Se ainoa oikea ja alkuperäinen percheläinen

Tämä artikkeli on julkaistu Hevosurheilussa ensimmäisen kerran tammikuussa 2019. Useimmat tietävät, minkälainen hevonen on percheron. Se on se iso, pyöreä kimo Ranskasta, Perchestä, jota ei tosin enää varsinaisesti ole. Nimi ja alue muuttuivat vallankumouksessa, eli kauan sitten, mutta nimi jäi.Ranskassa moni on valmis sanomaan, että percheron on paitsi maailman hienoin työhevosrotu, myös Ranskan ainoa oikea alkuperäinen ja puhdas rotu.Percheronhevosten alue on maaseutua. Linnoja on, ollaanhan Ranskassa, mutta valtaosin näkyy pieniä maalaistaloja, joiden pihoissa on erilaista tavaraa, vanhoja autoja, traktoreita, ankkalammikko ja kanihäkit. Laitumet ovat pienempiä ja niitä ympäröivät piikkilangat. Näkymä on toinen kuin kilpahevosten Normandiassa.Mutta niin kauan kuin muistetaan, tällä alueella on ollut oma hevonen, valtava ylpeyden aihe. Erään version mukaan rotu olisi saanut alkunsa 700-luvun sodasta, jolloin frankkilainen ylimys Kaarle Martel löi alueelle tunkeutuneet Umayyaad-kalifaatin taistelijat, pakotti heidän takaisin Pyreneiden toiselle puolelle, ja sai samalla haltuunsa osan heidän arabihevosistaan. Tästä olisi lähtöisin rodulle tyypillinen väri sekä eloisuus.Pitkään 1800-luvulle percheron oli pikemminkin nopea ja vahva yleishevonen, joka kävi suomenhevosen tapaan kaikkeen. Esimerkiksi syyskuussa 1862 kahden tamman parivaljakko ravasi Montdoubleaussa neljä kilometriä nelipyöräisten raskaiden vaunujen edessä 10 minuuttiin ja 4 sekuntiin, mistä tulee kilometrivauhdiksi 2,31.Hevosentusiasti Charles du Hays kuvasi vuonna 1866 rodun näin. ”Percheron on sekä nopea juoksemaan, että kova vetämään raskaita painoja, aina terve, hyvällä tuulella ja ennen muuta rehellinen. Percheronilla on kaunis harmaa väri, joka miellyttää silmää ja näkyy pimeässä. Kuulostaisi myytiltä, jos ei tämä hevonen olisi tuossa vierellämme.”Rodulla on ollut kantakirja vuodesta 1883. Sen ajan tapaan tässäkin rodussa hyväksyttiin puhdasjalostuksen alkutaipaleella hevosenomistajan vakuutus naapurien todistuksella vahvistettuna siitä, että hevonen on syntynyt Perchen alueella. Kantakirjan koti perustettiin Nogent-le-Rotrouhun. Kantakirjaan merkittiin etupäässä paitsi mustia ja erisävyisiä kimo-oriita (vaalea, punertava, sinertävä, metallinhohtoinen, papurikko jne), myös jokunen ruunikko, mutta rautiaita ei oreissa näy juuri olleen. Voi tietenkin olla, että niiden kanssa vain odotettiin, että harmaantuminen oli riittävän pitkällä, koska kimoja arvostettiin. Ainakin yksi rautias tamma kirjoihin kuitenkin laitettiin, echaffourilaisen herra Gravierin Bagatelle (Luther).Mentäessä kohti 1900-lukua hevosesta tehtiin raskaampi risteyttämällä sitä bretagnen ja bourboninhevoseen sekä boulonnaisiin.Joidenkin mielestä vanha tyyppi kadotettiin vuodesta 1860 alkaen, kun amerikkalaiset alkoivat kiinnostua rodusta. Percheronista tuli etupäässä vientituote, ja amerikkalaiset halusivat suurta kokoa ja näköä, ja jos tämän kaiken sai vielä mustalla värillä, niin aina parempi. Avuksi otettiin vielä rotu keskemmältä Ranskaa, kilpaileva ja huonompana pidetty nievrenhevonen, joka toi sekä lisää kokoa, että kaupallista mustaa väriä. Tuon ajan ranskalaiset percheronasiantuntijat olivat melko happamina. Etenkin amerikkalaisten suosima XXL-malli oli puristien mielestä suorastaan ”hirviömäinen”.. Raha puhui. Amerikkalaiset maksoivat hevosista moninkertaisia summia. Hevosia laivattiin USA:an sadoittain, jollei tuhansittain. Nimet usein vaihtuivat uudessa kotimaassa, mutta kantakirjanumero pysyi samana. Turpin 4715 oli Amerikassa Prince-Noir 4715.Amerikkalaisia puolestaan harmitti, kun heidän Ranskasta ostamiensa hevosten tyyppi ei pysynyt stabiilina. Tätä ihmeteltiin rodun kotimaassakin. Vuoden 1874 maatalousministeriön julkaisussa todettiin percheronin olevan rotu, joka vaatii Perchen maaperän. Arveltiin, että se ei säily tyypillisenä kuin omalla alueellaan.

Se ainoa oikea ja alkuperäinen percheläinen

Aiheeseen liittyvää