Helsinkiläisen Sprotte-tamman tytär valmistautuu Mongolian talveen villinä ja vapaana

Nämä ovat Suomen villeimmät hevoset. Ainoat todelliset villihevoset. Sprotte, Ilo ja Jirka. Korkeasaaren pieni mongolianvillihevoslauma ei ole lisääntyvä sellainen. Vanha tamma Sprotte on 20-vuotiaana jo tehtävänsä tehnyt, 8-vuotias Ilo ei ole siitoksessa ja sen 9-vuotias täysveli Jirka on ruunattu. Mongolianvillihevosten lisääntyminen on tarkoin suunniteltua ja käskyt tulevat Prahasta, jossa pidetään lajin kantakirjaan. Laumassa ei ole ollut oritta sen jälkeen, kun Ilon ja Jirkan isä, Elan kuoli vuonna 2016. . Hevoset ovat jauhokuonoisia ruunihallakkoja, kuten kaikki lajinsa edustajat. Vaalea pangarékuvio vaihtelee yksilöstä toiseen, ja joku on vähän keltaisempi kuin toinen. Ne ovat tulleet Helsinkiin mikä mistäkin. Sprotte Springestä, Saksasta. Elan lähetettiin aikoinaan Helsinkiin Prahasta. Niiden päivät kuluvat käveleskellen, jakaen saman aitauksen aasianvilliaasien ja jakkihärkien kanssa. Ennen aasien nimitys oli kulaani ja niitä kutsuttiin onagerejen kanssa puoliaaseiksi. Nykyään ajatellaan, että ne molemmat ovat aasianvilliaasin alalajeja. Heinää säännöstellään, sitä annetaan sen verran, että kiloja ei pääse kertymään liikaa. Nämä hevoset pärjäävät missä tahansa säässä, mutta liikakilot ovat uhka. Ne ovat sillä lailla villejä, että niihin ei kosketa, eikä niitä rapsutella, mutta vapaita ne ei eivät puolen hehtaarin aitauksessaan ole. Hevosia opetetaan parhaillaan kohdekoulutuksen avulla kävelemään vaa'alle, jolloin painoa voi seurata tarkemmin. Tähän tehtävään on valjastettu eläinkoulutukseen perehtynyt hoitaja Henri Pohjonen.Eri lajien eläimet eivät ota juuri kontaktia toisiinsa, mitä nyt jakkihärät näyttävät puolustavan omaa kukkulaansa, jossa ne haluavat seistä tököttää rauhassa. Tämä ei kuulemma kuitenkaan aina pidä paikkaansa, silloin tällöin eläimet juoksentelevat keskenään, ja jopa aasitammat Tesla ja Camarokin saattavat osallistua.Aitaukset on vahvistettu suojavyöhykkeellä, jotta ihmiset eivät ruokkisi eläimiä. Valitettavasti niin tapahtuu, kieltokylteistä huolimatta. Kuten kaikkialla maailman eläintarhoissa, ihmiset eivät voi olla nyhtämättä niille ainakaan ruohoa. Olivia Tammiluoma lähtee siivoamaan niiden aitausta ja kuraattori Ulla Tuomainen kertoo hevosten suojeluohjelmasta.Tammiluoma kertoo, että hevoset viihtyvät kyllä ulkona, oli keli mikä hyvänsä, etenkin Sprotte. Mutta se ei ole mitään verrattuna Mongolian Gobiin, jossa elämä on oikeasti kovaa.. Luontoon palauttaminenVoi sanoa, että muutos on ollut melkoinen Elan tyttärelle Helmille ja Sproten tyttärelle Hannalle, kun ne lähtivät 7000 kilometrin matkalleen yli miljoonan neliökilometrin autiomaahan, Gobin autiomaahan, Mongolian ja Kiinan alueelle. Sinne, mistä laji alunperin on peräisinkin, tai ehkä pikemminkin sinne, missä ne pisimmillään sinnittelivät ennen häviämistään. Toki hevosten palautus tehtiin vähitellen, käyden ensin Tsekissä. Nyt hevoset ovat täysin luonnontilassa, jos sitä ei lasketa, että tarvittaessa niitä ruokitaan vähän samaan tapaan kuin riistaa. Mongoliaan lähdöstä on aikaa jo viisi vuotta. Villi elämä on tehnyt tehtävänsä. Hevosista on saatu kuvia ja ne ovat kesäkuvissa hoikkia ja jänteviä, kiiltävällä ja sileällä karvalla. Ne elävät uudessa laumassaan Hustai Nurun kansallispuistossa. Seuraavaksi edessä on talvi. Pakkasta voi olla 50 astetta ja runsaslumisuus erityisesti muodostaa hevosille käytännön vaikeuden ruoan saamiseksi. Talvi 2022-2023 oli niin ankara, että hevosille vietiin lisärehua. Viime talvi oli myös niin kutsuttu dzud-talvi, jolloin aro ruoho jää niin kovan jään ja paksun lumen alle, että hevoset eivät saa kaivettua sitä esiin. Luonnollinen vihollinen, susi, vaanii alati, ja varsoja menetetään. Aikuiset hevoset pärjäävät sutta vastaan kuitenkin hyvin. Helmi ja Hanna ovat kumpikin edelleen elossa, ja molemmat ovat myös varsoneet vapaudessa. Lauman ori on luonnossa syntynyt Hustai ja laumaan kuuluuvat myös svetisiläisestä Langenbergin eläintarhasta peräisin oleva Yanja ja saksalaisesta Wisentgehege Springenistä tullut Spes.Luontoon palauttamisesta saadaan kiittää hollantilaista Boumanin pariskuntaa, joka sai tämän idean vieraillessaan Prahan eläintarhassa 1970-luvun alussa. He tekivät haaveesta totta elämäntyönään. Boumanien perustama yhdistys Foundation for the Preservation and Protection of the Przewalski Horse on edelleen aktiivinen. .Tuttu tarinaMongolianvillihevonen on esimerkki lajista, jolle olisi käynyt kalpaten ilman eläintarhoja.Tarina on tuttu, paitsi, että tällä kertaa laji ei sentään täysin hävinnyt. Tässä jutussa ei nyt lähdetä miettimään mongolianvillihevosen alkuperää, siitä on kirjoitettu jo aikaisemmin. Asiasta on ollut vääntöä, eikä asia aivan selvä ole vieläkään, mutta tällä hetkellä ollaan sitä mieltä, että mongolianvillihevonen, przewalskinhevonen, kuten ennen sanottiin, on aito ja oikea villihevonen. Se ei ole villiintynyt kesyhevonen, "citykani", joita vaeltelee siellä täällä maailmassa. Ei, tämä on alkuperäinen ja oikea villi eläin, jonka kromosomilukukin eroaa kesyhevosen vastaavasta.Maailmassa arvioidaan olevan 58 miljoonaa hevosta. Mustangeja on noin 70 000, Australiassa on valtava määrä brumbyja, jopa puoli miljoonaa. Namibiassa elää muutama sata villiintynyttä hevosta. Erilaisia pieniä populaatioita elää siellä täällä maailmassa, Ranskassa on 6000 camarguenhevosta, jotka ovat eläneet Rhone-joen suistoalueella mahdollisesti jo tuhansia vuosia. Saksassa on puolivillilauma dulmeninponeja ja Puolan Bielowiecassa konikeista takaisinristeytettyjä "tarpaaneja". Laji löytyi läntiselle maailmalle varsinaisesti vasta 1800-luvulla, vaikka havaintoja on tehty aiemminkin. Tosin nykyään arvellaan, että venäläinen upseeri Nikolai Przewalski, joka antoi lajille nimensäkin, oli nähnyt mahdollisesti villiaaseja, ei hevosia. 1900-luvun aikana Ihmiset levittäytyivät mongolianvillihevosen alueelle, neuvostoaikana paikalliset metsästivät niitä syödäkseen ja pitivät niitä harmillisina tuhoeläiminä, toinen maailmansota ja uudet konetuliaseet tekivät tehtävänsä ja kolme erityisen kovaa talvea viimeistelivät tuhon. Asiassa ei paljon painanut se, että niiden viimeisellä suoja-alueella Lounais-Mongoliassa oli ollut kielto metsästää villihevosia jo vuodesta 1926.Viimeinen villi lauma nähtiin vuonna 1966 ja viimeinen yksilö havaittiin tiettävästi vuonna 1968. Se oli ori, joka myös sai kuulan kalloonsa. Tämän jälkeen kanta säilyi hengissä vain eläintarhoissa ympäri maailman. Mongolianvillihevosten historia eläintarhaeläiminä onkin pitkä, sillä saksalainen eläinkauppias Carl Hagenbeck pyydysti mongolianvillihevosia jo 1800-luvun lopussa ja toimitti niitä eläintarhoihin ympäri maailmaa. Ensimmäinen villinä pyydystetty mongolianhevonen oli vuonna 1899 kiinni saatu varsa. . Saksalainen Friedrich Falz-Fein perusti Ukrainan alueelle Hersoniin Askania Nova -nimisen eläintarhan vuonna 1875. Askania Novasta muodostui merkittävä mongolianvillihevosten keskittymä, josta toimitettiin kantaeläimiä ympäri maailman. Tällä hetkellä alue on sotatantereena ja eläinten tilanteesta ei ole luotettavaa tietoa. Ensimmäinen vankeudessa syntynyt yksilö tunnetaan, se oli tamma Myska juurikin Askania Novassa vuonna 1905.1800-luvun lopulla eläintarhat olivat suurta muotia. Hevosten pyydystysyrityksiä tehtiin runsaasti, aluksi huonolla menestyksellä, sillä aikuisia hevosia oli silloisilla keinoilla mahdoton saada kiinni elävänä, ja varsat tuppasivat kuolemaan, ennen kuin keksittiin etsiä niille kesyt keinoemot. Matka Mongoliasta Eurooppaan silloisilla kulkuvälineillä, kameleiden selässä, oli kuitenkin toivottoman pitkä. Eläintarhojen kiinnostuskin vähän lopahti, sillä hevoset olivat "liian tavallisen näköisiä". Niitä laivattiin kuitenkin USAan ja Australiaan heti alusta alkaen. Tuohon aikaan ei ollut tietenkään luotettavaa keinoa varmistua lajipuhtaudesta ja kirjallisuudessa väitetään, että kantaan olisi sekoittunut myös ainakin yhden varsan keinoemona ollut kesyhevonen. Esimerkiksi Sproten sukutaulussa, jossa näkyy suurin piirtein kaikki maailman eläintarhat, jotka mongolianvillihevosista aluksi kiinnostuivat, näkyy myös joitakin tyhjiä kohtia. Prahan eläintarhaan ensimmäiset hevoset, Minka ja Ali, tulivat vuonna 1931, ja vuonna 1960 tästä eläintarhasta tuli tämän lajin pääpitopaikka ja kantakirjanpitäjä. Tänä päivänä kaikki astutuspäätökset tehdään keskitetysti siellä. Onneksi hevosia saatiin eläintarhoihin. Laji on edelleen uhanalainen. Kanta kävi pienimmillään tusinassa. Ja näistä muutamista yksilöistä on saatu kasvatettua noin 2000 yksilön kanta, joista luonnossa elää tällä hetkellä noin 400 hevosta. Koska parituksia ei alussa tehty suunnitellusti ja koska kuolleisuus oli suurta, hevosten sukusiitosaste nousi alkutaipaleella vaarallisiin lukemiin. Vuonna 1947 villinä pyydystetty tamma Orlica III oli onnenpotku, joka toi kipeästi kaivattua uutta verta kantaan. Se oli viimeinen luonnosta pyydystetty yksilö. Korkeasaaressa hevosia on ollut vuodesta 1977, jolloin Prahasta saatiin ori Eval ja tammat Europa ja Elita. Marraskuussa 1981 saatiin tamma Dorien Hollannista ja joulukuussa Iso-Britanniasta ori Hal ja tammat Bella ja Anulka. Yksilöistä pidetään tarkkaa kantakirjaa. Sen sukutaulun alkupäässä näkyy Askania Novan kantaori vuodelta 1901. Joululahjaidea: Luonnonsuojelujärjestö WWF:n kautta hevosia voi adoptoida. Todistukseksi hevosesta saa valokuvan ja pehmolelun..Kesyhevosen alkuperä: Ensin oli ratsastus, sitten tulivat vasta vaunut - mutta mitä olivat zebrot?

Helsinkiläisen Sprotte-tamman tytär valmistautuu Mongolian talveen villinä ja vapaana

Aiheeseen liittyvää