Teete Laurila: "Keula ylös ja pylly alas" - ratsastuskoulussa on tarkoitus oppia ratsastamaan

Terhi "Teete" Laurilalla, 71, on käytössä vanha kunnon ratsastuksenopettajan ääni. Sellainen, joka kajahtaa. Hän ei kuulu sukupolveen, joka käyttää noshoutia. Ei tarvitse."Noshoutissa on lisäksi se hankaluus, että kaikki kuuluu kaikille. Mähän sanon asioita oppilaille tarvittaessa myös kahden kesken", Laurila toteaa.Haastattelussa käy selville se, että ratsastuksessa ei periaatteessa mikään ole muuttunut. Yhä tänä päivänä tarkoitus on saada hevoseen ladattua sen verran energiaa, että se pystyy tekemään pyydetyt asiat niin, että tuloksena on mahdollisimman hyvää ratsastusta. Sellaista, joka johtaa suurempaan kokoamisasteeseen.Miksi?Siksi, että kun hevonen siirtää painoa edestä taakse, eikä kuljeskele menemään etupainoisena eli käyttää kehoaan koottuna, se käyttää kehoaan itselleen terveellisesti. "No nyt joku sanoo, että meneehän ne luonnossakin etupainoisina. Niin ne varmaan meneekin, mutta eivät ne siellä eläkään vanhoiksi eikä niillä ole ylimääräistä painoa selässään", Laurila lisää. "No niin, sit tuutte metsäsivun käyntiä. Keskellä voltti. Voltin saa tehdä monta kertaa. Päädyssä laukka", kajahtaa voimakkaana Poni-Haassa. Kaikki kuulevat ohjeen. Hevosista puhumattakaan. Mutta hevoset eivät ohjetta ymmärrä. Kertominen on ratsastajan tehtävä. "Kertokaa hevoselle siitä voltista. Se ei ymmärtänyt mun selityksestä mitään."Homma alkaa pyöriä kurinalaisesti. Laurila katsoo, että tempo riittää ja välit ovat sopivia alle kymmenen aikuisratsastajan ryhmässä ja että hevoset eivät oio vaan menevät kiltisti kulmiin. . Laurila on opettanut ratsastusta tänä vuonna 50 vuotta, sillä valmistui vuonna 1976. Siihen aikaan suomalaiset ratsastuksenopettajat valmistuivat Ruotsin Störmsholmasta, niin Laurilakin. Hän on kirjoittanut hevosista kirjoja, lehtijuttuja ja pakinoita. Somessa hänen kirjoituksiaan ei näy siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei siellä ole.Laurila on aina ollut eläinten puolesta puhuja, ja takavuosina hänet miellettiin hyvinkin pehmeiden arvojen kannattajaksi. Pätevämpää hevosten puolesta puhujaa on vaikea kuvitella, sillä paitsi että omaa vankan "kädet savessa" -kokemuksen ratsastajana ja ratsastuksenopettajana, Laurilalla on eläintieteen tohtorina myös enemmän kuin muodollinen pätevyys.Laurila väitteli vesilintujen lisääntymiskäyttäytymisestä ja sanoo, että kaikessa eläinten kanssa toimimisessa on otettava huomioon lajityypillinen käyttäytyminen, koska sen asettamien raamien yli ei pääse. Vuosikymmenten aikana on tapahtunut muutos. Laurila itse sanoo tulleensa iän myötä pehmeämmäksi. Mutta osa ihmisistä mieltää käyneen päinvastoin. Ja Laurila tietää sen. Kun Laurila sanoo, että hevoset ovat laumaeläiminä tietoisia hierarkiasta, hän on mahdollisesti vastavirrassa tämän päivän käsitykseen asiasta."Jokainen, jolla on ollut hevosia kai tajuaa tämän?", hän kysyy. "Mä itse näen sen päivittäin, kun vislaan kahta hevostani laitumelta ja ne laukkaavat portille. Ensin on annettava nami pomolle ja sitten vasta alamaiselle, Muuten tulee sota."Laurila arvelee hierarkialla olevan hyvät perusteet pakenevien laumaeläinten kohdalla. "Johtajatamma juoksee ensimmäisenä kapeasta solasta kun susi lähtee perään, ei sinne tungeta kaikki yhtä aikaa."Tänä päivänä hän kuitenkin vähän epäröi. "Enpä kuule tiedä, haluaako kukaan enää kuunnella tällaista vanhan linjan opettajaa", hän toteaa. Nykyään hänen suorapuheinen tyylinsä saatetaan kokea vieraaksi, mikä on outoa, sillä Laurilan tavoite on kaksijakoinen: saada ratsastaja oppimaan universaalit perusperiaatteet ja pitää hevonen terveenä, ottaen huomioon, että kukaan ei ole seppä syntyessään. "Ratsastustunnilla on tarkoitus oppia ratsastamaan."Laurila ei harrasta "poliittisesti korrektia kapulakieltä" eikä ympäripyöreää "korporaatio-puhetta".Laurilan suusta ei tule: "Tavoitteena olisi nyt yhdessä hevosen kanssa fasilitoida sellainen ratsastuksellinen toimintaympäristö, jossa molempien osapuolten vahvuudet pääsevät parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan yhteisen suorituskykytavoitteen saavuttamista."Hän sanoo: "Keula ylös ja pylly alas.""En halua toistaa kymmenen kertaa "anna enemmän pohjetta", jos mitään ei tapahdu."Osa oppilaista arvostaa "alkushokin" jälkeen jämäkämpää opetusta, etenkin, jos kokevat oppivansa tehokkaammin, ja jos arvostavat sitä, mihin hyvällä ratsastuksella loppujen lopuksi pyritään. Laurila kuuluu siihen koulukuntaan, jonka mielestä hyvä ratsastus on hevosen hyvinvointiteko. Oikeanlainen ratsastus voi säästää monen niksauttajan ja hierojan käynnin. Läpiratsastus on Laurilan mukaan niin hyvää hierontaa, ettei muunlaista tarvitakaan. Laurila kertoo olleensa aina "namittaja", sillä kaikki pitkän linjan hevosihmiset tietävät, että makupalalla palkitseminen toimii. Ja että jos ratsastustunnilla yksi hevosista tiputtaa ratsastajansa joka vetää mennessään vielä suitsetkin päästä, tilanne olisi vaikea ja jopa vaarallinen, jos kyseinen hevonen ei olisi opetettu siihen, että opettajalla on sille aina porkkananpala taskussaan.Laurila kuitenkin toteaa, että ei pidä sekoittaa asioita. Ratsastaminen on pääasiassa paine-paine pois -toimintaa, koska se on tehokkainta ja nopeinta ärsyke-reaktio -vuorovaikutusta. Hevonen oppii ratsuksi ehdollistumalla ja tämä on vallan mainio tapa yhä tänäänkin, vaikka ikivanha tapa onkin. Ennen kuin toisin todistetaan, saattaa olla myös ainoa tapa. Laurila tietää myös, että hevonen on eläin, joka oppii ihmistä kaiken aikaa. Oppiminen tapahtuu esimerkiksi kehonkielen perusteella, eikä sillä ole mitään tiettyä suuntaa, vaan se tapahtuu aina kulloisessakin tilanteessa. Kun karsinaan menee satulan kanssa riittävän monta kertaa arka ja epäröivä vasta-alkaja, seurauksena on nopeasti poni, joka kääntää takapuolen ja vetää korvat niskaa pitkin. Se on pikku-etappi kerrallaan tapahtuvaa oppimista. Ehdollistumista. Se ei tarvitse periaatteessa muuta, kuin että satuloitsija astuu askeleen taaksepäin heti, kun hevonen osoittaa vastahakoisuutta omalla kehonkielellään. . Vaikka on myös kilparatsastanut, kilparatsastus ei ole hänen juttunsa. Vapaa-aikanaan Laurila satuloi jomman kumman jo vanhoista welsh-poneistaan, joko D-sektion Moondelight Lord Loxleyn (Geler Ryan - Nebo Daniel) tai B-welsh Carnevalin (Wildzang's Sundancer -Courage), ja lähtee mieluiten maastoon. "Neljä kertaa viikossa mä ratsastan ne molemmat, että ne pysyvät terveinä ja kunnossa. Yleensä aika lyhyitä pätkiä, käyn vaikka laukkaamassa sänkkäreillä, mutta usein ihan hikeen. Muuten ne viettävät aikaansa lähinnä laitsalla."Opettaminen on. Keskellä kenttää hän on elementissään. Kun ollaan tunnilla, hevosten on oltava hereillä, kuulolla ja edessä. "Kyllä niitä pitää ainakin saada käyttää johonkin. Joku hevonenkin on sen verran kallis että ei se riitä että se seistä möllöttää kotipihalla. Ja onko se tyytyväinen silläkään tavalla?"Koska hevonen ja ihminen eivät puhu samaa kieltä ja koska ylipäätään ideana on istua voimakkaan eläimen selässä, tarvitaan jonkinlainen yhteinen kommunikointikeino. Tällainen on löytynyt jo tuhansia vuosia sitten ja toimii hämmästyttävän tehokkaasti, kunhan kielioppia on opeteltu riittävästi. Avut. Jalka, käsi, paino, tarvittaessa raippa käden jatkeena. Kommunikointi on nopeaa ja tehokasta ja menee niin sanotusti selkäytimeen, jolloin ärsyke-reaktio -ketju toimii entistä luotettavammin, ja vain nopeutuu. Hevoselta ei kysellä lupia, vaan ratsukon yhteistyö perustuu siihen, että ratsastaja on pomo, jolla on ideat, ja hevonen tottelevainen alainen, tyytyväinen sellainen. Asia kuin asia vaatii aikansa. Vaikkapa puusillan yli meneminen ei helpotu sillä, että käännytään pois, mutta ei myöskään sillä, että ruvetaan räiskimään raipalla."Hevosen on saatava miettiä sitä siltaa oma aikansa. Se aika sitten vaan odotetaan. Ja lopussa mennään sen sillan yli.""Ei mun kouluttamat hevoset mua millään lailla pelkää kuitenkaan. Meillä on hyvät ja selkeät välit. Mun hevoset tietää kyllä todella hyvin keneltä saa namia."Se, että hevonen tottelee, on loppujen lopuksi molempien etu. "Jos mä ratsastan tuolla maantiellä ja rekka tulee vastaan, mä en halua ruveta neuvottelamaan hevosen kanssa siitä, käännytäänkö me nyt ihan heti tuonne sivutielle ja säilytään hengissä, vai jäädäänkö steppailemaan tähän tielle. Kyllä mä vaan haluan siinä tilanteessa olla satavarma siitä, että avut menee perille", Laurila sanoo. Ja kaikissa muissakin tilanteissa, sillä sitä ratsastus on. Mitä modernimpaa jalostusta, sitä räjähtävämpi hevonen. Laurila on huomannut, että nykyhevoset ovat usein liian vaikeita ratsastajilleen."Yksi vaihtoehtohan tietysti olisi jalostaa hevosia, joilla reaktiokyvyt ovat hitaampia, kaula syntyy valmiiksi kaarelle ja askellajit sellaisia, että selässä pysyy kuka tahansa. Eikö nämä jenkkiläisten walking horset ole sellaisia?"Laurila on sillä kannalla, että ratsuhevosen on koottava itseään edes vähimmäismäärä, jo siksi, jotta se on tasapainossa ja pysyy ratsastettuna terveenä. Jousen, eli linjan suusta selän yli takajalkoihin, on pysyttävä toiminnassa. "Keula ylös ja pylly alle", kuten hän toteaa kokoamisen perusperiaatteen. "Se ei vielä todellakaan tarkoita, että ratsastuskouluhevosilla mentäisiin passagea, eivät ne sentään siihen pysty, jos juoksevat tarpeeksi erilaisilla tunneilla."Se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä hevoset, kuten kaikki elolliset olennot, mieluiten jolkottelisivat mahdollisimman vähällä vaivalla. Vaikkei se niiden keholle hyvää tekisikään. . "Ota vähän läjään", hän kehottaa. "Siinä on sulla nyt hyvä ravi", hän kehaisee heti myös. Kun kohta otetaan pätkä isompaa ravia, ohje kuuluu: "Voit suurentaa ravia, mutta vain sen verran, että hevonen pysyy edelleen pyöreänä. Eli ei heitetä kaikkea ohjaa pois, rentoutat vähän käden, se riittää."Lisätyssä askellajissa huomaa, että ratsastus on hevosen portaatonta säätelemistä ohjan ja pohkeen välissä. "Käsi ottaa vastaan sen, minkä se pohja ajaa. Ei keskiravi ole sitä, että hevonen sanoo "jippii" ja lähtee."Tuntuma on asia, joka opitaan vähitellen. Kun tuntuma on hyvä ratsastaja on suorassa yhteydessä hevoseen ja tuntee tarkasti mitä on meneillään. "Tuntuma vaihtelee hetkestä ja hevosesta riippuen. Silloin kun harmonia on päällä, sulla on salaatinlehti käsissä, silloin kun hevonen maastossa ilmoittaa, että hän lähtee nyt täyttä laukkaa kotiin, sulla voi olla hetkellisesti 50 kiloa tai mitä nyt onkin."Laurila vertaa tuntumaa lapsen kanssa käsi kädessä kävelemiseen."Kun kaikki menee hyvin, ethän sä sen lapsen kättä purista, mutta jos se lapsi kompastuu, sä pidät edelleen kiinni ja estät kaatumasta. Silloin sä hetkellisesti puristat. Ja päästät taas irti, kun se lapsi on kunnolla pystyssä jälleen."Hevonen saattaa luontonsa mukaisesti säpsyillä jotakin asiaa, mutta kun tuntuma on kunnossa, ratsastaja tuntee reaktion ajoissa."Sä pidät sen tuntuman niin kuin mitään ei olisi ja sanot samalla sille hevoselle, että kiitos, että raportoit, mutta nyt ei pelätä yhtään mitään, mammalla on homma hanskassa ja mamma hoitaa."Laurila on kuolainten kannattaja, koska hallintavälineenä se on kaulanarua nopeampi ja tehokkaampi. Hänen mukaansa hevosen saa koottua vain kuolaimella."Tietysti nyt voidaan keskustella siitä, mitä kokoaminen kenellekin on. Jos hevonen menee pitkänä ja löysänä ja alikierroksilla, se ei mun silmään ole silloin koottu, eikä se myöskään ole ratsastamista sillä lailla kuin minä sen asian ymmärrän." Koska kuolain vaikuttaa enemmän, sitä tarvitsee käyttää vähemmän. Oletusarvona tässä on, että kuolainta osataan käyttää, jolloin paine hellitetään heti, kun hevonen vastaa pyyntöön."Pyöröaitauksessa on ehkä eri asia tai jollakin aidatulla kentällä, mutta maastossa mä en mun hevoskokemuksella menisi ilman kuolaimia.""Jos haluaa edistyä enemmän kuin "helppo Ö", ei ratsasteta riimulla eikä kaulanarulla."Laurila toteaa ykskantaan, että jotta jousen saa jännitettyä, vaaditaan kuolain suuhun. "Mä en tiedä mihin tämä asia tieteellisesti perustuu, mä vaan tiedän, että näin on. Kaulanarulla sä pystyt kyllä laukkaamaankin, mutta siitä puuttuu silloin se energia ja tehokkuus kehon käytössä, minkä sä saat, kun hevonen on normaalisti käden ja jalan välissä."Perusteluna kaulanarulle kuulee usein, että hevonen "tykkää enemmän kun ei ole kuolainta suussa".Tämä saa Laurilan mietteliääksi. Hän pohtii, tarkoittaako se silloin sitä, että hevosen on saatava päättää myös asioista, joista se ei mitään ymmärrä."Mä näen, että vastuu on ihmisellä, joka sen eläimen hoitaakseen on ottanut. Ihan samalla periaatteella kuin ihmisellä on vastuu päättää asioista lapsenkin kohdalla, jotta asiat menevät lapsen omalta kannalta oikein - ei syödä pelkästään karkkia ja puetaan oikeat vaatteet päälle."Hän miettii sitäkin, että jos logiikkaa seurattaisiin loppuun asti, ei hevosella ratsastettaisi kaulanarullakaan. Laurila muistaa George Morrisin sanoneen joskus, että jos hevoselta voisi kysyä mitä se haluaa tehdä, vastaus olisi seistä tallissa heinää syömässä. "Ja jos vielä saisi toivoa lisää, niin joku kaveri siihen ja että ötökät eivät kiusaa."Minkään hevosen ykköstoive ei ole päästä ratsastettavaksi, mutta se ei vielä tarkoita, että ratsastaminen olisi eläinrääkkäystä. Jatkuva seisominen heinäpaalin edessä voisi sitä sen sijaan ollakin, se kun johtaisi vakaviin terveysongelmiin. Vanhojen hevosihmisten tavoin Laurila vertaa kuolainta leipäveitseen tai vaikkapa haarukkaan. Tai ihan mihin vaan, vaikka paljaaseen käteen. "Kyllä niilläkin pahaa jälkeä halutessaan saa aikaan, mutta sehän ei tässä ole se tarkoitus."Kannuksiin pätee sama periaate kuin raippaan. Ne ovat jatkeita. Raippa on käden jatke, kannus jalan vahvistaja. Laurila on tarkka niiden käytöstä."Mun tunneille ei todellakaan tulla kannukset jalassa ennen kuin arvioin, että ratsastaja osaa käyttää niitä."Ensimmäinen tunti saadaan päätökseen. Laurila jatkaa toisen ryhmän kanssa. .Jepa Idman on sanonut miljardi kertaa "otetaan ohjat" ja huomannut minkälainen oppilas edistyy parhaimmin

Teete Laurila: "Keula ylös ja pylly alas" - ratsastuskoulussa on tarkoitus oppia ratsastamaan

Aiheeseen liittyvää

Teete Laurila: "Keula ylös ja pylly alas" - ratsastuskoulussa on tarkoitus oppia ratsastamaan

Voittaako Richard Vogel miljoona euroa sunnuntaina Calgaryn Rolex-kisassa?

Suomen junnujoukkue voitti Peelbergenin NC-lohdutusfinaalin: "Tänään oli kuin oppikirjasta"

Kasvattaja vastaa varsan nimeämisestä, mutta miten hyvä nimi annetaan?