Hevosen lihavuus ei ole leppoisaa, ja liike on edelleen lääke

Edelleen on kaksi vaihtoehtoa terveen hevosen pitoon: joko syöty energia kulutetaan pois runsaalla liikkumisella tai jollakin muulla energiaa kuluttavalla tavalla – tai energian saantia rajoitetaan kulutuksen sallimiin rajoihin. Jos tässä ei onnistuta, vaarana vaanii metabolinen oireyhtymä, insuliinin imeytymisongelmat ja lopulta kaviokuume.Jos hevosella on insuliiniresistenssi, eli insuliinilla on sen elimistössä vähäisempi veren sokeripitoisuutta alentava vaikutus, elimistö alkaa tuottaa insuliinia enemmän. Kun insuliinia on elimistössä tarpeeksi paljon, hevonen kuin hevonen sairastuu hormoniperäiseen kaviokuumeeseen.Eläinlääketieteen tohtori Ninja Karikoski väitteli hormoniperäisestä kaviokuumeesta vuonna 2016. Väitöskirjan nimi on The Prevalence and Histopathology of Endocrinopathic Laminitis in Horses. Tutkimustyö Helsingin yliopistolla tämän aiheen parissa jatkuu. Karikoski toistaa sen, mikä on sanottu ennenkin, eli että hevosten metabolinen oireyhtymä on hyvin uusi sairaus, hädin tuskin 20 vuotta tunnettu. Ihmisilläkin se on melko uusi, mutta kuten Karikoski sanoo, ”ihmiset ovat kuitenkin alkaneet syödä roskaruokaa paljon ennen hevosia”.”Geenit ovat varmasti taustalla, mutta elintapasairaushan tämä kuitenkin ensisijaisesti on”, Karikoski summaa. Tehokas vastalääke on olemassa, ja se on vieläpä ilmainen: liikunta. Toinenkin keino tepsii: loimittamisen lopettaminen.. Tarpeeksi kovatehoista liikuntaaLiikunnan tulee olla runsasta määrällisesti ja laadullisesti, sykkeen olisi noustava sen verran reippaasti, että esimerkiksi hevosta kävelyttämällä niihin lukemiin ei päästä, eikä edes rauhallisesti ravaamalla.”On ravattava oikeasti eteenpäin.”Huippu-urheilu-suoritukset eivät kuitenkaan ole vaatimus. Karikoski huomauttaa, että ratsastuskoulujen tuntihevosilla ei käytännössä ole koskaan kaviokuumeita. 3–4 tuntia liikuntaa päivässä on hyvä suoja. Vapaapäiviä ei tarvita, eikä hevosella ole sellaisia luonnon olosuhteissakaan.”Silloin, kun itse kävin nuorempana aktiivisesti tallilla, yksityishevoset liikutettiin kaksi kertaa päivässä: oli treeni ja sitten siihen päälle vielä maastoilu. Nyt kun ehdotin eräälle kollegalle, että hevosilla pitäisi ottaa käyttöön minimisuositus 45 minuutista yhtäkestoista liikuntaa päivässä, tämä kollega oli ihan kauhuissaan, että eihän kukaan liikuta niin paljon hevosia.”Mistä on kyse?Karikoski summaa perusongelman heti alkuun. Hevonen on eläin, jonka metabolia eli aineenvaihdunta ei sovi seisoskeluun jatkuvan heinäruokinnan äärellä, ja vieläpä lämpimissä vällyissä, jolloin energiaa ei mene edes siihen, että ylläpitäisi kehon lämpöä.Sekin tuottaa vissiä hankaluutta, että eläinten ruokkiminen antaa ihmiselle valtavasti tyydytystä. ”Jos hevosen ruokkiminen on sitä hevosharrastuksen syvintä ja palkitsevinta ydintä, joudutaan kuitenkin vaikeuksiin”, Karikoski sanoo. ”Ja eikö sitä loimittamista voisi ihan oikeasti rajoittaa? Se olisi helppokin tapa laihduttaa!” hän lisää.Alttiudessa erojaHevosrotujen välillä on suuria eroavaisuuksia alttiudessa. Suurimmassa vaaravyöhykkeessä ovat Brittein saarten alkuperäisrodut, ja pahimpana esimerkkinä walesinponit, welshit. Karikoski sanoo, että sitä ei tiedetä, miksi juuri ne, mutta hyvä oletus on geneettinen eriytyminen, jota rodunjalostus ja tiukka kantakirjatoiminta ovat edesauttaneet.”Ehkäpä sieltä welsheistä joskus löytyy joku historiallinen yksilö, joka on tässä suhteessa jättänyt huonoa geeniperimää, mene ja tiedä”, Karikoski tuumaa.Toinen hyvä oletus on pitotapa. Britit näyttelyponit ovat usein lihavia. Kolmas syy on todennäköisesti siinä, että britit eivät juurikaan lopeta hevosia vaan maan tapa siirtää vanhat hevoset läpi vuoden vihreille laitumille. Tämä aiheuttaa, että vanhoja hevosia on paljon, jolloin kuvaan astuu myös Cushingin tauti, PPID, jonka tiedetään lisäävän kaviokuumeen riskiä.Toisen kaviokuumeen riskiryhmän muodostavat hispanorodut, andalusialaiset ja vastaavat.”Kaikki nämä ovat rotuja, jotka kehittävät helposti ihraniskan ja rasvaa hännän juureen.”Islanninhevoset ovat, jos mahdollista, vielä brittirotuja vahvemmin eriytyneet omaksi eristäytyneeksi populaatiokseen, mutta niillä ei tiedetä olevan erityisemmin kaviokuumeongelmaa.”Se voi toki johtua ihan pitotavoistakin: Islannissa hevoset syövät köyhää luonnonravintoa, liikkuvat valtavasti ja ovat kaiken aikaa ulkona – syövät niukasti ja kuluttavat runsaasti energiaa.”Entä suomenhevonen?Suomenhevosesta on julkaistu tutkimuksia Karikosken ryhmässä ihan hiljattain. Kävi ilmi, että suomenhevoset eivät ole ainakaan korostetun herkkiä kaviokuumeelle. Erässä tutkimuksessa 128 suomenhevosta laitettiin sokerirasitustesteihin. Mielenkiintoinen havainto tämän tutkimuksen perusteella oli, että rodulla oli suurinpiirtein saman verran taipumusta metaboliseen syndroomaan kuin roduilla keskimäärin, ei sen enempää, vaikka suomenhevoset lihovatkin helposti. ”Liekö rotu geneettisesti valikoitunut niin, että kestää kausiluontoista lihomista ja laihtumista, eli koostuisi yksilöistä, jotka joskus muinoin yrittivät kesäisin lihoa maksimiinsa, jotta kestäisivät sitten sen kovan talven. Jokin tekijä niitä suojaa!”Myös hevosyksilöiden välillä on suuria eroja.”Joku on koko elämänsä lihava, eikä sairastu kaviokuumeeseen joku toinen on koko elämänsä hoikka, ja pääsee sitten sen yhden ainoan kerran syömään vähän liikaa vihreää ja saa heti kaviokuumeen.”On rotuja, jotka ovat käytännössä kaviokuumevapaita. Lämminveriravuri on sellainen rotu, oli se treenissä tai ei. ”Lämminveriravuri on hyvin insuliiniherkkä rotu. Niitähän käytetään tämän aiheen tutkimuksissa tuon ominaisuutensa takia usein kontrolliryhmänä”, Karikoski kertoo. ”Toki niillekin kokeellisesti kaviokuumeen insuliinia pistämällä lopulta saa aiheutetuksi.”. Muistuttaa kakkostyypin diabetestaKuten tiedetään, hevosen metabolinen oireyhtymä EMS muistuttaa ihmisten kakkostyypin diabetestä. Samanlaista insuliinitoiminnan häiriötä voi liittyä PPID:hen, Cushingin tautiin.Tutkimuksessa havaittiin, että kaikilla kaviokuumetta sairastavilla PPID-hevosilla oli kohonnut veren insuliinipitoisuus, kun taas kavioistaan terveillä PPID-hevosilla ja kontrollihevosilla insuliinipitoisuus oli normaali. Myös PPID-hevosilla kaviokuumeen aiheuttaa veren kohonnut insuliinipitoisuus.Yliopistolliseen eläinsairaalaan kaviokuumeen vuoksi vuosina 2007 ja 2008 tuoduista hevosista 89 % sairasti hormonaalista muotoa. Näistä kahdella kolmasosalla oli metabolinen syndrooma ja yhdellä kolmasosalla PPID.”Koska kaviokuumeeseen ei ole olemassa tehokasta täsmähoitoa, tulee eläinlääkäreiden ja hevosten omistajien pyrkiä ehkäisemään kaviokuumeen synty. Etenkin lihavien hevosten sekä hevosten, joiden kavioissa on rengasmuodostusta, insuliinipitoisuutta tulee tarkkailla säännöllisesti. Mikäli herkkyys kaviokuumeelle havaitaan riittävän aikaisin, kliininen kaviokuume saatetaan pystyä ennaltaehkäisemään”, toteaa Karikoski.."Laminitis" vai pitäiskö sanoa "laminopatia"?Ote eläinlääketieteen tohtori Ninja Karikosken väitökseen perustuneesta artikkelista Hevosurheilussa vuodelta 2016.Viime vuosina kaviokuume on ollut väärinymmärretty sairaus. Karikoskea harmittaa puhua ”tulehduksesta”, koska sellainen se ei ole. Aiemmin kaviokuumeen kuviteltiin johtuvan verenkiertohäiriöstä ja tulehduksesta, johon sairauden suomenkielinen nimi suoraan viittaa. Myös kansainvälinen nimitys laminitis antaa ymmärtää, että kyseessä on jonkinlainen lamellien tulehdus. Lamellit ovat erikoistunutta ihokudosta, pieniä, pitkulaisia ja kampamaisia ulokkeita, jotka yhdistävät martokavion sarveiskavioon.Nyt tiedetään, että kaviokuume ei oikeastaan itsessään ole sairaus. Se on useamman eri sairauden seuraus, joka hevosen painoisella eläimellä voi johtaa kavioiden lamellien heikkenemiseen ja tätä kautta koko kannatinmekanismin pettämiseen. Tämän seurauksena hevonen pahimmassa tapauksessa putoaa kavioittensa läpi.Prosessi kestää kauan, jopa vuosia. Useimmiten kaviokuume ei ole äkillinen, akuutti, vaan eräänlainen pitkän rappeutumisen päätepiste.”Laminopatia olisi parempi nimi, sillä se viittaisi epäspesifiin lamellisairauteen”, Karikoski naurahtaa.On melko hämmästyttävää, että ruotsalainen eläinlääkäri Nils Obel oli omassa tutkimuksessaan lähellä totuutta jo vuonna 1948. Obel päätteli aivan oikein, että ongelma ei ollut verisuonissa vaan lamelleissa itsessään. Yhä tänä päivänä käytetään kaviokuumeen vakavuusasteen luokittamisessa Obelin luomaa neliportaista järjestelmää.Kaviokuume on Obelin päivistä muuttanut luonnettaan. Se on muuttunut harvinaisesta onnettomuudesta krooniseksi elintasoilmiöksi. Silti vieläkään ei täysin tiedetä, mikä mekanismi kaviokuumeen takana tarkalleen on, mikä johtaa mihinkin ja mikä lopulta aiheuttaa muun muassa lamellisolujen apoptoosin, eli elimistön itsensä ohjaaman solukuoleman.Apoptoosi ei ole samanlainen solukuolema kuin hallitsematon nekroosi, johon liittyy tulehdus ja valkosoluja. Nekroosissa elimistö yrittää korjata tilanteen. Sen sijaan apoptoosissa solut vain yhteistuumin lakkaavat olemasta ja elimistön suojamekanismit eivät puutu asiaan millään tavoin. Apoptoosi on solujen itsemurha. Jostain vielä tuntemattomasta syystä näin tapahtuu hevosen kavioiden lamellien epiteelisoluille, jos hevosen verenkierrossa on liikaa insuliinia.Insuliini on hormoni, joka säätelee sokeriaineenvaihduntaa elimistössä. Insuliinia tuottavat haiman Langerhansin saarekkeissa sijaitsevat beetasolut. Rakenteeltaan insuliini on monimutkainen aminohappoketju. Insuliinin tehtävä on viedä ravinnon hiilihydraateista ruoansulatuksessa syntynyt glukoosi soluihin soluhengityksen raaka-aineeksi.Hevosten EMS:ää tavataan verrata ihmisen kakkostyypin diabetekseen. Sairauksilla on sekä yhteneväisyyksiä että eroja. Kasvissyöjänä hevosen haima on elimenä aivan toista luokkaa kuin sekaravintoa syövän ihmisen haima.Siinä missä ihmisen metabolisessa oireyhtymässä haima väsyy ja lakkaa tuottamasta insuliinia, hevosella insuliinin puutos ei ole ongelma. Hevoselle ei koskaan piikitetä insuliinia, koska sairaanakin hevosessa erittyy insuliinia runsaasti. Insuliini ei kuitenkaan toimi normaalisti.Sairaan hevosen kudoksiin syntyy insuliinia vastustava tila eli insuliiniresistenssi. Tämä tarkoittaa, että insuliini ei kykene suoriutumaan tehtävästään glukoosin kuljettajana. Glukoosi ei siirry verenkierrosta kudoksiin, vaan jää pyörimään verenkiertoon. Tämä aiheuttaa suuria ongelmia elimistölle.Tilanne pahenee, sillä haima alkaa tuottaa lisää insuliinia, kuten se tekee aina verensokerin ollessa koholla. Tämän seurauksena verenkierrossa on valtava määrä insuliinia, ja tila aiheuttaa ääreisosien ongelmat hevosen kavioihin ja ihmisen alaraajoihin.Sitä ei tiedetä, miten tämä tapahtuu. Mutta teoriaan ”verenkierto edellä” ei tällä hetkellä uskota. Ninja Karikoski toteaa, että insuliinin vaikutuksesta verisuonet voivat joko laajentua tai mennä kasaan. Ei tiedetä, kumpaa ne mahdollisesti kaviokuumeessa tekevät vai tekevätkö kumpaakaan, koska asiaa ei ole päästy vielä kokeellisesti tutkimaan.Kliinisissä oireissa on paljon ristiriitaisuuksia, kuten kaviopulssi ja kavion lämpö, mistä voisi päätellä, että verenkierto alueella olisi kovaa.”Kavion verenkierto on monimutkainen systeemi ja jotain siellä tapahtuu”, Karikoski sanoo ja naurahtaa.Kaviokuumetta on päästy tutkimaan ainoastaan erilaisten kokeellisten mallitapausten ja kaviokuumeeseen kuolleiden hevosten avausten avulla. Insuliinin merkitystä kaviokuumeissa on epäilty jo aiemmin, mutta tänä päivänä sen osuus on aivan selvä.Insuliinilla hevoselle saa kaviokuumeen kokeellisesti 48 tunnissa. Näin on tehty tutkimuksissa vuonna 2008 pitämällä veren insuliinipitoisuutta noin 1000 IU/L tasolla. Tavallisilla kaviokuumepotilailla pitoisuudet ovat 100–200 luokkaa. Onnistumisprosentti kokeissa on 100. Kaikki hevoset sairastuvat yhtä nopeasti. Tässä vuonna 2007 kehitetyssä kokeellisessa menetelmässä on silmiinpistävää se, että hevoset eivät saa yleisiä tulehdusoireita tai suoliston häirötiloja.Samaan tulokseen päästään antamalla hevoselle nenänieluletkun kautta puhdasta tärkkelystä vatsalaukkuun 10 grammaa elopainokiloa kohti. Viimeksi mainittu kehitti myös tulehdusoireita. Näillä hevosilla lamellit repesivät kokonaan toisin kuin insuliinia saaneilla, joilla tulehdusoireita ei syntynyt ja lamellit pikemminkin väsyivät ja venyivät. Karikoski kuitenkin toteaa, että keinotekoisesti aiheutettu kaviokuume saattaa poiketa paljon oikeasta sairaudesta.Jotta päästään tutkimaan, mitä kavion sisällä akuutissa vaiheessa todella tapahtuu, tarvittaan joukko kaviokuumeen kourissa olevia hevosia. Hevosten kavion sisään pitää porata tutkimusaukko. Tämänkaltainen tutkimus on suunnitteilla.”Tässä vaiheessa tiedetään, että lamellisolujen välillä tapahtuva tiedonvälitys menee jollakin lailla sekaisin ja seuraus on tämä. Sen tiedämme myös, että insuliini aiheuttaa jollain tavoin tämän reaktion joko suoraan tai epäsuorasti”, sanoo Karikoski.Myös mekaaninen prosessi on selvillä. Kun solut alkavat kuolla, ne heikentyvät ja venyvät ensin. Karikosken mukaan jo tämän seurauksena hevosen kavioluu irtoaa liitoskohdastaan kavion etuseinämään ja alkaa painovoiman sekä hevosen painon yhteisvaikutuksesta kääntyä kohti maata. Myös koukistajajänne vetää kavioluuta irti etuseinästä.Tila muistuttaa ihmisen diabetesta siinä, että ihmisilläkin ongelmat näyttäytyvät kehon ääreisosassa, jaloissa.Kyseinen prosessi on äärimmäisen kivulias. Päinvastoin kuin yleensä luullaan, kaviokuume iskee kaikkiin neljään kavioon yhtäaikaa. Etukavioissa se on näkyvin ehkä siksi, että etukaviot kantavat suurimman osan hevosen painosta.Koko jutun pääsee lukemaan Hevosurheilun lehtiarkistosta, joka oikeus kuuluu Hevosurheilu Ratsastuksenkin tilaukseen. Juttu "Lihavuus ei ole leppoisaa" on julkaistu 20.5.2016 lehdessä. .Kipu on hieno mekanismi, jonka hinta on kärsimys

Hevosen lihavuus ei ole leppoisaa, ja liike on edelleen lääke

Aiheeseen liittyvää