunaan vain talonmies.
