Kehonkieli kertoo - "Koko kommunikointi hevosen kanssa on koulua”

Kun valmennettava kysyy Bartlelta maastorataa kävellessä, että montako askelta tähän väliin tehdään, mies vastaa usein, että kolme ja puoli. Se liittyy hänen systeemiinsä. Vaikka välin olisi ratsastamassa kolmella, pitää istua kuin oltaisiin tekemässä neljä, sillä maastossa mitä vain voi tapahtua. Kun ajatus ja keho ovat mukana, suoritus ei kaadu pieniin kompasteluihin tai puolikkaaseen askeleeseen.Bartlen systeemi oli niin suoraviivainen, että kun hän ensi kertaa Suomessa valmentaessaan lähti pitämään rataestetuntia maajoukkueratsastajille, hän jatkoi Pether Marknelta jääneillä esteillä ja sanoi ratsastajille, että en voi edes kertoa teille, montako askelta välit ovat, sillä en ole mitannut niitä.Se ei ollut huolimattomuutta, vaan hänen systeeminsä. Kun ei jäädä kiinni lähestymisiin ja askeliin, virheen sattuessa pystytään jatkamaan – ja ehkä voitetaan mestaruus.”Ei hän sanonut näiden kahden päivän aikana kertaakaan metrejä ja askelmääriä”, Quelle Bonnella Bartlen kurssilla ratsastanut hallitseva suomenmestari Axel Lindberg kertoi hymyillen.Totta kai se vaati heittäytymistä ratsastajalta, mutta tuskinpa ilman kykyä heittäytyä on montaakaan menestyvää kenttäkilpailijaa. Yes we can -tunneOleellisinta Bartlen systeemissä on siis kehonkieli. Ratsastajan pitää kehollaan ja asennollaan kertoa hevoselle, mitä ollaan tekemässä. Esimerkiksi laukka nostetaan menemällä laukka-asentoon, istutaan vähän laukan suuntaan, tönäistään istunnalla, ehkä maiskutetaan ja sitten annetaan mennä. Sulkutaivutusta mennään sulkuasennossa, ja laukka vaihdetaan vaihtamalla omaa asentoa. Niin 4-vuotias Laatuarvosteluvoittaja Chantaje A teki ensimmäiset vaihtonsa.”Ole selkeä vartalonkielen kanssa. Ei se tee vaihtoa niin kuin kouluhevonen. Jos alat ajatella liikaa, mitkä ovat avut, et saa oikeaa fiilistä. Hyppää sinne vain!” Bartle neuvoi.Bartle puhui ”Yes, we can”, ”me osaamme tämän” – tunteesta, joka pitää saada aikaan hevoskohtaisesti oikealla tavalla.Mutta silloinkin, kun mennään tunteella, pitää hallita vartalonsa ja kontrolloida, mitä viestittää hevoselle. Jos ratsastaja tyrkkää vartalonsa eteenpäin, se nyt vain tarkoittaa, että nyt mennään lujempaa ja eteenpäin. Dressagea!Bartle valmensi Ypäjällä kahtena päivänä kolmea ryhmää, ja lisäksi hän piti kaksi luentoa. Kenttäratsastus vaatii sopivan hevosen, jossa on jaksoa ja lahjakkuutta. Mutta sen lisäksi ja ennen kaikkea se vaatii kouluttamista ja treenaamista, Bartle painotti. Hän puhui sanasta dressage, kouluratsastus. Se tuo mieleen helposti isot, hienot liikkeet ja näyttävät sivuaskelet, mutta sana tulee ranskan sanasta, joka merkitsee kouluttamista.”Voit treenata itseäsi hevostasi, kissaasi ja koiraasi. Ja se pitää sisällään myös sen, mitä teemme hevosen kanssa maasta, kuinka se kunnioittaa tilaamme. Koko kommunikointi hevosen kanssa on koulua”, Bartle sanoi.Maastokokeesta halutaan tulla maaliin ajassa ja tuvallisesti, ja siihenkin tarvitaan dressagea.”Se tekee ratsastamisen turvalliseksi. Kyse ole vain jostain, mikä pitää hoitaa, että päästään hauskaan osuuteen”, Bartle muistutti.Hän painotti, että menestys tulee systeemistä ja sen noudattamisesta paineessa. Tulee treenata itsensä ymmärtämään systeemi, harjoitella se pala kerrallaan ja sitten kilpailun paineessa keskittyä systeemiin. Tietenkin ratsastuksessa kilpakumppanilla voi olla Ferrari ja sinulla Ford Escort, mutta silloin tullaan taas treenaamiseen. On kehitettävä omasta hevosesta paras mahdollinen.Bartle harmitteli, etteivät nykynuoret aja vaihteellisilla autoilla, sillä oikean vauhdin lisäksi ratsastuksessa on kyse siitä, että hevosessa on päällä oikea vaihde. Kouluttamisella rakennetaan hevosen kuusi vaihdetta, joista ratsastaja voi valita oikean. Asento on tärkeinHevoseen vaikutettaessa ensimmäisenä kaikista on asento.”Hevonen syntyy ilman ohjekirjaa. Auton manuaalista voit lukea, missä nappulat ovat, mutta hevonen syntyy vain tunteineen. Me kommunikoimme sen aistien kautta, ja tärkein niistä on kosketus”, Bartle pohjusti.Hän painotti, että hevoset pitää opettaa vastaamaan kosketukseen. Siihen saatetaan tarvita myös raippaa, jota Bartle on alkanut kutsua nimellä ”touching device”, kosketusväline. Hevonen pitää opettaa siihen, että kosketuslaite tarkoittaa, että nyt mennään.Hevosen kanssa kommunikoidaan liikkeen kielellä. Asennollaan ja kohdallaan satulassa ratsastaja kertoo hevoselle, mitä tapahtuu seuraavaksi ja mitä hän haluaa. Se on nopeampi ja selvempi tapa kuin apujen käyttö.”Sekin kehittyy treenissä kommunikoidessamme hevosten kanssa, mutta se on myös hieman luontaisempaa kuin muut tavat vaikuttaa. Se tulee vähän itsestään, koska hevoset tuntevat sen”, Bartle selitti.Toisena tulee kehonkieli. Jos ihminen notkuu ja haukottelee, hevonen rauhoittuu. Jos ihminen innostuu ja sanoo, että mennään, hän saa hevosen mukaansa. Laiskan hevosen ratsastajalla tulee olla erilainen olemus ja vire kuin stressaavan hevoset ratsastajalla.Kolmantena tulee istunta, jolla vaikutetaan erityisesti askeleen kontrolliin, mutta jolla on myös kääntävä vaikutus.Neljäntenä tulee jalka, jota käytetään eteenratsastamiseen ja kääntämiseen. Jalkaa käytetään järkevästi: jalka edessä vaikuttaa etuosaan, jalka takana takaosaan.Ja sitten viidentenä, vihdoin viimein, tulee käsi. Mutta niin paljon kuin ihmiset sitä ratsastaessa haluavatkin käyttää, se on viimeinen asia listassa. Sisäohja on ystäväOhjan käyttämiseen Bartlella oli selvät sävelet. Sisäkäsi on ohjaava, ja se on sympaattinen hevosen ystävä, josta ei ikinä vedetä. Ulkokäsi taas määrittää, miten hevosen tulee mennä, ja se sanoo tarpeen mukaan, että ei vielä. Sen avulla saadaan hommaan kurinalaisuutta.Hevosen suussa on kaksi puolta, ja niihin ei tule koskaan laittaa painetta yhtä aikaa, sillä se aiheuttaa vain vastustusta. Jos hevonen joskus meinaa totaalisesti kadota avuilta, on käytettävä ohjia nopeasti täristämällä vähän vuorotellen puolelta ja toiselta.”Joskus on sanottava, että haloo, olen täällä! Mutta aina pitää välttää tasaista painetta suusta tai jaloista”, Bartle linjasi ja kertoi poikkeuksen: joskus käyttöön tarvitaan nopea ja napakka jalkojen käyttö yhtä aikaa, muuten aina käytetään vain jompaakumpaa jalkaa kerralla.Kuolaimista hän sanoi, että kuolain ei ole tärkeä pointti, kouluttaminen on. Hevonen pitää opettaa reagoimaan oikein paineeseen suussa, eikä kontrolliongelmaa pidä ohittaa siirtymällä gagiin tai pelhamiin.Eri kuolaimia saa kyllä käyttää, ja joskus pieni ratsastaja vahvalla hevosella tarvitsee vahvemmasta kuolaimesta apua. Aina on tärkeää löytää hevoselle kuolain, jonka kanssa se viihtyy, koska hevonen ei saa alkaa taistella kuolainta vastaan. Hevonen ei yhdistä kipua hidastamiseen, ja siksi se pitää kouluttaa. Sen pitää oppia ratsastajan kehonkieli ja valmistelu kohti estettä. Pidäte ei saa myöskään olla vetämistä, vaan hevosen takaosa pitää saada mukaan jarrutukseen. Asetus ulos rauhoittaaPieni erityisyys kontrollin saavuttamiseksi Bartlella oli se, että hevosen päätä käännetään hieman ulos tai tehdään jopa pieni vastataivutus, jos se ryntää esteelle. Oikeassa kohdassa se päästetään menemään.Tämä oli Lindbergillekin vähän uutta, mutta se toimi. Hänen piti ratsastaa koko alkuverryttelyn ajan jännittänyttä hevostaan asettaen ja taivuttaen ulos. ”Jos lyhyet ohjat tekisivät ratsastajan vahvemmaksi, samalla vaivalla voisi pitää kiinni kuolainrenkaista. Mutta mitä pidemmät ohjat saat annettua, sitä enemmän saat rentoutta”, Bartle huomautti.Siksi viisaampaa on taivuttaa hevosta ulos ja antaa sille aikaa, että kaula saadaan pidemmäksi ja alas.Sama jatkui maastoesteillä: nenä ulkona tarkoittaa, että ei vielä. Bartle halusi pidemmän kaulan ja sen myötä rentoutta.Tärkeää on myös se, että hevonen liikkuu nenä luotiviivan edessä myös esteillä. Pitää olla tilaa turvan ja ryntäiden välillä. Nenä edessä tuo mukaan sen, että lavat ovat taaempana, ja se auttaa ponnistuksessa hevosta pysymään luonnostaan vähän kauempana esteistä.Niska on hevosen viides jalka, jota hevonen tarvitsee tasapainoonsa. Siksi ratsastajan on opittava muuntelemaan ohjan pituutta.Ja sitten vanha sääntö suurin kirjaimin: sisäohjasta ei vedetä.”Sisäohjasta vetäminen voi aiheuttaa kaatumisen, sitä sattuu ihan olympialaisissakin. Takajalat spinnaavat ulos, ja käy kuin auton kanssa”, Bartle muistutti. Älä katso etäisyyttä, tunne seEtäisyyksien suhteen pääpointti oli, että älä katso etäisyyttä, vaan ole tietoinen etäisyydestä. Sen suhteen Bartle oli ehdoton – etäisyys on systeemissä kaukana kärjen tärkeistä asioista.”En laske askelia, vaan keskityn tasapainoon”, Bartle toisti.Kontrollia ei saa olla liikaa, vaan energian pitää säilyä.”Etäisyys ei ole ensimmäinen prioriteetti, vaan rytmi ja katse ylhäällä. Pitää olla linja, suoruus, tasapaino ja impulssi”, hän muistutti. ”Ei-täydellisessä etäisyydessä hevonen voi hypätä jopa paremmin. Mutta jos alatte riidellä askeleesta hevosen kanssa välttääksenne onnettomuuden, menetätte systeemin. Jos yrität välttää virheen, teet virheen”, Bartle painotti.”Menit esteelle, etkä ratsastanut kaarretta”, hän saattoi moittia ratsastajia. Laskeutuminen on tärkeää. Ei kannata ajatella, että tässä hypätään este, vaan että astutaan porras alas. Jos ratsastaja menettää tasapainonsa huonon laskeutumisen takia, se maksaa rataesteillä puomin, maastossa helposti koko kilpailun. Suunnitelma maastoradalleMaastorataan tutustuttaessa on muistettava, että vain ihminen kävelee sen monta kertaa ja etukäteen, hevonen näkee kaiken ensimmäistä kertaa lähtökarsinasta päästyään. Siksi kävellessäkin on pyrittävä miettimään ensivaikutelmaa, joka esteestä tulee 30 kilometrin tuntivauhdissa.Suunnitelman pitää olla selvä. Mikä on linja, mikä valmistelupiste, mitä voi tapahtua? Joskus linja on tärkein, joskus tempo tai oikea vaihde. Vaihde on erityisen oleellinen, kun este tulee yllättäen.Valmistautuessaan ratsastajan tulee miettiä kaikki mitä jos -vaihtoehdot. Mitä hevonen voi katsoa, minne se voi olla menossa, miten se voi reagoida? Ratsastajan tulee olla varautunut kaikkeen, eikä hän voi odottaa oikeaa askelta ennen reaktiotaan, muuten hän on myöhässä. ElegantistiBartlen treeni oli ystävällistä ja tarkasti ratsastajaan keskittyvää. Tuli selväksi, että vaikka kenttäkilpailu vaatii rohkeutta ja se on ehkä fyysisesti rankin hevosurheilulaji, se on silti nimenomaan taitolaji.”Tee elegantimmin. Hevosen pitää seurata vartalosi kieltä”, Bartle toisteli ratsastajille..Christopher Bartle 70-vuotias kenttävalmentaja ja aiempi kilpailija Iso-Britannian kenttäratsastusjoukkueen maajoukkuevalmentaja, 2001–2016 valmensi Saksan maajoukkuetta Kilpaillut kouluratsas-tuksessa Los Angelesin olympialaisissa sijoittuen kuudenneksi Kenttäratsastuksessavoittanut Badmintonin vuonna 1998 ja EM-jouk-kuekultaa 1997.Se voittaa, joka istuu takana

Kehonkieli kertoo - "Koko kommunikointi hevosen kanssa on koulua”

Aiheeseen liittyvää

Roope Malinen vaihtoi ratsua joka kisapäivä +50-sarjassa – tuloksena silti EM-pronssia

Ratsuoreilla 16 prosentin pudotus: Ratsukasvatuksen kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, ostajia vähän, kustannuksia paljon

Ben Simonsén aloittaa ja lopettaa kautensa SM:istä "jos hevonen on terve vielä perjantaina"

Ratsastuksen viikko 40: Tallinna Horse Show vetää taas suomalaisia, ValjakkoSM:t Ypäjällä