Päistärkarvat pitävät vielä salaisuutensa

Kaikki kolme edellä mainittua, valkoista sekakarvaa lisäävää värimuunnosta ovat geneettisesti eri perua, mutta ilmiasu on joskus hämmentävän samannäköinen. Joukkoon voidaan lisätä vielä rabicano, joka sekin esiintyy harvinaisena suomenhevosessa, sekä KIT-geenin aikaansaamat erilaiset valkokirjavuudet, jotka maltillisissa muodoissaan voivat näyttäytyä sekakarvaisuutena.Päistärikkögeeniä ei ole vielä paikallistettu, mutta sylttytehtaaksi arvellaan juurikin KIT-geeniä. . Klassisen päistärikön kehossa on tasaisesti valkoista sekakarvaa sekaisin hevosen oman perusvärin kanssa – rautiaan, ruunikon tai mustan.Valkoisen päistärkarvan määrä suhteessa perusväriin voi vaihdella suurestikin yksilöstä toiseen, mutta suhde ei muutu iän myötä, kuten tapahtuu kimoutumisessa. Päistärikön pää ja raajat ovat aina perusväriset, ja edestä katsottuna etujalat ovat perusväriä tyypillisesti V-kirjaimen muotoisesti. Varsa syntyy sen värisenä miksi se jääkin, kunhan varsakarva on vaihtunut lopulliseksi. Päistärikkö vaihtaa väriä aina kaksi kertaa vuodessa, kesäisin se on vaalea ja talvisin tumma, mutta se ei kimojen tapaan harmaannu vuosien saatossa lisää. Tätä on varmasti aikoinaan ihmetelty, ja ihmeellistä se on yhäkin.Päistärikköä esiintyy useissa työhevos-, poni- ja askellajiroduissa. Hämmästys oli suuri, kun englannintäysiveriori Catch A Bird vuonna 1982 syntyi oudosti valkoraidallisena. Sitten ällisteltiin sitä, että sen jälkeläisiin alkoi ilmaantua aivan klassisen näköisiä päistärikköjä, sillä tämän värimuunnoksen luultiin loistavan poissaolollaan molemmissa täysiveriroduissa. Mitä tämä johtui? Ei tiedetä. Kyseessä oli ehkä mutaatio. Väri kertoo alkuperästäSuhtautuminen hevosen väriin on aina ollut kiihkeää. Väri kertoo alkuperästä. Suomessa on katsottu, että yksivärinen rautias on luotettavin todistus ”puhtaasta suomalaisesta alkuperästä”.Suomenhevosessa päistärikköjä on ollut aina. Mistä väri on rotuun tullut? Alkuperä voi toki olla sama kuin raskailla työhevosilla, esimerkiksi ardennereilla, sillä niillä on aikoinaan ”parannettu” suomenhevosrotua, mutta toinen mahdollisuus on itäinen suunta, ja se olisi ehkä paljon vanhempaa perua. Vuonna 1909 Karjalan Kannaksella otetussa sivukuvassa näyttäisi olevan aivan selkeä mustanpäistärikkö pienhevonen. Kuva löytyy esimerkiksi Wikipedian artikkelista Suomenhevonen.Mirkku III oli suosittuna valtionoriina Tammelassa 1800-luvun lopulla ja jätti paljon jälkeläisiä. Sillä mainittiin olevan ”lihakkaat jalat”, joita vaivasivat ihorohtumat. Tämä voi viitata raskaisiin työhevosrotuihin. Mirkun väriä periyttänyt isänemä, vuonna 1869 syntynyt Piiju-tamma on suvultaan täysin tuntematon. Jutussa on kuva Mirkku III:n isästä Mirkku II:sta, toiselta nimeltään Mirkunpojasta. Sen suku säilyi aina 1980-luvulle asti Ivar Holmlundin Jesper Jr-oriissa, jonka isä Jesper oli kantanut päistärikköväriä perimässään aina edellä mainitusta Piijusta asti. Jesper Jr ei saanut jälkeläisiä, joten tämä suku sammui siihen.Vaikka varsojen tunnistuksessa värit ovat Suomessa menneet iloisesti sekaisin aivan viime vuosikymmeniin asti, ja jääneet sukutauluihinkin virheellisinä kummittelemaan, päistärikkövärin mekanismi ja se, että kyseessä on eri asia kuin kimous, on meilläkin ollut tiedossa jo vuonna 1917.Hevoshoitolehden artikkelissaan W. Wahl viittasi Mendelin perinnöllisyyslakeihin ja pohti päistärikön periytymistä näin. ”Yhtenä kiusana on ollut myöskin päistärikköys, joka varsinkin muutamissa raskaammissa työhevosroduissa usein muuttuu kirjavuudeksi. Jotenkin pian tuli selvitetyksi, että päistärikköys periytyy väristä riippumatta, että se on itsessään jonkinlainen ominaisuus, jonka vastakohta on ei-päistärikköys.”Wahl tutki värien periytymistä nykyajan värifanaatikkojen tapaan ja vaikeudetkin olivat samat kuin nykyään. ”Pääasiallisena vaikeutena kantakirja-aineistojen tilastollisessa käsittelyssä on ollut se, että tiedot eivät ole riittävän yksityiskohtaisia. Toisena vaikeutena on, että harmaa (kimo) hevonen yleensä on syntynyt yksivärisenä tummana, ja kun varsa ilmoitetaan kantakirjaan, voi harmaa hevonen tulla merkityksi mustaksi tai tummanrautiaaksi ilman, että erehdys myöhemmin joutuu korjatuksi.”DNA-testi paljastanee päistärikköyden mysteerin lähivuosina, kuten on tapahtunut monen muunkin entisaikoina ihmetystä herättäneen värin kohdalla. Vielä toistaiseksi päistärikköys ja päistärkarvaisuuden ja päistärikköyden suhde toisiinsa ei ole avannut salaisuuttaan täysin.Muutaman kympin maksavalla geenitestillä päistärikköyttä voi eräiden geenimarkkereiden avulla jo selvittää. Nykyään tiedetään myös, että päistärikköys ei ole samanperintäisenäkään sikiölle vaarallinen, kuten aiemmin uskottiin. Belgiantyöhevosessa ja quarterhevosessa tiedetään varmuudella olevan homostygoottipäistärikköjä.Geenit silkkaa TaikaaRaimo Lehtinen muistaa yhä, kun hänen isänsä osti tamman nimeltä Taika.Hän pysäyttää mielellään traktorin Kangasalan pellollaan ja käy muistelemaan. Se oli 1960-luvun alkua ja kaupittelijana olivat tutut, naapuriin muuttaneet romanimiehet Jallu ja Hemmi Nyman, joista Hemmi oli tamman kasvattanutkin.Ihme-Totin tyttären suvun tiedettiin olevan emänsä Sillan puolelta peräisin Kaakkois-Suomesta, Artjärveltä Mäkelän talosta, jossa tämän värisiä, kakskarvaisia hevosia oli ollut aina.Niin, se väri. Ei siihen silloin kiinnitetty mitään huomiota. Olihan se tietysti hauska, mutta niitä oli siihen aikaan muitakin. Eikä eletty vielä minkäännäköistä värijalostuksen aikaa.Ostomotiivi oli se, että Taika oli rivakka, luonteeltaan loistava tamma. Työhevonen sanan parhaassa merkityksessä.Eräänlaisena sivujuonteena kävi sitten myös niin, että Taikasta jäi taloon tammasuku, joka tuli pelastaneeksi suomalaiset päistäriköt.Kolmisenkymmentä vuotta tosin meni ilman minkäänlaista kiinnostusta asiaan, sillä värit tulivat tapetille vasta 1990-luvulla. Silloin Lehtisen päistärikkötamma tyttärineen olivat ainoat sen väriset koko maassa.”Kyllä mekin jossain vaiheessa sitten kiinnostuttiin siitä väristä”, Lehtinen muistaa.Pitkään väri kulki vain tammajälkeläisissä, mutta kävi ilmi, että voi se mennä oreihinkin.Taikalla teetettiin kaksi varsaa, Taikavire ja Eri-Taika 1970-luvun puolivälissä. Eri-Taika oli perusvärinen, Taikavire päistärikkö, joka sai puolestaan yhden ainoan päistärikön jälkeläisen, vuonna 1987 syntyneen Taika-Tytön. Taika-Tyttö teki viisi varsaa, joissa onneksi oli kaksi päistärikköä tammaa. Päistäriköt jälkeläiset Taika-Miku ja Taikuriina kulkeutuvat Päivi Lantalle, joka onnistui kasvattamaan kaksi ruunikonpäistärikköä Taika-Varpun ja Taika-Vapun.Tällä hetkellä päistärikköjä on sen verran, että akuuttia hätää ei ole. Toki ne ovat kaikki samaa alkuperää.Lantta ei enää kasvata. Taika-Varpu on tällä hetkellä Anita Viitasella, joka on teettänyt siitä peräti 13 varsaa. Yrityksenä on jo pitkään ollut saada mustanpäistärikkö. Siinä ei ole tähän mennessä onnistuttu. Mutta ehkä tänä vuonna on, vaikkakaan varmaa se ei ole.Viitasen kasvatti Taikabarbi on liisattuna Martti Kantolan laitumella. Kantola on astuttanut sen mustalla oriillaan Silvolan Hemmingillä. Jälkeläinen on kirjattu vanhempien omistajien yhteiskasvatiksi.Varsa Kuuran Helmiina näyttää kauan ja hartaasti toivotulta mustanpäistäriköltä. Pää on tumma ja kehossa on sekakarvaa. Selässä on erikoisuutena voimakas siima ja jaloissa seepranraitoja.Mutta, onko se pohjaväriltään musta? Ensimmäinen sitten vuonna 1909 Kannaksella otetun valokuvan? Entä onko se puhdas musta?Värigeneetikko Phillip Sponenberg tarkasteli kuvaa ja kiinnittää huomiota keltaisuuteen.”Onpa kiinnostava. Varsojen värien ennustaminen on vaikeaa, mutta tuon keltaisen läpilyönnin takia epäilen hieman sitä, että tämä päätyy mustaksi. Oma veikkaus on ruunivoikko”, Sponenberg veikkaa, mutta pyytää ”kertomaan heti, kun väri varmistuu”. Anita Viitanen puolestaan uskoo tämän varsan olevan musta. ”Kyllä mä luulen, että tässä se mustanpäistärikkö nyt saatiin.”Hän on etsinyt valkoista karvaa kiihkeästi myös omalta varsalaitumeltaan. ”Pieni epäilys on Taikasatiinista, jonka emä Taikaliila on ruunikonpäistärikkö ja isä on Herkko Hurmaus. Musta se on, mutta onko muuta, se jää nähtäväksi.”Suomen Hippoksesta jo eläkkeelle jäänyt piiriagronomi Eero Perttunen on seurannut suomenhevosen värejä koko uransa. Hän ottaa esille sen, että Murron, kuuluisimman suomenhevosen koskaan, suvussa oli päistärikköä. "Mielestäni päistärikköjä ei osattu erottaa kimoista 1900-luvun alussa. Esimerkkinä voin mainita ori Murron emänemän tamma Vilpun EP 800, joka on merkitty punarautiaankimoksi, vaikka se oli päistärikkö. Voit kuvitella, millainen olisi suomenhevosen nopeus nykyään, jos Murto olisi ollut päistärikkö eikä sitä olisi hyväksytty kantakirjaan. Murron emä Hilppa oli jo rautias, joten päistärikköys loppui Vilppuun", Perttunen toteaa. . Taika-sukuArtjärveläisen Mäkelän talon vanhaa päistärikkölinjaaTamma Kimpo, syntymäaika tuntematon - tamma Pirkko - tamma Virma - tamma Anna 1915 - tamma Pilkku 1924 - tamma Sonja 1936 - tamma Silla 1945 - tamma Taika 1962 - tamma Taikavire 1974 - tamma Taika-Tyttö 1987 - tamma Taika-Miku 1992 - tamma Taika-Varpu 2005 - ori Taikahuure 2010 - ori Lokson Taikahaave 2014 - tamma Taikabarbi 2018 - tamma Kuuran Helmiina 2022Lähteet Hippos, Sukuposti

Päistärkarvat pitävät vielä salaisuutensa

Aiheeseen liittyvää