Salla Varenti sai Flyingen hyvinvointiseminaarissa ahaa-elämyksen: "Grand prix -tason kentauriksi ei ole helppo tulla"

Vanha lentävä lause sanoo, että jos ainoa työkalusi on vasara, kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta. Flyingessä oli paljon luentoja, osan aikaa jopa päällekkäin. Siellä tuli verkostoiduttua ja tutustuttua ihmisiin, joihin muuten ei tutustuisi. Varenti on samaa mieltä paikallaolijoiden kanssa siitä, että ratsastus on laji, jolla on kehittymisen paikka ja että eläinten oppimismekanismi on jotakin, jonka pitäisi olla kaikille hevosihmisille tuttua. Mutta se ahaa-esimerkki syntyi piaffista, jota Flyingen summitissa hevoselle opetti kouluratsastaja-valmentaja Anna Blomgren. Oli heitä, jotka näkivät takajalkojen koskettamisen rankaisuna ja heitä, jotka näkivät sen vain koskettamisena, keinona osoittaa hevoselle, että tästä kohdasta kehoa on kyse, liikuta tätä jalkaa. Varenti toteaa, että kukin tarkastelee asiaa oman tieto- ja kokemusmaailmansa pohjalta, ja että näkökulmista keskustelemalla oppii aina lisää. Pääasia ja punainen lanka on, että ratsastaja mukautuu hevosen liikkeisiin säilyttäen tasapainonsa ja että hevonen kantaa itsensä ja ratsastajansa, ja siinä vaiheessa, kun hevoselle opetetaan piaffia, valtaosa vuosikausien työstä on jo tehty. Ollaan saksalaisen koulutusskaalan loppupäässä, siellä, missä on kokoaminen. Sitä ovat edeltäneet rytmi, irtonaisuus ja rentous, kontakti/tuntuma, eteenpäinpyrkimys ja suoruus. Mutta näkeekö tämän kaiken sellainen ihminen, joka a) ei tunne b) ei arvosta ratsastusta? Varenti asemoituu hevosihmisenä, jonka työsarkaa ovat nuoret hevoset. Hänellä on työkalupakissaan useampi työkalu. Ratsastajana hän on 145-tasolla ja eläinkouluttajana hänellä on kohta loppututkintopaperit kädessä."Mä inspiroidun valtavasti ihmisistä kuten Tristan Tuckerista ja Anna Blomgrenistä, jotka ovat kilparatsastajia kohti kansainvälistä GP-tasoa, ja ajattelevat asian koko ajan myös eläimen oppimisen näkökulmasta", Varenti sanoo. Samalla lailla Varenti toimii. MerkkikieliHän on se henkilö, joka kapuaa hevosen selkään ensimmäisen kerran sen elämässä. Joskus ratsutusta on jo yritetty, mutta siinä ei ole onnistuttu. Silloin tehtävävä on tietenkin vähän hankalampi, sillä hevoselle on opetettu jo jotakin, mutta Varennille yhtä kaikki tuttua peruskauraa. Hevosen koulutuksessa on kyse yhteisen merkkikielen luomisesta, jotta 50-kiloinen ja 600-kiloinen voivat toimia turvallisesti yhdessä, ja siitä, että sitä, mitä vahvistetaan, sitä saadaan. Vahvistamisen voi tehdä negatiivisesti tai positiivisesti, eivätkä nämä termit tässä tarkoita pahaa tai hyvää, vaan sitä, että negatiivinen vahviste on sitä, että jokin häiritseväksi koettu paine poistuu, kuten kylkeä puristava pohje, ja positiivinen sitä, kun jotakin annetaan, vaikkapa nami. Kumpikin tapa toimii, kun ajoitus on oikea, tarpeeksi tarkka. Hevonen liittää nämä vahvisteet johonkin asiaan ja kouluttajan hyvyyttä on saada ne yhdistymään nimen omaan haluttuun asiaan. Paineen poistuminen heti, kun hevonen liikkuu eteenpäin johtaa pohkeelle reagoivaan hevoseen. Nami on vaikeampi yhdistää oikeaan asiaan, koska sen antaminen on hieman hitaampaa. Merkki voi periaatteessa olla mikä vain, vaikka valon välähdys, mutta ratsastukseen on syntynyt satojen vuosien kuluessa negatiiviseen vahvistamiseen perustuva merkkikieli, joka perustuu fyysiseen koskettamiseen siksi, että osapuolet ovat päällekkäin, jatkuvassa fyysisessä kontaktissa ja siksi, että se on nopea ja selkeä. Raippa, kankikuolain ja kannukset ovat apujen jatkeita. Ne ovat vain välineitä, joilla ei ole omaa tahtoa, kuten Varenti sanoo. Ne ovat juuri niin hyviä, kuin on niiden käyttäjä. Välineiden olemassaolon tarkoitus ei ole saada apua perille kovempaa, vaan tarkemmin ja nopeammin: pienemmällä ja vähemmällä vaivalla.Salla Varenti toteaa, että nuorten hevosten ratsuttajana hänen "hengissä selviämisen salaisuutensa" on hevosenlukutaito. Hevoskuiskaus, niin kuin ennen sanottiin. Kun tehdään töitä 600-kiloisen eläimen kanssa, jonka kanssa ei ole vielä ehtinyt muodostua kovinkaan selkeää yhteistä kieltä, eikä oikeastaan selästä käsin kieltä vielä ollenkaan, hevosen reaktioiden oikea-aikainen tulkitseminen on avainasemassa. On päästävä hevosen pään sisään.Ja kyllä sinne pääseekin, sillä vaikka hevoset ovatkin kaikki yksilöitä, tietyllä lailla ne ovat kaikki samanlaisia. Ne ovat samanlaisia esimerkiksi siinä, että hevonen ei koskaan tee mitään ilman loogista syytä. Sille hevoselle loogista syytä, siis. Hevosenlukutaidon voi pelkistää näiden syiden näkemiseksi ja kyvyksi hahmottaa maailmaa samaan tapaan kuin hevonen sen tekee. Varennin työ on saada hevonen "omalle puolelleen". Siihen riittää, että on löydetty yhteinen kieli, jolla kommunikoida ilman, että kumpikaan osapuoli on päässyt pahasti säikähtämään. Kun tässä onnellisessa tilanteessa ollaan, hevonen tekee ratsastajansa haluamia asioita mielellään. Tästä on sitten hyvä seuraavan ihmisen jatkaa: hänellä on nyt hevonen, jolla on käyttöjärjestelmä. Toki hänen täytyy osata sitä myös käyttää. Asiaa voisi verrata vaikkapa kirjoitustaitoon ja tietokoneen näppäimistöön. Kun painamme A-kirjaimen kohdalta, oletusarvo on, että näyttöön ilmestyy A-kirjain. Jos näin ei käy, vaan näytölle ilmaantuu kirjain täysin sattumanvaraisesti, kirjoittaminen hankaloituu ratkaisevasti. Mutta tietokoneen näppäimistön käyttö ei onnistu myöskään silloin, jos ei ole vielä oppinut kirjoittamaan. Varenti sanoo, että vaikka hän itse kilparatsastaakin, hän ei ole kilparatsastaja sanan varsinaisessa merkityksessä. "Mähän vain valmistelen omia hevosia seuraaviin kilpailuihin, en välitä sen luokan voittamisesta niinkään."Varentin juttu on puuhailla hevosen kanssa ja seurata miten se oppii. Hän sanookin, että on olemassa hevosten rakentajat ja hevosten loppukäyttäjät. Siinä, missä loppukäyttäjät mielletään GP-ratsastajiksi, tänä päivänä he voivat olla 80-sentin luokkien esteratsastajia, jotka haluavat näin ollen ratsastaa näissäkin luokissa aikaa. Tätä Varenti ei tosin ymmärrä. "Mä näen, että jos sä olet 80 sentin tasolla, sun pitää vielä aika paljon kehittää omaa osaamistasi, jolloin aikaluokka ei ole sua varten, taitoarvostelu on."Kun hevosen kanssa jatketaan tällä yhteisellä kielellä puhumista, asiat käyvät kaiken aikaa helpommiksi. Avut, yhteisen kielen työvälineet, pienenevät ja pienenevät, koska ne ymmärretään yhä pienemmästä merkistä. Sitä saat, mitä vahvistat, on universaali totuus eläinkoulutuksessa. Se pätee aina. Toinen kuuluisa aivoihin liittyvä sanonta kuuluu "neurons that fire together, wire together". Hermosolut tottuvat työskentelemään yhdessä ja niiden reitit vahvistuvat. Varenti sanoo näkevänsä uusista hevosista aina saman prosessin. Kun niitä haetaan tarhoista työskentelemään, ne ovat alussa hyvin välinpitämättömiä, sillä eivät yhdistä vielä asioita. Mutta kun päivärutiinit alkavat muodostua tavaksi, ne tulevat tarhan portille vastaan. Tämä ei Varennin mukaan tosin kerro mistään suuresta rakkaudesta, vaan vain siitä, että hevoset pitävät totutuista tavoista, etenkin, jos tekeminen on niille pääsääntöisesti mieluisaa. Varenti kehottaa "ajattelemaan kuin hevonen". Eli ei pidemmälle kuin joitakin sekunteja ja aina kysymällä "olenko turvassa jos teen näin?", koska hevoselle on tärkeää tuntea olevansa turvassa. Näin ollen, jos hevonen ei halua tulla tarhasta, asiaan liittyy jokin sellainen epämiellyttävä seikka, mikä tapahtuu juuri siinä tilanteessa. Yksi esimerkki elävästä elämästä: hevonen oli saanut portilla sähköiskun tarhan langasta riimun pukemistilanteessa. Mieluisana ja ainakin positiivisena tekemisen täytyy pysyä siksi, että jos koulutuksen huipulle, sinne grand prix'hin, pyritään, edessä on vähintään 6, yleensä 8 vuotta. Jos tekeminen ei ole mieluisaa, jos vaikka hevonen on niin varovainen esteillä, että sitä aina ainakin vähän pelottaa, silloin tekeminen ei estekorkeuden noustessa pysty jatkumaan nousujohteisena, vaan hevonen jossakin vaiheessa kieltäytyy yhteistyöstä. Sillä on tähän kieltäytymiseen kokonainen työkalupakillinen keinoja. "Ja fakta on, että me ei voida sitä pakottaa, jos se ei itse halua. Koiran vielä voi pakottaa vaikka kantamalla sen johonkin, mutta hevosta ei. Se joko pakenee paikalta tai jäätyy ja jäykistyy tai ihan vihoviimeksi kaatuu maahan.""Ja koska pakottaminen ei muutenkaan ole enää tätä päivää, on jokaisen hevosihmisen löydettävä kommunikointiin ja käsittelyyn päivänvaloa kestävät menetelmät."Hevosen ja ratsastajan hermoratojen synkronoiminen samalle taajuudelle fyysisessä tekemisessä ei ole helppoa. Grand prix -tason kentauriksi tuleminen ei ole helppoa. Siksi korkean koulun ratsastaminen on vaikeaa. Varenti katseli ihaillen Cathrine Dufourin ratsastamista Ruskeasuolla. "Hän oli niin taitava siinä merkkikielessään ja ajoituksessaan, että hevoset vaan rupesivat antamaan itsestään enemmän kuin mitä edes pyydettiin. Hän näytti suunnan ja sen jälkeen antoi hevosen tehdä.". Ratsastaminen on kurinalainen laji, jossa ei edetä hetken mielijohteesta. Silti se ei tarkoita etteikö ilo olisi kaiken aikaa läsnä. Varenti toteaa, että ilon ja tyydytyksen on synnyttävä tekemisestä itsestään, ei siitä, mihin ollaan pyrkimässä. Huipputason ratsukoista yhdessä tekemisen näkee: sekä hevosella että ratsastajalla on hieman sisäänpäin kääntynyt katse. Niin sanottu "ratsastusilme". Usein nähdään, että "omassa mukavassa kuplassaan kellunut" hevonen ikään kuin herää todellisuuteen, kun ratsastaja heittää pitkät ohjat ja tuntuma katoaa. "Usein siinä kohtaa se saattaa jopa vähän säikähtää, että hei missä me ollaan?"Varenti miettii, onko yhdessä tekeminen hevosen kaltaiselle pako- ja saaliseläimelle jopa hetken lepohetki "arjen huolista", hetki, jolloin ei tarvitse pelätä mitään?"Olisi mielenkiintoista tutkia mitä siinäkin tilanteessa stressihormonien tasolla tapahtuu", hän pohtii. Kokemattoman ratsastajan virhe on pyytää "aina vähän lisää". Näin toimiminen on naru, jonka pää tulee hevosen kanssa nopeasti käteen. "Hevonen oppii luovuttamaan, jos se oppii, että mikään ei riitä. Oikea tapa on pyytää, ja sen jälkeen löysätä. Olla koskaan pyytämättä sitä maksimia. Vain sillä tavalla hevonen vahvistuu henkisesti ja fyysisesti." Välineet ja lajiVarenti toteaa, että vaikkapa Isabell Werthin osaaminen ja taito on sitä luokkaa, että jos nyt päätettäisiin, että ensi vuonna koulukisat käydään pelkällä kaulanarulla, Werth olisi ensi vuonnakin palkintopallilla. Sillä niin vaikeaa kuin hevosen kouluttaminen onkin, hevonen on ratsukossa kuitenkin se helpommin koulutettava osapuoli. Eli, kuolaimet pois ja kaulanaru tilalle - Werth voittaisi yhä. Mutta hevosen asento olisi eri. Olisiko se enää sama laji? "Olisiko se enää kouluratsastusta, jonka yksi elementti ja rakennuspalikka on tuntuma ja se, että hevosta ratsastetaan takaa eteen, kohti tuntumaa? Se on se kysymys."Hevosia on sen sijaan äärimmäisen helppo opettaa kaikenlaisiin temppuihin. Näin ollen Varenti naurahtaa esiin nousseelle idealle testata hevosen yhteistyöhalu sillä lailla, että se päästettäisiin ensin kisaradalla vapaana irti. "Mikään ei ole helpompaa, kuin hevosen opettaminen positiivisesti vahvistamalla tulemaan luokse. Vielä niin, että se tekee sen täyttä laukkaa."Varennin hevoset nousevat traileriin ja autoon ilman ongelmia, kuten kaikkien sellaisten ihmisten, jotka viettävät hevosten kanssa paljon aikaa ja tietävät mitä tekevät. Miksi näin? Koska kyseessä on vähän sama asia kuin aiemmin mainittu tarhasta hakeminen. Jos hevoselle näyttää suunnan ja pyytää tekemään, se kyllä tekee mitä halutaan, jos se vain pystyy ja jos sillä ei ole hyvää syytä olla tekemättä."Usein kun katsoo lastausongelmaa sivusta, huomaa, ettei hevonen ole minnekään traileriin menossakaan. Että se ei ihan oikeasti tiedä mitä siltä halutaan. Enemmän: se ei edes tiedä, ettei se tiedä. Se on oppinut pyörimään ja peruuttelemaan ees-taas trailerin lastaussillalla ja toistaa tätä oppimaansa käyttäytymistä. Ja ihmettelee, miksi kaikki ympärillä hermostuvat." Varenti lähtee Ypäjä Isandran kanssa maastoon. Kumpikin on tyytyväisen näköinen elämäänsä. Lähtiessään hän vielä sanoo toivovansa hevosihmisiltä avarakatseisuutta ja malttia."Meillä kaikilla on kuitenkin sama tavoite, hyvinvoiva hevonen.".Pintaa syvemmälle - "Klisee tai ei, hevoset ovat olleet tärkeimpiä opettajiani".TRT-menetelmä näytillä Ruskeasuolla: "Mitä vähemmän ihminen tekee, sen parempi" .FEI:n koulukomitean jäsen Frederico Pinteus Woikoskella: "Me tarvitsemme avointa, faktoihin perustuvaa keskustelua"

Salla Varenti sai Flyingen hyvinvointiseminaarissa ahaa-elämyksen: "Grand prix -tason kentauriksi ei ole helppo tulla"

Aiheeseen liittyvää