Millin Bölyinen on kultainen aarre

Suomen pienhevosori Millin Bölyinen (Millin Welmupöly - Millin Nelli, Vuohimäen Pihka) on sen omistajalle Liisa Kukkoselle enemmän kuin vain hevonen. Se on elämän keskipiste.Pikkuponimitoissa oleva Millin Welmupölyn jälkeläinen piti tuoda oripäiville jo viime vuonna, mutta yritys kariutui kalkkiviivoilla oriin saatua viimeisen estetreenin yhteydessä kuljetuskuumeen. "Ei sitten päästy", Kukkonen toteaa. "Katsotaan, jos tänä vuonna onnistuisi!". Väreistä kiinnostuneet tietävät, että jos suomenhevonen on värimääritelty "vaaleanpunarautiaaksi", sen värigenetiikassa saattaa olla jotain tavallisuudesta poikkeavaa.Jos Milli-tallilla olisi ollut G-kirjaimen vuosi, varsa olisi ehkä saanut kasvattajaltaan Mirkka Lehtoselta nimekseen Millin Gultainen?Millin Bölyinen ei ole ihan tavallinen, sillä monissa kuvissa se näyttää aivan voikolta. Voikko se kuitenkaan ei ole, sillä suvussa ei ole voikkoja. Hopeageeniä perimässä sen sijaan on, sillä yksi linja sen suvussa menee Jessimoon. Sekään ei kuitenkaan selitä voikonvivahdetta, joka on voimakkaampi tietyssä valaistuksessa kuin jossakin toisessa. Kesäkarvassa keltaisuus puskee eniten läpi. Mutta ei sävy talvikarvassakaan ole tavallinen punarautias, vaan vetää hieman kullankeltaiseen. Tai vaaleanpunaiseen. Mistä värigeenistä se sitten ikinä kertookaan.. Kukkonen kertoo, että vaaleus tulee tiheästä päistärkarvasta, valkoisesta sekakarvasta, joka näkyy jopa klipatussa hevosessa. Suurin piirtein joka toinen karva on valkoinen. Turvan ympäristö on perusvärinen. Jaloissa valkoista sekakarvaa sen sijaan ei ole. Vielä on eräs erikoisuus: hevosella on myös viikset. Nyt ei puhuta turpakarvoista, vaan viiksistä, jotka kasvavat turvan etuosassa ylähuulen ja sieraiten välissä."Tinkereillä on näitä samanlaisia viiksiä", Kukkonen kertoo. Väriä ei ole geenitestattu, sillä Kukkonen ei edes tiedä mitä väriä hän pyytäisi testaamaan. Isä Millin Welmupöly kantaa vuonna 1945 syntyneen kantaisä Pölytyksen ideaa nimessään. Siitä ei Suomessa valtavaa määrää jälkeläisiä ole, sillä sen vanhemmalla pojalla Millin Ånnenpekalla on yksi jälkeläinen ja ori itse vaikuttaa tätä nykyä Norjassa, jossa se on oman suomenhevoselaumansa pomona. Sen viimeisin jälkeläinen Pelimannin Ukkonen syntyi Norjaan. .Suomenhevoslauma Norjan tunturissa - rotunäyttelyissä tulee "kiinnostavia kommentteja". Bölyinen on ollut Kukkosella jo puolitoistavuotiaana, mutta itse hän ei ole päässyt hevosellaan ratsastamaan, sillä loukkaantui viisi vuotta sitten maastossa vakavasti.Hänen silloinen hevosensa hyppäsi päin puuta sillä seurauksella että ratsastajalta murtui lonkka. Tätä ei 7 kuukauteen lääkärintarkastuksissa huomattu, ja kun huomattiin, Kukkonen leikattiin. Leikkausoperaatiossa hän sai jalkaansa hermovamman, josta kärsii edelleen. Jalassa ei ole voimaa ja se on välillä erittäin kivulias. "Välillä joudun raahaamaan sitä jalkaa miten kuten perässä", Kukkonen hymähtää. Omaa rahaa hoitoihin ja koko prosessiin paloi kymppitonnin verran. SRL:n jäsenille kuuluvan tapaturmavakuutuksen korvauksista on riidelty kaikki nämä vuodet. "No, kyllä mä lopulta sain sieltä pienen korvauksen."Kukkonen sanoo, että "tässä kohtaa tapahtuneelle voi jo nauraa". Häntä tutki peräti neljä lääkäriä, joista yksikään ei saanut diagnoosia oikein. Kun hän teki potilasvahinkoilmoituksen, prosessissa hyväksyttiin lopulta viimeisimmän lääkärin tekemä diagnoosivirhe, joka oli tosin sama kuin edellistenkin tekemä.Kukkonen joutuu syömään hermokipulääkkeitä koko loppuikänsä. Joku voisi olla katkerakin, mutta hän sanoo jättäneensä tämän vaiheen elämässään jo taakse. Se meni niin kuin se meni. "Pöly on ollut mun paras kuntouttaja", hän sanoo. "On ihanaa, että on tuollainen hevonen. Hevonen, joka on pärjännyt, vaikka se asuu täällä mulla Karkkilassa pihatossa laumassa toisen orin ja ruunan kanssa. Eihän mulla ole kunnon kenttääkään täällä ja silti me treenataan."Ratsastaja on alusta asti ollut Ksenia "Suusa" Karahka, jonka luokse Pusulaan ajetaan maneesille tarvittaessa. Karahka esittää oriin myös Ypäjällä. "Hyvin toimii systeemi", Kukkonen sanoo.. Hevosta ei klipata kuin osittain, sillä se viettää niin paljon aikaansa ulkona. "Mutta katsotaan miten paljon sillä on karvoja jäljellä, koska juuri nyt sitä karvaa lähtee ihan mielettömästi. Täytyy pestä ja pitää karsinassa viimeinen yö ennen oripäiviä", Kukkonen suunnittelee. Oripäivien jälkeen aletaan miettiä kisakalenteria. Kilpailutulokset, 6 vähintään 62 prosentin tulosta aluetasolla oikeuttavat jo kakkospalkintoon. Ykköspalkintoon niitä vaaditaan 10, mutta niiden ratsastamisessa on tekemistä, sillä kilpailuja ei yksinkertaisesti ole. "Kunkkareissa varmaan pienhevosten mestaruudet ja aluemestaruudet. Isojen hevosten mestaruuksiin ei vielä tänä vuonna."Oripäivillä mennään kouluohjelma, jota ei ole paljon ehditty harjoitella."Mutta ei siitä varmaan ongelmaa tule, kun Pöly on kuitenkin helppo A-tasoinen. Esteitä ollaan hypätty joulukuusta säännöllisesti ja hevonen menee sen 70-80 senttiä ratana."Luonne hevosella on kiltti, jos kohta tällä hetkellä "hyvin pirtsakka". "Sillä alkaa olla niin paljon voimaa!""Uskomattoman kiltti. Jos ajattelee, että minä täällä vammautuneena sitä käsittelen", Kukkonen huomauttaa. Hän siirtyi loukkaantumisensa jälkeen sairaseläkkeelle ja sai autoonsa invalidipysäköintiluvan. Ratsastanut hän ei onnettomuuden jälkeen ole. "Jos pääsen kuntouttavaan ratsastusterapiaan, se voisi olla sopivaa ratsastusta minulle."

Millin Bölyinen on kultainen aarre

Aiheeseen liittyvää