"Hevonen hevosena", sanoo Warwick McLean

Sitä paitsi hevoset ovat kaikkialla samanlaisia. ”On aina mielenkiintoista seurata, miten niiden mieli toimii”, Warwick McLean pohtii hevosista.Pähkinänkuoressa ratsastamisessa ja hevosen kouluttamisessa on kyse ärsykkeistä ja niiden aiheuttamista reaktioista ja näiden ajoittamisesta. Loppu on retoriikkaa.Monia kiinnostaa kysymys, ”pitääkö minun hevoseni minusta?” McLean vastaa seuraavasti.”Me emme tiedä tuollaisia asioita, sillä meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää mitä hevosen tajunnassa tapahtuu. Kokemukseni ja tietämäni perusteella väitän, että hevonen jollakin tasolla kykenee arvostamaan sitä, jos se kokee pystyvänsä kommunikoimaan ihmisen kanssa loogisella ja sille ymmärrettävällä tavalla, ilman että sen täytyy pelätä ihmisen arvaamattomia reaktioita.”Todisteen kommunikaation sujumisesta saa katsomalla tuleeko hevonen karsinan ovelle vai meneekö se takaseinälle nähdessään ihmisen.Toinen iso ja jatkuvasti esitetty kysymys on, ”onko hevonen älykäs?” McLean ei pidä tätä tärkeänä kysymyksenä. Hän sanoo, että ainoa, millä on merkitystä, on hevosen oppimiskyky, ja se on todellinen.Hän muotoilee vastauksen näin. ”Älykkyys. Hevosella ei ole erityisen kehittynyt ongelmanratkaisukyky, sillä jos sillä olisi, emme pystyisi pitämään yhtä ainoaa 140-hyppääjää tarhassa, koska ne poistuisivat sieltä kaikki välittömästi. Hevoselle tarhasta poistumista hyppäämällä aidan yli ei tavallaan ole olemassa, ennenkuin juuri se asia on siinä kyseisessä tarhassa sille jollakin tavalla palkitsemalla opetettu.”.Hevosella on valokuvamuisti. Ihmisen muisti on videomuisti, eli aina kun ajattelemme jotakin, kelaamme hieman taakse- ja eteenpäin samanaikaisesti. Me suhteutamme näkemämme ja kokemamme kaikkeen mitä olemme ennen elämässämme tehneet ja mitä äsken tapahtui. Lisäksi mietimme mitä tulevaisuudessa voi hetken päästä tapahtua.Hevonen ei mieti näin. Sille on olemassa vain nykyhetki. Se ei tee valintoja eikä sillä ole mielihaluja ja omia vaikuttimia. Sille ikäänkuin käy periaatteessa kaikki, mikäli se ei tunne asiasta fyysistä tai psyykkistä epämukavuutta.”Ajattelepa, jos hevonen kykenisi miettimään mitä se oikeasti haluaisi tehdä. Jos näin olisi, me emme pystyisi tekemään niillä oikeastaan mitään, koska ne haluaisivat joka hetki tehdä mieluummin jotakin muuta ja ne ovat todella isoja, vahvoja ja nopeita. Jos hevonen ymmärtäisi, että kevyen ravin yhdellä hetkellä sen ei tarvitse tehdä muuta kuin vaihtaa äkkiä suuntaa niin me tipumme - meidän onneksemme se ei ymmärrä tuollaisia syy-seuraus -suhteita”, McLean järkeilee. Kysymykseen, mitä hevosen päässä tapahtuu, kun sillä ratsastetaan, McLean ei osaa vastata.”Sen mielessä häilyy varmaankin sekoitus ympäristöä, ratsastajan sen hetkisiä apuja, ratsastajan paino sen selässä ja äänet joita se kuulee, juuri sillä tietyllä lyhyellä hetkellä.”Hevonen elää hetkessä paremmin kuin yksikään valaistunut zenbuddhisti. ”Ratsastustilanteessa hevosella ei ole omaa tahtoa kääntyä sen enempää oikealle kuin vasemmalle, se liikkuu sinne suuntaan missä vastassa on vähiten painetta”, McLean jatkaa. PakeneminenIhmisen on vaikea oivaltaa syvällisesti sitä, miten suuressa roolissa hevosen mielessä on pakeneminen. Se on mielessä jatkuvasti. Oikeampaa on oikeastaan sanoa, että pakeneminen on koodattuna sen jokaisessa solussa.”Se osa aivoissa, missä tapahtuu pakoreaktio on paljon vahvempi kuin se osa, millä hevonen oppii”, McLean toteaa. ”Miksi näin on? Siksi, että hevosten maailmassa kyse on koko ajan henkiinjäämisestä tai kuolemisesta.”Kun tähän yhdistetään hevosen koko ja reaktioiden nopeus ja lisätään vielä se tosiasia, että jalostus tuottaa kaiken aikaa nopeampia ja paremmin liikkuvia verihevosia, me tarvitsemme apua.”Turboahdetuilla hevosilla on myös turboahdettu korvienväli”, McLean naurahtaa.Kouluratsastus on urheilulajina erittäin tarkkaa ja siinä vaaditaan hevosen nopeaa reagoimista apuihin, sillä seuraavassa hetkessä tilanne on ohi. Hevoset kannattaa siis opettaa ”rohkeiksi”, jotta voi keskittyä pelkästään liikkeiden suorittamiseen eikä kamppailuun hevosen pakoreaktioiden kanssa. Rohkeus on yhtä kuin kykyä keskittyä pelkästään ratsastajan antamiin signaaleihin eli apuihin.McLean näkee teknisen ongelman myös siinä, että vaikka kouluhevosilta odotetaan reaktiivisuutta, niiden ei toisaalta kuitenkaan juurikaan anneta toteuttaa reaktiivisuutta ratsastajan kanssa: ei laukkaamista, ei tempon kiihdyttämistä sillä tavalla, mikä hevoselle olisi luontaista.Oikein koulutettu hevonen on miellyttävä ihmiselle. ”Se on hevonen, joka kohdistaa huomionsa ratsastajaan eikä ole jonkin muun impulssin vallassa, vaikkapa pakoreaktion tai turhautumisen tai kiinnostunut jostakin ohi menevästä toisesta hevosesta. Kun hevonen on oikeassa mielentilassa, se reagoi herkästi ja ilman viivettä apuihin, kunhan se vain ymmärtää mitä siltä pyydetään.”.Ei on ei ja kyllä on kyllä, ei harmaata aluetta, ei koskaan sanaa ehkä.Warwick McLean. Miellyttävä ihminen hevoselle on mahdollisimman selkeä ja ymmärrettävä, musta-valkoinen: ei on ei ja kyllä on kyllä, ei harmaata aluetta, ei koskaan sanaa ehkä. Ei myöskään tunnekuohua. Luonnonlahjakkuus ratsastajana on aina henkilö, jonka oman kehon viestit ovat selkeitä, täsmällisiä ja nopeita. Jos viestit annetaan raivon vallassa tai kiihtyneenä, ne eivät ole helposti ymmärrettävissä.Koska ihminen ei voi loputtomasti vaikuttaa ympäristöön, sieltä voi milloin tahansa ilmaantua jotakin sellaista, mikä käynnistää hevosen pakoreaktion, meidän on kyettävä pitämään hevonen fokusoituneena itseemme. ”Ympäristö ei saa olla määrittävä tekijä hevosen käyttäytymiselle, vaan ratsastajan avut.”McLean toteaa, että hyvät ratsastajat muuttuvat iän myötä. ”Ei kaksikymppinen ja viisikymppinen ratsastaja suhtaudu hevoseen samoin. Viisikymppinen ihminen on jo tajunnut miten hevonen toimii, mitä se on ja mitä se ei ole, kaksikymppinen ei välttämättä vielä. Kokemuksen myötä ihmisestä tulee hevoselle aina yleensä lempeämpi, se johtuu juuri siitä, että hän ei enää jatkuvasti projisoi itseään hevoseen, vaan ottaa hevosen hevosena ja hevonen kelpaa hänelle mainiosti juuri sellaisena hienona eläimenä kuin se on.”Hevoseen kannattaa muodostaa vahva luottamussuhde, se todellakin maksaa pako-laumaeläimen kanssa vaivan. Mikäli tällaista suhdetta ei ole, asia näkyy kaikesta: mikään ei onnistu helposti, hevonen ei mene traileriin, ei pesupaikalle, eikä tee oikeastaan mitään muutakaan.”Kun hevosen kouluttaja ja käsittelijä katsoo hevostaan, hän katsoo peiliin. Toki joissakin tapauksissa tallilla voi olla joku muu hevosta käsittelevä henkilö, joka tahtomattaa opettaa hevoselle vääriä asioita, tajuamatta, että hevonen oppii 24/7, kaikesta mitä sen kanssa tehdään.”Koulutuksen tarkoituksena on saada ratsuhevonen, joka vastaa nopeasti ja vastustelematta ratsastajan apuihin. Jotta tähän päästäisiin, hevosen ei anneta ottaa omia aloitteita. ”Yksi tärkeimmistä opeista nuorelle hevoselle on ratsastaa se tarkoin kulmiin, sisäpohkeen ympärille asetettuna. Aina kun sen pystyy tekemään, se kannattaa tehdä”, McLean opastaa.Jos hevonen kääntyy itse vasemmalle, se käännetään takaisin oikealle, muuten viestitään hevoselle että joissain tilanteissa se saa päättää itse suunnan. Säännön on aina oltava sama. Jokainen reaktio on oppimistilanne..Jos kuolaintuntumaa väistelevälle hevoselle antaa löysää ohjaa kun se hyppää pystyyn, voisi yhtä hyvin antaa sille porkkananWarwick McLean. ”Jos kuolaintuntumaa väistelevälle hevoselle antaa löysää ohjaa kun se hyppää pystyyn, voisi yhtä hyvin antaa sille porkkanan - se on suurinpiirtein yhtä tehokasta kouluttamista pystyyn hyppimiseen - jopa tehokkaampaa, sillä ohjien löysääminen tapahtui nopeammin ja hevonen yhdisti sen täsmällisemmin kahdelle jalalle nousemiseen.”Kouluratsastajien joskus mainitsema esimerkki ikävistä tilanteista, joita on tapahtunut kun kisoissa areenaan tutustumisen jälkeen itse kisoissa radalle onkin tuotu uudet kukkaruukut, kertoo siitä, että hevoselle uusi kukkapurkki on myös kokonaan uusi tilanne.”Kun ratsastetaan ensin yhteen suuntaan jonkin ohi ja hevonen tottuu, sitten toiseen suuntaan saman esineen ohi, hevonen voi taas säikkyä, sillä tilanne on hevoselle uusi, ja sen on taas uudelleen arvioitava onko se vaarassa vai ei.”Samasta syystä, kun hevonen viedään uudelle kisa-areenalle, se ei voi rauhallisesti vain todeta mielessään seuraavasti. ”Jaaha, taas yksi samanlainen kouluareena, kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt ne kaikki.” Hevonen ei koskaan tee niin.Positiivinen puoli on se, että se mitä hevonen ei näe, sitä se ei pelkää, koska asia on silloin poistunut sen mielestä. Hevonen ei jää märehtimään asioita.. Pelkoreaktion hallintaHevosia ei pidä laittamalla laittaa vaikeisiin tilanteisiin, mutta toisaalta on tiedettävä miten hevosen kanssa vaikeissa tilanteissa toimitaan, koska sellaisia on jossain vaiheessa todennäköisesti vääjäämättä edessä. Vaikeimmat tilanteet liittyvät pelkoreaktioon. Suuri osa opetustilanteista on pelkoreaktion hallintatilanteita.Tutkimusten mukaan pelon muuntuminen uteliaisuudeksi kestää kuitenkin vain 5-10 sekuntia. Usein kannattaa siis vain odottaa vähän aikaa kaikessa rauhassa, antamatta tilanteen eskaloitua pakoreaktioksi.Ypäjähallissa harjoiteltiin kaksi viikkoa sitten lauantaina tottumista sateenvarjoihin.Miten se tapahtui? Näin. McLean käveli areenalla avatun sateenvarjon kanssa. Joku hevosista jähmettyi suurin pörisevin sieraimin tuijottamaan sateenvarjoa, valmiina säntäämään pakoon.McLean pysyi sateenvarjoineen sen etäisyyden takana, minkä hevonen kestää. Vähitellen hän pyysi ratsastajaa ratsastamaan kohti sateenvarjoa, mutta otti heti saman verran askeleita taaksepäin. Tällä tavoin hevosta palkittiin jokaisesta askeleesta. Ratsastajaa pyydettiin pitämään hevosen etuosa kohtisuoraan kohti varjoa ja olemaan itse hätäilemättä ja hermostumatta, koska ratsastajan avut ovat se, minkä avulla kerrotaan hevoselle että tilanteessa ei ole mitään pelottavaa.Vähitellen McLean astui vähän vähemmän taakse. Hevonen lähestyi sateenvarjoa ja oli muutamassa minuutissa kosketusetäisyydellä. Kun se ojensi turpansa koskettaakseen sateenvarjoa, ratsastajaa pyydettiin rapsuttamaan sormillaan sä’än edestä, minkä on havaittu tuottavan hevoselle erityisen paljon mielihyvää. Samalla McLean astui ison askeleen taaksepäin. Muutamassa minuutissa nähtiin tilanne, jossa Ypäjä Hemmo ratsastaja Saana Vepsäläinen selässään juoksi McLeanin sateenvarjon perässä.Päteekö tämä kaikkiin sateenvarjoihin? Ei välttämättä. Sateenvarjotilanne oli jotakin negatiivisen ja positiivisen vahvistamisen väliltä.Negatiivinen vahvistaminen on sitä, että asetetaan painetta ja paine poistuu, kun hevonen tekee pyydetyn asian. Positiivinen vahvistaminen taas sitä, että hevosta palkitaan heti kun se tekee halutun asian, ilman painetta.”Ilman negatiivista vahvistamista on mahdoton ratsastaa hevosta, niin pahalta kuin se kuulostaakin. Parasta on yhdistää ne molemmat, antaa välillä vaikka makupala hyvää fiilistä lisäämään”, McLean toteaa ja muistuttaa tässä paljon esikuvaansa Kyra Kyrklundia ympäri tallia ja maneesia sijoitettuine sokeripurkkeineen. .McLean Reitsport on australialaisen hevostaidon saksalainen tukikohta Saksan TönisvorstissaKolmekymppiset Warwick ja Carolina ”Linus” (omaa sukua Westerlund) tutustuivat Kyra Kyrklundilla Englannissa.Westerlund oli siellä valmentautumassa vuodesta 2009 ja McLean muutti Australiasta Eurooppaan vuonna 2010.”Kumpikaan meistä ei enää palannut kotiinsa, vaan muutimme yhdessä Saksaan vuonna 2012”, he kertovat.Carolina muistetaan tavoitteellisena nuorena ratsastajana, joka vuonna 2005 otti Lappeenrannassa SM-kullan nuorissa. Hevonen oli siihen aikaan Adelante II. Kahta vuotta aikaisemmin kultamitali tuli hevosella Celta’s Queba. Ikätovereita ja kilpakumppaneita olivat muun muassa Emma Kanerva, Stella Hagelstam, Alexandra Malmström.Warwickilla on Australiassa tuloksia grand prix-tasolta vuodesta 2008. Tuolloin hevonen oli SWB Chiaretto (Chirlon - Neapel). Hevosella Grand Joca (Grankavalier) hän on kisannut kahden tähden kenttää. Tällä hetkellä McLean kisaa Saksassa S-tason koulua, usein allaan asiakkaan hevonen.GP-tasolle noussut Carolina ei ole palannut esikoisensa Benjaminin syntymän jälkeen kilpasatulaan. ”Aion kisata heti kun sopiva hevonen löytyy”, hän suunnittelee.Juuri nyt GP-hevosta ei ole kummallakaan. ”Me myymme hevoset niiden ollessa vielä hyvässä myynti-iässä, ennen noin 12-13 ikävuotta.”Mia Kainulaisen Coco Paradieso (Cheenook - Carprilli) on viimeisin Suomeen myyty GP-hevonen. He toteavat, että joskus paraskin hevonen on myytävä, sillä pelkällä valmennustoiminnalla on vaikea pyörittää suurta tallia ja henkilökuntaa, ja investoida uusiin hevosiin.”Minun seuraava GP-hevoseni on jo tallissa, sitä en aio myydä”, Warwick paljastaa. Kyseessä on 7-vuotias Hendrix (Hotline - Donnerhall), säkäkorkeudeltaan 177 senttiä. ”Sillä on mahtava tasapaino ja se osaa jo GP-liikkeitä. Siitä tulee todella hieno hevonen.”Warwickia ja Carolinaa valmentavat Richard White, Emile Faurie ja espanjalainen Borja Carrascosa.Heidän opissaan on käynyt liuta suomalaisia kouluratsastajia hevosineen: Susanna Hyypiä, Ville Vaurio, Melinda Ignatius, Ninja Rorarius, Ida-Lotte Peltoniemi, Ella Paloheimo ja tässä oli vain osa. Mclean Reitsport on muodostunut suomalaisten kouluihmisten tukikohdaksi Saksassa.Kansainvälisistä nimistä McLean auttaa Jessica von Bredow-Werndliä ja Helen Langehanenbergiä. McLean on mukana myös Sprehen oriaseman oriiden tapakasvatuksessa.He eivät kuvaile ratsastustaan saksalaiseksi, tai oikeastaan minkäänmaalaiseksi. ”Perustat ovat perinteistä kouluratsastusta, mutta kyllähän sitä ratsastaa sen mukaan minkälainen hevonen on kyseessä”, molemmat toteavat.Mclean Reitsportissa on töissä vahva tiimi suomalaisia. Tällä hetkellä Heidi Vahtera, Tinja Hurula, Katja Järvenpää ja Niitu Korhonen työskentelevät Tönisvorstissa.Warwick McLean on Dr. Andrew McLeanin poika. Andrew McLean on perustanut Australian Equine Behaviour Centerin AEBC:n ja hänet muistetaan viime-lokakuisesta klinikasta Helsinki Horse Show’n yhteydessä.

"Hevonen hevosena", sanoo Warwick McLean

Aiheeseen liittyvää