Oppaassa jos toisessakin todetaan, että ”hevosen ratsastaminen voimakkaasti eteen ja alas on hyvä apuväline, jos hevosen selkätyöskentely ja askel ovat häiriintyneitä virheellisen työskentelymuodon vuoksi” (Bo Tibblin, Ratsuhevonen – opas kouluttajalle).Suuri osa ratsastajista mieltää asian Tibblinin tavoin. Hevonen ratsastetaan takaa eteen niin, että selkä pysyy kaiken aikaa mukana. Jos selkä "putoaa", se käydään hakemassa takaisin ylös, toimintaan, matalamman muodon kautta. .Mutta toimiiko tämä biomekaniikan lakeihin peilattuna? Hevosurheilu Ratsastus kysyi asiaa eläinten fysioterapian dosentti Heli Hyytiäiseltä ja sai huomata, että täysin yksiselitteistä vastausta ei ole saatavilla. Myös riippuu, keneltä kysyy. Hyytiäinen ”ei lähtisi pelaamaan niskan kautta mitään”. Toimintahäiriöitä kuntoutettaessa hän keskittyisi aina ensisijaisesti hevosen keskiosaan eli runkoon, rinta-lannerangan alueeseen, joka alkaa hevosen sää’n alueelta ja loppuu lantion etuosaan.Ratsastuksen tavoite on, että hevonen käyttää selkäänsä, ja antaa sen ratsastajan käyttöön. Ajatellaan, että kun hevonen aktiivisesti takaosaansa käyttäen kantaa ratsastajan ja on kuolaintuntumalla, sen selkä nousee.Hyytiäisen mukaan tämä on kuitenkin niin yksinkertaistetusti sanottu ja perustuu niin moneen olettamukseen, ettei näin voi perustellusti sanoa. "Väittämä perustuu moneen olettamukseen. Yleensä, kun hevonen ilman taakkaa nostaa selkäänsä, se hieman myös laskee päätään, mutta tämä voi olla seuraus, ei syy. Tavoite on, että hevonen nostaa selkäänsä, ei pelkästään, että se laskisi päätään", Hyytiäinen sanoo.Entä eteen-alas -työskentely? Sitä tehdään, jotta selkä aktivoituisi, mutta tapahtuuko aktivoitumista? Ehkä, ehkä ei. ”Selän aktivointi itsessään on jo suhteellisen epämääräinen kuvailu. Esimerkiksi, joa selän pinnalliset lihakset aktivoituvat, selkä ojentuu eli menee notkoon, ei suinkaan nouse ylös tai köyristy. Köyristymisenhän eli rintarangan ylös nousemisen aiheuttavat vatsan puoleiset lihakset." Kysymys on yllättävän hankala, vaikka jokainen luuleekin tietävänsä oikean vastauksen. Tässä kohtaa Hyytiäinen toteaa myös, että mikä tahansa väline ja menetelmä on vain niin hyvä, mitä ovat sitä käyttävän henkilön taidot.Kun hevonen laskee päänsä, syödessään vaikkapa laitumella ruohoa, se on edessä ja alhaalla. Mutta onko tästä asennosta hevoselle ratsastuksellisesti tai muulla tavoin jotakin muutakin hyötyä, kuin se, että se saa ruohoa?Se riippuu monesta seikasta.”Mitä eteen-alas sinun mielestäsi on?”, Hyytiäinen yhtäkkiä kysyy.Toimittajan vastaus on tyypillinen sekoitus faktaa ja fiktiota:Se on liikkumista selkä ylhäällä, pää alhaalla, kuono menosuuntaan tai vähän pyöreämmässä muodossa, jossa kuono voi käydä joskus luotiviivan takanakin. Haetaan ylälinjan pidennystä, takajalkojen ja takaosan työskentelyyn ja aktiivisiin vatsalihaksiin yhdistettynä myös nikamavälien avautumista. Rentouttavaa, mutta myös vahvistavaa.”Näin voi olla, mutta voi myös olla, ettei mitään noista tapahdu”, Hyytiäinen kuittaa. . FEI:n sivuilla on seuraava kuvaus eteen-alas -työskentelystä:”Pitkän ja matalan venytyksen ytimessä on hevosen irtonaisuus. Venytyksen tarkoitus on kaksiosainen; se parantaa hevosen irtonaisuutta ja notkeutta ja toimii myös läpiratsastuksen onnistumisen ja tottelevaisuuden mittarina.Jos koottuna oleva hevonen seuraa ohjasotetta ja tuntumaa alas ja eteenpäin aina venytykseen asti, se on hyvässä kontaktissa, toimii koko kehollaan ja kantaa itsensä. Tämä venytys on avainelementti koulutusasteikossa (training scale) ja on oltava hallussa ennen kuin siirrytään vaikeampiin tehtäviin.On tärkeää, että venytys ei vain lyhennä kaulaa ja vedä hevosen nenää luotiviivan taakse. Riippumatta venytysasteesta hevosen nenän tulee olla luotiviivalla tai hieman sen edessä, kurkun kulma auki ja selkä nostettu ylöspäin.Hevonen venyttää koko ylälinjaansa, sitä ratsastetaan takaa eteenpäin, kannustaen sitä astumaan takajaloillaan kohti kontaktia.”"Jos mennään ihan perusasioiden äärelle, niin esimerkiksi ratsastettaessa eteen-alas -asennon käsittäminen venytyksenä on erikoinen", Hyytiäinen toteaa."Mitä kudosta tai rakennetta tässä asennossa tarkalleen ottaen pyritään venyttämään?" hän kysyy. "Toisekseen, venyttäminen aktiivisen, etenevän liikkeen aikana, ratsastajan painon alla, varusteiden vaikutuksen alaisena, ratsastajan hallitsemassa ryhdissä tai asennossa ei kuulosta ainakaan minkään lihaksen parhaalta mahdolliselta venytykseltä."Onko eteen-alas siis enemmänkin jonkinlainen testi kuolaintuntuman laadusta ja rentoudesta kuin korjaava harjoite?Hyytiäisen mielestä "parempiakin rentoustestejä voisi kehitellä". Yksi usein toistuva hankaluus on terminologian kirjavuus ja puutteellisuudet termien määrittelemisessä.. Niskan asennolla yksinään Hyytiäinen ei näe suurta biomekaanista vaikutusta suuntaan eikä toiseen. "Kunhan kysymyksessä ei ole ääriasento, johon liittyy paljon negatiivisia seurauksia kudoksen väsymisestä ja ylivenymisestä hengityksen vaikeutumiseen ja näkökentän rajoittumiseen. On eri asia, jos hevonen omatoimisesti nappaa kärpäsen rinnuksiltaan, kun jos se pakotetetaan tällaiseen rullattuun asentoon joskus useita minuutteja."”Niskan ja kaulan mikään asento ei ole tae selän toiminnasta, eikä minkään lihasryhmän aktivoitumisesta tai toisaalta myöskään rentoutumisesta.”Eikö niskan asennolla ole siis mitään väliä, kun puhutaan selän toiminnasta?”On sillä vaikutusta, mutta miten paljon ja mitä, se on hyvin vaikea sanoa. Kun niska kokonaisuutena on jossain asennossa, se on seurausta kaikkien yksittäisten nivelten jostakin asennosta, ja siitä, että jotkut lihakset työskentelevät venyneessä ja toiset lyhyessä asennossa, joten totta kai sillä jotakin vaikutusta aina on myös selän ja eturaajojen toimintaan, mutta tämän hetken tiedon perusteella ei vielä tiedetä, mitä kaikkea eri tilanteissa ja asennoissa tapahtuu ja millaiset vaikutukset niillä harjoitushyödyn kannalta on hevoselle. "SRL:n kilpailusäännöt II:ssa on seuraavalainen osio vapaasta käynnistä kouluratsastuskilpailuissa: ”Venytys pitkille ohjille käynnissä ja kaulan ojentaminen antavat hyvän kuvan hevosen tasapainosta, pehmeydestä, kuuliaisuudesta ja rentoudesta. Esittääkseen liikkeen oikein ratsastajan tulee antaa hevoselle ohjaa ja sallia hevosen asteittain venyttää eteen- ja alaspäin. Hevosen niskan venyessä eteen/alas, hevosen suun tulee laskeutua noin olkakyhmyn tasolle (engl. point of the shoulder).”Hyytiäinen toteaa, että hevosen rangassa on valtava määrä erilaisia liikeyhdistelmä- ja asentoyhdistelmämahdollisuuksia.”Ranka ei liiku vain ylös ja alas, eli on muutakin kuin ekstensio eli ojennus ja fleksio eli koukistus. Ranka liikkuu vaihteleviin suuntiin vaihtelevissa määrin joka nivelvälistä. Ranka toimii kolmiulotteisesti.""Kaularangan, selkärangan liikkuvimman osan, toiminta voi olla hyvinkin haastava hahmottaa ja siten hallita. Yhden osan liikkuminen vaikuttaa hyvin paljon toisen osan asentoon suhteessa luotiviivaan - vaikka toinen osista ei olisi itsessään liikkunut paljoakaan."Jos yläniska on tiukassa fleksiossa, eikä sitä oikaista kun alaniskan asento muuttuu, niin pää päätyy väistämättä epäsuotuisaan asentoon luotiviivaan nähden: sen taakse. Hyytiäisen mielestä on myös tärkeää tiedostaa, että kaularangan eri osien nivelet eivät liiku samoja määriä samaan suuntaan. Tästä seuraa, että määrätyt asennot kuormittavat erityisesti jotakin tiettyä niveltä ja siihen liittyvää kudoksistoa. Jos jälleen niskaa ajatellaan, rasitus ei jakaudu välttämättä tasaisesti koko niskaan.Niska on – vain niska. "Niska on helppo nähdä, siksi sitä niin paljon tuijotetaan", Hyytiäinen sanoo.Lähtökohtana niskan ja selän asennoille on myös hevosen rakenne. Hyytiäisen oma hevonen esimerkiksi on raskas, runkoonsa nähden lyhytkaulainen työhevonen, jonka kehon ja niskan lihasmassa on valtava moneen muuhun rotuun verrattuna. Kun sitä verrataan keveään, notkeaan ja suhteessa pitkäkaulaiseen lämminveriratsuun, niskan liikkuvuuden ja optimaalisen asennon tilanne on täysin toinen. Kuvatut hevostyypit on alunperinkin jo jalostettu täysin erilaisiin tarkoituksiin, myös niskansa asentojen ja tehtävien osalta.Onko eteen-alas -työskentelystä mielestäsi hyötyä?”Siitä voi ehdottomasti olla hyötyä, sillä kaikki toiminnalliset liikeradat voidaan käydä läpi työskentelyssä tarpeen mukaan. On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että staattinen työskentely missään asennossa ei ole hyvästä. Asennon staattinen ylläpito lisää vaurion mahdollisuutta.”Toteutuuko se ajatus, että selän yli kulkeva nuchaaliligamentti, joka jatkuu surpraspinaaligamenttina, nostaisi päätä laskiessa vastaavasti selkää ylöspäin, jolloin selkä pyöristyisi?Hyytiäinen on miettiväisen näköinen.”Nivelsiteen, tässä nuchaaliligamentin, tehtävä on tukea ja stabiloida selän rakenteita, ja kyllä kaularangan laskemisella on nostava vaikutus rintarankaan, mutta en tiedä miten vahva se vaikutus on ratsastettaessa, nivelside on kuitenkin aika passiivinen rakenne. Ainakin, jos halutaan, että tällaiset asiat tukevat toimintaa, selän kudoksissa pitää olla riittävä liikkuvuus ja tuki, tarpeeksi lihasvoimaa ja lihasten hallintaa, jotta pystytään tuottamaan liikettä ja ylläpitämään ryhtiä. Hevosella pitää olla vartalon hallintaa ja sen on ymmärrettävä mitä siltä halutaan, jotta se voi ylipäänsä kehittää motoriset taidot tämän halutun asennon saavuttamiseen ja ylläpitämiseen, erityisesti liikkeen aikana.”. Pystyykö nuchaaliligamentti nostamaan selkää ja venymään ja siten avaamaan okahaarakkeita?”Se venyy, jos sitä venytetään. Olemme julkaisseet tutkimuksen, jossa oli kissing spines -potilaita. Stimuloimme hevosia nostamaa rintakehäänsä ja -rankaansa, jolloin ne vatsalihaksiaan käyttäen nostivat selkäänsä ja uudessa ryhdissään todellakin avasivat rintarankanka-alueen okahaarakevälejään ihan merkittävästikin. Päätä ja kaulaa ei kuitenkaan tässä yhteydessä laskettu ollenkaan. Välien kasvaminen oli seurausta rungon ja ryhdin muutoksesta, ei niskan asennosta. ”Stimuloiminen tapahtui monelle hevosihmiselle tutulla tavalla kutittamalla hevosen suurin piirtein satulavyön kohdalta rintalastasta, etujalkojen takaa.Ratsastuksenopettaja ja kilparatsastaja Salla Varenti toistaa alla olevalla videolla samantyyppisen reaktion Ypäjä Isandran kanssa, mutta hän on sitä mieltä, että ratsastaessa saatu selän aktivoiminen on eri asia. . Hevosen valtaisa pehmytkudoksisto tuottaa liikettä, mutta myös ylläpitää asentoa. Myös se on saatava mukaan, työskentelemään samansuuntaisesti. Hevonen on biomekaaninen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.Kun Hyytiäinen lähtee kuntouttamaan sairasta tai harjoittamaan tervettä hevosta, hän lähtee aina ensin hevosen keskiosasta liikkeelle.Hyytiäinen jakaa hevosen kolmeen osaan. "Voisi ajatella, että pää ja niska ovat yksi osa, runko yksi, ja lantio ja raajat kolmas osa, minä keskityn aina ensin etu- ja takaraajojen väliin eli hevosen keskiosaan. Katson, että siellä kaikki toimii, koska se on se avain. Jos takajalat heiluu hienosti ja niska on kauniisti, se ei riitä, jos keskikohdassa asiat eivät ole kunnossa."Rungon toiminta on oleellista erityisesti ratsuhevoselle, joka kannattelee kaiken muun lisäksi tällä alueella myös ratsastajan painoa."Voimme tehdä paljon harjoituksia maasta käsin. Kysyy taitoa sekä hevoselta että ratsastajalta tehdä sama selästä käsin, mutta mahdollista se on ja sitähän ratsastettaessa pitäisikin tehdä."Miten?"Se on aina yksilöllistä, ja riippuu ratsukosta. Omassa työssäni lähden siitä, että tämä on motorinen taito, joka koulutetaan hevoselle ensin maasta käsin ilman taakkaa, ja siten, että ratsastukseen siirryttäessä taitoa kehitetään niin, että hevonen pystyy tekemään saman taakan alla, myös vaihtelevissa ratsastuksellisissa tehtävissä."Hyytiäinen näkee maasta käsin työskentelemisen osana ratsastettaessa tarvittavia taitoja, ei erillisinä temppuina."Jos hevonen seisoo riimunnarussa ja sitä kutitetaan rintalastan alta, keskiverto hevonen, nostaessaan rintakehäänsä ja vatsaansa, laskee päätään ja niskaansa. Se kertoo siitä, että ne on kyllä sidottu toisiinsa ja niiden liikkuminen ja toiminta on toisistaan riippuvaista. Itse näen, että jos saan keskiosan nousemaan, niska menköön minne menee – yleensä se hieman laskee. Mutta se ei laske automaattisesti. Selän kiputilat esimerkiksi voivat estää sitä."Se, että hevonen itse vapaasti liikkuessaan käyttää jotakin asentoa, ei tarkoita, että sama ratsastettaessa on automaattisesti hyvästä tai edes riskitöntä. Ja erityisen tärkeä tämä on muistaa staattisessa asennossa ja liikelaajuuksien ääripäissä.Hyytiäinen kuitenkin mainitsee nivelten liikelaajuudet. Jokaisessa nivelessä on vapaa, olemassa oleva liikelaajuus ja jotta se pysyisi yllä, laajuutta tulisi säännöllisesti käyttää. Fysioterapeuttina Hyytiäinen toteaa oleellista olevan, että nivelen liikelaajuutta ei tule kuitenkaan käyttää kovalla voimalla tai äkillisesti. ”Jos sä liukastut ja nytkähdät yhtäkkiä, voi olla, että nivelen liikelaajuus pysyy oikeissa rajoissa, mutta liikkeen nopeus onkin kudoksille liikaa. Ja tämä erityisesti liikelaajuuden ääripäissä käytäessä.”Hyytiäinen kuvailee liikelaajuuden käytön tilanteita. Ääripääesimerkki voi olla tilanne, jossa liikelaajuuden ääripäätä käytetään osana urheilusuorista väkivalloin tai pakolla, kovilla varusteilla – kukaan ei hyväksy sitä. Toisessa ääripäässä samaa liikelaajuutta voisi käyttää fysioterapeutti, joka mobilisoi liikelaajuutta vähän kerrassaan, porkkanan kanssa houkutellen ja ehkä kipulääkityksen tukemana, jotta vamman seurauksena rajoittunut liikelaajuus saadaan palautettua toiminnalliseksi ja kivuttomaksi. "Toivon siinä, että kukaan ei tuomitsisi minua, kun teen sitä hoitona, mutta itse olen kyllä kovasti tuomitsemassa sitä janan toista ääripäätä. Ongelma ei siis ole liikelaajuus tai asento, vaan se, miten ja miksi sinne päädytään." Entä, jos ratsastat hevostasi eteen-alas, ja hevonen itse menee luotiviivan taakse, eikä halua nousta sieltä?”Vastaus on supertylsä: Jokainen tilanne on erilainen ja yksilöllinen ja pitää arvioida sellaisena. Ei ole yhtä hyvää vastausta. En lähtisi hyväksymään, mutta en myöskään tuomitsemaan ketään pelkän "hevonen oli luotiviivan takana" -tiedon perusteella, tietämättä tilanteesta sen enempää."Mitä luotiviivakysymykseen tulee, Hyytiäinen sanoo, että kuten kaikissa liikkumisen ongelmiin liittyvissä tilanteissa, ensin pitää havaita, että meillä ylipäänsä on ongelma. ”Sen jälkeen pitää määritellä kyseinen ongelma, jonka jälkeen pitäisi päätellä, miksi niin käy. Ja vasta sen jälkeen, mitä pitää tehdä, jos me ei haluta, että sitä tapahtuu?”Eli luotiviivan takana olemisessa ei automaattisesti ole ongelmaa?”Tilanteesta riippuen: Ei välttämättä. Ja juuri tuo on se kysymys, joka pitää siinä kohtaa kysyä: onko siinä ongelma vai ei?”. Ehdoton sääntö: Ei väkivalloinAinoan ehdottoman säännön Hyytiäinen mainitsee: ”Ei koskaan väkivalloin ja aina yksilöllisesti. Me ollaan kaikki erilaisia, hevoset ja myös ihmiset: Joku on guru joogassa, joku rampautuu jo, kun katsoo joogasalille päinkin.”Kipua ei pidä aiheuttaa monestakaan syystä. Jo pelkästään liikkumisen kannalta siitä syystä, että jos hevonen pakotetaan sille haastavaan liikkumisasentoon, se pystyy kompensoimaan vaikeuttaan hyvin helposti. ”Hevonen voi tarjota jonkinlaisen asennon vähän sinne päin, mutta varsin hyvin olla edelleen aktivoimatta sitä selkäänsä.”Tämä kaikki on tapetilla sosiaalisessa mediassa. Hyytiäinen kuitenkin kertoo välttelevänsä sosiaalista mediaa siellä olevien "täysin itsekritiikittömien kommenttien" takia. ”Ihmiset kommentoi ja jakaa näkemyksiään hyvin heppoisin perustein. On helppo huudella marginaalista vailla vastuuta sanomisistaan.”. KommenttiPuhutaanko samasta asiasta?Ratsastuksessa on paljon asioita, joista on vaikea kirjoittaa. Pyrkiminen kentaurimoodiin ja moni kyseiseen prosessiin liittyvä asia kuolaintuntumasta selän läpi työskentelemiseen on ratsastajille selkeää, mutta lähes mahdoton pukea kirjoitetuiksi sanoiksi. Hyytiäinen ei usko, että "selän läpi ratsastaminen" on kaikille ratsastajillekaan täysin selkeä asia, sillä hän on "kuullut hyvin kirjavia kuvailuja heti, kun asiaa aletaan purkaa". Hyytiäinen ei käytä itse termiä, mutta sanoo ymmärtävänsä, mitä sillä yleensä tarkoitetaan. Jos asia on selkeä Kyra Kyrklundille, se ei vielä tarkoita, että se avautuu kaikille muillekin. Kyse on tyypillisestä hevosalan hiljaisesta tiedosta, joka hankitaan tekemisen ja toistojen kautta, joka vaatii paitsi kilometrejä, vieläpä kilometrejä oikeaan suuntaan. Asia vertautuu vaikkapa viulunsoittoon. Vertaan Kyrklundia viuluvirtuoosi Niccolo Paganiniin. Paganini kyllä tietää millä lailla viulua käsittelemällä se soi parhaiten, mikä jousen asento ja voima tarvitaan viulun runkoon nähden - ja osaa asetella nämä elementit oikeaan suhteeseen toisiinsa nähden, koskapa viulu kerran kauniisti soi. Huomionarvoista mielestäni on, että tätä tietoa ei automaattisesti ole viulun rakentajalla eikä korjaajallakaan, sitä ei vielä ole aloittelevalla viulistilla ja melko epätodennäköistä on, että se tieto olisi monellakaan konserttisalissa istujilla. Mutta jollakin toisella Paganinin veroisella viulistilla se todennäköisesti on. Mutta osaavatko he pukea sanoiksi mitä soittaessa tapahtuu, niin, että myös ei-viulistit ymmärtävät? Entä Kyrklund ratsastaessa? Voi onko tässä siteerattava jälleen kerran mansikan maku -vertausta? Onko kuvailuun edes olemassa sanoja? .Kyra Kyrklund: "Kaikilla hevosilla ei voi tehdä kaikkea".Kehoa rakentava lihasammattilainen suosittelee maapuomeja joka-hevoselle
Oppaassa jos toisessakin todetaan, että ”hevosen ratsastaminen voimakkaasti eteen ja alas on hyvä apuväline, jos hevosen selkätyöskentely ja askel ovat häiriintyneitä virheellisen työskentelymuodon vuoksi” (Bo Tibblin, Ratsuhevonen – opas kouluttajalle).Suuri osa ratsastajista mieltää asian Tibblinin tavoin. Hevonen ratsastetaan takaa eteen niin, että selkä pysyy kaiken aikaa mukana. Jos selkä "putoaa", se käydään hakemassa takaisin ylös, toimintaan, matalamman muodon kautta. .Mutta toimiiko tämä biomekaniikan lakeihin peilattuna? Hevosurheilu Ratsastus kysyi asiaa eläinten fysioterapian dosentti Heli Hyytiäiseltä ja sai huomata, että täysin yksiselitteistä vastausta ei ole saatavilla. Myös riippuu, keneltä kysyy. Hyytiäinen ”ei lähtisi pelaamaan niskan kautta mitään”. Toimintahäiriöitä kuntoutettaessa hän keskittyisi aina ensisijaisesti hevosen keskiosaan eli runkoon, rinta-lannerangan alueeseen, joka alkaa hevosen sää’n alueelta ja loppuu lantion etuosaan.Ratsastuksen tavoite on, että hevonen käyttää selkäänsä, ja antaa sen ratsastajan käyttöön. Ajatellaan, että kun hevonen aktiivisesti takaosaansa käyttäen kantaa ratsastajan ja on kuolaintuntumalla, sen selkä nousee.Hyytiäisen mukaan tämä on kuitenkin niin yksinkertaistetusti sanottu ja perustuu niin moneen olettamukseen, ettei näin voi perustellusti sanoa. "Väittämä perustuu moneen olettamukseen. Yleensä, kun hevonen ilman taakkaa nostaa selkäänsä, se hieman myös laskee päätään, mutta tämä voi olla seuraus, ei syy. Tavoite on, että hevonen nostaa selkäänsä, ei pelkästään, että se laskisi päätään", Hyytiäinen sanoo.Entä eteen-alas -työskentely? Sitä tehdään, jotta selkä aktivoituisi, mutta tapahtuuko aktivoitumista? Ehkä, ehkä ei. ”Selän aktivointi itsessään on jo suhteellisen epämääräinen kuvailu. Esimerkiksi, joa selän pinnalliset lihakset aktivoituvat, selkä ojentuu eli menee notkoon, ei suinkaan nouse ylös tai köyristy. Köyristymisenhän eli rintarangan ylös nousemisen aiheuttavat vatsan puoleiset lihakset." Kysymys on yllättävän hankala, vaikka jokainen luuleekin tietävänsä oikean vastauksen. Tässä kohtaa Hyytiäinen toteaa myös, että mikä tahansa väline ja menetelmä on vain niin hyvä, mitä ovat sitä käyttävän henkilön taidot.Kun hevonen laskee päänsä, syödessään vaikkapa laitumella ruohoa, se on edessä ja alhaalla. Mutta onko tästä asennosta hevoselle ratsastuksellisesti tai muulla tavoin jotakin muutakin hyötyä, kuin se, että se saa ruohoa?Se riippuu monesta seikasta.”Mitä eteen-alas sinun mielestäsi on?”, Hyytiäinen yhtäkkiä kysyy.Toimittajan vastaus on tyypillinen sekoitus faktaa ja fiktiota:Se on liikkumista selkä ylhäällä, pää alhaalla, kuono menosuuntaan tai vähän pyöreämmässä muodossa, jossa kuono voi käydä joskus luotiviivan takanakin. Haetaan ylälinjan pidennystä, takajalkojen ja takaosan työskentelyyn ja aktiivisiin vatsalihaksiin yhdistettynä myös nikamavälien avautumista. Rentouttavaa, mutta myös vahvistavaa.”Näin voi olla, mutta voi myös olla, ettei mitään noista tapahdu”, Hyytiäinen kuittaa. . FEI:n sivuilla on seuraava kuvaus eteen-alas -työskentelystä:”Pitkän ja matalan venytyksen ytimessä on hevosen irtonaisuus. Venytyksen tarkoitus on kaksiosainen; se parantaa hevosen irtonaisuutta ja notkeutta ja toimii myös läpiratsastuksen onnistumisen ja tottelevaisuuden mittarina.Jos koottuna oleva hevonen seuraa ohjasotetta ja tuntumaa alas ja eteenpäin aina venytykseen asti, se on hyvässä kontaktissa, toimii koko kehollaan ja kantaa itsensä. Tämä venytys on avainelementti koulutusasteikossa (training scale) ja on oltava hallussa ennen kuin siirrytään vaikeampiin tehtäviin.On tärkeää, että venytys ei vain lyhennä kaulaa ja vedä hevosen nenää luotiviivan taakse. Riippumatta venytysasteesta hevosen nenän tulee olla luotiviivalla tai hieman sen edessä, kurkun kulma auki ja selkä nostettu ylöspäin.Hevonen venyttää koko ylälinjaansa, sitä ratsastetaan takaa eteenpäin, kannustaen sitä astumaan takajaloillaan kohti kontaktia.”"Jos mennään ihan perusasioiden äärelle, niin esimerkiksi ratsastettaessa eteen-alas -asennon käsittäminen venytyksenä on erikoinen", Hyytiäinen toteaa."Mitä kudosta tai rakennetta tässä asennossa tarkalleen ottaen pyritään venyttämään?" hän kysyy. "Toisekseen, venyttäminen aktiivisen, etenevän liikkeen aikana, ratsastajan painon alla, varusteiden vaikutuksen alaisena, ratsastajan hallitsemassa ryhdissä tai asennossa ei kuulosta ainakaan minkään lihaksen parhaalta mahdolliselta venytykseltä."Onko eteen-alas siis enemmänkin jonkinlainen testi kuolaintuntuman laadusta ja rentoudesta kuin korjaava harjoite?Hyytiäisen mielestä "parempiakin rentoustestejä voisi kehitellä". Yksi usein toistuva hankaluus on terminologian kirjavuus ja puutteellisuudet termien määrittelemisessä.. Niskan asennolla yksinään Hyytiäinen ei näe suurta biomekaanista vaikutusta suuntaan eikä toiseen. "Kunhan kysymyksessä ei ole ääriasento, johon liittyy paljon negatiivisia seurauksia kudoksen väsymisestä ja ylivenymisestä hengityksen vaikeutumiseen ja näkökentän rajoittumiseen. On eri asia, jos hevonen omatoimisesti nappaa kärpäsen rinnuksiltaan, kun jos se pakotetetaan tällaiseen rullattuun asentoon joskus useita minuutteja."”Niskan ja kaulan mikään asento ei ole tae selän toiminnasta, eikä minkään lihasryhmän aktivoitumisesta tai toisaalta myöskään rentoutumisesta.”Eikö niskan asennolla ole siis mitään väliä, kun puhutaan selän toiminnasta?”On sillä vaikutusta, mutta miten paljon ja mitä, se on hyvin vaikea sanoa. Kun niska kokonaisuutena on jossain asennossa, se on seurausta kaikkien yksittäisten nivelten jostakin asennosta, ja siitä, että jotkut lihakset työskentelevät venyneessä ja toiset lyhyessä asennossa, joten totta kai sillä jotakin vaikutusta aina on myös selän ja eturaajojen toimintaan, mutta tämän hetken tiedon perusteella ei vielä tiedetä, mitä kaikkea eri tilanteissa ja asennoissa tapahtuu ja millaiset vaikutukset niillä harjoitushyödyn kannalta on hevoselle. "SRL:n kilpailusäännöt II:ssa on seuraavalainen osio vapaasta käynnistä kouluratsastuskilpailuissa: ”Venytys pitkille ohjille käynnissä ja kaulan ojentaminen antavat hyvän kuvan hevosen tasapainosta, pehmeydestä, kuuliaisuudesta ja rentoudesta. Esittääkseen liikkeen oikein ratsastajan tulee antaa hevoselle ohjaa ja sallia hevosen asteittain venyttää eteen- ja alaspäin. Hevosen niskan venyessä eteen/alas, hevosen suun tulee laskeutua noin olkakyhmyn tasolle (engl. point of the shoulder).”Hyytiäinen toteaa, että hevosen rangassa on valtava määrä erilaisia liikeyhdistelmä- ja asentoyhdistelmämahdollisuuksia.”Ranka ei liiku vain ylös ja alas, eli on muutakin kuin ekstensio eli ojennus ja fleksio eli koukistus. Ranka liikkuu vaihteleviin suuntiin vaihtelevissa määrin joka nivelvälistä. Ranka toimii kolmiulotteisesti.""Kaularangan, selkärangan liikkuvimman osan, toiminta voi olla hyvinkin haastava hahmottaa ja siten hallita. Yhden osan liikkuminen vaikuttaa hyvin paljon toisen osan asentoon suhteessa luotiviivaan - vaikka toinen osista ei olisi itsessään liikkunut paljoakaan."Jos yläniska on tiukassa fleksiossa, eikä sitä oikaista kun alaniskan asento muuttuu, niin pää päätyy väistämättä epäsuotuisaan asentoon luotiviivaan nähden: sen taakse. Hyytiäisen mielestä on myös tärkeää tiedostaa, että kaularangan eri osien nivelet eivät liiku samoja määriä samaan suuntaan. Tästä seuraa, että määrätyt asennot kuormittavat erityisesti jotakin tiettyä niveltä ja siihen liittyvää kudoksistoa. Jos jälleen niskaa ajatellaan, rasitus ei jakaudu välttämättä tasaisesti koko niskaan.Niska on – vain niska. "Niska on helppo nähdä, siksi sitä niin paljon tuijotetaan", Hyytiäinen sanoo.Lähtökohtana niskan ja selän asennoille on myös hevosen rakenne. Hyytiäisen oma hevonen esimerkiksi on raskas, runkoonsa nähden lyhytkaulainen työhevonen, jonka kehon ja niskan lihasmassa on valtava moneen muuhun rotuun verrattuna. Kun sitä verrataan keveään, notkeaan ja suhteessa pitkäkaulaiseen lämminveriratsuun, niskan liikkuvuuden ja optimaalisen asennon tilanne on täysin toinen. Kuvatut hevostyypit on alunperinkin jo jalostettu täysin erilaisiin tarkoituksiin, myös niskansa asentojen ja tehtävien osalta.Onko eteen-alas -työskentelystä mielestäsi hyötyä?”Siitä voi ehdottomasti olla hyötyä, sillä kaikki toiminnalliset liikeradat voidaan käydä läpi työskentelyssä tarpeen mukaan. On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että staattinen työskentely missään asennossa ei ole hyvästä. Asennon staattinen ylläpito lisää vaurion mahdollisuutta.”Toteutuuko se ajatus, että selän yli kulkeva nuchaaliligamentti, joka jatkuu surpraspinaaligamenttina, nostaisi päätä laskiessa vastaavasti selkää ylöspäin, jolloin selkä pyöristyisi?Hyytiäinen on miettiväisen näköinen.”Nivelsiteen, tässä nuchaaliligamentin, tehtävä on tukea ja stabiloida selän rakenteita, ja kyllä kaularangan laskemisella on nostava vaikutus rintarankaan, mutta en tiedä miten vahva se vaikutus on ratsastettaessa, nivelside on kuitenkin aika passiivinen rakenne. Ainakin, jos halutaan, että tällaiset asiat tukevat toimintaa, selän kudoksissa pitää olla riittävä liikkuvuus ja tuki, tarpeeksi lihasvoimaa ja lihasten hallintaa, jotta pystytään tuottamaan liikettä ja ylläpitämään ryhtiä. Hevosella pitää olla vartalon hallintaa ja sen on ymmärrettävä mitä siltä halutaan, jotta se voi ylipäänsä kehittää motoriset taidot tämän halutun asennon saavuttamiseen ja ylläpitämiseen, erityisesti liikkeen aikana.”. Pystyykö nuchaaliligamentti nostamaan selkää ja venymään ja siten avaamaan okahaarakkeita?”Se venyy, jos sitä venytetään. Olemme julkaisseet tutkimuksen, jossa oli kissing spines -potilaita. Stimuloimme hevosia nostamaa rintakehäänsä ja -rankaansa, jolloin ne vatsalihaksiaan käyttäen nostivat selkäänsä ja uudessa ryhdissään todellakin avasivat rintarankanka-alueen okahaarakevälejään ihan merkittävästikin. Päätä ja kaulaa ei kuitenkaan tässä yhteydessä laskettu ollenkaan. Välien kasvaminen oli seurausta rungon ja ryhdin muutoksesta, ei niskan asennosta. ”Stimuloiminen tapahtui monelle hevosihmiselle tutulla tavalla kutittamalla hevosen suurin piirtein satulavyön kohdalta rintalastasta, etujalkojen takaa.Ratsastuksenopettaja ja kilparatsastaja Salla Varenti toistaa alla olevalla videolla samantyyppisen reaktion Ypäjä Isandran kanssa, mutta hän on sitä mieltä, että ratsastaessa saatu selän aktivoiminen on eri asia. . Hevosen valtaisa pehmytkudoksisto tuottaa liikettä, mutta myös ylläpitää asentoa. Myös se on saatava mukaan, työskentelemään samansuuntaisesti. Hevonen on biomekaaninen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.Kun Hyytiäinen lähtee kuntouttamaan sairasta tai harjoittamaan tervettä hevosta, hän lähtee aina ensin hevosen keskiosasta liikkeelle.Hyytiäinen jakaa hevosen kolmeen osaan. "Voisi ajatella, että pää ja niska ovat yksi osa, runko yksi, ja lantio ja raajat kolmas osa, minä keskityn aina ensin etu- ja takaraajojen väliin eli hevosen keskiosaan. Katson, että siellä kaikki toimii, koska se on se avain. Jos takajalat heiluu hienosti ja niska on kauniisti, se ei riitä, jos keskikohdassa asiat eivät ole kunnossa."Rungon toiminta on oleellista erityisesti ratsuhevoselle, joka kannattelee kaiken muun lisäksi tällä alueella myös ratsastajan painoa."Voimme tehdä paljon harjoituksia maasta käsin. Kysyy taitoa sekä hevoselta että ratsastajalta tehdä sama selästä käsin, mutta mahdollista se on ja sitähän ratsastettaessa pitäisikin tehdä."Miten?"Se on aina yksilöllistä, ja riippuu ratsukosta. Omassa työssäni lähden siitä, että tämä on motorinen taito, joka koulutetaan hevoselle ensin maasta käsin ilman taakkaa, ja siten, että ratsastukseen siirryttäessä taitoa kehitetään niin, että hevonen pystyy tekemään saman taakan alla, myös vaihtelevissa ratsastuksellisissa tehtävissä."Hyytiäinen näkee maasta käsin työskentelemisen osana ratsastettaessa tarvittavia taitoja, ei erillisinä temppuina."Jos hevonen seisoo riimunnarussa ja sitä kutitetaan rintalastan alta, keskiverto hevonen, nostaessaan rintakehäänsä ja vatsaansa, laskee päätään ja niskaansa. Se kertoo siitä, että ne on kyllä sidottu toisiinsa ja niiden liikkuminen ja toiminta on toisistaan riippuvaista. Itse näen, että jos saan keskiosan nousemaan, niska menköön minne menee – yleensä se hieman laskee. Mutta se ei laske automaattisesti. Selän kiputilat esimerkiksi voivat estää sitä."Se, että hevonen itse vapaasti liikkuessaan käyttää jotakin asentoa, ei tarkoita, että sama ratsastettaessa on automaattisesti hyvästä tai edes riskitöntä. Ja erityisen tärkeä tämä on muistaa staattisessa asennossa ja liikelaajuuksien ääripäissä.Hyytiäinen kuitenkin mainitsee nivelten liikelaajuudet. Jokaisessa nivelessä on vapaa, olemassa oleva liikelaajuus ja jotta se pysyisi yllä, laajuutta tulisi säännöllisesti käyttää. Fysioterapeuttina Hyytiäinen toteaa oleellista olevan, että nivelen liikelaajuutta ei tule kuitenkaan käyttää kovalla voimalla tai äkillisesti. ”Jos sä liukastut ja nytkähdät yhtäkkiä, voi olla, että nivelen liikelaajuus pysyy oikeissa rajoissa, mutta liikkeen nopeus onkin kudoksille liikaa. Ja tämä erityisesti liikelaajuuden ääripäissä käytäessä.”Hyytiäinen kuvailee liikelaajuuden käytön tilanteita. Ääripääesimerkki voi olla tilanne, jossa liikelaajuuden ääripäätä käytetään osana urheilusuorista väkivalloin tai pakolla, kovilla varusteilla – kukaan ei hyväksy sitä. Toisessa ääripäässä samaa liikelaajuutta voisi käyttää fysioterapeutti, joka mobilisoi liikelaajuutta vähän kerrassaan, porkkanan kanssa houkutellen ja ehkä kipulääkityksen tukemana, jotta vamman seurauksena rajoittunut liikelaajuus saadaan palautettua toiminnalliseksi ja kivuttomaksi. "Toivon siinä, että kukaan ei tuomitsisi minua, kun teen sitä hoitona, mutta itse olen kyllä kovasti tuomitsemassa sitä janan toista ääripäätä. Ongelma ei siis ole liikelaajuus tai asento, vaan se, miten ja miksi sinne päädytään." Entä, jos ratsastat hevostasi eteen-alas, ja hevonen itse menee luotiviivan taakse, eikä halua nousta sieltä?”Vastaus on supertylsä: Jokainen tilanne on erilainen ja yksilöllinen ja pitää arvioida sellaisena. Ei ole yhtä hyvää vastausta. En lähtisi hyväksymään, mutta en myöskään tuomitsemaan ketään pelkän "hevonen oli luotiviivan takana" -tiedon perusteella, tietämättä tilanteesta sen enempää."Mitä luotiviivakysymykseen tulee, Hyytiäinen sanoo, että kuten kaikissa liikkumisen ongelmiin liittyvissä tilanteissa, ensin pitää havaita, että meillä ylipäänsä on ongelma. ”Sen jälkeen pitää määritellä kyseinen ongelma, jonka jälkeen pitäisi päätellä, miksi niin käy. Ja vasta sen jälkeen, mitä pitää tehdä, jos me ei haluta, että sitä tapahtuu?”Eli luotiviivan takana olemisessa ei automaattisesti ole ongelmaa?”Tilanteesta riippuen: Ei välttämättä. Ja juuri tuo on se kysymys, joka pitää siinä kohtaa kysyä: onko siinä ongelma vai ei?”. Ehdoton sääntö: Ei väkivalloinAinoan ehdottoman säännön Hyytiäinen mainitsee: ”Ei koskaan väkivalloin ja aina yksilöllisesti. Me ollaan kaikki erilaisia, hevoset ja myös ihmiset: Joku on guru joogassa, joku rampautuu jo, kun katsoo joogasalille päinkin.”Kipua ei pidä aiheuttaa monestakaan syystä. Jo pelkästään liikkumisen kannalta siitä syystä, että jos hevonen pakotetaan sille haastavaan liikkumisasentoon, se pystyy kompensoimaan vaikeuttaan hyvin helposti. ”Hevonen voi tarjota jonkinlaisen asennon vähän sinne päin, mutta varsin hyvin olla edelleen aktivoimatta sitä selkäänsä.”Tämä kaikki on tapetilla sosiaalisessa mediassa. Hyytiäinen kuitenkin kertoo välttelevänsä sosiaalista mediaa siellä olevien "täysin itsekritiikittömien kommenttien" takia. ”Ihmiset kommentoi ja jakaa näkemyksiään hyvin heppoisin perustein. On helppo huudella marginaalista vailla vastuuta sanomisistaan.”. KommenttiPuhutaanko samasta asiasta?Ratsastuksessa on paljon asioita, joista on vaikea kirjoittaa. Pyrkiminen kentaurimoodiin ja moni kyseiseen prosessiin liittyvä asia kuolaintuntumasta selän läpi työskentelemiseen on ratsastajille selkeää, mutta lähes mahdoton pukea kirjoitetuiksi sanoiksi. Hyytiäinen ei usko, että "selän läpi ratsastaminen" on kaikille ratsastajillekaan täysin selkeä asia, sillä hän on "kuullut hyvin kirjavia kuvailuja heti, kun asiaa aletaan purkaa". Hyytiäinen ei käytä itse termiä, mutta sanoo ymmärtävänsä, mitä sillä yleensä tarkoitetaan. Jos asia on selkeä Kyra Kyrklundille, se ei vielä tarkoita, että se avautuu kaikille muillekin. Kyse on tyypillisestä hevosalan hiljaisesta tiedosta, joka hankitaan tekemisen ja toistojen kautta, joka vaatii paitsi kilometrejä, vieläpä kilometrejä oikeaan suuntaan. Asia vertautuu vaikkapa viulunsoittoon. Vertaan Kyrklundia viuluvirtuoosi Niccolo Paganiniin. Paganini kyllä tietää millä lailla viulua käsittelemällä se soi parhaiten, mikä jousen asento ja voima tarvitaan viulun runkoon nähden - ja osaa asetella nämä elementit oikeaan suhteeseen toisiinsa nähden, koskapa viulu kerran kauniisti soi. Huomionarvoista mielestäni on, että tätä tietoa ei automaattisesti ole viulun rakentajalla eikä korjaajallakaan, sitä ei vielä ole aloittelevalla viulistilla ja melko epätodennäköistä on, että se tieto olisi monellakaan konserttisalissa istujilla. Mutta jollakin toisella Paganinin veroisella viulistilla se todennäköisesti on. Mutta osaavatko he pukea sanoiksi mitä soittaessa tapahtuu, niin, että myös ei-viulistit ymmärtävät? Entä Kyrklund ratsastaessa? Voi onko tässä siteerattava jälleen kerran mansikan maku -vertausta? Onko kuvailuun edes olemassa sanoja? .Kyra Kyrklund: "Kaikilla hevosilla ei voi tehdä kaikkea".Kehoa rakentava lihasammattilainen suosittelee maapuomeja joka-hevoselle