16-vuotias Salminen ja Gilmore olivat testiratsukko Vaurion klinikalla.Yleisölle kävi selväksi, että hevosen kouluttaminen on jotakin, joka on käynnissä kaiken aikaa. Ja sekin kannattaa muistaa, että hevonen ei tee eroa alkuverryttelyn ja ”varsinaisen ratsastuksen” välillä. Se oppii molemmista yhtä paljon. Siksi se ratsastetaan samoin periaattein aina, alkuverryttelystä treenin kautta loppuverryttelyyn. Samat säännöt ovat aina voimassa. Hevonen ei ymmärrä muunlaista logiikkaa.”Alkuverkka ei ole niin nöpönuukaa, niinkö?” Vaurio kysyi heti alkuun. Vastaus tähän on, että kyllä se on.”Hevonen ei välttämättä kelaa siinä, että no, ei se nyt niin tarkkaa ole, kohta säännöt muuttuu. Se menee ja kuuntelee koko ajan mitä me halutaan. Me halutaan, että se kantaa itsensä, on kevyt ja liikkuu pohkeesta. Sitten kuitenkin alkuverkassa me annetaan sen olla laiska.Tähän väliin Vaurio antaa ohjeen, ettei oltaisi aina niin negatiivisia. Voidaan olla armollisempia itselle ja muille.”Ei aina sitä, että eikö toi ole vähän hidas takaa tossa. Tai että mitä ton tytön oikea käsi tekee? Tai että voisi olla vähän pehmeämpi niskasta…”Virhesilmä on Vaurion mielestä tärkeä, mutta yhtä tärkeä on nähdä mahdollisuudet. ”On hyvä, jos pystyy huomaamaan, että hei, tosta asiasta saa vähän kehittämällä hyvän!”Heti perään Vaurio kylläkin myöntää, että toimii itse juuri päinvastoin. ”Kun mä tulen radalta, niin mitä mä teen? Muistan lähinnä, että olipa se taas pohkeen takana.”Takaisin klinikkaan. Kun on verrytelty, ruvetaan harjoittelemaan asioita. Se aika, kun ratsastetaan, se tehdään keskittyen ja päämäärätietoisesti. Silloin se kehittää. Vauriolle on muodostunut tietynlainen työskentelytapa.”Mä itse tarvitsen vedenjakajan alkuverkan ja varsinaisen työn väliin. Mulle se on käyntijakso, joskus pitkillä ohjilla, joskus lisättymäisellä tuntumalla.”Vasta sen jälkeen hän tietää, mitä tänään hevosen kanssa tekee.Kulmatehtävä on ratsastuksessa aina hyvä. Kulmat ovat sellaisia, mitkä yleensäkin pitää käyttää hyväksi. Tehtävä on sitä, että ratsastetaan kulmiin tarkasti, vähän kootummin. Aloitetaan laukasta. Katsotaan, että hevonen tulee siinä aktiiviseksi. Muutama rohkea temponlisäys auttaa. Nyt ei olla enää alkuverryttelyssä, joten kootaan hevosta vähän lisää. ”Kokoaminen on vaikea! Hevonen lyhenee helposti kaulasta, mutta mehän halutaan, että se lyhenee takaosasta”, Vaurio muistuttaa. Kokoamisessa tarvitaan takaosaa. Se kannattaa muistaa nyt, kun ylämäkeen ratsastaminen ja luotiviiva ovat puheenaiheena niin tapetilla.”Ylämäkeen pitäis mennä ja eikö se ole sitä, että pää nostetaan ylös? No ei se ole. Ylämäki tarvitsee sen, että hevonen energisoituu ja lyhenee. Vasta sen jälkeen me pystytään nostamaan se pää ylös. Ja pää tarkoittaa koko etupäätä, joka kattaa pään lisäksi, niskan, kaulan ja myös lavat.””Aletaan nopeuttaa takaosaa siirtymisillä. Temponlisäyksissä voi olla rohkea. Ja jos se kiihdyttää liikaakin, niin kiittää vaan hevosta ja sanoo sille, että mä haluan, että sä vähän sytyt, söpöläinen!”. Laukassa on oltava haitaria. Se helpottaa.Siirtyminen laukasta käyntiin on huomattavasti kätevämpi tehdä, jos voi laukata käynnin vauhtia.Vaurio muistuttaa, että kaikki ratsastus on ensisijaisesti hevosen opettamista ja kouluttamista.Kouluttamisen ja oppimisen kannalta on hyvä, että pääsee kiittämään hevosta. ”Eikä tarvitse malttaa odottaa siihen asti, että hevonen on täydellinen. Vaan kun se on menossa siihen haluttuun suuntaan. Hyvä ei aina tarkoita hyvää, vaan sitä, että hevonen oli parempi kuin äsken.”Pitää muistaa ratsastaa. Työskennellä hevosta.Jos hevonen hidastuu, se johtui ehkä siitä, että ratsastaja päästi niin tapahtumaan.”Lisää pensseliä siihen hommaan”, Vaurio kehotti. ”Se tarkoittaa, että vaadi enemmän. Vaadi, jotta voi palkita.”Salminen on kova kiittämään Gilmorea. Se on hyvä asia.Kiittämisessäkin on kuitenkin niksinsä. Koko aikaa ei voi olla kiittämässä niin suurieleisesti, että tuntuma kiittämisen aikana katoaa. Voi olla tekemättä mitään. Hevonen pitää siitäkin.”Sekin on jo hevoselle palkinto, että me annetaan sille rauha. Jos me aina kiitetään niin, että nojataan vähän eteenpäin, ja heitetään ohjia pois, me tavallaan päästetään se pitkäksi ja pilataan se hyvä jäntevyys, mikä rakentuu ahkeran takaosan, aktiivisen selän ja tuntuman väliin. Jos päästetään ohjat pois, se ei rakennu.”Jos ajatuksena on ratsastaa hevonen pitkäksi, jotta se ei ”ole jännittynyt”, on pidettävä huoli siitä, että se on kuitenkin jäntevä. Ja että on tuntuma, eli tasainen kuolaintuki.Suunnitelmallisuus tekemisessä on hyväksi.Kotiharjoituksissa on tiedettävä etukäteen mitä hevosen kanssa on tarkoitus tehdä. Jos puhe on laukanvaihdoista, vaihtojen määrä päätetään etukäteen ja sitten pyritään toteuttamaan haluttu määrä, samoin se, tehdäänkö niitä joka kolmannella vai joka toisella askeleella.Entä sitten kiltteys? Mitä se on? Vaurio näkee että vääränlainen kiltteys vie hevoselta mahdollisuuden miellyttää ihmistä, jolloin ei tule myöskään kiitettyä. Parempi on olla siis kuin hyvä vanhempi, vaatia niitä asioita, jotka vievät hevosta eteenpäin. Vaurio muistelee vuosiaan myyntitallin ratsastajana, jolloin hevosia esitettiin asiakkaalle. Se on eri tilanne ja siinä mentiin kolmosia, jos hevonen niitä sattui tarjoamaan. ”Ja esitettiin asiakkaalle, että juuri näitä mä halusinkin mennä.”Kun 45 minuutin treenit on treenattu, siinä tuli koottua laukassa melko paljon. Lopuksi tehdään toisin päin.”Kun se äsken kokosi ja lyheni, nyt sen annetaan pidentyä ja rentoutua”, Vaurio kehottaa.Loppuverryttely kannattaa tehdä kevyessä ravissa. ”Se käynnistää palautumisen paremmin kuin käynti.”
16-vuotias Salminen ja Gilmore olivat testiratsukko Vaurion klinikalla.Yleisölle kävi selväksi, että hevosen kouluttaminen on jotakin, joka on käynnissä kaiken aikaa. Ja sekin kannattaa muistaa, että hevonen ei tee eroa alkuverryttelyn ja ”varsinaisen ratsastuksen” välillä. Se oppii molemmista yhtä paljon. Siksi se ratsastetaan samoin periaattein aina, alkuverryttelystä treenin kautta loppuverryttelyyn. Samat säännöt ovat aina voimassa. Hevonen ei ymmärrä muunlaista logiikkaa.”Alkuverkka ei ole niin nöpönuukaa, niinkö?” Vaurio kysyi heti alkuun. Vastaus tähän on, että kyllä se on.”Hevonen ei välttämättä kelaa siinä, että no, ei se nyt niin tarkkaa ole, kohta säännöt muuttuu. Se menee ja kuuntelee koko ajan mitä me halutaan. Me halutaan, että se kantaa itsensä, on kevyt ja liikkuu pohkeesta. Sitten kuitenkin alkuverkassa me annetaan sen olla laiska.Tähän väliin Vaurio antaa ohjeen, ettei oltaisi aina niin negatiivisia. Voidaan olla armollisempia itselle ja muille.”Ei aina sitä, että eikö toi ole vähän hidas takaa tossa. Tai että mitä ton tytön oikea käsi tekee? Tai että voisi olla vähän pehmeämpi niskasta…”Virhesilmä on Vaurion mielestä tärkeä, mutta yhtä tärkeä on nähdä mahdollisuudet. ”On hyvä, jos pystyy huomaamaan, että hei, tosta asiasta saa vähän kehittämällä hyvän!”Heti perään Vaurio kylläkin myöntää, että toimii itse juuri päinvastoin. ”Kun mä tulen radalta, niin mitä mä teen? Muistan lähinnä, että olipa se taas pohkeen takana.”Takaisin klinikkaan. Kun on verrytelty, ruvetaan harjoittelemaan asioita. Se aika, kun ratsastetaan, se tehdään keskittyen ja päämäärätietoisesti. Silloin se kehittää. Vauriolle on muodostunut tietynlainen työskentelytapa.”Mä itse tarvitsen vedenjakajan alkuverkan ja varsinaisen työn väliin. Mulle se on käyntijakso, joskus pitkillä ohjilla, joskus lisättymäisellä tuntumalla.”Vasta sen jälkeen hän tietää, mitä tänään hevosen kanssa tekee.Kulmatehtävä on ratsastuksessa aina hyvä. Kulmat ovat sellaisia, mitkä yleensäkin pitää käyttää hyväksi. Tehtävä on sitä, että ratsastetaan kulmiin tarkasti, vähän kootummin. Aloitetaan laukasta. Katsotaan, että hevonen tulee siinä aktiiviseksi. Muutama rohkea temponlisäys auttaa. Nyt ei olla enää alkuverryttelyssä, joten kootaan hevosta vähän lisää. ”Kokoaminen on vaikea! Hevonen lyhenee helposti kaulasta, mutta mehän halutaan, että se lyhenee takaosasta”, Vaurio muistuttaa. Kokoamisessa tarvitaan takaosaa. Se kannattaa muistaa nyt, kun ylämäkeen ratsastaminen ja luotiviiva ovat puheenaiheena niin tapetilla.”Ylämäkeen pitäis mennä ja eikö se ole sitä, että pää nostetaan ylös? No ei se ole. Ylämäki tarvitsee sen, että hevonen energisoituu ja lyhenee. Vasta sen jälkeen me pystytään nostamaan se pää ylös. Ja pää tarkoittaa koko etupäätä, joka kattaa pään lisäksi, niskan, kaulan ja myös lavat.””Aletaan nopeuttaa takaosaa siirtymisillä. Temponlisäyksissä voi olla rohkea. Ja jos se kiihdyttää liikaakin, niin kiittää vaan hevosta ja sanoo sille, että mä haluan, että sä vähän sytyt, söpöläinen!”. Laukassa on oltava haitaria. Se helpottaa.Siirtyminen laukasta käyntiin on huomattavasti kätevämpi tehdä, jos voi laukata käynnin vauhtia.Vaurio muistuttaa, että kaikki ratsastus on ensisijaisesti hevosen opettamista ja kouluttamista.Kouluttamisen ja oppimisen kannalta on hyvä, että pääsee kiittämään hevosta. ”Eikä tarvitse malttaa odottaa siihen asti, että hevonen on täydellinen. Vaan kun se on menossa siihen haluttuun suuntaan. Hyvä ei aina tarkoita hyvää, vaan sitä, että hevonen oli parempi kuin äsken.”Pitää muistaa ratsastaa. Työskennellä hevosta.Jos hevonen hidastuu, se johtui ehkä siitä, että ratsastaja päästi niin tapahtumaan.”Lisää pensseliä siihen hommaan”, Vaurio kehotti. ”Se tarkoittaa, että vaadi enemmän. Vaadi, jotta voi palkita.”Salminen on kova kiittämään Gilmorea. Se on hyvä asia.Kiittämisessäkin on kuitenkin niksinsä. Koko aikaa ei voi olla kiittämässä niin suurieleisesti, että tuntuma kiittämisen aikana katoaa. Voi olla tekemättä mitään. Hevonen pitää siitäkin.”Sekin on jo hevoselle palkinto, että me annetaan sille rauha. Jos me aina kiitetään niin, että nojataan vähän eteenpäin, ja heitetään ohjia pois, me tavallaan päästetään se pitkäksi ja pilataan se hyvä jäntevyys, mikä rakentuu ahkeran takaosan, aktiivisen selän ja tuntuman väliin. Jos päästetään ohjat pois, se ei rakennu.”Jos ajatuksena on ratsastaa hevonen pitkäksi, jotta se ei ”ole jännittynyt”, on pidettävä huoli siitä, että se on kuitenkin jäntevä. Ja että on tuntuma, eli tasainen kuolaintuki.Suunnitelmallisuus tekemisessä on hyväksi.Kotiharjoituksissa on tiedettävä etukäteen mitä hevosen kanssa on tarkoitus tehdä. Jos puhe on laukanvaihdoista, vaihtojen määrä päätetään etukäteen ja sitten pyritään toteuttamaan haluttu määrä, samoin se, tehdäänkö niitä joka kolmannella vai joka toisella askeleella.Entä sitten kiltteys? Mitä se on? Vaurio näkee että vääränlainen kiltteys vie hevoselta mahdollisuuden miellyttää ihmistä, jolloin ei tule myöskään kiitettyä. Parempi on olla siis kuin hyvä vanhempi, vaatia niitä asioita, jotka vievät hevosta eteenpäin. Vaurio muistelee vuosiaan myyntitallin ratsastajana, jolloin hevosia esitettiin asiakkaalle. Se on eri tilanne ja siinä mentiin kolmosia, jos hevonen niitä sattui tarjoamaan. ”Ja esitettiin asiakkaalle, että juuri näitä mä halusinkin mennä.”Kun 45 minuutin treenit on treenattu, siinä tuli koottua laukassa melko paljon. Lopuksi tehdään toisin päin.”Kun se äsken kokosi ja lyheni, nyt sen annetaan pidentyä ja rentoutua”, Vaurio kehottaa.Loppuverryttely kannattaa tehdä kevyessä ravissa. ”Se käynnistää palautumisen paremmin kuin käynti.”
