Daniel Bachmann Andersen pistää harhailevan mielen kuriin: "Kun ratsastan, on vain minä ja hevonen"

Kun Daniel Bachmann Andersen ratsasti Messukeskuksessa Elisabet Ehrnroothin kymmenvuotiasta Heslegård's Fürst Lousia (Fürstenball - Heslegård's Louis), katsomossa oli paljon hartaita ilmeitä. Kaikki läsnäolijat näkivät minkälaista se on, kun hevonen on kontrollissa, sanan hyvässä merkityksessä. Silloin ratsastus tapahtuu eteenpäin, mutta kaikki on täsmällistä ja tarkkaa. Yleisvaikutelma on hallittu, mutta ystävällinen.Ratsastamisessa oleellista on se, että hevonen ymmärtää ratsastajan pyynnöt. Silloin se voi keskittyä noudattamaan niitä ja silloin se myös rauhoittuu. Milloin hevonen sitten ymmärtää ratsastajan pyynnöt? Silloin, kun ne on esitetty hevosen ja ratsastajan yhteisellä kielellä, joka on kehonkieli. Homman juju on siinä, että keho ei tahtomattaan viestitä väärää informaatiota. Tämä edellyttää, että ratsastaja itse rauhoittuu ja rentoutuu.Tässä ei riitä rauhoittumisen teeskentely, sillä hevonen näkee aina syvemmälle. On rauhoituttava oikeasti. Se ei kilpailutilanteessa ole aina helppo vaatimus.Bachmann Andersen sanoo, että kilparatsastus on hyvin pitkälti mielenhallintaurheilua. Hän on tarvinnut mentaalista valmennusta. Henkinen työskentely on kestänyt kauan, mutta se on tuottanut tuloksia. Tämä päivänä Bachmann Andersen sanoo olevansa vahvempi.. "Omalla kohdalla toimii hengittäminen."Hengittämisen tärkeys on tunnettu pitkään monissa perinteisissä mielenhallintafilosofioissa, kuten joogassa. Tänä päivänä tiedetään, että se toimii, koska se on suora vipu autonomiseen hermostoon. Hengitys toimii sillanrakentajana kehon ja mielen välillä, hidas, syvä uloshengitys rauhoittaa ja huomion kohdistaminen hengitykseen vähentää mielen harhailua. Bachmann Andersen huomasi hengittämisen tärkeyden viitisentoista vuotta sitten. Nuori GP-ratsastaja huomasi helposti jännittävänsä ja hermostuvansa. Lisäksi pitkänä ja atleettisena parikymppisenä miehenä Bachmann Andersenille tapasi ohjautua paljon nuoria oriita, ja joukossa myös vaikeita oriita. Kouluratsastus on Tanskassa valtalaji ja pelissä on paljon rahaa. Oli löydettävä tapa tulla vaikeidenkin hevosten kanssa toimeen jännittymättä itse ja se tapa oli hengittäminen."Aiemmin olin saattanut pidättää hengitystä ja räpiköidä läpi ohjelman niin."Bachmann Andersen toteaa, että avainasemassa on olla läsnä tilanteessa."Kun ratsastan, keskityn vain siihen", hän alleviivaa. "Minusta ja hevosesta tulee yksi kokonaisuus. Olemme kuplassa, jossa ei ole tilaa muille, ei millekään muulle."Bachmann Andersen kuvailee tätä tilaa kuningasoloksi. Hänelle tulee voittamaton tunne. . Pariisin olympialaisissa hän saavutti kuningasolon. Kaikki jännitys oli yhtäkkiä poissa. Ulkoinen maailma oli poissa. 40 asteen hellettä ja kypärän läpi porottavaa armotonta aurinkoa, ei huomannut. Bachmann Andersen kertoo olleensa niin täysin omassa todellisuudessaan, että kysymys kuului lähes, oliko hän Pariisissa edes paikalla."Kun ratsastus oli ohi, kuumuus iski täysillä päälle." Päänsisäinen puheJoskus negatiivinen päänsisäinen puhe sai vallan. "Mitä jos olen huono? Mitä jos en osaakaan? Mitä nuo nyt ajattelevat minusta?"Ihmisaivoilla on taipumuksena murehtia menneitä ja suunnitella tulevia, mutta tanskalaisratsastaja on kehitellyt tätä silmällä pitäen oman työkalulaatikon. Laatikossa on työkaluja eri tilanteisiin. "Esimerkiksi nyt olen ottanut laatikosta sen, että olen Suomessa ja teen täällä klinikkaa ja olen haastattelussa. Tämä on ainoa paikka, millä on merkitystä minulle nyt. En mieti ensi viikkoa, en perhettä, en mitään muuta."Hän laittaa sinne myös asioita odottamaan käsittelyä, jolloin ne eivät rasita mieltä kaiken aikaa: "Jos minulle tulee vapaa hetki, saatan ottaa sieltä jotain ensi viikkoonkin liittyvää." Mikä ettei. Se on silloin tietoinen päätös, ei voimavaroja syövää päänsisäistä pajatusta.

Daniel Bachmann Andersen pistää harhailevan mielen kuriin: "Kun ratsastan, on vain minä ja hevonen"

Aiheeseen liittyvää