Asta Heinonen on 25-vuotias nuorten hevosten ratsastaja. Keskiviikkona hän oli hommissa Ypäjällä, Laatuarvostelussa, allaan Engblomien omistama ja Riikka Kvarnströmin kasvattama tuleva estetykki WK Martha (Canturano - Catoki). Heinonen ei istu tämän hevosen satulassa sattumalta. Hän kuvailee itseään ihmiseksi, joka oikeasti on tempperamenttinen ja jopa äkkipikainen, mutta ei koskaan hevosten kanssa. Ei koskaan. Heinosen tehtävänä on WK Marthan nuoruusvuodet, eli se aika, mikä vaaditaan kunnes se on oppinut sivistyneen ratsun tavoille, jonka jälkeen satulaan siirtyy sen omistaja Jasmin Engblom. Engblom on hypännyt isoja luokkia, mutta hänellä on vähemmän kokemusta nuorten ratsuttamisesta."Mä taas olen koko elämäni enemmän tai vähemmän mennyt nuorilla hevosilla", Heinonen toteaa. Kysymykseen, onko hän ammattiratsastaja, Heinonen vastaa, että "kai sitä pikkuhiljaa niinkin voi pikkuhiljaa jo alkaa sanoa".Kauniaislaisella Heinosella on pari omaa hevosta ja hän operoi kolmen sisaruksen Jennin, Julian ja Jasminin Salossa sijaitsevalta Stall Engblomilta käsin. Miettiessään siinä ohella, että jääkö Suomeen, vai suuntaako jossain vaiheessa ulkomaille. Eurooppa näyttää kutsuvan. Hän on ollut töissä ulkomailla aiemminkin, Hollannissa, Ranskassa ja Virossa. .Nuorten hevosten kanssa on hyvä, että on systeemi. Etenkin, jos hevonen on räväkämpi tapaus, kuten WK Martha. Ja kuten niin moni muukin vähän verekkäämpi hevonen. Tamma on äärimmäisen kiltti, mutta tämän päivän laadukkaiden lämminveriratsujen tapaan hyvin reaktiivinen, jopa räjähtäväinen. Ja ennen muuta nuori.Kun se otti näyttäviä pukkeja Laatuarvostelussa, ratsasta ei siitä provosoitunut. Heinosen mukaan tamma hetkeksi innostui estehypyn tuottamasta tunteesta, ja, kehollinen olento kun on, välitti tämän tunteen kehonsa kautta saman tien ulos, asiaa sen kummemmin suunnittelematta tai miettimättä. Hevonen elää hetkessä. Ja hetki on nopeasti ohi, joten siihen ei kannata takertua. Ei välttämättä ehdikään. Hevonen on jo seuraavassa hetkessä. "Kun se pukki on sitten pukitettu, se tunne on mennyt jo ohi", Heinonen toteaa.Näin kävi, kun seuraava este tuli eteen, tamma hyppäsi sen jälleen moitteettomasti."Etenkin toisella kierroksella, kun se sitten rentoutui, se hyppäsi jo oikein hyvin."Heinonen haluaa ratsastaa hevoset siinä tasapainossa, mikä on niille mukava, ja mihin ne hakeutuvat itse luonnostaan. Martha on kuluneen vuoden aikana löytänyt ylälinjansa, mutta se hakeutuu ajoittain liiankin matalaksi."Kyllä se sieltä nousee, kun voimaa tulee lisää", Heinonen toteaa. Hän on tarkka valmentautumisen ja levon tasapainosta."Martha oli alkuvuodesta joitakin viikkoja lomalla, kun mursin oman jalkani, mutta se lomailee tarvittaessa aina muulloinkin, jos tuntuu, että se kasvaa tai että tasapainon kanssa on hakemista, minkä huomaa siitä, että liikkuminen on hetkellisesti vähän epämukavaa ja kengät alkaa kolista irti."Koulutuksen punainen lanka on se, että rajat laitetaan ja töitä opitaan tekemään, mutta pikku hiljaa, huomaamatta, niin, että kaikki tuntuu koko ajan hevosesta mukavalta. Systeemi on aina sama, niin on tarkoituksenmukaisinta. Tärkeä osa on opettaa hevoselle poistumistie jännittyneisyydestä. Hän kutsuu sitä de-sensitizingiksi. "Eli kaikki mahdolliset lärpäkkeet ja läpäkkeet, liput ja laput kohdataan", hän kertoo. Enemmänkin, kuin tottuminen kaikkiin maailman erilaisiin lärpäkkeisiin, ideana on tosin se, että kun hän saa hevosesta esiin reaktion jännittymiseen, hän voi opettaa sille tavan myös poistua tästä reaktiosta "kunniallisesti". Toimien aina samalla lailla, välineestä tulee nopeasti hyvin nopea ja tehokas jännityksen purkukeino. Eivät kouluratsastajatkaan turhaan piffauta hevosiaan palkintojenjaossa. "Kun mä pääsen opettamaan niille miten rentoudutaan, se toimii sitten kaikissa muissakin vastaavissa tilanteissa. Vaikka hevoset ovat yksilöitä, niiden reaktiot tämän tyyppisiin tilanteisiin ovat aina samanlaiset", hän tuumaa. . Reaktioita on pääasiassa kolmea sorttia: pakeneminen täyttä vauhtia paikalta, pukittelu ja köyriminen, jäätyminen ja jännittyminen. Martha kuuluu reaktiotyypiltään keskimmäiseen. Kaikki, mikä hevosen on osattava, on sille opetettava. Tietenkin apujen on oltava selvät ennen kuin niitä aletaan käyttää. Jotta heti alkumatkalle ei tule väärinkäsityksiä, jo ennen satulaan kiipeämistään Heinonen opettaa maasta käsin paineen suuhun eli ohjastuntuman ja pohjeavut. "Ja sen, että selän yläpuolella voi tapahtua kaikenlaista. Että mä saatan vaikka aivastaa satulassa, mutta se ei ole syy riehaantua."Hän opettaa myös jakkaran, jolta kiivetään satulaan."Siinä mä olen tarkka, että siinä pitää seistä hiljaa sitten vaikka kaksi viikkoa."Heinonen kertoo, että tällaisella systemaattisella valmistelulla kaikki hevoset "naksahtavat" toimimaan niin, että niillä on turvallista ratsastaa ja niitä voi kouluttaa eteenpäin ratsun uralla. "En ole yhtäkään nähnyt, joka ei oppisi."Taustalla on hänen oma Hollannista ostettu hevosensa Lord Ferraro (Elvaro - Mylord Calvaro), joka oli alussa niin reaktiivinen, että se oli jo vaarallista. Hevonen saattoi säikähtäessään lähteä yhtäaikaa joka suuntaan ja lisäksi pukitella rajusti.Kun oltiin menty tarpeeksi monta kertaa päin maneesin seinääkin, Heinonen meni lopulta mentaalivalmentajalle. Siis meni itse, ei vienyt sellaiselle hevosta. Hän oli huomannut, että ainoa tapa ratsastaa hevosta oli viilipyttymäisen rauhallinen läsnäolo. Paino sanalla läsnäolo. "Jos hevonen reagoi kaikkiin tunteisiin, sen ratsastajalla on oltava pitkät hermot ja kaikki omat tunteet ja reaktiot, äkkipikaisuudet ja vastaavat, ilot ja surut, on pidettävä täysin poissa."Tämä on toiselta nimeltään zen. Meditatiivinen tila, jota urheilussa myös flow'ksi kutsutaan. "Kyse ei ole siitä, että sä yrittäisit väen vängällä pitää niitä kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita poissa, koska se ei onnistu niin, vaan siitä, että sä olet niin läsnä, että et tartu mihinkään muuhun. Kun omat tunteet ovat poissa, sä olet läsnä ja rauhallinen. Kuka sen sanoi, ainut tunne, joka kuuluu satulaan, on patience (kärsivällisyys)."
Asta Heinonen on 25-vuotias nuorten hevosten ratsastaja. Keskiviikkona hän oli hommissa Ypäjällä, Laatuarvostelussa, allaan Engblomien omistama ja Riikka Kvarnströmin kasvattama tuleva estetykki WK Martha (Canturano - Catoki). Heinonen ei istu tämän hevosen satulassa sattumalta. Hän kuvailee itseään ihmiseksi, joka oikeasti on tempperamenttinen ja jopa äkkipikainen, mutta ei koskaan hevosten kanssa. Ei koskaan. Heinosen tehtävänä on WK Marthan nuoruusvuodet, eli se aika, mikä vaaditaan kunnes se on oppinut sivistyneen ratsun tavoille, jonka jälkeen satulaan siirtyy sen omistaja Jasmin Engblom. Engblom on hypännyt isoja luokkia, mutta hänellä on vähemmän kokemusta nuorten ratsuttamisesta."Mä taas olen koko elämäni enemmän tai vähemmän mennyt nuorilla hevosilla", Heinonen toteaa. Kysymykseen, onko hän ammattiratsastaja, Heinonen vastaa, että "kai sitä pikkuhiljaa niinkin voi pikkuhiljaa jo alkaa sanoa".Kauniaislaisella Heinosella on pari omaa hevosta ja hän operoi kolmen sisaruksen Jennin, Julian ja Jasminin Salossa sijaitsevalta Stall Engblomilta käsin. Miettiessään siinä ohella, että jääkö Suomeen, vai suuntaako jossain vaiheessa ulkomaille. Eurooppa näyttää kutsuvan. Hän on ollut töissä ulkomailla aiemminkin, Hollannissa, Ranskassa ja Virossa. .Nuorten hevosten kanssa on hyvä, että on systeemi. Etenkin, jos hevonen on räväkämpi tapaus, kuten WK Martha. Ja kuten niin moni muukin vähän verekkäämpi hevonen. Tamma on äärimmäisen kiltti, mutta tämän päivän laadukkaiden lämminveriratsujen tapaan hyvin reaktiivinen, jopa räjähtäväinen. Ja ennen muuta nuori.Kun se otti näyttäviä pukkeja Laatuarvostelussa, ratsasta ei siitä provosoitunut. Heinosen mukaan tamma hetkeksi innostui estehypyn tuottamasta tunteesta, ja, kehollinen olento kun on, välitti tämän tunteen kehonsa kautta saman tien ulos, asiaa sen kummemmin suunnittelematta tai miettimättä. Hevonen elää hetkessä. Ja hetki on nopeasti ohi, joten siihen ei kannata takertua. Ei välttämättä ehdikään. Hevonen on jo seuraavassa hetkessä. "Kun se pukki on sitten pukitettu, se tunne on mennyt jo ohi", Heinonen toteaa.Näin kävi, kun seuraava este tuli eteen, tamma hyppäsi sen jälleen moitteettomasti."Etenkin toisella kierroksella, kun se sitten rentoutui, se hyppäsi jo oikein hyvin."Heinonen haluaa ratsastaa hevoset siinä tasapainossa, mikä on niille mukava, ja mihin ne hakeutuvat itse luonnostaan. Martha on kuluneen vuoden aikana löytänyt ylälinjansa, mutta se hakeutuu ajoittain liiankin matalaksi."Kyllä se sieltä nousee, kun voimaa tulee lisää", Heinonen toteaa. Hän on tarkka valmentautumisen ja levon tasapainosta."Martha oli alkuvuodesta joitakin viikkoja lomalla, kun mursin oman jalkani, mutta se lomailee tarvittaessa aina muulloinkin, jos tuntuu, että se kasvaa tai että tasapainon kanssa on hakemista, minkä huomaa siitä, että liikkuminen on hetkellisesti vähän epämukavaa ja kengät alkaa kolista irti."Koulutuksen punainen lanka on se, että rajat laitetaan ja töitä opitaan tekemään, mutta pikku hiljaa, huomaamatta, niin, että kaikki tuntuu koko ajan hevosesta mukavalta. Systeemi on aina sama, niin on tarkoituksenmukaisinta. Tärkeä osa on opettaa hevoselle poistumistie jännittyneisyydestä. Hän kutsuu sitä de-sensitizingiksi. "Eli kaikki mahdolliset lärpäkkeet ja läpäkkeet, liput ja laput kohdataan", hän kertoo. Enemmänkin, kuin tottuminen kaikkiin maailman erilaisiin lärpäkkeisiin, ideana on tosin se, että kun hän saa hevosesta esiin reaktion jännittymiseen, hän voi opettaa sille tavan myös poistua tästä reaktiosta "kunniallisesti". Toimien aina samalla lailla, välineestä tulee nopeasti hyvin nopea ja tehokas jännityksen purkukeino. Eivät kouluratsastajatkaan turhaan piffauta hevosiaan palkintojenjaossa. "Kun mä pääsen opettamaan niille miten rentoudutaan, se toimii sitten kaikissa muissakin vastaavissa tilanteissa. Vaikka hevoset ovat yksilöitä, niiden reaktiot tämän tyyppisiin tilanteisiin ovat aina samanlaiset", hän tuumaa. . Reaktioita on pääasiassa kolmea sorttia: pakeneminen täyttä vauhtia paikalta, pukittelu ja köyriminen, jäätyminen ja jännittyminen. Martha kuuluu reaktiotyypiltään keskimmäiseen. Kaikki, mikä hevosen on osattava, on sille opetettava. Tietenkin apujen on oltava selvät ennen kuin niitä aletaan käyttää. Jotta heti alkumatkalle ei tule väärinkäsityksiä, jo ennen satulaan kiipeämistään Heinonen opettaa maasta käsin paineen suuhun eli ohjastuntuman ja pohjeavut. "Ja sen, että selän yläpuolella voi tapahtua kaikenlaista. Että mä saatan vaikka aivastaa satulassa, mutta se ei ole syy riehaantua."Hän opettaa myös jakkaran, jolta kiivetään satulaan."Siinä mä olen tarkka, että siinä pitää seistä hiljaa sitten vaikka kaksi viikkoa."Heinonen kertoo, että tällaisella systemaattisella valmistelulla kaikki hevoset "naksahtavat" toimimaan niin, että niillä on turvallista ratsastaa ja niitä voi kouluttaa eteenpäin ratsun uralla. "En ole yhtäkään nähnyt, joka ei oppisi."Taustalla on hänen oma Hollannista ostettu hevosensa Lord Ferraro (Elvaro - Mylord Calvaro), joka oli alussa niin reaktiivinen, että se oli jo vaarallista. Hevonen saattoi säikähtäessään lähteä yhtäaikaa joka suuntaan ja lisäksi pukitella rajusti.Kun oltiin menty tarpeeksi monta kertaa päin maneesin seinääkin, Heinonen meni lopulta mentaalivalmentajalle. Siis meni itse, ei vienyt sellaiselle hevosta. Hän oli huomannut, että ainoa tapa ratsastaa hevosta oli viilipyttymäisen rauhallinen läsnäolo. Paino sanalla läsnäolo. "Jos hevonen reagoi kaikkiin tunteisiin, sen ratsastajalla on oltava pitkät hermot ja kaikki omat tunteet ja reaktiot, äkkipikaisuudet ja vastaavat, ilot ja surut, on pidettävä täysin poissa."Tämä on toiselta nimeltään zen. Meditatiivinen tila, jota urheilussa myös flow'ksi kutsutaan. "Kyse ei ole siitä, että sä yrittäisit väen vängällä pitää niitä kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita poissa, koska se ei onnistu niin, vaan siitä, että sä olet niin läsnä, että et tartu mihinkään muuhun. Kun omat tunteet ovat poissa, sä olet läsnä ja rauhallinen. Kuka sen sanoi, ainut tunne, joka kuuluu satulaan, on patience (kärsivällisyys)."