Veera Peltokangas: "Sinne vaan!"

Englannissa asuva Peltokangas on kehittänyt omaa valmennussysteemiään, johon liittyvät etävalmennukset, livevalmennukset, vahva mentaalivalmennus ja valmennettavien yhteiset keskustelut.Ison potkun tekemiseensä hän sai työskennellessään Englannissa maailman huipulla ratsastavan Oliver Townendin tallissa. Townendin systeemi oli jotain ihan muuta, ja se sai Peltokankaan ajattelemaan, että asioita voi tehdä eri tavoin.”Sieltä sain uskoa, että aina ei tarvi ajatella niin vaikeasti. Vähemmällä saa enemmän. Sen perusteella uskalsin keväällä 2021 lähteä Suomesta Puolaan suoraan 4 tähden luokkaan, vaikka olin täällä pystynyt hyppäämään vain pieniä hallimaastoesteitä. Minulla oli luotto siihen, että tämän pystyy tekemään vähemmälläkin valmistelulla”, hän kertoo.Peltokangas työskenteli Townendillä vuosina 2014–2017. Hän kertoo, että systeemi oli täydellisen yksinkertainen, ja se perustui siihen, että hevosia on iso määrä, kilpailuita on paljon eikä ratsastajan itsensä tarvitse juuri treenata kotona. Lisäksi Townendillä on valtava lahjakkuus ja rutiini tehdä asioita hevosten kanssa..Se oli kiireinen päivä Kerran viikossa tai joskus kahdessa viikossa oli hyppypäivä, jolloin rakennettiin rata, ja Townend hyppäsi 40 hevosta. Townend ratsasti itse 10 hevosta päivässä sileän ratsastuspäivänä. Muut hevoset kävivät maastoilemassa, ja ne tekivät työntekijöiden kanssa tiettyä maastolenkkiä, jossa oli muun muassa mäkiä ja kuntotyöskentelyä asfaltilla. Osaa hevosista juoksutettiin. Nuorimpien hevosten treeni oli miltei pelkästään maastoilua ja juoksutusta. Sileällä tehtiin kouluratsastuksen opettelua. Ei vaadittu paljoa, mutta oikeita asioita.”Hevosia ei jatkuvasti tylsistytetty kouluratsastuksella”, Peltokangas kuvaa.Kerran viikossa tai joskus kahdessa viikossa oli hyppypäivä, jolloin rakennettiin rata, ja Townend hyppäsi 40 hevosta.”Se oli kiireinen päivä”, Peltokangas hymyilee.Työntekijät verryttelivät hevoset, ja saattoi olla, että Townend hyppäsi yhdellä hevosella vain 10 minuuttia: sen aikaa, että homma toimii. Radoissa oli aina oma teknisyytensä, ja kun asiat onnistuivat, hän hyppäsi alas selästä. Loppuverryttelyksi hevoset menivät kävelykoneeseen, joka oli muutenkin ahkerassa käytössä.Siitä jäi Peltokankaallekin tyyli, että kun treenissä on asia hyvin, ei jatketa ja jatketa, vaan asian annetaan olla. Hyvästä suorituksesta voi kiittää hyppäämällä alas selästä ja tekemällä loppuverryttelyn kävelyttäen, eikä ole tarpeen alkaa vielä työstää loppuravia, jossa ainakin harrastajalle on paljonkin tekemistä.Maastoestetreeni oli erittäin vähäistä. Ennen kisakautta hypättiin maastossa nuorilla 2 tai 3 kertaa, ja sitten mentiin kilpailuihin. Hevoset olivat tietenkin lahjakkaita, ja nuoret, vasta pari kertaa maastoesteitä hypänneet hevoset, aloittivat kilpailemisen metristä.”Ja niistä tuli ihan huipputason hevosia. Kyllä ne virheitä saivat joskus, niin kuin kaikki hevoset, mutta en muista montaa, joka olisi radalle jäänyt. Toki ammattilaiset usein keskeyttävät, jos ei suju. Mutta Oliver on tyyliltään sellainen, että hän saa hevosen kuin hevosen maaliin, hevonen saa häneltä niin vahvan tuen”, Peltokangas selittää.Asiaan kuuluu tietenkin se, että kilpailuita on tarjolla tarpeeksi paljon, niin kuin Englannissa on.Vanhemmat hevoset eivät usein treenanneet maastoesteitä ennen kilpailuita yhtään kertaa. Kilpailut toimivat sitten treeninä – ja systeemi on vienyt maailman huipulle.Hevoset eivät tarhanneet sisäkaudella, vaan ne olivat treenissä tai kävelykoneessa. Lomat ne olivat ryhmässä laitumella: aina pari viikkoa kerrallaan, paitsi talvella kaksi kuukautta.. Peltokangas tuli Townendille kahden hevosen kanssa, ja toinen niistä oli Siltakorpi-Jankari Eventingiltä ostettu Silver Minnie. Se oli kyllä kilpaillut, mutta ei kertaakaan Peltokankaan kanssa.”Aloitimme suoraan kansallisesta kahdesta tähdestä. Oliver katsoi, että treenissä näytti hyvältä. Olin käynyt vain 2 kertaa maastoesteillä ja melkein pääsin maaliin. En päässyt ihan heti lennosta systeemiin, mutta kyllä sen 3 vuoden aikana oppi luottamaan. Tosin yksi oma hevoseni katseli hautoja, ja sen kanssa kävin niitä erikseen omalla ajalla treenaamassa”, hän kertoo. Vähemmän on enemmän Yksi iso oppi, että usein asioita tehdään liikaa, eikä ymmärretä, että vähemmän on enemmän. Moni suomalainen treenaa harrastepiireissäkin läpi vuoden päivästä päivään samanlaista treeniä 6 kertaa viikossa, eikä palautumiselle varata lainkaan aikaa. Peltokangas itse tekee niin, että hän treenaa 6 viikkoa ja sitten antaa viikon loman ja lisäksi kahdesti vuodessa on pidempi loma.”Hevosillakin on mieli, ja olen kiinnostunut siitä, miten ne saisi antamaan parhaansa ratsastajalle. Kunnon treeniä tarvitaan, mutta myös rentoa aikaa ja palautumista”, hän painottaa. BurnoutTownendillä Peltokangas viihtyi, mutta sai burnoutin. Hän keräsi aikansa voimia Suomessa, alkoi valmentaa ja muutti sitten Anna Hassölle Ruotsiin ja viimeisimmäksi ystävänsä avuksi Englantiin, missä hän asuu nyt. Tänä talvena hän on kehitellyt hyvin eritasoisille ratsastajille suunnatun Hyppää Kuuhun -ohjelman.Peltokangas miettii, että suomalaisten ratsastajien etenemistä estävät usein henkisen puolen jarrut. On paljon lahjakkaita ratsastajia, jotka eivät pääse sille tasolle, joka heille osaamisen ja hevosen puolesta olisi mahdollista. Hidastavia ja jopa estäviä asioita ovat virheiden korostaminen ja niiden pelko sekä se, että pohditaan liikaa, mitä muut ajattelevat.”Usein valmennettava sanoo, että tuon ja tämän olisi voinut tehdä paremmin. Silloin yritän muistuttaa, että sinähän et puoli vuotta sitten uskaltanut hypätä, ja nyt menet rataa kisoissa. Se on hyvin, vaikka puomi tulikin”, Peltokangas kertoo esimerkiksi.Hän kertoo, että asian suhteen hän työstää koko ajan myös itseään.”On ihan sama, vaikka tulee joku virhe, niistä kaikista opitaan.”Valmennuksissa hän pyrkii aina hakemaan sitä, mikä on hyvää ja pitämään tunnit positiivisella asenteella. Virheet pitää korjata, mutta se ei saa olla kaikki.”Onnistumisten näkeminen on kehityksen edellytys”, hän painottaa..Itseään pystyy kehittämään vertailemalla parempiin, mutta se pitää osata tehdä positiivisessa mielessä, eikä itseään alas painamallaVeera Peltokangas. Mitä muut sanovatYksi Suomessa voimakkaasti esiin noussut asia on se, että ratsastajat pelkäävät muiden ihmisten mielipiteitä. Moni miettii etukäteen, että jos radalla menee huonosti, mitä muut sanovat ja mitä ajattelevat. Osa pelkää, että verryttelyssä muut eivät anna tilaa.”Ihmisen perusolemus, halu tulla hyväksytyksi, tulee vahvasti esille”, Peltokangas sanoo.Hän on nähnyt hyväksi sen, että asioista puhutaan yhdessä ja tuodaan ne sanoiksi. Tärkeää on oppia analysoimaan asioita oikealla tyylillä ja oppia jopa nauramaan omille virheilleen.”Itseään pystyy kehittämään vertailemalla parempiin, mutta se pitää osata tehdä positiivisessa mielessä, eikä itseään alas painamalla. Pitää myös ymmärtää, että kaikilla on haasteita. Epäonnistumista puhutaan vähemmän, mutta niitä on kaikilla, ja sen ymmärtäminen auttaa asettamaan itsensä toisen kanssa samaan joukkoon.”Hän neuvoo lähtemään kaikkeen pienestä liikkeelle. Usein odotukset laitetaan korkealle, ja sitten haaste tulee liian isona vastaan.”Ei pidä miettiä suoraan GP-rataa, vaan asioita pienissä palasissa. Ensin puomi maassa, sitten 20 senttiä, sitten 60 ja 70 senttiä. Minimaalisilla askelilla päästään samaan lopputulokseen paljon paremmin.”.Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa!. MielikuvaharjoitteluMielikuvaharjoittelu kannattaa opetella, käyttää sitä kaikkien lajien ratoja harjoitellessa ja ottaa mukaan treeneihinkin. Mielessä käydään läpi, miten suoritus tapahtuu onnistuneesti. Joskus epäonnistumisen kohdalla voi työskennellä käymällä epäonnistumisen ensin mielessä läpi, mutta sitten muuttamalla sen mielessä onnistumiseksi.Kilpailutilanteessa mielenhallinnalla on iso rooli, ja jokaisen kilpailijan kannattaa nähdä vaivaa löytääkseen itselleen ja hevoselleen parhaan mahdollisen tavan valmistautua kilpailuun.Ratsastajista moni löytää keskittymisen hengitysharjoituksista, osalle musiikki on hyvä keino. Siinä kun yhden pitää saada itsensä rauhalliseksi, toiselle sopii melkein räjähtävä tila.Peltokangas itse hakee keskittymistä kuuntelemalla rentoutuksia ja mielikuvahypnooseja, joita löytyy ilmaisina YouTubestakin. Jos ratsastaja on vasta aloittamassa keskittymisharjoittelun, Peltokangas neuvoo tässäkin lähtemään liikkeelle pienestä. Keskittyminen on vaikeaa.”Ja jos lähtee liian pitkästä liikkeelle, tekeminen lopahtaa”, hän sanoo.Pieni harjoitus kannattaa tehdä ennen treeniäkin.”Ei ole huono, jos pystyy kuuntelemaan napeista, kun laittaa hevosta kuntoon. Sitten selkään ja tekemään”, hän ehdottaa.Joskus musiikin kuunteleminen ratsastuksen aikana voi tuoda oikean fiiliksen. Peltokangas paljastaa, että kun hän itse ajaa kisoihin, hänen autossaan soi Jonne Aaronin versio Cheekin kappaleesta Jippikayjei: ”Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.” VerryttelystäHevosen verryttelyn ja muidenkin käytäntöjen suhteen Peltokangas kehottaa olemaan ennakkoluuloton. Ahkerin verryttelijä ei ole välttämättä viisain, ja on uskallettava kokeilla tehdä myös toisin kuin muut tekevät.Maastoon hän kannustaa tekemään napakan verryttelyn, ehkä vain 10 minuuttia: ravi, laukka, muutama hyppy ja radalle. Ei mitään pitkää kävelemistä ja juttelemista kaverin kanssa, niin että hevonen luulee, että ollaan lopettamassa, ja sitten se ei haluakaan lähteä yksin radalle siinä vaiheessa, kun olisi tarkoitus.”Ei hevosen eikä ihmisen keskittymiskyky riitä pitkäksi aikaa. Kun verryttelet lyhyesti, keskityt koko ajan ratsastukseen, pidät itsesi liikkeellä ja lähdet siitä radalle, sinulla on paremmat onnistumisen mahdollisuudet”, Peltokangas sanoo. Oma lajiKenttäratsastus on Peltokankaan oma laji, ja sen monipuolisuuden takia hän suosittaa sitä muillekin. Harrastajillekin se antaisi paljon: maastoilua, kouluratsastusta, esteitä.”Se pitää hevosen ja ratsastajan mielen virkeänä”, hän sanoo.Kenttä on myös suurten tunteiden laji, vaikka esteet pysyisivät pienen pieninä. Moni jännittää paljon etukäteen, mutta sitten myös onnistumisen kokemus on iso.”Olisi tärkeää, että ratsastaja saisi tuotua itsensä sen ensimmäisen kynnyksen yli. Usein sitä pitää valmistella, ja valmentajan tulee osata lukea tilannetta”, Peltokangas sanoo.Jos ratsastaja on arka, on asiat pidettävä yksinkertaisina, eikä kelloa kannata liikaa katsella. Esimerkiksi maastoesteillä empivän ratsastajan kanssa kannattaa tehdä vain muutamat onnistuneet hypyt ja jättää asia odottamaan seuraavaa kertaa.”Ei tehdä koko tuntia, kunnes jossain vaiheessa alkaa mennä pieleenkin. Ei laiteta painetta, vaan lähdetään tosi yksinkertaisesta liikkeelle.” MaastoradalleKokonaiselle maastoradalle lähteminen on sitten taas uusi jännittävä askel, tasosta huolimatta. Juuri maastoon lähtemisen kihelmöivä tunne ja sitten onni ja helpotus maalissa ovat niitä asioita, jotka imaisevat monen ihmisen kenttäratsastuksen maailmaan.Peltokangas neuvoo tässäkin käymään asiat hyvin mielessä läpi ja analysoimaan omia tuntemuksia. Usein pelko ei ole realistinen, mitä täytyy pitää mielessä. Tekemisen pitää olla mahdollisimman turvallista ja fiksua, mutta virheitä tulee aina. Ja kun vain on sitkeä, jonain päivänä tulee varmasti onnistuminen.Maastorataan myös kuuluu aina tietty tsemppihenki.”Kyllä siinä tarvitsee adrenaliinia ja vahvaa otetta. Monet hevoset vaativat, että ratsastaja ratsastaa vahvasti, mutta sekin on tehtävä rauhallisessa olotilassa. Kun olet rauhallisen vahva, et ole hätäinen ja hutiloi”, Peltokangas neuvoo.Hänen perusneuvonsa maastoon lähteville ovat ytimekkäät.”Sinne vaan! Tuli, mitä tuli, ei muuta kuin menoksi. Ei haittaa, mitä muut ajattelevat!”.Veera Peltokankaan rohkeutta ja ennakko-luulottomuutta.Veera Peltokankaan kimppahevonen onnistui

Veera Peltokangas: "Sinne vaan!"

Aiheeseen liittyvää