"Kun hevoselle annetaan ihan oikeasti se mahdollisuus" – Salla Varenti hevosineen kahden kuukauden Saksan leirillä

Lähtijöitä Ehlersdorfin 150-luokassa oli 27, ja Saksassa viihtyvä ruotsalaislegenda Rolf-Göran Bengtsson joutui holsteinratsunsa Cosinuksen kanssa taipumaan kakkoseksi. Niclas Aromaa teki Cascalinuksen kanssa 0-0- tuloksen ja oli sijalla 7. Moon Boyn (Diarado's Boy - Larino) eli Pojun omistaja Salla Varenti vastaa puhelimeen Saksasta ja toistaa usein kuullun sloganin: "Hevonen voi olla vain yhtä hyvä kuin on sen ratsastaja". Ja toisenkin: "Annetaan hevosille mahdollisuus".Moon Boy on ollut Saksassa yhtäjaksoisesti nyt viime kesästä ja Varenti kuukauden päivät. Varenti viettää ratsastuskouluyrittäjän kesälomaa oppimisen merkeissä Pohjois-Saksan Wittmoldtissa, Holsteinissa. Hän on ottanut kaikki neljä nuorta hevostaan Thiess Lutherin tallille ja maksaa maailman huipputason valmennuksesta Lutherin silmän alla tekemällä tallitöitä, laittamalla niitä valmiiksi ratsastajille, hoitamalla niitä kisoissa. Tarkoituksena on saada saksalaisella ammattilaistallilla mahdollisimman suuri määrä oikeita toistoja. Niitä samoja, joita Moon Boy on nyt vuoden päivät ammattilaistallilla saanut. "Mä olin itse sen hevosen kanssa koko ajan vähän pulassa suomalaisilla radoilla, sillä kun hyppäsin sillä ne muutamat 145-radat, se meni aina siihen, että korjasin omaa virhekäyttäytymistäni, eli reagoin aina liikaa, ja tällainen moderni, herkkä ja reaktiivinen hevonen ei kestä sellaista", Varenti analysoi suoraan tyyliinsä. "Kun kommunikoinnissa olisi riittänyt kuiskaaminen, mä joka kerta vähintäänkin korotin ääntä", hän kuvailee viestien vaihtoa hevosen ja ratsastajan yhteisellä kielellä, joka on kehon kieltä: apuja. Ja miksi näin tapahtui? Siksi, että Varenti tunnisti olevansa omalta fysiikaltaan hevoselleen liian hidas."Liian hidas ja kömpelö", hän täsmentää. Tähän on tulossa nyt muutos. Varenti on ollut Luthereilla jo useana kesänä ja jokainen kesä on ollut antoisa. Mutta tämä kesä ehkä aivan erityisesti. "Yritän järjestää elämäni niin, että tämä mahdollistuu. Kotona Aulangolla pyörivät ratsastuskoululeirit, niin pystyn pitämään vähän palkatonta vapaata", Varenti kertoo iloisena. Hevosten hoitaminenkin on niin palkitsevaa, että kun Varenti kertoo siirtyvänsä eläkeläisenä kokopäivätoimiseksi kisahoitajaksi, se ei ole ehkä aivan pelkkä vitsi. Varentilla on Saksassa mukanaan lisäksi 9-vuotias ykköshevosensa Casino Aulanko (Casino Berlin - Lados) ja kolme kuusivuotiasta, nimeltään Umberto HN (Unlimited - Verdi), Frigård Zephyr (Clintissimo - Casco) ja Cascadella Aulanko (Cascadello I - Lados).Hän toteaa, että jokin hevosista olisi hyvä ennen kotiinpaluuta myydä, sillä rahaa on saatava myös sisään päin. Ratsastuskoulutoiminnassa näkyvät valitettavasti tällä hetkellä kotimaan vaikeat ajat ja se, että ihmisillä on raha tiukassa."Me hevoskuplan sisällä asuvat ei aina tajuta, että perheiden on ehkä mietittävä sellaisia valintoja kuin että ostaako kaupasta ruokaa vai ratsastustunti", Varenti toteaa.KehittyminenJos ei kehity, jää kehityksestä. Mitä Thiess Luther voi Varentille opettaa?"Mitä Thiess Luther ei voisi opettaa Varentille", Varenti korjaa naurahtaen ja kertoo pitävänsä oppimastaan tarkkaa päiväkirjaa. Välillä tulee helmiä. Siinä oli pointti, kun Luther huomautti Varentille, että tämän tulisi aina ratsastaa kuin hän istuisi erityisen hyvän hevosen satulassa. Koska vain tällainen ratsastus on lopulta oikeanlaista, tarpeeksi laadukasta. Koska Varenti on ammattilainen, hän tietää mitä halutaan, kun Luther pyytää istumaan paremmin liikkeen mukana. Toteuttaminen ei vain välttämättä ole yhtä helppoa."Se ei ole sattumaa, että täällä ratsastajat ottavat ennen ratsastusta alkujumpan. Se tehdään juurikin siksi, että ratsastajan kroppa olisi itsekin valmis, jotta sitä hyvää hevosta ei ruveta pilaamaan, vaan sille annetaan mahdollisuus kehittyä entisestään."Varenti toteaa, että tilanne ratsastamisessa on se, että ratsastaja on aina se ongelma. "Siis jos ongelmaa tekemisessä on, se on aina se ratsastaja. Aina", hän aloittaa. Saksan leirin tarkoitus on tehdä ratsastajasta mahdollisimman pieni ongelma ja antaa hevoselle siten se paljon puhuttu mahdollisuus edetä hyvässä, omassa tasapainossa, hyvällä tuntumalla ja isossa, vapaassa laukassa esteradalla - ilman, että tämä vaatii ratsastajalta vielä minkäänlaista väliintuloa, puhumattakaan aktiivisesta "kannattelusta". Ratsastuspedagogi kun on, Varenti puhuu kulttuurin muutoksesta, joka tarvittaisiin koko suomalaiseen ratsastukseen. Yksin puurtaminen pitäisi jättää kokonaan, jos kehittyä haluaa."Se vie meitä vuosikymmeniä taakspäin."Kultturin muutoksen ytimessä on ratsastuksen kokonaisvaltaisuuden tunnistaminen. Kun hevonen nähdään yksilönä, joka vaatii tietynlaista tekemistä kehittyäkseen, sen kanssa tehdään niitä asioita, joita juuri se hevonen vaatii, ja jätetään kaikki turha tekeminen pois. Tällainen ratsastaminen on täsmällistä ja vie hevosta jokaisella kerralla eteenpäin, mutta se on toisaalta myös vaativaa tekemistä, joka edellyttää riittävästi keskittymistä ja tarpeeksi aikaa paneutua. Oma ongelmansa on siinäkin, että parasta oppimisen kannalta olisi, jos pääsisi tekemisen flow'hun eikä sitä tarvitsisi vähän väliä keskeyttää milloin mistäkin syystä.Päiväkirjan sivut täyttyvät hurjaa vauhtia. Eilisestä Lutherin tunnista Varentille jäi mieleen erityisesti toive, että ratsastaja olisi enemmän hevosen mukana. Mitä se tarkoittaa?Se ei tietenkään tarkoita sitä, että hevosen annettaisiin tehdä mitä se haluaa, kyllä hevosen kontrollissa on oltava, vaan sitä, että ei kontrolloida vääriä asioita ja omalla läsnäololla lopulta estetä hevosta tekemästä mitä siltä toivotaan. Mukaudutaan hevoseen ja toimitaan vain silloin, kun se on tarkoituksenmukaista ja hetki on oikea. Asiaa voisi verrata vaikkapa laulamiseen. Kun ennen laulamista on tehty tarvittavat äänen avaukset, riitasointuisia rääkäisyjä tulee mahdollisimman vähän.Ratsastajan avut ovat hyvin tehokkaita. Kuten tiedetään, ne menevät suoraan hevosen aivoihin, myös silloin, kun ne ovat ratsastajan tarkoittaman oppimisprosessin kannalta epätoivottavia. "Asiassa ei myöskään auta se, että tällainen aina pelkästään ratsastanut ihminenhän tulee ajan mittaan todella jäykäksi!" Varenti huokaa. Hän sanoo, että yksi ratsastajan huomioon otettava ja ylipäätään tunnistettava asia ovat hänen jo oppimansa virhemallit. "Niistä poisoppiminen vie vähintään ne samat 10 000 toistoa, millä ne on aikoinaan juurrutettu ratsastajan selkärankaan hänen puurtaessaan yksin oman maneesinsa hiljaisuudessa siinä toivossa, että hän löytää valon".Yksin tehden valo ei yleensä löydy. Yksin tekeminen valitettavasti on yksi niistä asioista, jotka erottavat suomalaisen ratsastajan keskieurooppalaisesta."Täällä valmentaudutaan paljon enemmän ohjauksessa ja myös kilpaillaan paljon enemmän."Varentia hymyilyttää vanha käsitys "kovasta saksalaisesta ratsastustyylistä". Se on suomalaisten usein toistama urbaanilegenda, mutta ei sellaista ole enää. Ei ainakaan Saksan menestyvillä ratsastajilla. "Ei täällä kukaan käytä paljon jalkaa ja kättä", hän naurahtaa. "Päinvastoin, mulle sanotaan koko ajan "ratsasta pehmeämmin". Varenti ei koe olevansa kova ratsastaja, mutta hän tiedostaa olevansa vahva ratsastaja."Nyt on opittava olemaan riittävän kevyt, jotta nämä mun superlaadukkaat hevoset saa sen mahdollisuuden.". NykyhevosetNykyhevosjalostuksen oppien mukaisen hevosen ratsastus, toisin sanoen sen koulutus, on hevosen vaiheittaista viemistä kohti sen geneettistä maksimia. Homman vaikeus piilee siinä, että koska hevosella ei ole asiaan omaa arviointikykyä, prosessi on hyvin virhealtis. Asia linkittyy suoraan eläimen oppimiseen. Hevonen oppii sellaiseksi, minkälaiseksi se ratsastetaan. Tietenkin hevosen koulutus on aina noudattanut samoja perusperiaatteita, mutta tällä hetkellä hevoset ovat niin herkkiä ja luontaisesti hyviä, että ratsastajan tehtäväksi jää vain luotsaaminen ilman häiritsemistä. Jokainen tehty virhe apujen annossa tai istunnan mukauttamisessa, jopa kaikki turha "auttaminen" häiritsee tätä prosessia. Tämän tyyppiseen, liian voimakkaaseen, ratsastukseen sortuu helposti, jos on joutunut ratsastamaan puutteellisesti ratsutettuja hevosia, ja jos on jossain vaiheessa uraansa oikonut oppimisprosessissa, jonka seurauksena omassa tekemisessä on virheliikkeitä. Useimmilla on jotakin, mikä pitäisi mieluummin karsia. Jos pääsisi heti nuorena hyvien hevosten satulaan ja kunnolliseen valmentamiseen, se auttaa. Tämä kuulostaa julmalta, mutta niin se vain on, sanoo Varenti.Perusongelma Suomessa tulee siitä, että meillä valtaosa ratsastajista paitsi joutuu aloittamaan oppimisen hyvin sokkona nollasta, valtaosa joutuu ottamaan myös riskin joutua puutteellisen valmentajan oppiin, jolloin vaara lavealle tielle ajautumisesta entisestään kasvaa. Kaikenlaiset maneerit lisääntyvät, jos ei ole ketään peilaamassa niitä. Jesse Lutherin kohdalla tämä riski on minimoitu sillä, että hänen isänsä on Thiess Luther, jonka isä on olympialaisissakin ratsastanut Peter Luther. Suomalaiset muistavat ehkä myös Thiessin veljen Hauke Lutherin. Ammattilaisia kaikki tyynni. Kun isä opastaa oikeaan suuntaan, eikä päästä poikkeamaan systeemistä, joka toimii, siinä säästyy toistamasta tarpeettomia virheitä. Lutherin kohdalla oppiminen lisäksi tehostuu, koska hän ratsastaa päivittäin perheensä kasvattamia hyviä hevosia ja kilpailee niillä joka viikonloppu.Kuten tiedetään, Lutherit ovat isosti mukana paitsi urheilussa, myös ratsukasvatuksessa ja kansainvälisessä hevoskaupassa. Juuri Lutherit ovat nimet monen Suomeen päätyvän jalostusoriin takana, ja usein nähtyjä toimijoita ratsuoripäivillä Ypäjällä. Suomessa lähellä tätä tilannetta ovat Varennin analyysin mukaan esimerkiksi Illin Jone ja Sani, jotka ovat paitsi ratsastaneet laatuhevosilla, ovat äitinsä Sannan ohjauksessa muutenkin kulkeneet tien tähän asti niin, että virhetekemiseltä on vältytty. Niinpä he ratsastavat luonnollisen hyvin ja ovat valmiita kehittymään lisää. Varenti kertoo Jesse Lutherilla olevan selitys valmiina, jos Moon Boy joskus ottaa radalla puomin. "Se on, että 'hän koski siihen hevoseen liikaa'. Se ei koskaan ole sen hevosen syy, vaan aina ratsastajan. Tätä ajattelutapaa me kaikki tarvitaan."Varenti jos joku nämä on tiennyt ennestäänkin, onhan hän kokenut nuorten hevosten kouluttaja ja ratsastaja, mutta se ei tarkoita hänen mukaansa kuitenkaan vielä sitä, että hän olisi tehtävien tasalla sentasoisesti kuin toivoisi olevan. Mutta hän on vielä elokuun loppuun asti Saksassa."Voi ei, kun mulla on aivan kauheasti opittavaa. Toivottavasti ehdin vielä", hän sanoo. ."Padam!" - Euroopan mestarin kasvattamaSuomen Ratsastajainliiton viestintäjohtaja Kati Hurme on nuorten Euroopan mestari vuosimallia 1988.Hevosurheilu oli paikan päällä, kun tuo mestaruus Ranskan La Baulessa ratsastettiin KWPN-ruuna Pohjola Metropolitanin (Odd Job - Gondelier) satulassa. Se oli aurinkoinen normandialainen hellepäivä ja samoissa kisoissa taisivat hypätä myös John Whitaker ja Pierre Durand, senioreiden luokissa toki. Hurme kertoo jääneensä lopuksi elämäänsä vertaamaan kaikkia hevosia vähintäänkin alitajuisesti Metropolitaniin. Vuodet vierivät. 14 vuotta myöhemmin, vuonna 2002, Hurme osti Michaela Borupin kasvattaman tamman nimeltä Lauretta (Lord Calando – Ehrensold), koska se antoi samanlaisen voiman, kyvyn ja oman energian tunteen. "Se oli sellanen, että padam! Muistan, kuinka ajattelin silloin, että vihdoinkin se löytyi ...."Laurettalle tuli terveysongelmia, joten kilpailu-ura ei onnistunut. Sen sijaan se astutettiin. Tamma teki Hurmeelle kaksi varsaa, Lauritzonin (Lancetto) ja Laran (Larino) ja siirtyi sen jälkeen Eeva-Liisa Penttilälle, jossa varsoi Larinosta vielä Lady Blue Eye KS:n.Lauretta jatkoi matkaa, mutta myös Hurmeen oman elämän kiireet jatkuivat, ja tytär Lara, joka niin ikään oli rohkea ja lupaavan oloinen estehevosen alku, astutettiin niin ikään. Moon Boy syntyi vuonna 2015 täydenkuun aikaan kuten kaksi vuotta nuorempi veljensäkin Special Moon Shadow, ja nimet annettiin sen mukaan.Nuoret hevoset saivat hyvät eväät elämäänsä Hurmeen ja hänen silloisen puolisonsa kotona, maatilalla Lopella, jossa hevosille oli valtavat laitumet. Etenkin Moon Boy osoittautui selkeästi urheiluhevoseksi, joka vaatii ammattiurheilijan myös selkäänsä. Se oli jo pienenä reaktiivinen, ja pysyi haasteellisena ruunauksen jälkeenkin. "Se oli hulivili. Niin nopea, rohkea ja raju, että en halunnut nuoren tyttäreni kanssa lähteä viemään sitä eteenpäin. Se piti saada heti oikealle polulle."Hurme päätyi myymään viisivuotiaaksi juuri kääntyneen ruunan sille samalle ammattilaiselle, joka oli sen satulaankin laittanut, Salla Varennille. "Mä muutin itsekin ihan lähelle Sallan tallia Aulangolla", Hurme kertoo uudesta elämäntilanteestaan. Satulaan laittamisen jälkeen Hurme oli vienyt hevosta eteenpäin muun muassa irtohypyttämällä sitä ja oli huomannut hevosen hypyssä olevan laadun ja voiman. Hän huomasi kuitenkin, että omaa paloa ratsastusurheiluun ei enää ollut, eikä toisaalta resurssejakaan.Tällä hetkellä Hurmeella ei ole enää omia hevosia. Kaksi vuotta nuorempi pikkuvelikin myytiin sittemmin Sunin perheelle.Hän seuraa etenkin Moon Boyn elämää kasvattajan ylpeydellä. "On kiva nähdä, että se mitä näin, että siinä hevosessa oli, se on nyt tullut esiin."Jesse Lutherin satulan alla ruuna on puhjennut kukkaan ennen näkemättömällä tavalla, ja tämä saa Hurmeen iloiseksi. "Olen ihan hirveän tyytyväinen siitä, että se hevonen on päässyt näyttämään oikeissa käsissä kykynsä", Hurme päättää. .Treenaaminen kuntoon: "Parempi, ettei tehdä niitä vääriä toistoja liikaa"

"Kun hevoselle annetaan ihan oikeasti se mahdollisuus" – Salla Varenti hevosineen kahden kuukauden Saksan leirillä

Aiheeseen liittyvää

"Kun hevoselle annetaan ihan oikeasti se mahdollisuus" – Salla Varenti hevosineen kahden kuukauden Saksan leirillä

Islanninhevosten suomenmestaruusmitalit Islantiin

Kenttäratsastuksen musta päivä – Tuisku Lambergin kisat peruttiin Penrithissä

Päivi Savilahti-Bäckman hakee SRL:n hallitukseen